On alkuvuodesta lähtien tullu tasasesti paskaa niskaa kaikella mahollisella tavalla ja alkaa jo loppumaa usko että tää tästä tän paremmaks tulis.
Olen 19 vuotias mieshenkilö ja valmistun ammattiin tänä keväänä. Perhe asiat ja suhteet on ihan kunnossa kavereitakin on eli saisin kyllä tarvittaessa tukea ja kuuntelijaa mutta en vain osaa puhua kaikkea tätä paskaa ulos. Ulkoisesti ei huomaa sitä että alan olla henkisesti lopussa ja pää täynnä ajatuksia joita ei saa ulos, se tulee vaa jollain tavalla luonnostaan minulla että minun on pakko esittää omaa normaalia itseäni ja peittää pinnalle pyrkivät merkit tästä. Olen jutellut eräälle naishenkilölle netin välityksellä ja se on auttanut aina hetkellisesti mutta nyt näyttää siltä että se homma alkaa vähenemään koko ajan. En osaa sanoa masennuksesta mitään enkä kyllä mene minnekkään lääkäriin tätä kertomaan.
Minulla on ollut jo vähän aikaa itsetuhoisia ajatuksia jotka olen pitänyt omana tietonani ja koittanut painaa aina jonnekin taka alalle. Mutta nyt minulla on alaknut pyöriä enemmän ja enemmän mielessä että kun saan hankittua auton syksyllä valitsen jonkun hyvän suoran ja ajan niin lujaa kun pystyn jotain päin. Todella itsekäs tekohan se on mutta mitä enemmän koitan asiaa ratkoa sitä selvemmältö rupee tuntumaan että se on ainoa pois pääsy tästä tilanteesta. Tunnen vain oloni niin yksinäiseksi kaiken tämän paskan kanssa mikä kertyy koko ajan hartioille. Pitäisi kai olla joku ihminen kenelle uskaltaisin puhua asioista mutta semmoisia ei ole ja oikeastaan sen ainoan kanssa taitaa olla jo puhumiset puhuttu..
"ku ei vaa enää jaksais tätä kaikkea.."
Olen 19 vuotias mieshenkilö ja valmistun ammattiin tänä keväänä. Perhe asiat ja suhteet on ihan kunnossa kavereitakin on eli saisin kyllä tarvittaessa tukea ja kuuntelijaa mutta en vain osaa puhua kaikkea tätä paskaa ulos. Ulkoisesti ei huomaa sitä että alan olla henkisesti lopussa ja pää täynnä ajatuksia joita ei saa ulos, se tulee vaa jollain tavalla luonnostaan minulla että minun on pakko esittää omaa normaalia itseäni ja peittää pinnalle pyrkivät merkit tästä. Olen jutellut eräälle naishenkilölle netin välityksellä ja se on auttanut aina hetkellisesti mutta nyt näyttää siltä että se homma alkaa vähenemään koko ajan. En osaa sanoa masennuksesta mitään enkä kyllä mene minnekkään lääkäriin tätä kertomaan.
Minulla on ollut jo vähän aikaa itsetuhoisia ajatuksia jotka olen pitänyt omana tietonani ja koittanut painaa aina jonnekin taka alalle. Mutta nyt minulla on alaknut pyöriä enemmän ja enemmän mielessä että kun saan hankittua auton syksyllä valitsen jonkun hyvän suoran ja ajan niin lujaa kun pystyn jotain päin. Todella itsekäs tekohan se on mutta mitä enemmän koitan asiaa ratkoa sitä selvemmältö rupee tuntumaan että se on ainoa pois pääsy tästä tilanteesta. Tunnen vain oloni niin yksinäiseksi kaiken tämän paskan kanssa mikä kertyy koko ajan hartioille. Pitäisi kai olla joku ihminen kenelle uskaltaisin puhua asioista mutta semmoisia ei ole ja oikeastaan sen ainoan kanssa taitaa olla jo puhumiset puhuttu..
"ku ei vaa enää jaksais tätä kaikkea.."
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mene terveyskeskukseen, niin saat ajan psykolookille.
Voisi kyllä auttaa vitamiinipaukutkin, että piristyisi.
LUONTAISTUOTEKAUPPA: asian tunteva!
Olen ollut pitkiä aikoja samassa tilanteessa, mutta nyt täysin sosiaalinen, toimiva, avoin.
KYLLÄ helpottaa, kun antaa itselleen vain LUVAN hakea apuja. Kannattaa ehdottomasti.
Älä luovuta! Välillä elämä tuntuu siltä kuin se kaatuisi niskaan eikä valoa ole näköpiirissä. Puhuminen tosiaan auttaa ja jopa kirjoittaminen. Tarvitset jonkun joka tosiaan kuuntelee sinua ja tsemppaa eteenpäin. Älä siis mieti sitä, että onko juttukaverisi mies tai nainen. Jollekin puhuminen voi olla helpompaa vastakkaiselle sukupuolelle. Pidät vaan mielessä, että kun netin kautta juttelet jollekin, joku ehkä haluaa kuunnella ja auttaa sinua, muttei enempää. Vaara on siinäkin että ihastut ja toisen osapuolen tarkoitus on vain ollut kuunnella sinua. Jos sellainen takapakki tulee, romahdat taas. Eli kun löydät juttukaverin, pidä mielessä, että löysit kenties vain tukijan ja kuuntelijan. Minäkin voin halutessasi meilailla kanssasi, jos tahdot. Ei täällä ole tarkoitettu ihmisiä yksin kulkemaan. Jokainen tarvitsee tukea ja kannustusta heikkoina hetkinä. Joskus sinäkin voit olla se, joka auttaa kuuntelutaidoillaan jota kuta toista ja ehkä ymmärrät helpommin omien kokemustesi kautta, miten tärkeää on, että on joku jolle jutella, joka ei tuomitse eikä yritä muuttaa sinua, vain kuuntelee ja tsemppaa vaikeiden aikojen yli. Vieraalle ihmiselle on joskus helpompi puhua kuin tutuille. Jätä joku meiliosoitteesi niin yritän auttaa parhaani mukaan. Selviät kyllä ja huomaat jossain vaiheessa kun katsot asioita taaksepäin, etteivät ne sittenkään olleet ylipääsemättömiä. Mutta sallitaan ja hyväksytään se, että jokainen meistä on joskus heikko. Sitä varten olemme toisiamme varten, auttamassa kun apua tarvitaan. Kirjoittele!
että älä mene tekemään mitään peruuttamatonta! Itse olen ollut kans masentunut välillä enemmän ja välillä vähemmän ja se on jo vuosikausia mennyt niin...en itsekään osaa tähän apua hakea...enkä sitä ehkä tarvitsekaan juuri nyt niin kipeästi mutta välillä masentaa selvästi pahemmin...ja itsetuho aikeet ovat valitettavasti minullekin tuttuja...en ehkä ryhtyisi tuumasta toimeen mutta sekin on jo huolestuttavaa että sellaisia ajatuksia pyörii päässä...
Monesti se menee niin että kun sitä paskaa alkaa kasaantua niskaan niin sitä tulee kerralla ja kunnolla...
Mielestäni sinun pitäisi nyt avautua jollekin luotettavalle ystävälle...kertoa ihan kaikki mikä mieltäsi painaa...sitä vartenhan ystävät ovat!
Mikään asia ei voi olla niin paha että sinun tarvisi tappaa itseäsi sen takia...
Muista kuitenkin se että olet aina tärkeä jollekin...olet tärkeä ystävillesi, vanhemmillesi, sisarillesi...ajattele mikä määrä tuskaa heille jäisi jos sinä tappaisit itsesi!!
Sinulla on niin paljon elämää vielä edessäsi että älä luovuta...et voi tietää mitä ihanaa tulevaisuus vielä tuo tullessaan...aivan varmasti jotain ihanaakin...ei se elämä voi kenellekään olla pelkkää kurjuutta!
Toivon että osaat hakea apua ja saat apua tavalla tai toisella...muista että puhuminen auttaa aina ja tosi ystävä kuuntelee!! Voimia sinulle ja oikein ihanaa kesää...
Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa :)
Jos sun masennukses on jo tossa vaiheessa, että edes harkitset tosissasi itsaria, niin sun kannattas tosissaan mennä jutteleen tosta asiasta lääkärille esim. terveyskeskukseen. Siellä ne neuvoo sulle, mistä sä voit saada apua.
Itse masennusta sairastavana mä tiedän, että kynnys hakea apua on tosi korkea, mutta sitten kun sen tekee, niin oma olo helpottuu, kun pääsee jutteleen jollekin.
Yleensä masennusta hoidetaan lääkityksellä, joka tehoaa aika hyvin, mutta ei mitään terapiaakaan kannata poissulkee.
Yritä edes. Tsemppiä. :)
Tarvitsisit ihan ihmisen jolle voisit puhua, vaikka nettikeskustelutkin voivat olla hyviä.
Jokaisella meillä on se puoli joka puhuu tavallisia asioita toisille vaikka sisällä myllää
kuinka.
Siksi olis hyvä että sulla olis ulkopuolinen
ihminen jolle voit syytää noita syvimpiä ajatuksiasi.
Vaikkei se auttaskaan, voin kertoa että mulla on tosi pahoja juttuja takana ja silti tässä vielä
olen. Joudun usein pinnistelemään että jaksan.
Mun pitäs kuolla, se on ajatus joka usein tulee,silloin kun on oikein paha olo.
Noista autokolareista saa usein lukea, mutta
älä sinä tee niin!
Hae apua. Yksi keino mitä olen itse käyttänyt, on se että olen soittanut kriisipuhelimeen.
Olen joskus päässyt sen hetkisestä pahasta olosta
yli. Valtakunnallinen kriisipuh.nro on 0203445566
(toivottavasti muistin oikein).
Muista, älä arkaile hakea apua!
Oikesti, monet meistä, jotka sairastaa masennusta tietää, miten he**etin vaikeeta se avun hakeminen on. Kaikki alkaa siitä että saa myönnettyä itelleen, että mulla ei oo asiat kunnossa ja tämä on sairaus, ei pelkästää sieltä ja syvältä oleva elämä...
Sitten kun oot sanonu sen itelles ääneen ja ehkä jollekin läheiselles, on välttämätön askel paranemiseen sen saman myöntäminen jollekin joka voi myös auttaa. Itse viivyttelin avun hakemisen kanssa yli puolitoista vuotta kun en kokenut olevani "tarpeeksi" sairas, tai koin ettei minulla ole oikeutta hakea apua ja minun pitää vain olla vahva, vaikka ainoat ajatukset liittyivät siihen että tahdon kokonaan pois. Kun viimein sain puhlimen käteen ja omalääkärin numeron ruutuun, löin luurin korvaan kymmeniä kertoja. Ja kun sitten joskus sain ajan varattua, lähdin odotuhuoneesta pois kun lääkäri oli viisi minuuttia myöhässä. Toisella kerralla odotushuoneessa jouduin odotamaan melkein puoli tuntia varatun ajan yli ennen kuin menin hoitajalta kysymään, onko minut kokonaan unohdettu ja repesin sen sanottuani suoraan itkemään siellä odotustiloissa.. Hävetti enemmän kuin koskaan ennen ja teki mieli juosta karkuun ja lujaa. Kuitenkin jäin ja pääsin sinne lääkärinkin juttusille viimein...
Tiedän siis että se voi olla maailman vaikeinta myöntää jollekin tuntemattomalle, ettei oma elämä ole sellaista kuin sen pitäisi. Minäkin pelkäsin, ja pelkään vieläkin, ettei minua uskota ja ymmärretä ja minut käännytetään kotiin ja käsketään jutella läheisille jos siltä tuntuu... Mutta sitten kun sitä apua hakee, se myös tuntuu hyvälle. Vaikka se apu ei olisi oikeanlaista ja se toipuminen kestäisi ihan liian kauan, ei kuitenkaan ole yksin kaikkien niiden asioiden kanssa, vaan joku muu joutuu kantamaan myös ihan pienen viipaleen siitä kaikesta.
Huoh, avautuminen, mutta tämä vaan on niin tuttu aihe!
en tiedä oisko tästä sulle mitään apua...mut mä sain apua eri luontaishoidoista, jotka auttoi masennukseen, ahdistukseen, pelkoihin,pakkoajatuksiin yms, kun en uskaltanut masennuslääkkeitä käyttää, ja luin paljon mitkä luontaistuotteet auttaa mielenterveyden ongelmiin, tässä kaikki jutut mitä käytin (ja nämä ihan oikeasti auttoivat): mäkikuismaa (masennukseen) valeriaanaa ja kärsimyskukkaa (ahdistukseen,jännitykseen, pelkotiloihin, rauhoitti ja rentoutti). E-EPA-kalaöljyä (myös pellavansiemenöljy on kuulemma hyvä, siinä samoja omega 3-öljyjä) ja sinkkiä, magnesiumia ja dolomiittia (tutustuin ortomolekulaariseen lääketieteeseen jossa mielenterveyden ongelmia hoidetaan vitamiinein, mineraalein ja rasvahapoin, ja näin tasapainotetaan ja hoidetaan aivoja ja hermojärjestelmää ja näin mieli paranee) ja bachin kukkatipat olivat mulle tosi suuri apu: bachin kukkatippoja on 38 erilaisiin ongelmiin, kuten masennukseen, pelkoihin, päättämättömyyteen, ahdistukseen, vihaan yms ja niiden käyttö on tosi helppoa; 2 tippaa jokaista valittua kukkatippaa (samanaikaisesti voi käyttää 5 eri tippaa) lasiin vettä ja pari kulausta päivän mittaan. esim. mimulus ja aspen auttavan pelkoihin, rock rose kauhuun, cherry plum kun pelkää tulevansa hulluksi ja menettävänsä kontrollin ja tekevänsä jotain mitä ei halua, kun ei vaan kestä enää, white chestnut mieleen tunkeutuviin epämielyttäviin ajatuksiin, joista ei pääse eroon, mustard syvään masennukseen, gentian ja gorse toivottumuuteen jne. näitä tippoja saa luontaistuotekaupoista, noita yrttejä ja E-EPA:aa saa apteekeista. lisäksi jätin kaiken kofeiinin ja suurimmaks osaks sokerit, lisäaineet ja valkoiset vehnäjauhot (ortomolekulaarisessa lääketieteessä vitamiinien yms. ohella suositellaan myös gluteenitonta dieettiä, koska gluteiini aiheuttaa joissakin paitsi fyysisiä, myös psyykkisiä oireita, jos gluteeniallergia on voimakas, esim. autismista kärsiviä gluteeniton dieetti on auttanut paljon, se on suosittu ja hyväksikoettu apu). oon lukenut paljon netistä ja kirjoista mielenterveyden ongelmien luonnonmukaisesta hoidosta, ja toivottomissakin tilanteissa ovat monet apua saaneet. kirja joka auttoi mua tosi paljon oli tommy hellstenin "saat sen mistä luovut" se helpotti oloa ja toi levollisuutta ja rauhaa. toivon sulle joka tapauksessa kaikkea hyvää ja että elämä hymyilisi sulle, joku sanoi joskus että kun on ollut tarpeeksi sadetta, on auringon aika.
En kyllä usko että tommosesta mitään hyötyä olis. Tai ei oikeestaa ole intoa päästä pois tästä tilanteesta, ei vaa enää usko riitä että tää tästä paranis. Olen kyllä koittannu miettiä,miettiä ja vielä kerran miettiä että miten pääsis tästä tilanteesta pois mutta jotenki olen itteni semmosee kuoree vetäny ettei edes halua että joku pääsis lähelle ja vois auttaa. Jollai tavalla osin tietosesti ja osin epätietosesti olen alkanu vetämää väli matkaa kavereihin ja muihin läheisii että se mahollinen "viimenen ajo" olis mulle mahollisimman kivuton sillä tavalla että tietäis edes että olen jollain tavalla koittannu heidän tulevaa tuskaasa vähentää. Sitä en millää tavalla kiellä ja vähättele etteikö läheisille ihmisille itsemurha ole tosi vakava paikka mutta jotenki vaa ei löydä enää muuta tietä ulos tästä tilanteesta. Rupee vaa olemaa lopussa ku ei ole saanu nukuttuakaa kunnolla enää vähää aikaa. Ei vaa saa päätä tyhjäks vaikka kuinka koittas, edes hetkeks..
Kiitos vaa kaikki ketkä on jaksanu vaivautua lukemaa mun viesti ja vielä kirjottamaa. Mä en vaa ole nii vahva ihminen henkisesti että jaksasin tämmöstä. Vaikka ulkosesti saatanki suht koht kunnossa olevalta näyttää..