Tulevaisuus

Minulla on pyörinyt omissa ajatuksissani sellainen pieni musta pilvi, joka kertoo minulle koko ajan yhä voimakkaamin, että Suomi on hyvin venäläinen valtio meitä ympäröivässä maailmassa ja, mikäli, sikäli kotimaamme talous - ja työllisyyspolitiikka jatkaa samaa kulkua, niin kotimaamme punikit pääsevät yhä enemmän esille ja kotimaastamme tulee poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti, sekä tieteellisesti, että sotilaallisesti hyvin venäläinen valtio.



Valtio voidaan valloittaa muullakin tavoin kuin sotilaallisesti.
4263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minulla on pyörinyt omissa ajatuksissani sellainen pieni musta pilvi, joka kertoo minulle koko ajan yhä voimakkaamin, että Viro on hyvin venäläinen valtio meitä ympäröivässä maailmassa ja, mikäli, sikäli kotimaamme talous - ja työllisyyspolitiikka jatkaa samaa kulkua, niin kotimaamme punikit pääsevät yhä enemmän esille ja kotimaastamme tulee poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti, sekä tieteellisesti, että sotilaallisesti hyvin venäläinen valtio.



Valtio voidaan valloittaa muullakin tavoin kuin sotilaallisesti.

Äänestä
  • Minulla on pyörinyt omissa ajatuksissani sellainen pieni musta pilvi, joka kertoo minulle koko ajan yhä voimakkaamin, että SUOMI on hyvin venäläinen valtio meitä ympäröivässä maailmassa ja, mikäli, sikäli kotimaamme talous - ja työllisyyspolitiikka jatkaa samaa kulkua, niin kotimaamme punikit pääsevät yhä enemmän esille ja kotimaastamme tulee poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti, sekä tieteellisesti, että sotilaallisesti hyvin venäläinen valtio.



    Valtio voidaan valloittaa muullakin tavoin kuin sotilaallisesti.

    Äänestä

  • SUOMI kirjoitti:

    Minulla on pyörinyt omissa ajatuksissani sellainen pieni musta pilvi, joka kertoo minulle koko ajan yhä voimakkaamin, että SUOMI on hyvin venäläinen valtio meitä ympäröivässä maailmassa ja, mikäli, sikäli kotimaamme talous - ja työllisyyspolitiikka jatkaa samaa kulkua, niin kotimaamme punikit pääsevät yhä enemmän esille ja kotimaastamme tulee poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti, sekä tieteellisesti, että sotilaallisesti hyvin venäläinen valtio.



    Valtio voidaan valloittaa muullakin tavoin kuin sotilaallisesti.

    Minulla on pyörinyt koko ajan mielessä että maailma on päässyt kiinni venäläisten luonnonvaroihin ja imee omat pois. Ei pienessä suomessa tai virossa ylikansalliset yhtiöt jyllää samalla tavalla kuin venäjällä.Lisäykseksi vielä -ei venäjä uskalla tehdä niitä samoja virheitä uudestaan mitä se on vuosisatojen kuluessa tehnyt jo monta monituista kertaa.:):)

    Suomenpoika pellolansa työtä tehdä jaksaapi -rauhas on hän riemullinen mies sodassa miehullinen

    Äänestä

Siin vist jah mõned hõljuvad juba pilvedes.
Ei tea, kas võõrutusraviga on Soomes kehvad lood.

:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi kirjoitti:

Minulla on pyörinyt omissa ajatuksissani sellainen pieni musta pilvi, joka kertoo minulle koko ajan yhä voimakkaamin, että Suomi on hyvin venäläinen valtio meitä ympäröivässä maailmassa ja, mikäli, sikäli kotimaamme talous - ja työllisyyspolitiikka jatkaa samaa kulkua, niin kotimaamme punikit pääsevät yhä enemmän esille ja kotimaastamme tulee poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti, sekä tieteellisesti, että sotilaallisesti hyvin venäläinen valtio.



Valtio voidaan valloittaa muullakin tavoin kuin sotilaallisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu