Itsensä irtisanominen

sairaslomalla...

Hyvä ystäväni pyysi minua ottamaan selvää mitä hänen nyt pitäisi tehdä, tai jättää tekemättä.

Hänen selässään todettiin massiivinen välilevypullistuma joka leikattiin ja jonka yhteydessä oli tullut juurituppeen, sekä hermojuureen vaurio. Nikamissa oli myös kulumia.

Aikaisemmin on tehnyt vuosia maatalouslomittajan töitä ja selkävaivat olivat alkaneet vaivaamaan pahemmin 7 vuotta sitten, 2 vuotta sitten joutui lopettamaan ne työt kokonaan, nyt on ollut töissä eri alalla viime kesästä lähtien, mutta työ oli kuitenkin fyysisesti niin raskasta ja selkää kuormittavaa, että selkä- ja jalkaoireet pahenivat tasaisesta koko ajan, kunnes keväällä yhden raskaamman työviikon jälkeen ei enää päässyt omin avuin sängystä ylös. Ensiapupolin kautta siirrettiin suoraan osastolle ja MRI - tutkimusten jälkeen heti seuraavana päivänä leikkaukseen.

Leikkauksesta on nyt kulunut 2 kuukautta ja kuntoutuminen on ollut todella hidasta, selän särkyä ja jalan voimattomuutta esiintyy päivittäin, nyt myös masennus on tullut kuvaan mukaan, pian on kontrollikäynti erikoislääkärin luona, ollut nyt sairaslomalla B1- lausunnon kanssa sairaalasta pääsyn jälkeen.

Hänen kysymyksensä minulle oli aika yllättävä:

Pitäisikö hänen irtisanoa itsensä nykyisestä työpaikastaan jo nyt, kun tietää ettei pysty enää siellä töitä tekemään ja koska yritys on pieni, niin saisivat palkata jonkun toisen vakituiseen työsuhteeseen hänen tilalleen?

En osannut heti vastata tuohon oikein mitään, mutta lupasin kysyä asiaa jostain ja tuli nämä sivut nyt mieleeni.

Kela on myöntänyt hänelle sairauspäivärahan työkyvyttömyyden perusteella ja hän kuuluu myös liittoon. Miten tuollainen itsensä irtisanominen nykyisestä työpaikasta sairasloman aikana, mihin kuitenkaan ei pysty enää palaamaan, vaikuttaisi päiväraha ym, asioihin? Onko irtisanoutumisessa tässä tilanteessa mitään järkeä, vai tuleeko isoja hankaluuksia myöhemmin?

Itse pyysin häntä nyt odottamaan ainakin seuraavaan lääkärissä käyntiin asti, ennen kun tekee mitään päätöksiä. Olen huomannut myös hänen masennuksensa syventymisen ja ehdotin hänelle mahdollista käyntiä psykiatrin vastaanotolla, mitä hän kertoi sitten itsekin harkinneensa.

Otan mielelläni kaikki neuvot vastaan ja kiitos jo etukäteen.

6

5842

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei!

      Neuvo ystävääsi, ettei missään nimessä itse irtisaunoudu - ei sairausloman aikana (eikä muutoinkaan kannata itse irtisanoutua, ellei ole tiedossa uutta työpaikkaa)!

      Jos hän päättää irtisanoutua, hän saa kolmen kuukauden karenssin - sairauslomalla tai ei, ennen kuin hänelle ryhdytään maksamaan työttömyyspäivärahaa.
      Karenssi on mahdollista poistaa vain erittäin pätevästä syystä - luonnollisestikaan oma sairaus (& "huono omatunto" työnantajan tilanteen vuoksi) ei sellainen ole.
      Pätevä syy voi olla esimerkiksi työpaikkakiusaaminen, ja sillekin pitäisi olla näyttöä, jopa todistajia ja siitä pitää antaa kirjallinen selvitys.

      Karenssin poistamisesta päättää aina työvoimatoimisto, ei koskaan työttömyyskassa eli ei ole liiton asia - liittoon kuulumisesta ei siinä tapauksessa olisi hyötyä.

      Ystäväsi tulee luonnollisesti ajatella omaa etuaan - ei työnantajan, joka kyllä hakee/saa sairausvakuutuslain mukaiset korvaukset KELAlta työntekijän sairastuessa/sairastaessa.

      Siis toistan lyhyesti: EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA tule irtisanoutua sairausloman aikana.

      Tsemppiä hänelle joka tapakusessa!

    • mats.58v

      "Pitäisikö hänen irtisanoa itsensä nykyisestä työpaikastaan jo"


      ei pidä irtisanoa, koskaan ei pidä irtisanoa.

      aina ensin pitää ajatella itseään, sillä euroja ei saa koskaan liikaa,
      irtisanominen voi heikentää kymmenien vuosien ajan saamaasi tulevaa eläkettäsi.

      toiseksi, ei siitä pienelle työnantajallekaan kustannuksia synny hän saa ne kelalta.

      kyllä työnantaja ymmärtää kun kerrot sairautesi,
      hän voi palkata uuden joka vakinaistetaan tulevaisuudessa.

    • kirjoittaja...

      Kiitos tiedoista, välitän nämä heti aamulla eteenpäin.

    • Työpaikka.

      Tietysti ei terveyttään kannata työpaikan vuoksi uhrata.

      ...Miten tuollainen itsensä irtisanominen nykyisestä työpaikasta sairasloman aikana, mihin kuitenkaan ei pysty enää palaamaan, vaikuttaisi päiväraha ym, asioihin?...

      Jos irtisanoutuu sairausloman aikana, niin ei siinä mitään kummempaa tapahdu. Sairauspäiväraha jatkuu entisin ehdoin, niin kauan kuin Kelan hyväksymä sairauslomakin, ellei sitten jatku niin pitkään, että alkaa eläkeasiat olla ajankohtaisia.

      Miten käy työkkärin kanssa, onkin sitten toinen juttu.

      Jos hyväksytään se, ettei ystäväsi enää terveydentilan vuoksi pysty entiseen työhönsä palaamaan, niin sitten alkaa sairauspäivärahan päätyttyä viikon omavastuuajan jälkeen juosta työttömyyspäiväraha.

      Jos ei hyväksytä, niin kuin hyvin usein käy hoitavan lääkärin lausunnosta huolimatta, niin sitten seuraa 3 kk:n erokarenssi. Karenssi voidaan määrätä alkamaan vain sen työsuhteen päättymisestä lukien, mistä on erottu.

      Jos siis ystäväsi irtisanoutuu niin, että sairausloma jatkuu vielä työsuhteen päättymisen jälkeen, niin sitten karenssiaika ja sairausloma kuluvat yhtäaikaa. Karenssista huolimatta sairauspäiväraha jatkuu. Tai itse asiassa ystäväsi ei kannata työkkärin ovia kolkutella, ennen kuin sairausloma on päättynyt. Jos karenssi määrätään, se määrätään taannehtivasti työsuhteen päättymisestä alkaen, vaikkei työkkärin kirjoilla olisikaan.

      Sairausloma on ns. hyväksyttävä syy olla poissa työmarkkinoilta ja työttömyyspäivärahaoikeus säilyy sairausloman yli.

      Mahdollisen karenssin/sairausloman päätyttyä sitten työttömänä alkaa työttömyyspäiväraha juosta viikon omavastuuajan jälkeen.

      Riippuen siitä, millaisen terveydellisen riskin nykyinen työpaikka aiheuttaa, suosittelen joka tapauksessa mahdollisimman pitkää sairauslomaa. Muilta osin ystäväsi täytyy pohtia tilanteensa itse, Ei sitä kukaan muu voi päättää.

      • Ongelmavyyhti

        Minä "hullu" irtisanouduin selkäkipujen ja loppuunpamisen vuoksi 1996 juuri maatalouslomittajan ammatista erikoissairaanhoitaja suositteli, sanoi kyllä että se on kyllä itse päätettävä "oli kyllä hyvänä takapiruna".
        Nykyään on pehmeitä työhönpaluu systeemejä, ja kuntoutuksia ja jopa uudelleenkoulutus juttuja ym. eli ei ikinä itse irtisanoutumista.


    • sosiaalineuvoja

      joka tuntee juuri nämä koukerot myös.
      nyt asiallista apua kysymään !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6374
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3813
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3190
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      370
      1726
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      969
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      956
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      869
    Aihe