Pääsykoe 2008

Jep,

tulipahan käytyä pääsykokeessa. Kovasti yritin laskea ja ymmärtää kysyttyjä asioita, joista moni ei auennut ei sitten millään. Tiesin tosin jo etukäteen ettei valmistautumiseni pääsykokeeseen olisi riittänyt muutenkaan... katse siis kohti vuotta -09 :)

Oikeastaan enemmän jäi mietityttämään, miten valmistautua ens vuoteen jos koe on samantyyppinen kuin tänä vuonna. Moni kun on kokeen jälkeen valitellut, ettei Galenoksen täydellinenkään osaaminen riitä avaamaan tällä kertaa lääkiksen ovia. Laskemista? Galenoksen pänttäämistä? Valmennuskurssille? Vanhojen pääsykokeiden läpikäymistä? Mitä?????

Voe äeti.
72058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No sanopa muuta. Aika vittumaista suoraan sanoen alkaa lukea ensi vuoden kokeeseen, kun ei yksinkertaisesti tiedä, mitä teki väärin tänä vuonna. Tein niska limassa töitä, että sain ensin rahat valmennuskurssiin. Kirjoituksiin luin vuoden alusta, eli kertasin samalla koko lukion kemian, fysiikan ja biologian. Galenoksen ehdin lukea neljä kertaa, joista kaksi oikeasti syvällisiä tekstin työstämisen kera. Tein melkein jokaisesta kappaleesta käsitekartat ja muistiinpanoja. Valmennuskurssilla olin 15% parhaan joukossa simuloidussa kokeessa, yleensä kuulemma 30% kurssilaisista pääsee sisään. Laskin, että lääkistyötunteja tuli noin kuutisen sataa, mikä on paljon abilta, kun kirjoituksetkin painaa päälle.

Että näin. Ihmisenä tietysti jos on epäonnistunut tapaus, niin minkäs sille mahtaa... :/

Äänestä
  • Kyllä täytyy miettiä ens keväänä tarkkaan, miten alkaa lukemaan. Itse olin ennen tämän vuoden koetta harkinnu tosiaan meneväni jopa sinne puolen vuoden valmennuskurssille. Onneksi kävin katsomassa nuo kokeet ja sen perusteella olen kyllä nyt sitä mieltä, etten aio käyttää vähäisiä rahojani valmennuskursseihin. Muistakaa, että koe oli yleisesti suurimmalle osalle vaikea ja saman verran vähintään pääsee sisään kuin viime vuosina oli koe vaikea tai ei.

    Äänestä

  • Itse olen vähän sitä mieltä myös, että minä en viiti enää toiselle valmennuskurssille mennä. Pärjäsin siellä ihan hyvin, luin Galenoksen _moneen_ kertaan, laskin vanhoja pääsykoetehtäviä yms. Itse koen, että en olisi mitään muuta inhimillisyyden rajoissa tehdä. Se on hyvä asia, eipähän tarvitse itseään syytellä.

    Tämä koe oli hyvä... jollekin, en oikein edes tiedä kenelle. Jos annetaan pääsykoekirja, joka käsketään opiskella, niin jotenkin sitä odottaa, että siinä kokeessa sitten todella mitataan, miten hyvin sen kirjan on opetellut. Yhdistelmä yksityiskohtaisia, suuria kokonaisuuksia käsitteleviä ja aineistoon perustuvia kysymyksiä olisi paras. Tässä kaikki käsitteli yhtä(!) aihetta, ja kysymykset oli jotenkin oudosti aseteltuja. Ts. en oikein edes tiennyt, mitä haluttiin tietää. Tässä auttaisi selkemmät kysymykset.

    Osaavatpahan näemmä tehdä hommasta vielä vaikeampaa, kun ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä, tai mitä lukea.

    Äänestä

  • ensi vuoteen kirjoitti:

    Itse olen vähän sitä mieltä myös, että minä en viiti enää toiselle valmennuskurssille mennä. Pärjäsin siellä ihan hyvin, luin Galenoksen _moneen_ kertaan, laskin vanhoja pääsykoetehtäviä yms. Itse koen, että en olisi mitään muuta inhimillisyyden rajoissa tehdä. Se on hyvä asia, eipähän tarvitse itseään syytellä.

    Luin tämän vuoden pääsykokeisiin yhden ainoan tunnin aamulla ennen koetta. Hain yleiselle puolelle ja koe tuntui menevän aika mukavasti. Monta tehtävää täysin oikein. Jännää nähdä miten käy.

    Äänestä

  • mulle hyvä kirjoitti:

    Luin tämän vuoden pääsykokeisiin yhden ainoan tunnin aamulla ennen koetta. Hain yleiselle puolelle ja koe tuntui menevän aika mukavasti. Monta tehtävää täysin oikein. Jännää nähdä miten käy.

    Nyt jännitää kovasti, kuinka meni, mutta uskon että hyvin, kun tiesin kaikki. Vain se gramatiikka on ongelma kun en ole suomalainen.

    Äänestä

  • ensi vuoteen kirjoitti:

    Itse olen vähän sitä mieltä myös, että minä en viiti enää toiselle valmennuskurssille mennä. Pärjäsin siellä ihan hyvin, luin Galenoksen _moneen_ kertaan, laskin vanhoja pääsykoetehtäviä yms. Itse koen, että en olisi mitään muuta inhimillisyyden rajoissa tehdä. Se on hyvä asia, eipähän tarvitse itseään syytellä.

    Tämä koe oli hyvä... jollekin, en oikein edes tiedä kenelle. Jos annetaan pääsykoekirja, joka käsketään opiskella, niin jotenkin sitä odottaa, että siinä kokeessa sitten todella mitataan, miten hyvin sen kirjan on opetellut. Yhdistelmä yksityiskohtaisia, suuria kokonaisuuksia käsitteleviä ja aineistoon perustuvia kysymyksiä olisi paras. Tässä kaikki käsitteli yhtä(!) aihetta, ja kysymykset oli jotenkin oudosti aseteltuja. Ts. en oikein edes tiennyt, mitä haluttiin tietää. Tässä auttaisi selkemmät kysymykset.

    Osaavatpahan näemmä tehdä hommasta vielä vaikeampaa, kun ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä, tai mitä lukea.

    Pääsykokeen tarkoitus ei todellakaan ole mitata miten hyvin on oppinut Galenoksen ulkoa. Pitää osata käyttää aivoja, eli päätellä ja soveltaa jne jne, mikä on kyllä moneen kertaan joka paikassa toitotettu. Sellaseen valmentavia tehtäviä on kyllä aika niukasti saatavilla, esim sillä valmennuskurssilla jolla ite olin ei kyllä tämmöseen hirveesti perehdytty (muutenkin valmennuskurssit on rahan tuhlausta mun mielestä).
    Mutta se on raaka peli, ne jotka tajuaa tajuaa ja se ei vaan oo lahja joka on kaikille annettu. En tiiä pääsenkö sisään vai en, mutta katkeraks ei kantsi heittäytyä.

    Tärppivinkki ens vuodeks vois muute olla ne tän vuoden painoksessa olleet uudet jutut. Nerokasta sinänsä, kaikki oli kumminki päntänny niitä täks vuodeks ja sit ei niitä tietenkää kysytä, daa...

    Äänestä

Oletteko koskaan tavanneet hakijaa, jonka mielestä yhdenkään vuoden pääsykoe olisi tuntunut helpolta? En minäkään.

Kyseessä on _pääsykoe_, jonka tarkoituksena on laittaa hakijat paremmuusjärjestykseen. Jos koe olisi liian helppo, liikaa porukkaa saisi kovat pisteet ja koe ei vastaisi tarkoitustaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

*** kirjoitti:

Jep,

tulipahan käytyä pääsykokeessa. Kovasti yritin laskea ja ymmärtää kysyttyjä asioita, joista moni ei auennut ei sitten millään. Tiesin tosin jo etukäteen ettei valmistautumiseni pääsykokeeseen olisi riittänyt muutenkaan... katse siis kohti vuotta -09 :)

Oikeastaan enemmän jäi mietityttämään, miten valmistautua ens vuoteen jos koe on samantyyppinen kuin tänä vuonna. Moni kun on kokeen jälkeen valitellut, ettei Galenoksen täydellinenkään osaaminen riitä avaamaan tällä kertaa lääkiksen ovia. Laskemista? Galenoksen pänttäämistä? Valmennuskurssille? Vanhojen pääsykokeiden läpikäymistä? Mitä?????

Voe äeti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu