olen aika aloittelija eikä minulla ole käsitystä minkä tehoisia suodatinten pitää olla. miten ne tehot tulkitaan? olen vaan ostanut sen mitä asiantuntijat ovat sanoneet. olisi kiva osata itsekkin niitä tulkita
miten suodattimia
1
379
Vastaukset
- fish KING
- merkki ja malli
- moottorin teho W watteina ilmoitettu
- virtaus teho l/h litraa tunnissa
- valmistus numeroita etc.
- mahdollinen massatilavuus
Virtaus teho on tärkein, se saisi olla vähintään kolminkertainen akvaarion tilavuuteen verrattuna, kolmesataalitrainen akvaario siis vaatii virtaus tehokkuudeltaan minimissään n.900l/h kierrättävän suodattimen.
Suositeltavaa myös olisi jos yli 150 litraisiin akvaarioihin hankittaisiin jo ulkosuodattimia sillä niiden suodatus massatilavuus on ylivoimainen sisäsuodattimiin verrattuna.
Yleensä harrastajat hankkivat akvaarioihinsa jos minkälaista kalastoa ja paras on silloin että suodattimen tehokkuus olisi ylimitoitettu ennemmin kuin siellä olisi vain pieni sisäsuodatin kierrättämässä vettä ja keräämässä suurempia roskia. Ulkosuodattimeen jää enemmän pientä hiukkasta ja näin akvaariotkin ovat veden puolesta kirkkaampia ja kauniimpia katsella silti elin tärkeän hajoittaja bakteeriston tästä kärsimättä.
Jos jotain jäi välimaastoon, kysy lisää...
ESIM.
Omat akvaarioni ovat suodatin tehoiltaan ylimitoitettuja, huoltoväli jopa vuosi, suodattimilla. Silti teen veden vaihdon säännöllisesti. Akvani kierrätys teho ja massatilavuus ovat melkein viisin kertaiset akvaarioiden tilavuuksiin verrattuna mutta pidän itse sitä seikkaa tärkeämpänä ettei minulle iske nitriitti ja ammoniakki myrkytykset sekä kalasto voi olla ihan mitä tahansa, käytännössäkin.
Harrastan suurta ahven lajia riikinkukkokirjoa ja toisessa akvaariossa on ihan perus etelä-amerikka kalastoa.
Mitä heikompi suodatin akvaarion rinnalta löytyy sitä useammin täällä saa lukea ongelmista joita kalat kohtaavat harrastajan hoidossa, eikä syy ole hoitajan vaan liian pieneksi jääneen suodattimen yli kansoitetun kalasto kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka662382- 661367
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww651115EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41077- 77803
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82650- 43648
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe23615- 27571