Terve! Mulla on lievä akne, ollu n. 7 vuoden ajan ( olen nyt 19v.). Olen kokeillut lähes kaikkia kaupan rasvaisen ihon hoitotuotteita, mikään ei oikeastaan ole auttanut. Viime kesänä ostin apteekista basironia, joka yllätyksekseni poisti finnit naamastani kokonaan n. viikon sisällä ja kaikenlisäksi käytin sitä vain öisin. Mutta parin viikon päästä ihoni alkoi hilseillä pahemman kerran, varsinkin nenän ja leuan alueella. Lopetin käytön niillä alueilla, pahimmalle finnialueelle, eli otsaan jatkoin voiteen laittamista. Nyt parin kuukauden kuluttua huomaan, että iho otsassa on jollakin tapaa paksuuntunut ja tullut kovemmaksi, se myös kiiltää (ei rasvan takia). Tätäkin ärsyttävämpää on se, että basiron pilaa tekstiilejä. Lukemattomia pyyhkeitä, lakanoita, tyynyliinoja ja puseroita on mennyt pilalle voiteen jouduttua niihin tavalla tai toisella, vaikka olen noudattanut erityistä varovaisuutta. Jos joku on jaksanut lukea vuodatukseni loppuun, niin osaisitko kertoa, että määräävätkö lääkärit lääkkeitä lievään akneen, tai onko sellaisia lääkkeitä olemassa. Sellaiset pillerit voisivat ratkaista myös selkäfinni- ongelmani. Kiitos!
Basiron
Siiri
2712
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moi!
Itsellänikin Basiron on ainoa reseptivapaa mömmö joka auttaa. Ja Brewoxyl samoin, niissähän on sama vaikuttava aine. Vuodevaatteet ei mulla ole koskaan kärsineet Basironista, Brewoxylistä kylläkin joka vie värit kankaista.
Moi!
Itse kanssa ~5 vuotta lievän aknen kanssa tapelleena hain kuukausi sitten Roaccuttan kuurin.
Finnejä ei niin paljon ole, että voisi ihan pahaksi akneksi sanoa, mutta itseäni haittaa.
Arpia löytyy enemmän kuin finnejä, mutta mistähän niitä aknearpia syntyy ? - finneistä!
Sain kuurin siltä seisomalta ja se todennäköisesti myös parantaa aknen kokonaan.
Kallis on, mutta niin ovat muutkin "normaalihintaiset" lääkkeet, joita saa syödä vuodesta toiseen ja kun lopetat niin ne finnit palaa (esim. antibiotit).
Roaccuttan auttaa myös selkä ym. akneen...
Itsekin ajattelin, että tämä kuuluu murrosikään, mutta kun täytin 20, päätin lääkkeen hakea.
Olen mies 20v.
Kokeilin aikaisemmin myös mm. Avitcid ja Dalacin nimisiä lääkkeitä, mutta eivät auttaneet YHTÄÄN MITÄÄN, rahat meni vaan hukkaan.
Te kenen elämästä finnit syö parhaat hetket, hakekaan se roaccuttan.