Miljoonakalat kuolevat oireetta?

tilitonttu

Ongelmani on siinä, että miljoonakalat tuntuvat kuolevan yksitellen, muutama kappale viikossa. Myös yksi kuparimonninen on kuollut, muut olleet miljoonakaloja. Kuukauden sisään on kupsahtanut noin 6-7 kappaletta, kaikki eri ikäisiä ja TÄYSIN eri oireet/ilman oireita.

- Miljoonakala uros, kuoli yllättäen ilman näkyviä oireita, kuollessa pyrstö hieman repaleina.
- Miljoonakala naaras, keuhkot punertavat, roikkui pää ylöspäin ja hengitysvaikeuksia, kuoli parin päivän sisään.
- Miljoonakala uros, kuoli yllättäen ilman oireita.
- Kuparimonninen, liikkeet ja pirteys vähenivät, noin päivän kuluttua kuollut.
- Miljoonakala naaras, roikkumista pää alaspäin, parin tunnin päästä kuollut.
- Miljoonakala naaras, noin 2,5 cm ’poikanen’, kuoli yllättäen.

Molleja tämä ihmeellinen kuoleminen ei ilmeisesti koske, ainakaan vielä. Mutta mitä tehdä kun pH:n ja lämpötilan esimerkiksi pitäisi sopia miljoonakaloille? Tuskin tuo kuitenkaan on normaalia, kun juurikin kuoli 2 kalaa peräkkäisinä päivinä. Kohtahan kaloja ei jäljellä ole lainkaan… Joskus mulle on sanottu että siivoisin muka liian usein, mutta muutoinhan akvaario tulisi törkyiseen kuntoon?
Jos tarvitsette lisätietoa akvaariosta alla olevan lisäksi, niin kysykää.. Menee sit vaan vähän tiedot arpomiseksi, oon luottanu siihen että äitini (jolla on ollu pitkään ennen akvaario ja niistä tietää) ymmärtää laitteiston päälle jne. Mutta hänkään ei ole kalojen kuolemassa osannu antaa mitään neuvoa..
Kiitos jos pikaisesti löytyisi tietoa. :/

Akvaario:
- 120 litrainen.
- 5 kuukautta akvaariolla ikää.
Vesi:
- pH noin 7,2.
- Lämpötila noin 24 celsiusta.


Kalat:
- Miljoonakaloja (2 aikuista naarasta, 4 aikuista urosta, yli 10 eri kokoista poikasta, lisää tulossa tasaisin väliajoin)
- Mustamolleja (6 aikuista, yli 10 pientä poikasta)
- Kuparimonnisia (5 kappaletta aikuisia)

Kasvit:
- Vesiruttoa
- Miekkakasveja
- Vallisneriaa (mikä lie suomennos..)
- Kaksi pientä keihäslehteä

Hoito:
- Siivous kerran kahdessa viikossa (sisältää suodattimien putsauksen, pohjan puhdistuksen letkulla eli 3-4 ämpärillistä [noin 10 litran ämpäri] vettä vaihtoon riippuen likaisuudesta, lasi puhtaaksi, tarvittaessa kasvien karsinnan, kivien/koristusten putsauksen).
- Ruokinta 2-3 kertaa päivässä hiutaleilla, toisinaan pohjakalojen tabletti hieman hiutaleita.

Tekniikkaa (ei iiihan hallinnassa..)
- Valaisin päällä arkisin kello 7-22, viikonloppuisin noin 9-22. Noin 2kkii
- Suodatin ‘Juwel Flirter system compact’ (?).

7

4191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fish KING

      ... eli vesi.

      Jälleen kerran ei olla tajuttu, ei millään pahalla, että kovan veden kalat vaatii oikeesti veden kovettamista oikeaksi.
      Yleensä monella kauppiaallakaan ei ole hajuakaan asiasta ja ne myyvät vain kauniita kaloja asiakkaalle niin hänen halutessaan.

      Mutsisikin tiedot pitäisi päivittää... http://www.aquahoito.info/suomi/index.html .. anna hänen lukea tämä sivusto ja kertoa sulle mistä on kyse, jos ette ymmärrä jotain, aina saa kysäistä, mää väännän sitte rautalangasta, hehe.

      Minkälainen suodatin sulla tuossa on?
      - merkki ja malli tarkasti, jos et tiedä .. http://www.reptilica.de/index.php/category/Aquarium_External_Filter .. http://www.reptilica.de/index.php/category/Aquarium_External_Filter .. koita katsoa täysin samanlainen, tyypeissä pieniä eroja jotka on tärkeä tietää.

      Oletko mittaillut vesi arvoja, jos niin minkälaisella mittarilla...
      - tippamittalaitteet parhaat ja halvimmat tässä tapauksessa
      - lämpömittari joko digi tai lasiputki, tarrat on epäluotettavia

      Toisaalta koiraiden jatkuva kiistely parhaista naaraista ajaa monet koiraat kuoleman partaalle. Koiras voi myös jahdata naaraankin henkihieveriin.
      Toiset oireet viittaavat myrkytyksen aiheuttamiin... akvaario aikas nuori vielä.

      Kerro miten kypsytit akvaarion, mitä käytit ymppinä sekä ravintona jotta hajoittaja bakteerit pääsivät hyvään alkuun lisääntyäkseen normaalille tasolle.

      Hoitorutiineissa korjaamista, tässä perus ohjeet;
      - ruokinta enintään kahdesti päivässä, yleensä kertakin riittää varsinkin pienillä kaloilla, illaksi voi laittaa jotain pohjaruokaa muutaman tabun
      - akvaarion veden vaihto kerran viikossa n. puolet akvaarion vedestä
      - lasien yms. muut puhdistus ennen veden vaihtoa tarvittaessa, ei jatkuvasti
      - suodattimen puhdistus VAIN tarvittaessa, pese massat ja moottorin osat puhtaiksi
      - karsi huonot kasvit tarvittaessa, pidä akvaario rehevänä miljoonakalojen takia
      - vesi arvojen mittailua; pH, KH/GH, NO3 lämpötila ei saisi poukkoilla - kahta astetta enempää vuorokauden aikana, minkälainen lämmitin sauva sulla on, tekstit sauvasta, onko säädettävä potikka yläpäässä josta säätää lämpötilaa?


      tässä tätä, kysy lisää, kerro lisää, opit lisää...

    • Mollit

      ovat minullakin kestäneet hyvin. Tai miten sen otta: Viisi mustaa mollia kuollut neljässä vuodessa. Keltaiset mollit ovat hieman heikompia, purjemollien kanssa tuli jo ongelmia kun niitä oli yli 80 kappaletta - eikä oikein kukaan halunnut niitä. Lopetettu niiden kasvattaminen koska 20 poikasta kahdessa viikossa koko ajan olisi tietänyt sitä, että kämppä olisi ollut täynnä 250 litraisia akvaarioita.

      Joo, sama havainto minullakin on. Kaikki väittävät, että miljoonakalat, platyt, miekkapyrstöt ja mollit muka pärjäävät samoissa vesiolosuhteissa. On ne minullakin olleet samassa akvaariossa. Ensimmäisenä kuolevat miljoonakalat, sitten platyt ja jostain syystä mustat mollit pärjäävät erinomaisesti. Monet kauppiaat vielä varoittelevat, että ne ovat vaikeampia kuin miljoonakalat.

    • apua?

      Sama juttu rahikaisella. Miljoonakaloja kuolee jostain syystä. Akvaariossa ei ole kovin isoja kaloja.

    • ,kb

      Miljoonakalat kuolee luultavasti koska vesiarvot eivät ole sopivat! Jalostetut millikset ovat aika herkkiä, ja vaativat veden kovettamisen. (n.15-25 dH)

    • PaljonMeluaMilliksistä

      Tänäkin päivänä valitellaan millisten "heikkoudesta". Etenkin jalostusmuotojen. No, jalostetut rahtikalat tuodaan usein viljelytiloilta, joissa kalat kasvatetaan murto- tai suolatussa, mineraaleilla rikastetussa kovassa vedessä, jonka lämpötila väh. 26-28 astetta. Jos tällainen kala lykätään pehmeään, suolaamattomaan, mineraaliköyhään veteen, jonka lämpötila 25 tai sen alle, sen vastustuskyky heikkenee nopeasti ja taudit iskevät, kala menehtyy muutamissa viikoissa tai kuukausissa esim. eväruttoon, pöhöön, uimarakkotulehdukseen, bakteeri-/sienitauteihin jne.

      Kalat eivät ole heikkoja, vaan harrastajat usein osaamattomia. Vesiarvoihin ei panosteta ja sitten valitetaan kalojen huonosta laadusta. Huoh. Akvaarion hoito on etupäässä vesiarvojen hoitoa ja sen tietämistä, minkälaista vettä mikäkin kalalaji vaatii voidakseen hyvin.

      Ei ikänsä alamailla asunut ihminenkään kauaa menestyisi, vaan saisi keuhkopöhön tai jonkun muun taudin, jos hänet yhtäkkiä lykättäisiin elämään Everestin rinteille, täysin toisenlaisiin ilma-/sääolosuhteisiin kuin mihin hän on tottunut.

    • Miljoonakala

      Lisääppäs sellainen t-lusikallinen merisuolaa lasilliseen vettä,ota vesi vaikka akvaariosta.
      Ainakin tuo kondti tepsi minulla miljoonakaloihin.
      Akvaarion vesiarvot ei oo kohdallaan,mutta tuo suola voi auttaa tilannetta.
      Kokeileppas...

    • Anonyymi

      Sama homma, noi miljoona kalat on jotenki niin herkkiä.. Luulen että syynä on vesijohtovesi tai joku muu juttu. Itellä ne kalat lopulta meni aina siihen vedenpintaan ikäänku tarvisivat enempi happea kuin mitä vedessä oli. Myös pyrstöt usealta oli repaleiset ja ne pureksi toisen pyrstöjä? Vai toinen lajike?

      Elikkäs lyhyesti: vedenlaatu/hapen määrä vedessä liian vähäinen/ ruoka ei maistu tai ole sopivaa/ epäsopivat lajikkeet keskenään / liian pieni tila / liian vähän kasveja jne jne

      Todella vaativa lajike

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suureksi onneksesi on myönnettävä

      Että olen nyt sitten mennyt rakastumaan sinuun. Ei tässä mitään, olen kärsivällinen ❤️
      Ikävä
      87
      1863
    2. Perusmuotoiset TV-lähetykset loppu

      Nyt sanoo useiden HD-muotoistenkin kanavien kohdalla äly-TV, ettei kanava ole käytössä, haluatko poistaa sen? Kanavia
      Apua aloittelijalle
      157
      1331
    3. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

      Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
      Äänekoski
      68
      1141
    4. No ei sun asunto eikä mikään

      muukaan sussa ole erikoista. 🤣 köyhä 🤣
      Ikävä
      65
      1012
    5. Hyvin. Ikävää nainen,

      Että vainoat ja stalkkaat miestäni.onko tarkoituksesi ehkä saada meidät eroamaan?no,siinä et tule onnistumaan
      Ikävä
      82
      941
    6. Uskomaton tekninen vaaliliitto poimii rusinoita pullasta

      Korni näytösesitelmä menossa kaupunginvaltuustossa. Juhlia ei ole kokouksista tiedossa muilla, kuin monipuolue paikalli
      Pyhäjärvi
      87
      862
    7. Martina lähdössä Ibizalle

      Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      850
    8. Linnasuolla poliisi operaatio

      Kamalaa menoa taas meidän ihanassa kaupungissa. https://www.uutisvuoksi.fi/paikalliset/8646060
      Imatra
      29
      836
    9. Katsoin mies itseäni rehellisesti peiliin

      Ja pakko on myöntää, että rupsahtanut olen 😆. Niin se ikä saavuttaa meidät kaikki.
      Ikävä
      47
      827
    10. Mitä mietit Honey?

      Kulta nainen ❤️❤️
      Ikävä
      57
      810
    Aihe