Täällä on tosi jänniä viestiketjuja, joissa pohdiskellaan vl- ja el- ja muiden vähäisempien lestadiolaishaaraliikkeiden ominaisuuksia. Vastaavia keskusteluja on toki käyty jo ennen internet-aikaakin, itse muistan ensimmäiset kuulleeni 60-luvun lopulla saunan eteisessä.
On siis kovin nostalgista kun joku nostaa täälläkin esiin nimiä Raattamaa, Takkinen, Havas, Andersson, Ferguson, Robson, Fordson, etc, etc, etc, etc ja vielä niin edelleen. Nostalgian takaa kuitenkin pilkottaa sama n. 30 vuotta vanha epäilys, että tämäntyyppinen keskustelu ei ole kovin hyödyllistä.
Mistä johtuu se, että kaikki - no, ehkä vain 90 % - lestadiolaisista yhä kokee tarpeelliseksi elää omakohtaisesti uudelleen 120 vuotta sitten alkaneet riidat ja jatkaa niistä kertomista yhä uusille ja uusille sukupolville. On kai täysin selvää, että 100 vuotta sitten lestadiolaisuuden eri suunnissa vaikuttaneet tekijät eivät enää tänä päivänä ole samalla tavalla vaikuttamassa. Niin vl- kuin el-suunnassa tavat ja käsitykset ovat muuttuneet todella paljon siitä, mitä ne olivat 20 vuotta sitten. Oletan, että muutos verrattuna 100 vuotta sitten vallinneeseen tilanteeseen on vielä suurempi.
Ymmärrän, että tässä ei nyt suinkaan ole kysymys mistään leikinteosta, vaan vakavasta opillisesta eroavaisuudesta, joka on siis niin vakava että yksikään lestadiolainen mistään ryhmittymästä ei osaa sitä sanoiksi pukea.
Millaisestahan erosta siinä sitten oikeastaan on kysymys. Tiedän, että sekä vl- että el-liikkeen sisäiset opilliset erot ovat vähintään yhtä suuria kuin ko. liikkeiden väliset. Molemmissa käydään jatkuvaa sisäistä taistelua oikeasta ja väärästä opista. Miksi siis nuo liikkeiden väliset opilliset eroavaisuudet ovat päässeet muodostumaan niin merkittäviksi ? Mikä on se ratkaiseva ero ?
Maailma on muuttumassa hiukan eri suuntaan kuin yksikään lestadiolaissuunta toivoo. Siihen kehitykseen tuskin kukaan pystyy vaikuttamaan. Mutta siitä huolimatta en näe yhtään syytä siihen, että kaikki muu yhteistyö on mahdollisuuksien rajoissa, mutta vl-el ei, koska on se opillinen ristiriita jota siis kukaan ei edes suurinpiirtein tiedä ja sitten vielä Raattamaa sitä ja Raattamaa tätä. Raattamaa on kuollut, rauha hänen muistolleen.
Ehdotan että kukin tykönään polttaa ne Raattamaan kirjeet ja Takkisen kirjoitukset ja muutkin sellaiset kirjat jos niiden avulla on tarkoitus vain pitää yllä eripuraa.
On siis kovin nostalgista kun joku nostaa täälläkin esiin nimiä Raattamaa, Takkinen, Havas, Andersson, Ferguson, Robson, Fordson, etc, etc, etc, etc ja vielä niin edelleen. Nostalgian takaa kuitenkin pilkottaa sama n. 30 vuotta vanha epäilys, että tämäntyyppinen keskustelu ei ole kovin hyödyllistä.
Mistä johtuu se, että kaikki - no, ehkä vain 90 % - lestadiolaisista yhä kokee tarpeelliseksi elää omakohtaisesti uudelleen 120 vuotta sitten alkaneet riidat ja jatkaa niistä kertomista yhä uusille ja uusille sukupolville. On kai täysin selvää, että 100 vuotta sitten lestadiolaisuuden eri suunnissa vaikuttaneet tekijät eivät enää tänä päivänä ole samalla tavalla vaikuttamassa. Niin vl- kuin el-suunnassa tavat ja käsitykset ovat muuttuneet todella paljon siitä, mitä ne olivat 20 vuotta sitten. Oletan, että muutos verrattuna 100 vuotta sitten vallinneeseen tilanteeseen on vielä suurempi.
Ymmärrän, että tässä ei nyt suinkaan ole kysymys mistään leikinteosta, vaan vakavasta opillisesta eroavaisuudesta, joka on siis niin vakava että yksikään lestadiolainen mistään ryhmittymästä ei osaa sitä sanoiksi pukea.
Millaisestahan erosta siinä sitten oikeastaan on kysymys. Tiedän, että sekä vl- että el-liikkeen sisäiset opilliset erot ovat vähintään yhtä suuria kuin ko. liikkeiden väliset. Molemmissa käydään jatkuvaa sisäistä taistelua oikeasta ja väärästä opista. Miksi siis nuo liikkeiden väliset opilliset eroavaisuudet ovat päässeet muodostumaan niin merkittäviksi ? Mikä on se ratkaiseva ero ?
Maailma on muuttumassa hiukan eri suuntaan kuin yksikään lestadiolaissuunta toivoo. Siihen kehitykseen tuskin kukaan pystyy vaikuttamaan. Mutta siitä huolimatta en näe yhtään syytä siihen, että kaikki muu yhteistyö on mahdollisuuksien rajoissa, mutta vl-el ei, koska on se opillinen ristiriita jota siis kukaan ei edes suurinpiirtein tiedä ja sitten vielä Raattamaa sitä ja Raattamaa tätä. Raattamaa on kuollut, rauha hänen muistolleen.
Ehdotan että kukin tykönään polttaa ne Raattamaan kirjeet ja Takkisen kirjoitukset ja muutkin sellaiset kirjat jos niiden avulla on tarkoitus vain pitää yllä eripuraa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nämä molemmet mainitut liikkeet ovat kuin Kiina kulttuurivallankumouksessa. Siellä lietsottiin vihaa usaa kohtaan, mutta ei uskallettu hyökätä. Sitten agressio oli pakko purkaa jotenkin. Yksinkertainen ratkaisu oli alkaa keskinäinen tappelu. Lähetyskäsky edellyttäs hyäkkäystä, mutta kun ei uskalleta niin hyäkätään naapuriin.
Pääasia, että tappelun nujakka on päällä, ei sen väliä oo vaikka suunta on ihan väärä.
aaaaaaaaaaa