Miten vaikuttaa läheisten/sairastuneen omaan elämään? Kuuluuko pakkoliikkeitä? Omia kokemuksia kertokaa skitsofreniasta!
Skitsofrenia
Päivänkakkara987
2444
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eikö tällä palstalla todellakaan ole yhtään ihmistä, jolla itsellään, tai jonka läheisellä skitsofreniaa?
Ihan omakohtaisia kokemuksia kaipaisin nimenomaan arikipäivän toiminnoissa.
Olen nyt päivän itsekin yrittänyt etsiä kaikkea mahdollista tietoa skitsofreniasta kun tyttöystäväni tunnusti aamulla että hänellä oli todettu se. :(
Vähän riippuu tilanteesta, mutta oma tyttikseni on ollut osastolla nyt helmikuusta asti ja livenä en ole pahemmin huomannut mitään eroa entiseen, mutta muulloin kun puhumme niin hän puhuu melkoisen itsetuhoisia asioita ja että ääniä kuuluu (ei aina kuitenkaan) ja mielialat saattavat vaihdella äärilaidasta toiseen. Olen itseäni suojellakseni yrittänyt sanoa valitustulvan käymässä isoksi että menee puhumaan hoitajille, ja muulloin yrittänyt vain kuunnella ja puhua järkeä perustellusti jos on esim. pelkotiloja tai että hän uskoo pääsevänsä osastolta pois.
Itsellänikin on päivän aikana noussut paljon kysymyksiä kun olen lukenut taudinkuvaa internetistä, mutta näihin kysymyksiin parhaiten osaa luultavasti vastata osaston hoitajat tms. Toivottavasti pian järjestettäisiin keskustelu.
Ja kyllä, tällä hetkellä mietin vahvasti suhteemme tulevaisuutta. Olen kestänyt näinkin kauan kun olen uskonut että hän paranee täysin, mutta nyt näyttää aika synkältä kunnes saan oikeaa tietoa hänen tilastaan.