Itse en ainakaan ole koskaan kokenut, että kielten opiskelemisesta olisi jotain haittaa. Päinvastoin, ja etenkin suomea olen englannin lisäksi tarvinnut ehdottomasti eniten ja sen osaamisesta on ollut hyötyä. Muiden pohjoismaalaisten kanssa ollessa ruotsin osaamattomuus ei haittaa, koska he puhuvat parempaa englantia kuin minä. Suomessa yksityisellä puolella tarvitaan ruotsia nimenomaan, koska Suomen erikoiset lait sitä vaativat. En kyllä oikein ymmärrä tätä lainsäädäntöasennetta. Jos muut ei osaa meidän kieltä, niin meidän tarvitsee osata vieraita kieliä – ei siis pelkästään kotimaisia kieliä. Eräillä näyttää olevan kunnia asia, että ei osaa maan kieltä, mikä suomen osaamisen suhteen tuntuu vallitsevan Suomen ruotsalaisten keskuudessa.
Kielten opiskelusta puhuttaessa tulee muistaa, että jokainen kieli on myös tärkeä osa sitä kulttuuria, jossa sitä puhutaan. Eri ilmaisut toimivat eri tavalla eri kielissä ja jo niitä ymmärtämällä voi ymmärtää paremmin toista kulttuuria ja ajattelutapaa. En todellakaan haluaisi, että tästä maailmasta tulee paikka, jossa kaikki pakotetaan puhumaan englantia vain jotta ymmärrettäisiin yhtä kieltä. Todella kapeaa ajattelua sellainen. Vai sellaisten ihmisten ajattelua, jotka ovat liian laiskoja maan pääkieltä tai muita kieliä opetellakseen? Puhun itse mielelläni suomea sitä hallitsevien kanssa, ranskaa ranskassa, saksaa saksassa ja espanjaa espanjassa sekä englantia muiden kanssa (kielitaitoni valitettavasti rajoittuu yleisimpiin eurooppalaisiin kieliin). Ruotsin kielikään ei ole turha, jos joskus joutuu vierailemaan Närpiössä, missä ei oikein osata muuta kieltä kuin paikallista ruotsin murretta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.