Kummiudesta kieltäytyminen.

Ensimmäisellä kerralla sanoin, että olen just eroamassa kirkosta. Ja toisella kerralla, että en kuulu kirkkoon. Sittemmin erosinkin kirkosta ja tällä syyllä olen kieltäytynyt.

Jotkut ovat sanoneet, että ei se haittaa, vaikket kuulu kirkkoon. No, minua haittaa, koska kummin tehtävä on lapsen kristillinen kasvastus.

Olisin kovin haluttu kummiksi, koska olen varakas "vanhapiika". Itse kuitenkin koen tärkeämmiksi lapsi- ja nuoriystäväni, jotka ovat tulleet yhdessä viihtymisestä.

Yksi pakko-kummilapsi minulla oli. Hoitelin lahjat kunnes täytti 18. Siihen lopetin. Se perhe ei halunnut minuun pitää yhteyttä, lapseenkaan en tutustunut, mutta lahjat kyllä kelpasivat ja raha.

¨no sun on turha odottaa että olisit enää kaverikaan. on tosi noloa ja törkeätä kieltäytyä tukemis tehtävästä. se tarkoittaa ihan konkreettisesti ettet halua olla lapsen, etkä lapsen vanhempien kanssa tekemisissä. itse suuttuisin kyllä, tai loukkaantuisisin ainakin. mieti 2 kertaa!!!!

Yksi tapa kieltäytyä on sanoa, että on jo "riittävän monta" kummilasta ennestään. Lukumäärää ei tarvitse kertoa.

Toinen tapa on, että kysyt, milloin on ristiäiset, ja sitten kerrot, että et voi tulla kummiksi, koska et pääse ristiäisiin. Sehän ei oikeasti ole pätevä syy, mutta pätevä tekosyy kuitenkin. Kaikki eivät tiedä, että kummien ei ole pakko olla ristiäisissä mukana.

ja kait saatiin sit kirous ettei oo kukaan enää ees kysynytkään :(
toisaalta tuntuu pahalta kun haluaisi kummiksi, mutta en nyt sentään väkisin

kummi nyt vanhalla iällä tahtoisi olla,siinäkin saisi lasta tukea ja kutsua kylään silloin tällöin,nyt mitään yhteistä ei ole

Mielestäni kummiudesta voi kieltäytyä esim. vakaumukseen vedote. Itse olen kristittynä ja uskovaisena niin vanhanaikainen, etten suostu avoparin, homo/lesbo-parin lapsen kummiksi.

Itselläni tällä hetkellä 2 kummilasta ja olen ajatellut niin että max 3 kummilasta haluan. Yksinkertaisesti useammalle kummilapselle ei ole aikaa ja kun haluan lapsia myös aina välillä muistaa jotenkin niin ei rahatkaan riittäisi kun muutenkin tosi tiukkaa.

Mielestäni jokaisella oikeus kieltäytyä kummiudesta eikä siitä pitäisi kenenkään loukkaantua. Itsekin aion niin tehdä jos joku kummiksi pyytää ja en syystä tai toisesta siihen pysty/halua. Reilumpaa se on kieltäytyä kun esim huonoksi kummiksi ryhtyä.

Itseäni suoraan sanottuna kaduttaa kun suostuin (monien suostuttelujen jälkeen) toisen lapsen kummiksi. Tehtäväni aion hoitaa ja lapsesta paljon välitän mutta tapaan toista kummilastani aivan liian harvoin käytännön ongelmien yms vuoksi. Soitellaan kyllä useammin mutta lapsi jää melko etäiseksi. Jälkiviisaana olisin mielummin perheen ystävä joka välittää heidän lapsestaan ja muistaa häntä satunnaisesti kuin nyt toimimani huono kummi jolla on liian vähän aikaa ja huonot mahdollisuudet nähdä.

Toista kummilastani näen paljon useammin koska he asuvat lähellä ja heidän näkemiset taas muutenkin paljon helmpompi järjestää.

Tosin ehkä aikaa jää kummilapsillekin enemmän kun omat pienet lapseni kasvaa isommiksi.

Tuli nyt jauhettua ihan vaan omaa ja itselläni ei vielä siis kokemusta kieltäytymisestä mutta voi olla se edessä jos vielä lisää kummiksi pyyntöjä tulisi.

Mielestäni jokaisella oikeus kieltäytyä kummiudesta oli sitten syy mikä tahansa mutta itse vetoaisin (rehellisesti siis) esim että kummilapsia jo tarpeeksi, ei ole aikaa tarpeeksi osallistua lapsen elämään ja miksi ei oikeasti voisi kauniisti sanoa että ei yksinkertaisesti esim halua kummilapsia tms. Ymmärrän tuon puolituttava jutun ja mitenköhän oikeeseti tuon voi perustella kauniisti ja toisia loukkaamatta....?

Ja voihan peruste olla sekin että että jos ihmiset eivät ole niin läheisiä tai paljon tekemisissä niin kummilla ei olisi mahdollisuutta olla edes niin täysillä mukana kun haluaisi.

Uskohan voi olla myös yksi syy kieltäytyä eri merkityksissä ja siinä merkityksessä esim jos joku pyytä kummiksi "vain" koska niitä kummeja on oltava (ja on kummit jotka muistasvat lasta) ja kummiudesta kieltäytyjä on itse uskovainen ja haluaisi itse opettaa myös näitä oppeja lapselle.

Ääh nämä mun sepustukset on taas mistä sattuu mutta yritin kuitenkin tuoda omat ajatukseni julki =)

Kieltäydyin, koska lapsen vanhemmat ovat yltiötarkkoja syntymäpäivistä, nimipäivistä, lahjoista ja muistamisista, enkä halunnut paineita niskaan.
Haluan muistaa lasta, kun siltä tuntuu ja voin silti olla apuna ja tukena, ja haluankin viettää aikaa lapsen kanssa nyt ja tulevaisuudessa.
Olen kummi jo ennestäänkin, ja myös tätä tehtävää hoidan (varmasti jonkun mielestä) vähän niin ja näin. Se ei kuitenkaan haittaa, koska tämän kummilapsen vanhemmat ovat itsekin rennompia ja ymmärtävät hyvin. Eivät kysyneet kummiksi lahjojen takia.

MInun mielestä reilua kieltäytyä,itse pyysin lapsia inhoavaa silloista parasta ystävää kummiksi. Ei ollut kiinnostunut minusta enään äidiksi tulon jälkeen,kun en voinut olla ryyppy ja rymy seurana ja lapsi kiinnosti sitä vähemmän. Välit meni poikki. Harmittaa lapsen puolesta,koska lapsiystävällisiä kummiksi haluavia ihmisiä olisi lähipiirissä ollut,mutta kummius on minusta kunniatehtävä,ei mikään lahjan/rahanjako homma ja halusin parhaan ystäväni tähän hommaan lapsi-inhosta huolimatta :/

minä kieltäydyin kummiudesta, kun sain tietää,että selkäni takana nähtiin vaivaa syntyperästäni.Kyseessä oli sukulainen,vielä kaiken lisäksi ja ihminen josta en olisi sitä voinut uskoa.Emme ole enää missään tekelisissä ja olen jo antanut hänenlle anteeksi,hänen maalaisuutensa.Jos ja kun, asuu pienellä paikkakunnalla,niin se kai surkastuttaa sen tärkeimmän osan aivoista =)
Kysy miksi sinut halutaan kummiksi ja mieti tarkkaan oletko siihen valmis.Jos päätät kieltäytyä,niin kerro se rehellisesti miksi näin.Kukaan nomaali ei suutu rehellisyydestä,vaikka se satuttaisikin,kunhan vai olet rehellinen.

minä sanoin kohteliaasti: "Valitettavasti olemme eriuskoisia, joten en voi olla kummi lapsellesi." Minä olin ortodoksi ja hän lestadiolainen.

Ystävät pyysi lapsensa kummiksi ja minä en muuta kun mietin miten kohteliaasti kieltäytyä kunniasta. En todellakaan ole lapsirakas vaikka olenkin jo kummi kolmelle ennestään, ja hoitanut lahjanostajan velvollisuuteni mielestäni hyvin. Jos kieltäydyn, loukkaan ystäviäni pahanpäiväisesti. Jos taas suostun, niin edessä on vuosia lahjakrääsän haalimista ja sokerihumalaisia lastenjuhlia.. yök.

Moi,

Kummin tehtävä on elinikäinen. Sen ei tarvitse velvoittaa kummia mihinkään muuhun kuin rukoilemaan lapsen puolesta. Vanhemmilta voi kysyä mitä he toivovat lapsensa kummilta, ja jos vastaus on es.läsnäoloa lapsen elämässä, osallistumista perheen arkeen ja juhlaan ja aikuisena ystävänä toimimista, ja jos se sinusta tuntuu raskaalta tai et vain halua sitä tehtävää itsellesi, niin sitten voit sanoa että sinusta ei nyt ole siihen.
Kohteliasta on kiittää kunniasta, että vanhemmat haluaisivat juuri sinut lapsensa kummiksi. Minusta kieltäytyminen on todella ok.
Joskus törmää siihen että vanhemmilla on kovat odotukset kummille. Ja unohdetaan että vanhempien tehtävä olisi huolehtia siitä että kummisuhde lapsen ja kummin välille syntyy. Pyytää kyläilemän, kertoa lapsen ja perheen kuulumisista. Ei vain sitä että kummeilta tämän tehtävän perusteella odotetaan automaattisesti jotain.
Kaisa-pappi

No eipä taida moni täysjärkinen kuvitella, että rukoilusta olisi jotakin hyötyä minkä takia ei sitä tee. Jo pelkästään tuon velvoitteen perusteella voidaan 90% ihmisistä pitää kummeiksi sopimattomina.

Olisi näköjään pitänyt kieltäytyä ryhymästä kummiksi molemmille kummilapsille koska kirkon mukaan olen velvollinen rukoilemaan heidän puolestaan. En ole koskaan itse rukoillut, enkä sitä myöskään kenenkään toisen puolesta tee. Se mikä minusta on tässä kirkon kannalta huolestuttavinta on, että sekä minulla, että lapsilla tuntuu menevän erittäin hyvin vaikka rukoilut ovat jääneet tekemättä.

Onkohan kuitenkin niin, että tällä "velvollisuudella" ei ole mitään käytännön merkitystä?

Onneksi erosin kirkosta niin on erittäin hyvä ja perusteltu syy olla ryhtymättä kummiksi kenellekkään.

Itsellä on 4 kummilasta ja enepään en suostu. Olen kiittänyt kunniasta mutta ilmoittanut että en pysty kantamaan kummin velvollisuuksia useammalle. Vaikka nyt kummilapset on aikuisia niin olen sanonu että osaltani kummius on ohi, vain kummilastan lapsille pyydettäessä suostun enään kummiksi.

Jokaisella on oikeus päättää haluaako kummiksi vai ei. Sillä jokainen haluaa niin hyvät kummit kuin mahdollista lapselleen.

Hei! Älä pelkää että kieltäytymällä loukkaisit jotakuta. Itselläni on muutama ja nuorimmalle oli jo vaikeaa löytää kummeja; osa ehdokkaista ei sopinut minulle, osa ei miehelleni ja ne jotka sopivat kummallekin niin....osa ei kuulunut kirkkoon, osa ei vain muuten halunnut(tai vetosi siihen että jo monta kummilasta...mahtoiko tuo olla oikea syy vai ei) En loukkaantunut kieltäytymisistä, ehkä joku muu loukkaantuisi, mutta kannattaako sellaisen loukkaantujan kanssa edes yrittää kummijuttuja pyöritellä jos itse ei oikeesti haluu. Kummin pesti on sellanen johon täytyy oikeesti haluta.
Itse olen kahden lapsen kummi. Toinen on hyvä sujuva kummius-suhde, toista suhdetta ei enää kai ole johtuen kummilapsen äidin vaikeasta käytöksestä. Hän on periaatteessa irtisanonut minut kummiudesta (laittanut mulle tekstarin, jonka mukaan en ole enää hänen lapsensa kummi) käytännössä mietin onko hänellä siihen kummiuden perumiseen oikeutta. En siis usko että minua on mitenkään juridisesti poistettu kummiudesta tai nimeni yliviivattu kirkonkirjoista kohdasta kummit. Jokatapauksessa tilanne on nyt se etten voi pitää yhteyttä ko. kummilapseeni enkä näiden ihmissuhdekoukeroiden vuoksi haluakaan, en usko että minulla olisi voimavaroja. Kaikki yhteydet siis poikki. Tähän tilanteeseen voisin kyllä ottaa vastaan kuuntelevan kirkon kommentinkin! Itse ajattelen niin että ehkä vielä joskus tapaan kummilapseni tai saan muuta kautta mahdollisuuden kuulla hänen kuulumisistaan.
Ajatus että rukoilisin kummilapseni ja/tai hänen perheensä puolesta tuntuu etäiseltä. Siltikin vaikka uskon Jumalaan, olen tullut uskoonkin aikoinaan ja nyt takkuilen oman uskoni kanssa, eli ajatus rukouksesta ei muutoin ole mitenkään vieras, ihan arkinen juttu, mutta tuntuu vaan että on mitta täynnä noita ihmissuhdekoukeroita, on niin helpompi ajatella että ei kuulu mulle ja huokaista helpotuksesta että nyt kun välit on poikki asioita ei tartte ajatella, kaikki on niin paljon yksinkertaisempaa ja selkeämpää.

Arvostan kovasti että harkitset kieltäytymistä.Se on niin että aina pitäisi kuunnella sydämensä ääntä.Mun lapselle suostui kummiksi sellainen joka oli tyttäreni elämässä n5v ,sitten ei vaan kertakaikkiaan enää kiinnostanu "tyttöjen elämä".Eli hänellä omat poikia,ja poika-kummilapsiaan kuulemma muistaa kovastikin ja kyläilee. Eli ei riittänyt energia/kiinnostus tutustua tyttölapseen. Tosi kurjaa. Voi kun olisi ollut rohkea ja sanonut sen jo ennen ristiäisiä. Mutta rohkeus puuttui. Tyttäreni olisi ansainnut kummitätin,joka olisi edes kerran-pari kyläillyt vuodessa ja kysynyt tytöltä mitä kuuluu. Itsekkyyttä aikuiselta hylätä lapsi,jokainen lapsi on ansainnut kummin aitoa välittämistä.