Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

härkä m ja neitsyt n

pilkettä silmään

Olen mielenkiinnolla lukenut tältä palstalta juttua härkämiehistä. Huhuh.. pakko sanoa että ei hirveän mairittelevaa tekstiä lukea, mutta kriittisyyden turvin näitäkin asioita tulee tarkastella.
Olen tavannut härkämiehen, melkoinen tapaus.. Sain sitten kerraksi vastusta ja niin sai hänkin. Onko kokemuksia neitsyt-härkä suhteista? meillä räiskyy ja salamoi, välillä on rauhallista ja taasen räjähtää.
Hänen kanssa on hyvä olla, osaa puhua, koskettaa ja tehdä oikeastaan kaiken niinkuin pitääkin. Alussa hän yritti kovasti lähteä ohjailemaan tekemisiäni, mutta lopetin sen alkuunsa. Hän näyttää pitävän rivosta kielestäni ja antamastani verbaalisesta vastuksesta. Jokin minussa viehättää häntä ja hänessä minua, erikoista.

Aloin jo hieman epäilemään härkä miehiä, koska heitä niin kovin haukutaan pettäjiksi jne.. mutta jotenkin tämä tuntuu todella oikealta ja vahvat aatteet omaavalta mieheltä. En ole lainkaan sinisilmäinen ja paukutan hänelle päin näköä kaiken, hän pitää siitä. MInusta kuitenkin on tärkeämpää kohdata ihminen ihmisenä kuin tuijotella horoskooppimerkkejä. On toki härällä omia outoja käyttäytymistapojaan, niin on kaikilla muillakin.

Suhtautumiseni tähän härkään on jotenkin avointa ja suoraa, sitä saan myös takaisin. Vaikka häneltä puuttuu sellainen hienosäätö välillä, jostain syystä pidän kaikesta hänessä. Halusin näillä ajatuksilla ottaa vain kantaa täällä velloneeseen keskusteluun härkien petollisuudesta ja pahuudesta,enkä puhu nyt typerän sinisilmäisen naisen roolissa, vaan ihmisenä, joka otti härkää sarvista. Luulen myös että ne onnelliset ihmiset omine härkineen eivät näillä sivuilla paljon oleile, ketä siis käy syyttäminen?

Vaikka hommat menisivätkin päin persettä jossain vaiheessa ja verhon takaa paljastuisi oikea paholainen, on hyvä ottaa itseäänkin sarvista ja uskaltautua päätöksentekoon, ei jahkaamiseen tai syyttelyyn. Kukaan ei ole minua säväyttänyt niinkuin tämä härkä mies.
Kertokaahan omia kokemuksia!

7

1455

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • löytyy!

      Odotahan kun se ´kaksoiselämä´ paljastuu. Osaavat salata asioita loistavasti! Kolmisen vuotta katselin härkämiehen erillaisuutta ja ihanuutta kunnes luurangot alkoivat n. puolentoista vuoden jälkeen kolisemaan kaapista. Pidä varasi. T. toinen neitsyt nainen

      • neitsyt---

        olen tietoinen jo nyt näistä luurangoista.. eli heti ensialkuun on paljastunut salaisuuksia, epäilyttäviä asioita ja tälla tavoin ei mitään hirveän kivojakaan asioita. Mutta taasen kerran, minun mielestä ei pidä kuitenkaan yleistää noin rankasti. Tämä mies on kyllä huono peitteleeen mitään, se on jo huomattu. On itsekin kertonut näistä luurangoista. Oisko kellään mitään hyvää sanottavaa tai edes rakentavassa mielessä?


      • neitsytnainen...,.
        neitsyt--- kirjoitti:

        olen tietoinen jo nyt näistä luurangoista.. eli heti ensialkuun on paljastunut salaisuuksia, epäilyttäviä asioita ja tälla tavoin ei mitään hirveän kivojakaan asioita. Mutta taasen kerran, minun mielestä ei pidä kuitenkaan yleistää noin rankasti. Tämä mies on kyllä huono peitteleeen mitään, se on jo huomattu. On itsekin kertonut näistä luurangoista. Oisko kellään mitään hyvää sanottavaa tai edes rakentavassa mielessä?

        Kun jaksat. Hyvät hetket auttaa huonojen aikojen keston. Minulla 4v ihanaa oloa ja riitelyä kummallisuuksia. Nyt sitten vasta härkä on valinnut minut. Varpailla silti olen kaiken kokemani jälkeen. Eli otin härkää sarvista 4vuotta kiinni. Kyllä oli tämäkin härkä kokenut kovia ja luotto mennyt naissukupolveen. Yksinhuoltajaisi. Niitä harvemmas miehissä. Luurankoja oli kaappi täynnä kaikenlaista joita ihmettelin. Tietäen ihmiset sain sieltä täältä kuulla hänestä hänen elämästään ennen ja nyt. Minua varoteltiin. Myös oli naisia jokka parjas minua hänelle, ja selvisi he halusivat tämän miehen. Siinä minunkin sisu sitten kasvoi, ja muutenkin mietin. Löysin siis tavallaan täydellisen miehen paljon vikoineen;-). Yksi mikä mua kannusti oli se miksi vaihtaa kaikis on vikansa. Tässä sattu oleen ne viat, jotka hyväksyn, ja aika hellusta. Voimakas mies oli jäänyt elämän jalkoihin josta nyt noussut, ja piristynyt vierelläni. Hän antoi minulle voimaa ja minä hänelle. Opiksihan me otetaan elämässä. Jos mietit itseäsikin et tee enää kovin helposti samoja virheitä. Minulla myös tuo rakkauden kieli minkä mainitsit todella tykkää. Vaihtelua ja mukaan menemistä kaikkeen. Härät ovat kyllä vaihteluhaluisia mutta niin olen minäkin.


    • Moi te kaikki harkien vihaajat! On teilläkin puheenaihe.Ilmeisesti jotkut tietyt tähtimerkit ovat täydellisiä.Itse olen härkä ja olen elämässä
      pärjännyt ja tulen pärjäämään. Härkä on aina mies paikallaan. Härkä on määrätietoinen ja toimii silloin,kun tarvis vaatii. Te kaikki härkien arvosteliat katsokaa peiliin,jos ei näy mitään,niin katsokaa peilin taakse....

      • härkäm neitsyt m

        niin juuri, itse ketjun aloittaneena sanoisin kuitenkin sitä että kaikki eivät vaan matsaa toisilleen,ja asioilla on puolensa. suhteet ovat aina kahden kauppa, elikäs sopii jokaisen miettiä omaa osaansa kaiken kauhun takana. Tämä voi olla aika harhaanjohtavaa ja pelottavaakin, jos joku ihminen ottaa täältä sivustoilta vaikutteita omaan elämäänsä, epäluulot voivat kasvaa tai jopa hyvä tilaisuus mennä ohi suun pelkän horoskoopin vuoksi.(mikä olisi kyllä äärettömän typerää siltä joka miettii härän kanssa suhdetta) Ei siis heitetä loskaa toisten niskaan koko ajan, se on loppupeleissä turhaa. Ja senverran vielä voisin sanoa, että stereotypiat on perseestä, itse olen neitsyt enkä ole oikein saanut mahdutettua omaa sielunelämääni tai muutakaan täällä mainittuihin piirteisiin.. jotka yleensä ovat negatiivisella sävyllä kerrottuja.Että näin.


    • NNainen

      Kun luin tota juttua, tuli sellanen olo kuin oisin itte sen kirjoittanut - että hetkonen, vastahan mä tulin tälle palstalle..!

      Kyllä, Neitsyt oon ja suuren mielenkiintoni kohteena Herra Härkä! Tätä mielenkiintoista "jahtia" puolin ja toisin on jatkunut nyt reilun parin vuoden verran, eikä kumpikaan osoita vielä väsymisen merkkejä... :-))
      "Mun" Härkäni rakastaa verbaalisia säilänkäyttöä ja tuhmia juttuja... Jo alunperin meidän välillä oli jokin hämäävä tuttuuden tunne - sitä ties vaistomaisesti, millanen lähestyminen tähän mieheen uppoaa, ja hän tietää tasan tarkkaan mun "heikot kohdat"... Välillä jopa pelottavan hyvin!
      Fyysisestikin välillämme on vahva kemia - miten joku voi siinäkin osata tehdä asiat "oikein", sitä ihmettelen jatkuvasti...

      Onhan hänessä omat huonotkin puolensa - itsepäinen kuin muuli, joskus ärsyttävän hidas ja perusteellinen toimissaan, äärettömän epäluuloinen... Mutta niitä hyviä puolia on so far enemmän vaakakupissa. Olen pikkuhiljaa alkanut tuumata, että tuntemistani miehistä hän on kyllä siitä luotettavimmasta päästä ; ei lupaa paljon, mutta pitää lupauksensa ehdottomasti. Tietäisin hädän hetkellä voivani luottaa häneen.
      Aikasmoisia "luonnonvoimia" nää Härkä-herrat tuntuvat olevan... :-))

    • adnat

      >>joo toi sun juttus oli aikahyvä analyysi härkä miehestä.. no mul vasta alulla häneen tutustuminen joten hiukka kyl huuli pyöreenä kuuntelen et missä mennään.. pikkasen haisto et mustasukkaisuuta ilmassa, mut ehkä terveellä tavalla häätyykin.. no aika näytää miten editytään, mut todella mielenkiintoinen tuttavuus minulle..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2394
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      65
      2141
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      100
      1961
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1868
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1692
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1612
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1466
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1440
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1400
    Aihe