Piti elää yli 20 vuotta ennen kuin konkreettisesti tajusin sen miksi muitten seurassa olosta ei ole koskaan oikein tullut mitään, ja miksi olen aina ollut omissa oloissani ala-asteen jälkeen. Koska minulla ei ole yhtään mitään sanottavaa. En tiedä miksi se iski selvästi vasten kasvoja vasta nyt, vaikka niin itsestäänselvyydestä onkin kysymys.
Kasvoin kodissa jossa minulle ei muodostunut "normaaleja" kiinnostuksen kohteita. Elämääni ei kuulunut musiikki, urheilu, harrastukset, yhteiskunta, julkisuuden henkilöt, "nuorten jutut" tai ylipäänsä elämään liittyvät asiat.
Koko ikäni olen vain pelaillut yms. Olen siis "nörtti", mutta lapsuuden ympäristössäni ei ollut ketään toista "nörttiä", enkä vanhemmiten viihdy kyseisessä seurassa.
No, lopputulos on siis se että minulla ei ole mitään sanottavaa mistään (ei siis yhtään mistään - tätä voi olla vaikea monen ymmärtää), eikä edes luontaista, sisältäkumpuavaa tarvetta puhua muiden kanssa. Kaikki (harvat) mielipiteeni ovat utopistisia tai "lapsellisia", eikä minulla ole juuri halua tuoda niitä esille.
Voisinhan minä yrittää ottaa asioista selvää enemmän ja muodostaa mielipiteitä, mutta kuinka teennäiseltä se tuntuukaan. Nähdä nyt vaivaa sen eteen että muodostaisi mielipiteen, kun ei niitä minulle itsestään synny vaikka ottaisinkin selvää asioista. Ja senkin jälkeen pitäisi teeskennellä halu keskustella muiden kanssa. Ei taida onnistua.
Ainakin vanhemmiten kontaktin ottaminen uusiin ihmisiin onnistuu, mutta juttu tyssää siihen ettei ole muutaman lausahduksen jälkeen mitään sanottavaa, eikä edes halua keskustella kovin usein.
Olisipa mukavaa jos minulle olisi syntynyt luontainen halu keskustella asioista, sillä onhan tälläinen elämä välillä tylsää (varsinkin kesäisin kun pakko käydä töissä istumassa, peukaloita pyörittelemässä). Ja ne tytöt, huoh...
Kasvoin kodissa jossa minulle ei muodostunut "normaaleja" kiinnostuksen kohteita. Elämääni ei kuulunut musiikki, urheilu, harrastukset, yhteiskunta, julkisuuden henkilöt, "nuorten jutut" tai ylipäänsä elämään liittyvät asiat.
Koko ikäni olen vain pelaillut yms. Olen siis "nörtti", mutta lapsuuden ympäristössäni ei ollut ketään toista "nörttiä", enkä vanhemmiten viihdy kyseisessä seurassa.
No, lopputulos on siis se että minulla ei ole mitään sanottavaa mistään (ei siis yhtään mistään - tätä voi olla vaikea monen ymmärtää), eikä edes luontaista, sisältäkumpuavaa tarvetta puhua muiden kanssa. Kaikki (harvat) mielipiteeni ovat utopistisia tai "lapsellisia", eikä minulla ole juuri halua tuoda niitä esille.
Voisinhan minä yrittää ottaa asioista selvää enemmän ja muodostaa mielipiteitä, mutta kuinka teennäiseltä se tuntuukaan. Nähdä nyt vaivaa sen eteen että muodostaisi mielipiteen, kun ei niitä minulle itsestään synny vaikka ottaisinkin selvää asioista. Ja senkin jälkeen pitäisi teeskennellä halu keskustella muiden kanssa. Ei taida onnistua.
Ainakin vanhemmiten kontaktin ottaminen uusiin ihmisiin onnistuu, mutta juttu tyssää siihen ettei ole muutaman lausahduksen jälkeen mitään sanottavaa, eikä edes halua keskustella kovin usein.
Olisipa mukavaa jos minulle olisi syntynyt luontainen halu keskustella asioista, sillä onhan tälläinen elämä välillä tylsää (varsinkin kesäisin kun pakko käydä töissä istumassa, peukaloita pyörittelemässä). Ja ne tytöt, huoh...
Vastaukset 7
Vanhimmat
kuulostaa tutulta.Olen nyt parikymppinen,en koko elämäni ole osannut luentavasti puhua "uusille" ihmisille.Olen kasvanut hyvässä kodissa vanhempien ja iso-vanhempien kanssa.Pienestä asti olen ollut kiinnostunut politiikasta,historiasta esi-vanhemmista ja vanhojen ihmisten kertomuksista,sillä olen elänyt elämästäni ehkäpä 70% isovanhempien ja isoisovanhempien kanssa.Tästä johtuen olen jäänyt ulkopuolelle nuoria kiinostavista asioista,enkä siksi osaa keskustella juuri mistään 5-minuuttia enempää.Keskustelu sujuu vain itseään vanhempien kanssa ja kavereiden kanssa,jotka olen tuntenut lähes koko elämäni.Olen saanut pettyä uusien ihmisten kanssa niin monta kertaa,etten enää koskaan uskalla tutustua uusiin ihmisiin (edes yrittää).Vieraiden kanssa uskallan puhua ulkomailla,sillä siellä ihmiset tuntuvat olevan PALJON ystävällisempiä.
No olenpahan säästynyt ihmissuhdesotkuilta,lapsellisilta riidoilta,känni-illoilta ym...
Kylläpä tämä elämä osaa olla tylsää...kesää en odota kovinkaan innokkaasti ymmärrettävistä syistä(ei mitään järkevää tekemistä).
tietokoneesta. Siirry lehtiin, kirjoihin ja oikeisiin ihmisiin.
On epänormaali olotila että aikuinen ihminen kökkii koneen äärellä pelaamassa.
Tämä on imbesilliä aikaa mikä vinouttaa ihmisiä. Aggressiivista paskaviihdettä suoraan Jenkkilän ihmisten tärvelemistehtaasta.
Kaikki aito, iloinen, sydämellinen, ihmisläheinen on pannassa. Kaikki keinotekoinen, maksullinen, kierouttava ja aggressiivinen on in.
Teiltähän jää kaikki kesän ilot siinä tietokoneen äärellä kuin vanhat ukot kökkiessänne. Kesän iloilla en tarkoita känniörvellystä, sillä se ei ole ilo vaan ääliömäisyys.
Hauskempaa kesää!
Selvästikään et ymmärtänyt paljoakaan luetuista kirjoituksista... Tosin sen ymmärrän tietysti että jos ei ole kokemusta niin vaikeaa asioita on tajutakkaan...
Pelaamisessa en itse näe mitään pahaa. Tietysti pitäisi keksiä myös muita vaihtoehtoja, koska varmasti se pelaaminenkin alkaa aikaa myöten tympäisemään. Kirjat nyt voivat lisätä vain ahdistusta (kuten hieman itselläkin). tosin kannattaa toki lueskella kirjojakin. Voihan kirjastossa käydä tutkimassa mitkä asit kiinnostavat... Yksi hyvä fantasia/scifikirja olisi esim. Stephen Kingin: Musta Torni.. Siitä voi lähteä liikkeelle..
Yksin on tietysti hieman hankala keksiä muiden kanssa tekemistä... Pitäisi saada ensin niitä ystäviä että pääsisi mukaan "piireihin" tai saisi sitä tekemistä josta voisi sitten kertoa eteenpäin... Tätähän monet "ulkopuoliset" eivät yleensäkkään tajua kuten tämäkin vastaaja...
Minä ja useimmat kaverit ovat aivan samanlaisia ja tuollaisia aika rauhallisia. Sen jälkeen kun kuulumiset on vaihdettu (mikäli mitään on edes tapahtunut) ei ole paljoakaan juteltavaa ja sen jälkeen lähinnä voi lekotella auringossa ja soittaa rumpuja yms. Myös monet naispuoliset kaverit ovat tuollaisia, alkavat esim. lukea kirjaa jos ei keksi enää mitään sanottavaa.
jos olisi tuollasia kavereita joiden kanssa ei tarvitse keksiä puhuttavaa tai olla jotenkin vaivautunut jos ei ole sanottavaa.
Tykkään itse olla hiljaa jos ei ole sanottavaa ja puhua sillon kun siltä tuntuu.
Voisihan sitä jättää osoitteen tällekin palstalle? Itsekin olen samaa sukupuolta mutta ainoa keino "erilaisilla" tyypeillä olisi sitten vaikka jutella toisten kanssa jos ei muiden ja sitä kautta hankkia isompi joukko... Paljoa se ei vaadi mutta tietysti pitää aina uskaltaa tehdä asioita kuten vaikkapa sen email-osoitteen jättäminen... Ainakin itse voin ottaa yhteyttä ja keskustella asioista...
no en kyllä uskalla jättää osoitetta,mutta kirjoitan silti.olen itse tosi hiljainen ja mulla on muutama kaveri,jotka on myöskin sellaisia,enemmän tai vähemmän.
ainoa mutta on,että nekin asuvat niin kaukana,että tulee nähtyä todella harvoin.
uusiin ihmisiin on vaikea tutustua.
toki sukulaisten tms.hyvin tuttujen ihmisten seurassa saatan yltyä lähes puheliaaksi ja tykkään puhua aivan tyhjänpäiväisiäkin,ilman että olisi kunnolla asiaa.
mutta minua ei lainkaan haittaa jos keskustelussa on pitkiäkin taukoja,edes vieraampien ihmisten kanssa.jotenkin pidän sellaisesta hiljaisuudesta ja "tyhjästä" tilasta toisten kanssa,siinäkin voi ilman puhetta vain olla ja kuulostella.eikä se oikeastaan ole lainkaan tyhjää.sellainen hampaat irvessä ja väkisin jutun vääntäminen voi kyllä olla tosi vaivalloista.