Mitäs luulette...Olen ystävystynyt naimisissa olevan miehen kanssa. Itsekin olen naimisissa. En aluksi ajatellut hänestä sen enempää, tuumin vain, että ihan ok tyyppi, varmaan tutustumisen arvoinen. Viimeisen vuoden aikana olemme tutustuneet verrattain hyvin, ja juttu luistaa. Olen kuitenkin huomannut ajattelevani häntä aivan liikaa...liikaa pelkäksi ystävyydeksi. Taidan olla päätä pahkaa ihastunut. Sydän jättää lyönnin väliin jos näen hänet tai hän soittaa. En ole hänelle asiasta puhunut...koska en edes tiedä, minkälaista vastausta häneltä toivoisin. Molempien elämä on hyvällä mallilla tahoillaan, olen ymmärätänyt. Toki hän ei kovin paljoa minulle vaimostaan puhu. Lähes kaikesta muusta olemmekin puhuneet, luotan häneen täysin.
Mahtaako asiasta kannattaa hänelle puhua? En odota meidän karkaavan auringonlaskuun, haluaisin vain käsitellä asian avoimesti. Ehkäpä nämä tuntemukset keskustelemalla saisi kuriin. En missään nimessä halua häntä menettää, mutta tulen näiden ajatusteni kanssa kohta hulluksi.
Miten voisi varmistua siitä, että hän tämän tiedon kanssa tulisi toimeen? Vai mahtaako tämä juttu olla sitten tässä, jos menen sanan ihastuminen sanomaan ääneen? Antakaa viisaammat neuvoja, miten asiassa kannattaisi edetä, vai kannattaako edetä ollenkaan. Tarkoituksena ei siis ole aloittaa mitään salasuhdetta tai muuta, vaan käsitellä asia puhumalla, niin kuin aikuisten kesken on kai tapana.
Varsinkin miesten ajatukset asiasta ovat varsin tervetulleita.
Mahtaako asiasta kannattaa hänelle puhua? En odota meidän karkaavan auringonlaskuun, haluaisin vain käsitellä asian avoimesti. Ehkäpä nämä tuntemukset keskustelemalla saisi kuriin. En missään nimessä halua häntä menettää, mutta tulen näiden ajatusteni kanssa kohta hulluksi.
Miten voisi varmistua siitä, että hän tämän tiedon kanssa tulisi toimeen? Vai mahtaako tämä juttu olla sitten tässä, jos menen sanan ihastuminen sanomaan ääneen? Antakaa viisaammat neuvoja, miten asiassa kannattaisi edetä, vai kannattaako edetä ollenkaan. Tarkoituksena ei siis ole aloittaa mitään salasuhdetta tai muuta, vaan käsitellä asia puhumalla, niin kuin aikuisten kesken on kai tapana.
Varsinkin miesten ajatukset asiasta ovat varsin tervetulleita.
Vastaukset 11
Vanhimmat
varsinkin varattu - varattu jutut kaikissa kombinaatioissa. Tuollainen neliödraama johtaa vain siihen että pahimmillaan on neljä onnetonta ihmistä ihmettelemässä, miten tässä nyt näin kävi. Tai vaikka olisikin niin että vain toinen tahtoo...
Itse taistelin samanlaisen asian kanssa kaksi vuotta ja kun viimein sain sanotuksi asian, kävikin ilmi ettei toinen ollutkaan ihan samalla planeetalla ihastumisen suhteen. Nyt sitten parantelen henkisiä haavojani ja kiukuttelen puoliskolle milloin mistäkin. Tämäkin (siis puoliso) lienee aavistanut jotakin kun kyselee silloin tällöin että haluanko erota. Tunteet ihastusta kohtaan eivät ole hävinneet ja toisaalta jos yritän väkisin tappaa ne, en tunne sitten mitään ketään kohtaan.
Kahta ei voi pitää - ikävä kyllä. En moralisoi. Jos oikeasti tunnet vahvasti häntä kohtaan ja olet AIVAN VARMA että toinen tuntee samoin, niin onhan se inhimillistä. Ajattelisin itse kuitenkin niin että onko minulla oikeutta tehdä mahdollisesti neljä ihmistä onnettomaksi...
Valinta on joka tapauksessa sinun. Varaudu pahimpaan. Ja kynnys seuraavalla kerralla saattaa olla entistä matalampi.
Ja mies siis olen ja ollut naimisissa jo 20v.
varattuna ihastuu. Mutta tunteille ei voi mitään.
Ehkä pitkässä liitossa olet arkeen kyllästynyt ja etsit piristystä. Jokainen ihastuminen jättää arven sisimpään silti.
Vikaa tai ei, niin se vaan voi mennä ihan koruttomasti.
Toki näissä asioissa kysytään sitä harkinta-aivosolua, toivottavasti niitä riittää oli päätös sitten kumpi tahansa -elämä on
Millään muotoa en ole täysin varma, tunteeko hän samoin. Ainoa asia, jonka varmasti tiedän, on se, että ajatukseni pyörii aivan liikaa hänessä. Haluaisin puhua asiasta, enkä vatvoa sitä yökaudet yksin.
Haluaisin sanoa hänelle: "Tiedätkö, olet minulle todella tärkeä. Haluaisin käpertyä kainaloosi ja unohtaa hetkeksi koko pahan maailman."
Hänen kykynsä keskustella ja kuunnella on saanut minut valtaansa.
Minua pelottaa, että menetän hänen ystävyytensä. Oletko sinä edelleen ystävä ihastuksesi kanssa? Muuttuiko välinne tunnustuksesi myötä? Miten miehenä suhtautuisit siihen, että kertoisin avoimesti kaiken? En pelkää sitä, että hän ei tunnekaan ollenkaan samoin, pelkään sitä, että hän ei enää osaa sen jälkeen kanssani keskustella. Ja jos otan asian puheeksi, voiko tilanne enää koskaan palata entiseen?
Siis kerro ihmeessä mitä olet mieltä jos miehellä on
itsetunto kohdallaan niin pystyy kyllä elämään tiedon kanssa ja ymmärtää ettei ajatuksille mitään voi.pahimmassa tapauksessahan teille tulee molemmille ero ja elätte uuden elämänne loppuun koska kaikelle on aikansa ja paikkansa.
niin, että jos ei tätä tietoa kestä, niin eipä tainnut ollakaan niin vahva persoona alunperinkään, mitä olen luullut. Ihan hyvä pointti sekin.
Juuri olin hänen kanssaan puhelimessa pitkän pätkän, mutta uskotko jos sanon, ettei "munaa" multa sitten löytynyt ;)Taitaa tämä olla niitä asioita, jotka kannattaa keskustella kasvotusten?
Mutta mukava oli taas hänen äänensä kuulla, siitä ei pääse mihinkään..
Sinulla on aika suppea ajatusmaailma. Ei elämä ja tunteet kietoudu vain ja ainoastaan kumppaniin.
Kyllä sitä voi ihastua ja rakastuakin, vaikka onkin varattu. Ei se ole vielä pettämistä, vaikka tunteita olisikin.
Tunteistaan kertominen on aina askel johonkin suuntaan. Ja jos tietää toisen tunteista on äärimmäisen vaikeaa, miltei mahdotonta olla ajattelematta sitä seuraavaa askelta varsinkin jos itselläkin on tunteita. Jos taas omat tunteet eivät ole voimakkaat, ei ihastuksesta tietäminen vaikuta niin radikaalisti, eli jos minulle kerrottaisiin sinun sanoin ihastuksesta ja en tuntisi muuta kuin ystävyyttä ei se periaatteessa heti muuttaisi muuta kuin ehkä tuntisin joskus oloni hämmentyneeksi. Siis vastapuolen tunteet painavat asiassa yhtä paljon kuin omasi.
Samoin vaikuttaa vastapuolen moraali - siis miten hän yleensä suhtautuu asiaan kun mennään ihastuksessa "seuraavalle tasolle". Itselläni kävi niin että vastapuoli koki asian liian kiusallisena ja poistui itse kuviosta.
Pelkään pahoin että - taas näin tunnevarauksin - paluuta entiseen ei ole. Voit testata asiaa mielessäsi miettimällä, mikä olisi puolisosi reaktio asiaan jos kertoisit hänelle tästä asiasta.
Ihastuminen on ihan kivaa kunhan se ei pääse liian pitkälle, tätä mieltä itse olen. Ihastumisesta on nimittäin aina liian lyhyt matka rakastumiseen. Ihastuessa toiseen ihmiseen, sitä tahtoo nähdä hänessä asioita ominaisuuksia jotka eivät omassa siipassa kenties esiinny tai tule julki. Muitakin tulkintoja on, niistä pitävät palstalaiset huolen. Minusta ihminen joka on varattu ja väittää ettei koskaan parisuhteensa aikana ole ihastunut toiseen ihmiseen, valehtelee tietoisesti taikka tietämättään. On omasta tahdosta, elämäntilanteesta, moraalistakin kiinni miten pitkälle antaa asioiden kehittyä.
Vielä kerran, arvioi oma siippasi uudelleen, ja mieti tarkkaan mitä aiot tehdä asialle. Aina ei ole sitä eikun -mahdollisuutta. Ja edelleen on se vaara että tulee useita onnettomia ihmisiä, sitä tuskin haluat.
Joskus on vaan pakko sanoa ei omille tunteilleen. Tiedän että se on tuskaa. Elämä ei ole reilua. Jos kuulet joskus onnellisesti päättyvän tarinan, on se ihmisen kertoma...
siinä, että en halua kenenkään tulevan onnettomaksi. Olet oikeassa siinäkin, että mikäli ystäväni tunteet olisivatkin saman suuntaiset ja hän sen minulle kertoisi, olisi omien tunteideni tukahduttaminen entistäkin vaikeampaa. Kuitenkin asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä on aina ollut tapani käsitellä asioita. Ratkaisu asian suhteen ei tule olemaan helppo, mutta lähiaikoina minun se täytyy tehdä. Jatkuva asian miettiminen ja hänen tunteidensa arvailu tekee minut hulluksi.
Kiitos sinulle teksteistäsi, olet viisas mies.
...eikä ole aikomuksena muuttaa omaa elämäntilannettaan tai halua vaikuttaa toistenkaan suhteisiin, niin mitä ihmettä se keskusteleminen siinä auttaa?
Eikö toista kohtaan voi tuntea salassa sen aikaa, mitä se kestää? Pitääkö toisten tietää aina omista tunteista? Varsinkin kun ne on juuri omia tunteita, jotka eivät oikeastaan ole tunteiden kohteen syytä mitenkään. Mitä tarkoitat, kun sanot haluavasi käsitellä asian puhumalla? Jos ne ovat sinun omia tunteitasi, mitä käsiteltävää teillä on? Haluatko sysätä vastuun hänelle?
Niin kauan, kun painin tämän asian kanssa yksin, ei voi sanoa, että ystävyytemme perustuu rehellisyydelle. Rehellisyys on ainoa oikea pohja pysyvälle ystävyydelle. Ja alan olla väsynyt ainaisiin "entä jos" -ajatuksiini.
Jos tunteet eivät ole molemminpuolisia, ei minun tarvitse asian takia öitäni enää valvoa, ja uskon, että sen myötä opin tunteideni kanssa myös elämään.
Mitään vastuuta en ole kenellekään muulle sysäämässä.
Eikö mielestäsi hänellä ole oikeus tietää tunteistani? Kuitenkin kerron hänelle, jos olen iloinen, surullinen, vihainen, onnellinen...miksi en mielestäsi saa kertoa, jos olen ihastunut? Ei hän yleensä ole "syyllinen" muihinkaan tunnetiloihini.
Tosiasia on vain se, että jokun kanssa minun nämä ajatukset on päästävä käymään läpi.