Harmittaa kun tarttuu vahingossa kepposeen teokseen. Hannes Markkulan Petollinen saarnamies ja muita murhatarinoita on hetken viipynyt käsissäni.
Jonniinverran kokenut kirjoittaja puhuu samasta ruumiista välillä ammuttuna ja seuraavalla sivulla moratettuna. Törkeää huolimattomuutta. Mistä voi hakea korvausta hukkaan menneestä ajasta?
Tarinan rakentelut kyllä parin käänteen suuruusluokkaa, ei aivan huonoja, mutta henkilöitten persoonallisuus rakentuu sen varaan polttaako tupakkia vai ei.
Jonniinverran kokenut kirjoittaja puhuu samasta ruumiista välillä ammuttuna ja seuraavalla sivulla moratettuna. Törkeää huolimattomuutta. Mistä voi hakea korvausta hukkaan menneestä ajasta?
Tarinan rakentelut kyllä parin käänteen suuruusluokkaa, ei aivan huonoja, mutta henkilöitten persoonallisuus rakentuu sen varaan polttaako tupakkia vai ei.
Vastaukset 11
Vanhimmat
On yleensäkään tällaista edes julkaissut? Aina välillä törmää tällaiseenkin, onkohan vahingossa mennyt väärä nippu Markkulalta.
Siinä mitään, seuraavaksi osui ihan luettava Leif Davidsen, Jälkiä jättämättä. Siinä sai jo vähän "takaisin" edellisen tuomasta ajanhukasta.
Minäkin luin tämän Markkulan uusimman teoksen Diskokostaja. Se on jonkinlainen kyhäelmä Sanna Sillanpään tarinasta hieman muunneltuna, ja poliisitutkinnan vaiheita mukaan ympättynä.
Kyllähän se jollainlailla aiheensa puolesta kiinnosti, mutta ei se kyllä mikään poliisiromaanien helmi ole sekään.
Markkula on asiansa tunteva kirjoittaja, mutta ei kylläkään vedä vertoja (tupla)kollegoilleen Nykäselle, Nummiselle ja Sipilälle.
Toimittajan ammatti ei takaa, että ihminen olisi myös tasokas fiktion kirjoittaja.
Oi ja voi, mikä pettymys uusi Sipilä!
Tätä edellisessä oli mukava mietiskellä, että kaikki ratkaisut ja toimintatavat eivät aina ole niin yksoikoisia ja itsestäänselvykksiä (esim. ikääntynyt rikollinen). Mutta kun en ole poliisi, niin uusimmassa tavalliselle taaplaajalle ei paljoa aukene syvällisyys mietiskellä, että hakatako kadulla vastaantulija vai ei... Jonninjoutavaa sälkkinän selostamista, kuka aina milloinkin kostaa kellekin. Mikä hommassa oli uutuusidea? Kertoa, että kostamishommaan perustuva arvojärjestys on olemassa...
Tekstin rytmiikka oli sinänsä hyvä, ei tarvinnut tavallisenkaan lukijan tankata ja pysähdellä edestakaisin. Taitaa olla Sipilällä myös hyvä kustannustoimittaja.
Ja suomalaisen naispoliisin äly oli kirjassa terävyydessään aivan kerrassaan vailla vertaa :). Älykkäimmät lauseet olivat täh?, häh? ja mitäh? Liekö sitten niin... :)
...Sipilä on mulle vielä aukko sivistyksessä... Itse asiassa sain luettua juuri Likaisen kaupungin ja nyt odottaa vuoroaan järjestyksessä seuraava...
Sen panin merkille, että eräästä naispoliisista Sipilä on kasvattamassa varsin hollywoodmaista sankarihahmoa. Ainakin Likaisessa kaupungissa hänet kuvattiin kaikista parhaimpana, fiksuimpana, tarkimpana... Oikeana superkyttänä.
Tai sitten kyseinen henkilö tullaan jossakin tulevassa romaanissa tappamaan ja kun kyseessä on se kaikista pätevin ja sankarillisin, se tekee tapahtumasta kaikkein järisyttävimmän.
Juu, mutta uusimmassa super ei enää istunut kuin konttyyrissä plaraamassa tai piuhojen liitännässä ja lausui tasaiseen tahtiin 20 sivun välein Täh?
Sietää kysyä, mitä on oikein tapahtunut...:)
Onkohan pimu jossakin kirjojen välissä mennyt sitten tyrimään ja on hyllytetty konttorihommiin?
:-)
Aloitin kanssa tätä Sipilää, mutta siihen oli heti alkuun ympätty jossakin kokoelmassa aikaisemmin julkaistu novelli, joka ei tunnu liittyvän tarinaan millään lailla.
Puuttuiko Sipilältä kymmenen sivua tekstiä ja sai näin kolmesataa täyteen?
Olisi tietysti pitänyt lukea kirja loppuun asti ennen arviointeja.
Sipilä olikin jatkanut tuon novellinsa romaaniksi,eikä lopputulos huono ollutkaan.
Uskottavuutta tosin siinä ei ollut.
Ah, uskottavuusko se sana tai kuvaus voisi olla, jota itse kuvailin, että lukijan kiinnostuksen ylläpito oli sellaista silmistä sisään ja puh savuna ilmaan lajia ilman sen mainittavampia tekstin aikaansaamia pulsseja aivokuoreen saakka mistään pysyvämmistä jätejäännöksistä puhumattakaan. Jos nyt kysyttäisiin, että kuka ylipullistuneita egoja omaavista kettuili ristiin rastiin kaunoja kellekin ja kellä häiriökäyttäytyminen oli suurinta - muistaminen tapahtuisi hyvin vaivoin. Sujuvaa tekstiä, mutta vailla sen suurempaa mieltä. Esitystapa ja tekstiin liittyvä juju, mieli ja uskottavuus (kai tämä) on ollut se, joka Sipilästä on tehnyt hyvän. Seuraavaa odotellessa... Mut tässä välissä aion käpästä Bram Stokerin kirjailijamuseosssa. Sitä odotan!