Kalastuspyydysten

Jättäessänne pyydyksiin merkinnän tarkastuksesta, olisi toivottavaa, että myös merkittäisiin päivämäärä puumerkki tai puhelinnumero. Nykyistä järjestelmää ilman merkintöjä voidaan käyttää räikeästi väärin.
19941
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

kerääjien laittavan merkit uusiokäyttöön, katsomalla naapurin katiskot, tyhjentämällä ne ja tilalle merkki, että tarkastettu on, sekä luvat ovat kunnossa. Uteliaisuus voi teetättää tällaisia ”konfervinkkejä”.

Äänestä

Minulla oli talvella kaksi verkkoa Mönninselällä.
Yksikkömerkit olin kiinnittänyt näkyvästi salkoon ja lisäksi olin laittanut yhteystietoni erilliselle muovilevylle. Siihen samaan salkoon oli kalastuksen tarkastaja laittanut varoitusmerkin puuttuvista merkeistä. En oikein ymmärtänyt kun yksikkömerkkejä oli riittävästi, miksi siihen oli laittanut varoituksen. Olisi voinut jättää yhteystiedot miksi varoitus lappu piti hänen laittaa. Olisin voinut ottaa yhteyttä valvojaan. Valvonta tuntuu olevan eräänlaista salatiedettä. Ymmärrän valvonnan mutta reilunpi ja rehdinpi tyyli olisi kaikkien edun mukaista.
Harmittaa vieläkin.

Äänestä
  • Olkaa nyt tyytyväisiä että pyytönne sentään on säilynyt!
    Lieksan länsipuolella on usein käynyt niin että lupalappuinen pyytö katoaa.
    Niitä ei vie kalastuksenvalvojat vaan röyhkeät varkaat!

    Hieman ottaa päähän kun ostaa katiskatarpeet ja rakentelee niitä sydämellään ja sitten joku ne varastaa yksikkömerkkeineen kupamineen.

    Jos huomaatte vesillä tyypin joka käy silmäilemäsä toisten katiskoja nostamatta niitä veneeseen niin se olen minä..etsin omiani sillä tunnen ne tekotavasta...

    Äänestä

  • Kuotta kirjoitti:

    Olkaa nyt tyytyväisiä että pyytönne sentään on säilynyt!
    Lieksan länsipuolella on usein käynyt niin että lupalappuinen pyytö katoaa.
    Niitä ei vie kalastuksenvalvojat vaan röyhkeät varkaat!

    Hieman ottaa päähän kun ostaa katiskatarpeet ja rakentelee niitä sydämellään ja sitten joku ne varastaa yksikkömerkkeineen kupamineen.

    Jos huomaatte vesillä tyypin joka käy silmäilemäsä toisten katiskoja nostamatta niitä veneeseen niin se olen minä..etsin omiani sillä tunnen ne tekotavasta...

    3 - 4 m syvyyvestä tunnet teko tapasi ja tutut katiskasi? Nuin kun tunnustat tiirailevasi toisten pyytöjä, niinpä oletukseni on, että uteliaisuutesi on sitä luokkaa ettei tohi ääneen sanoa. Jätäppäs se tiirailu poekkeen, siitä saapi vaen rosvon nimen.

    Äänestä

  • olet jos kirjoitti:

    siitä suapi jos kuotan tavalla toisten katiskoeta tiiraelloo, halusipa tai ei. Asiahan on silleesti, että ei ole mittään asiata lähimainkaan toisten pyytöjen liki ja välttyyhän siinä turhalta kala katteuvelta, kun ei mäne lähelle.

    Äänestä

  • olet jos kirjoitti:

    3 - 4 m syvyyvestä tunnet teko tapasi ja tutut katiskasi? Nuin kun tunnustat tiirailevasi toisten pyytöjä, niinpä oletukseni on, että uteliaisuutesi on sitä luokkaa ettei tohi ääneen sanoa. Jätäppäs se tiirailu poekkeen, siitä saapi vaen rosvon nimen.

    Omansa saa ottaa pois jos ne löytää, vai mistä lähtien omaa omaisuutta pitäisi ryhtyä takaisin varastamaan???

    Lieneekö ollut itse konna kirjoittelemassa

    Äänestä

  • Kuotta kirjoitti:

    Omansa saa ottaa pois jos ne löytää, vai mistä lähtien omaa omaisuutta pitäisi ryhtyä takaisin varastamaan???

    Lieneekö ollut itse konna kirjoittelemassa

    sillä, että katsot naapureittesi pyydyksiä, nimittäin sillä itse sinä syyllistyt rikolliseen tekoon joka on rangaistava teos. Onhan sanontakin, että varas se pelkää, että häneltäkin voidaan varastaa, olethan samaa mieltä? Vieläpä luulen ettei sinulta kukaan ole mitään ottanut, koska mitä sinulla yleensäkkään on viemistä, ei mitään.

    Äänestä

  • Kuotta kirjoitti:

    Omansa saa ottaa pois jos ne löytää, vai mistä lähtien omaa omaisuutta pitäisi ryhtyä takaisin varastamaan???

    Lieneekö ollut itse konna kirjoittelemassa

    puhheillaan kuotta peitellä kahtomisiaan?

    Äänestä

  • löydä omiasi kirjoitti:

    sillä, että katsot naapureittesi pyydyksiä, nimittäin sillä itse sinä syyllistyt rikolliseen tekoon joka on rangaistava teos. Onhan sanontakin, että varas se pelkää, että häneltäkin voidaan varastaa, olethan samaa mieltä? Vieläpä luulen ettei sinulta kukaan ole mitään ottanut, koska mitä sinulla yleensäkkään on viemistä, ei mitään.

    Paskan marjat on rangasitava teko !
    Saahan kalastuksenvalvojalla olla apuri mukanaan ja se satun olemaan minä!

    Äänestä

  • Kuotta kirjoitti:

    Paskan marjat on rangasitava teko !
    Saahan kalastuksenvalvojalla olla apuri mukanaan ja se satun olemaan minä!

    kuotta, sinnuu ei kukkaan ota kaveriksi kahtelemmaan toisten katiskoita, jos voroja etit, eti sita itestas. Jos kahtelet viela toisten katiskoita, niin laetappa hame pialles.

    Äänestä

kun on lähekkäin olevia katiskoita ja rysiä, niin yhessä tai kahessa on merkki. Tarkottaako se ettei niitä muita ole tarkastettu?

Äänestä
  • miehet kyttäilee toistesa katiskoita, onkohan kyseessä katteus? (En tarkoita luvalla tarkastajia).

    Äänestä

  • että miehiset kirjoitti:

    miehet kyttäilee toistesa katiskoita, onkohan kyseessä katteus? (En tarkoita luvalla tarkastajia).

    turhaa. Anettakkoon kaikille vapaa kalastusoikeus. Ns. valtakunnallinen kalastukorttimaksu vaan pakolliseksi...Kalastus voi olla katoavaa kansanperinnettä. Voisi varsinaisilta AMMATTIkalastajilta periä jotakin eri korvausta kalastuskunnille.

    Äänestä

  • on.. kirjoitti:

    ollunna hyöttyy, ei minunkkaa pyyvyksii oo katottu toesten taholta monneen päivvään.

    Äänestä

  • keskustelusta kirjoitti:

    ollunna hyöttyy, ei minunkkaa pyyvyksii oo katottu toesten taholta monneen päivvään.

    No ee ne kato salloo sinunkkaan pyyvyksii kun tiettäät ne konnat että kyttäilen ja pidän silmällä tarkastusten lomassa vesilläliikkujia ja samalla huolehdin ettei asiattomat käy toisten pyydyksillä!

    (ps: haalikkoohan suoapi pittee venneessä ja sitä ee laki kiellä)

    Jälleen kerran häiriköt pilasivat asiallisen aloituksen, asiallisesta aiheesta. Voi teitä vähä älyisiä. Teille pitäisi olla oma hiekkalaatikko jossa voisitte leikkiä pelejänne. Lieksassa on tietty ala-arvoinen joukkio joka pilaa säännön mukaisesti nämä sivustot. Ei varmaan kaljan huurussa muuta keksitä kuin sapotoida näitä sivuja. Asiallinen ja sivistynyt kirjoittelu ei onnistu missään muodossa. Siksi täällä on turha aloittaa mistään tai minkäänlaista kirjoittelua.
    Näkemiin.

    Äänestä

  • Kuotta kirjoitti:

    No ee ne kato salloo sinunkkaan pyyvyksii kun tiettäät ne konnat että kyttäilen ja pidän silmällä tarkastusten lomassa vesilläliikkujia ja samalla huolehdin ettei asiattomat käy toisten pyydyksillä!

    (ps: haalikkoohan suoapi pittee venneessä ja sitä ee laki kiellä)

    kuotta, sinun appuusi ei kaipaa, ei sitten kukkaan!

    Äänestä

Niihi ee kajjoo tarkastajat eekä muutkkaa, ku ee ne tiijä missee ne ies onkkaa kehveli.
Mittee niitä merkihtemmään. Parempihan se on jotta Piellisesttää hauventumppija ja muutaman lahnan uittaa katiskkaan jotta tasapaeno säellyy.
Herroin arvokaloja ei ou tullu yhttää vielä tähänmmännessä. Enkä maksa luppoo ikinä, se o varma.

Äänestä
  • Katiskalla pyytäminen on kalavesien hoitoa, joten ei merkkejä&lupia tarvii. Sovitaanhan näin lieksan alueen kalastuskunnat. Jookos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tarkastajat? kirjoitti:

Jättäessänne pyydyksiin merkinnän tarkastuksesta, olisi toivottavaa, että myös merkittäisiin päivämäärä puumerkki tai puhelinnumero. Nykyistä järjestelmää ilman merkintöjä voidaan käyttää räikeästi väärin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu