Jalkapallostadion ei edennyt Kokkolan kaupunginhallituksessa
(KP)
Kokkolan kaupunginhallitus jätti maanantaina pöydälle pykälän, jossa kaupunginjohtaja muun muassa esitti, että tekniselle palvelukeskukselle annetaan tehtäväksi laatia tarkempi kustannusarvio jalkapallostadionista. Sitä asiaa työstänyt työryhmä on esittänyt rakennettavaksi urheilutalon ja Kaarlelankadun väliselle alueelle Keskuspuiston yleissuunnitelman mukaisesti. Samalla Antti Isotalus esitti, että stadionin toteuttaminen käsitellään ensi vuoden talousarviota ja vuosien 2010–2011 toimintasuunnitelmaa valmisteltaessa.
Pöydälle esitys jäi lähinnä aikapulan vuoksi hallituksen käsiteltyä muita kokousasioita pitkään.
Tämän maksaa UllvaKäviäLohtaja
kierrätä pyörritä
4
870
Vastaukset
- 3 putti
Jalkapallo ei enää kiinnosta suurta yleisöä.Sen aika on mennyt.Nyt ovat muut kiinnostavammat asiat.
- kirkolle
Onhan uusi jalkapallostadion myös lohtajalaisten, kälviäläisten ja ullavalaisten seurojen käytössä. Jossei heti, niin sarjanousujen myötä.
Sitä odotellessa voimme käydä katsomassa kuinka kirkonkylän pojat, KPV ja GBK pelaavat. Katsomossa viihtyy, kun siellä on kuppi-istuimet ja kaikki. - suuri ja komia
määki haluaisin sen stadionin nähä mikä on lohtajalaisten ja käläviäläisten rahoilla tehty. varmasti tosi suuri ja komia. rahaahan meillä riittää!
- "Innokas"
Stadionilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1337280Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.142660Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole2661278- 1001059
Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942171990Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih71945En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek137930Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille
Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.79784Kirkonkylän puliveivarit
Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j13763Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com18741