Heips kaikki äipät ja muutkin!
Haluaisin mielipiteitä semmoiseen asiaan, että mistä tietää milloin ihminen on valmis saamaan lapsia?
Itse olen 27-vuotias ja mieheni 36-vuotias. Molemmilla vakityö, oma asunto on haaveissa..
Tässä ollaan puhuttu lasten hankkimisesta. Kumpikin jo oikeastaan haluaisi lapsia, mutta kuitenkin asia arvelluttaa...
Tosiasiahan on ettei tässä kumpikaan enää nuorru, eli ei tässä kovin montaa vuotta kannattaisi ihmetellä.. :)
Parisuhde on mallillaan, välilä miettii että vielä liiankin mallillaan, kun tuntuu joskus että liekkö tuota haluaisi vielä jakaa miestäni "kolmannen osapuolen" kanssa.. Kuulostaa kummalle, mutta viihdyn hirveän hyvin mieheni kanssa kahden ja mietin että sopiiko lapsi siihen mukaan..
Vaikka tiedän kyllä että vaikka nyt rakastan miestäni yli kaiken, niin kun lapsi tulee, on äidinrakkaus jotain vielä ihmeellisempää, mitä ei vielä osaa edes kuvitella:)
Toisaalta me ollaan asuttu yhdessä vasta n. 1½, vuotta, onko vielä liian aikaisa? mutta toisaalta, kuten edellä sanottu, ei tässä enää nuorruta..(ja pelottaa että mulle käy samalla lailla kun äidilleni, jolta leikattiin kohtu pois n.30-vuotiaana pahan myooman takia.)eikä niitä lapsia niin vain välttämättä tule, vaan ehkä siihen menee vuosiakin..? mistäs sen tietää..
Ja erohan voi tulla ennemmin tai myöhemmin, kannattaako sitä odotella? Mielummin tekisin lapsen tutulle miehelle, kuin jollekin yhden illan lohduttajalle eron jälkeen..
ääh..alkaa jo kuulostamaan aika sekavalle..
ehkä asioita ei pitäisi miettiä niin tarkkaan kun niillä on kuitenkin tapana järjestyä:)
noo, jos jotain kommenttia ja omia kokemuksia irtoaa aiheesta niin olisin kiitollinen..
Haluaisin mielipiteitä semmoiseen asiaan, että mistä tietää milloin ihminen on valmis saamaan lapsia?
Itse olen 27-vuotias ja mieheni 36-vuotias. Molemmilla vakityö, oma asunto on haaveissa..
Tässä ollaan puhuttu lasten hankkimisesta. Kumpikin jo oikeastaan haluaisi lapsia, mutta kuitenkin asia arvelluttaa...
Tosiasiahan on ettei tässä kumpikaan enää nuorru, eli ei tässä kovin montaa vuotta kannattaisi ihmetellä.. :)
Parisuhde on mallillaan, välilä miettii että vielä liiankin mallillaan, kun tuntuu joskus että liekkö tuota haluaisi vielä jakaa miestäni "kolmannen osapuolen" kanssa.. Kuulostaa kummalle, mutta viihdyn hirveän hyvin mieheni kanssa kahden ja mietin että sopiiko lapsi siihen mukaan..
Vaikka tiedän kyllä että vaikka nyt rakastan miestäni yli kaiken, niin kun lapsi tulee, on äidinrakkaus jotain vielä ihmeellisempää, mitä ei vielä osaa edes kuvitella:)
Toisaalta me ollaan asuttu yhdessä vasta n. 1½, vuotta, onko vielä liian aikaisa? mutta toisaalta, kuten edellä sanottu, ei tässä enää nuorruta..(ja pelottaa että mulle käy samalla lailla kun äidilleni, jolta leikattiin kohtu pois n.30-vuotiaana pahan myooman takia.)eikä niitä lapsia niin vain välttämättä tule, vaan ehkä siihen menee vuosiakin..? mistäs sen tietää..
Ja erohan voi tulla ennemmin tai myöhemmin, kannattaako sitä odotella? Mielummin tekisin lapsen tutulle miehelle, kuin jollekin yhden illan lohduttajalle eron jälkeen..
ääh..alkaa jo kuulostamaan aika sekavalle..
ehkä asioita ei pitäisi miettiä niin tarkkaan kun niillä on kuitenkin tapana järjestyä:)
noo, jos jotain kommenttia ja omia kokemuksia irtoaa aiheesta niin olisin kiitollinen..
Vastaukset 6
Vanhimmat
kannata miettiä ihan noin paljon kaikkee :) Sanotaanko näin,että sit on valmis lapseen kun haluaa sitä ja ei tarvitse miettiä vaan pistää tuumasta toimeen :)
Ja jos liikaa miettii,ei koskaan tule sitä "sopivaa hetkeä" vaan se hetki on itse tehtävä.Mutta varma kannattaa olla ja kummankin osapuolen omasta halusta,sitten siitä nauttii kaikinpuolin ja osaa omistautua sen hetkiseen elämäntilanteeseen.Minä olen 22v. ja mulle on ollu pienestä asti selvää,se että haluan lapset nuorena jos suinkin vaan on mahdollista ja niitä mulle suodaan.Tällähetkellä on suotu meille ihana tyttö joka on 8kk:tta enkä vaihtas mihinkään muuhun elämäntilanteeseen elämäämme,elän vain tätä hetkeä lapsen kanssa.Tulevaisuus tuo tullessaan mitä haluaa,sitähän ei voi ennalta miettiä.Kaikkea hyvää teille :)
samaan ajatukseen olen päätynyt minäkin. nyt viimeisen vajaan kahden vuoden aikana olen miettinyt noista samoja asioita kuin ap koko ajan, päivittäin. välillä oli hetkiä kun en muuta pystynyt ajattelemaankaan vaan murehdin että milloin ja mitä jos.. ja minä olen vasta 20-vuotias :) tiedän että mietin liikaa..niin kuin yleensä. mutta nyt on päätetty milloin aloitetaan yritys. kumpikin haluaa lapsia ja vuoden päästä (kun mies valmistuu ja siirtyy työelämään) talous on siinä kunnossa että uskaltaakin :)
vaikka muuten haluaisin heti lapsenteko hommiin :D
Niin, tuo on sellainen asia johon ei ole mitään yleispätevää neuvoa.
Tiedän onnellisia perheitä, joissa on lapsi tullut hyvin lyhyen seurustelun jälkeen ja perhe kuitenkin on näyttänyt hyvin pärjäävän ja kasvavan yhdessä tähän vanhemmuuteen ja parit ovat edelleen vuosikausien jälkeen yhdessä.
On perheitä, joissa pari on ollut vaikka kymmenenkin vuotta yhdessä ennen lasten tekoa ja ero tulee sitten kun lapset ovat pieniä.
En voi oikeastaan puhua kuin vain omasta kokemuksesta.
Aloimme miehen kanssa olla yhdessä kun olin 22-23v, mies on 4v vanhempi. Muutimme heti yhteen, kihlauduimme, menimme naimisiin, opiskelin. Olin vielä ihan varma seurustelun aloituksesta monta vuotta eteenpäin, etten lapsia halua (kamala maailma, synnytykseen kuolee, raha ei riitä, yms...) ikinä koskaan. Jossain vaiheessa alkoikin vain tuntua siltä, että olisihan se lapsikin ihan mukava. Sain ensimmäiseni samana vuonna kun täytin 30v. Tuntui että se oli juuri oikea ikä meidän tapauksessa ja oikea vaihe. Jälkikäteen ajateltuna parisuhde oli varmasti koetuksella ja kriisihän se ensimmäisen lapsen syntymä aina jollain tavalla on. Olen myös aina ollut hyvin herkka stressaantumaan ja huono kestämään minkäänlaisia paineita, joten sekin varmasti vaikutti asiaan etten ehkä ensimmäisen kohdalla osannut kaikesta niin nauttia mitä sitten taas toisen ja kolmannen kohdalla jo osasin.
Voin omasta puolesta sanoa, että kaikkiaan se ensimmäisen lapsen tuleminen otti "koville" ja muutti eniten sitä "perhesysteemiä" ja totuttuja tapoja, toiset lapset oli paljon helpompi ottaa vastaan perheeseen.
Näin jälkikäteen ajateltuna olen miettinyt, että ainut asia jos jotain muuttaisi olisi ehkä se, että olisi lapset voinut vähän aiemminkin (nuorempana) tehdä! Joskus miettii sitä että kuinka vanha jo itse sitten on kun mahdollisia lastenlapsia tulee perheeseen.
Minulla oli hyvä tuuri kun raskaudet ovat alkaneet helposti, joten lapsia ei ole tarvinnut tekemällä tehdä. Voihan olla niinkin, että lasta joutuu vuosia yrittämään ja vuodet vain vierii ja vierii koko ajan.
Ehkä tärkeämpi kuin ikä ja omaisuus tms. on se, että puolisona on "kunnon mies" jonka kanssa voi puhua kaikista asioista ja tulee hyvin toimeen. Se että on sen verran vakaa parisuhde että toiseen voi luottaa ja tietää ettei toinen esim. ole ensimmäisenä baariin lähdössä kavereiden kanssa kun ensimmäiset hankaluudet tulee. Kannattaa ihan etukäteen valmistautua ja lukea kirjallisuutta siitä miten parisuhde muuttuu ja mitä oikeasti tapahtuu kun lapsi tulee perheeseen. Toisillehan se näyttää käyvän ihan luonnostaan ja helposti ilman sen kummempia ongelmia, toisilla niitä ongelmia voi tulla taas roppakaupalla.
Eli paljon vaikuttaa se, millainen suhde on jo ennen lasten tuloa. Vaikka pää olisikin pilvissä mutta kunhan jalat on maassa niin kaikesta selviää!
"Ehkä tärkeämpi kuin ikä ja omaisuus tms. on se, että puolisona on "kunnon mies" jonka kanssa voi puhua kaikista asioista ja tulee hyvin toimeen."
"Eli paljon vaikuttaa se, millainen suhde on jo ennen lasten tuloa."
Aamen. En voisi olla enempää samaa mieltä kanssasi. Mielestäni parisuhde ja sen laatu on kaiken A ja O. Jo yhden (vaativan) lapsen äitinä voin sanoa, ettei perhettä kannata alkaa perustamaan epävakaaseen suhteeseen. Hommaa on jo muutenkin ilman että pitäisi alkaa vielä setvimään suuria ongelmia aviopuolison kanssa. Pinna on aika ajoin tiukalla jo fyysisistä syistä!
jos haluut muksun niin tee sen!
mä en miettis kauan jos ikä ois 27.. sun mieheskin koht 40.
toisil onnistuu eka yrityksell ja toisill vasta 8vuoden päästä.
jos teijän kohdall menee se 8v, se on aika ikävää.
nyt hommiin!!!
Kiitosta ajatuksistanne.. niin kai se on ettei se liikaa murehtimalla parane..
Onhan nuo muutkin pärjänneet, niin miksen minäkin..
Mies kyllä on semmonen jonka kanssa voi puhua kaikesta ja sillä on semmoset lehmän hermot ettei turhia hermoile mistään. Sen kans voisin kuvitella helposti viihtyväni loppuelämän.
Eli ei vissiin ku housut pois ja hommiin! :)
Lapsia tulee jos Luoja suo.