Kun luin yhdestä viestiketjusta käsityksiä/"mielipiteitä" ujoudesta, niin tuntui kuin joku olisi ilmaissut alitajunnassani olleet ajatukset sanoina.
Ujoutta on varmasti monenlaista, mutta itseni kohdalla se on tätä "kiltteyttä". Eli juuri tämä kiltteys ja toisten miellyttämisen pakko, jostain syystä. Ei vaan osaa sanoa EI. Koulussa, tai muuallakaan. Ja vaikea mennä puhumaan kellekkään tosta vaan. On vaan niin epävarma ittestään. Ja aina pelkää että on tiellä. Ja kun ääni on vielä äänenmurroksen takia välillä samaan aikaan hiljainen ja epäselvä...
Minulla on vähän erikoisempi tapaus, eli olen hieman - mutten liikaa - erottuva "tavallisista ihmisistä". Ja kaiken lisäksi todella ylpeä siitä! ;D
Mutta ujouden kanssa se on vähän tuskaisempaa. Siis tutussa kaveriporukassa uskallan sanoa mitä vain, mutta ei aina edes kaikille luokkatovereilla. Myöskin lavaesiityminen ja luokan edessä itsensä nolaaminen punastelemalla ja ihmettelemällä käsien kanssa, "minne nämä nyt laittaisin?". Ja vielä siltikin laitan, että en tosiaan älyttömästi puhumista pelkää, mutta välillä vaikeaa olla sosiaalinen.
Millä saisi lisää rohkeutta esiintymiseen(ei mitään pastillia [YLIVIIVATTU, liian kiltti], kiitos[/YLIVIIVATTU, liian kiltti]), ja missä ne kädet voisi pitää :)?
Ujoutta on varmasti monenlaista, mutta itseni kohdalla se on tätä "kiltteyttä". Eli juuri tämä kiltteys ja toisten miellyttämisen pakko, jostain syystä. Ei vaan osaa sanoa EI. Koulussa, tai muuallakaan. Ja vaikea mennä puhumaan kellekkään tosta vaan. On vaan niin epävarma ittestään. Ja aina pelkää että on tiellä. Ja kun ääni on vielä äänenmurroksen takia välillä samaan aikaan hiljainen ja epäselvä...
Minulla on vähän erikoisempi tapaus, eli olen hieman - mutten liikaa - erottuva "tavallisista ihmisistä". Ja kaiken lisäksi todella ylpeä siitä! ;D
Mutta ujouden kanssa se on vähän tuskaisempaa. Siis tutussa kaveriporukassa uskallan sanoa mitä vain, mutta ei aina edes kaikille luokkatovereilla. Myöskin lavaesiityminen ja luokan edessä itsensä nolaaminen punastelemalla ja ihmettelemällä käsien kanssa, "minne nämä nyt laittaisin?". Ja vielä siltikin laitan, että en tosiaan älyttömästi puhumista pelkää, mutta välillä vaikeaa olla sosiaalinen.
Millä saisi lisää rohkeutta esiintymiseen(ei mitään pastillia [YLIVIIVATTU, liian kiltti], kiitos[/YLIVIIVATTU, liian kiltti]), ja missä ne kädet voisi pitää :)?
Vastaukset 1
Vanhimmat
yksi hyvä ja vanhempi äidinkielenopettaja, jonka ohje esitelmien ja muiden puheiden pitämiseen oli, että ottaa käsillä kiinni siitä tuolin selkänojasta. Kyllä usein esiintymispaikoilla on tuoli, tai pöytä tai puhujanpönttö, mistä voi ottaa kiinni. Siitä saa tukea, jos hermostuttaa, ja siinä voi lepuuttaa käsiään, itsekin vähän nojata. Sitten ei tarvitse käsillä rytistää muistilappua, tai etsiä taskunpohjista tavaroita tai korjailla vaatteitaan. Sellaisia helposti tekee, jos on hermostunut, eikä tiedä, mitä käsillään tekisi.
Minusta eri ystävien ja luokkatovereiden välillä onkin se, että ystäville voi sanoa enemmän. Heihin voi luottaa, etteivät naura, halveksi tai kerro juttuja liikaa eteenpäin tms. Heille voi kertoa luottamuksellisia asioita, henkilökohtaisempia, mitä kaikille luokkatovereille ei kertoisi.
Ehkä myös keskittyminen itsen ulkopuolelle, voi auttaa punastelun vähenemiseen. Ihminen usein alkaa hikoilla tai punastella, kun hän tarkkailee omaa olotilaansa liikaa ja miettii, että "voi, mitä muut nyt minusta oikein ajattelevat". Mutta jos koittaa rentoutua ja harhauttaa omaa mielenkiintoaan sinnikkäästi johonkin muuhun. Vaikkapa puhetta pitäessä sanomaansa asiaan tai muuhun, voi se auttaa. Oppii innostumaan asioista ja heittäytymään tilanteisiin.