Ehkä nyt alan päästää selville mikä tämä olo on. Epätodellinen,läpinäkyvä,mikään ei tunnu miltään olo?
Koin suuren elämänmuutoksen leikkauksen myötä (positiivisempaan suuntaan). Toipumisvaihe sujui suht hyvin,tunsin olevani elämäni kunnossa kun pystyin tekemään asioita mitä ennen pelkäsin. Ja muutenkin elämässä kaikki paremmin kuin hyvin,on edelleen.
Mutta nyt,kohta puolivuotta operaatiosta tuntuu välillä etten enää tunne itseäni. Viikon ajan on vaivannut olo jota en tunnista. Toimin normaalisti,teen kaikki arkitoimet kuin ennenkin mutta olo ei ole normaali. Kuin epätodellinen,ihan kun olisi unessa. Kuuluukohan toipumisprosessiin...jonkunnäköistä elämänmmuutoksen aiheuttamaa ahdistusta jonka myötä inhottava epätodellinen olo? Mistään en nauti enää niinkuin ennen,olen ja elän vaan.
Miten tästä pääsee eroon? Ajan myötä? Lääkityksellä? Omalle lääkärille jo puhuinkin asiasta,mutta saas nähdä koska tuonne aikaa saa.
Kaipaisin siis kokemuksia leikatuilta tai muuten vaan mielipidettä ja apuja...kiitos teille
Koin suuren elämänmuutoksen leikkauksen myötä (positiivisempaan suuntaan). Toipumisvaihe sujui suht hyvin,tunsin olevani elämäni kunnossa kun pystyin tekemään asioita mitä ennen pelkäsin. Ja muutenkin elämässä kaikki paremmin kuin hyvin,on edelleen.
Mutta nyt,kohta puolivuotta operaatiosta tuntuu välillä etten enää tunne itseäni. Viikon ajan on vaivannut olo jota en tunnista. Toimin normaalisti,teen kaikki arkitoimet kuin ennenkin mutta olo ei ole normaali. Kuin epätodellinen,ihan kun olisi unessa. Kuuluukohan toipumisprosessiin...jonkunnäköistä elämänmmuutoksen aiheuttamaa ahdistusta jonka myötä inhottava epätodellinen olo? Mistään en nauti enää niinkuin ennen,olen ja elän vaan.
Miten tästä pääsee eroon? Ajan myötä? Lääkityksellä? Omalle lääkärille jo puhuinkin asiasta,mutta saas nähdä koska tuonne aikaa saa.
Kaipaisin siis kokemuksia leikatuilta tai muuten vaan mielipidettä ja apuja...kiitos teille
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sama kokemus itselläni. Pari vuotta sitten leikattiin paha välilevytyrä selästä. Kivut jäivät leikkauspöydälle ja pääsin ensimmäisen kerran moneen kuukauteen kävelemään. Kotiin pääsyn jälkeen alkoi masennus. Ruoka ei maistunut, mihinkään ei huvittanut lähteä ja muutenkin tuntui kun maailma kaatuisi niskaan. Sain lääkäriltä mielialalääkkeet, mutta en aloittanut niitä, kun päätin selvitä ilman. Pakotin itseni liikkeelle ihmisten ilmoille. Myös työhönpaluu nopeutti toipumista, vaikka alkuun tuntui kovin vaikealle.
Minua varoitettiin jo sairaalassa, että usein ison leikkauksen jälkeen potilaat saavat eriasteista masennusta. Varsinkin jos leikkauksen jälkeen elämä muuttuu aikaisempaan nähden ja useinhan näin on.
Parempi päivä takana,jopa lauleskelin tänään radiosta tutun laulun sanoja :) Viime viikkoina kun en ole laittanut koko radiota päälle vaikka yleensä aina teen sen töistä tullessani.
Epätodellinen olo,itseä ulkopuolisena katsominen jatkuu edelleen. Silti voin välillä nauraa ja nauttia pienistä hetkistä. Mutta haluan tämän olon pois. Katsotaan jos vaikkapa ensi vkon aikana tulisi lääkäriaika,muuten vaikka soitan puhelinreseptinä jotain troppia tähän oloon. Ennen vastustin kaikkia lääkkeitä joita ilman pysyi hengissä,mutta nyt voisin kyllä napin syödä päivässä lisää jos olo muuttusi taas normaaliksi. Voisi nauttia hetkistä omana itsenään. Joskus ikävöin jopa niitä tuttuja auroja,epileptisiä oloja,ne sentään tunnistin ja tiesin mitä ovat :( vaikka se ikävältä kuulostaakin.
En tiedä olenko aivan oikeassa, mutta olen itse kokenut suuria muutoksia, kun yhtäkkiä huomaa olevansa hengissä ja saa elämän takaisin sekä voi elää. on selvinnyt hengissä jostain. Se tuo tunteen siitä että katsoo itseään ajatuksissaan "olen tässä" tuntuu uskomattomalta ja epätodelliselta, elämä muuttuu suuresti ja hetkittäin yllättää itsensä ajattelemasta tässä nyt istun, tässä ny kävelen, tässä nyt olen.
On kiitollinen siitä että elää ja on elossa. On ikäänkuin saanut uuden mahdollisuuden.
Ehkä tämä on jotain sellaista samanlaista? olethan saanut uuden mahdollisuuden elämään leikkauksen myötä. Olet terveempi, et koe auroja ja kohtauksia päivittäin, eli et ole hengenvaarassa tai "hengenvaarassa" (heittomerkeissä siksi että toiset kohtaukset on piemempiä jotka voivat aiheuttaa pahaa, mutta ei välttämättä)..
Sinun ei tarvitse elää niin suuren varjon alla.
Muutos tietenkin myös on niin suuri että se voi aiheuttaa masennusta vaikka samalla tuntee että miten voin kokea näin kun pitäisi olla onnensa kukkuloilla. Väsymys voi tulla juuri nyt koska nyt voit levätä sinun ei tarvitse pelätä ja elää epilepsiakohtausten pelossa koko ajan (mikäli niitä on ollut paljon)
olisiko tämä suuntaa antava? uskon että tilanne helpottaa, eikä se ole mitenkään vaarallista.
Nauti niinä pieninä hetkinä kun uskallat nauttia uudesta elämstäsi, syö jäätelöä nauti. iloitse, sinun on lupa nauttia elää, olla. Se että niin suuri osa sinua on yhtäkkiä poissa on myös luopumista, vaikka ei epilepsiakohtaukset ole hyvä eikä kiva asia niin suuri luopuminen siinä on koska kaikki muuttuu, se masentaa - siksi et myös "tunne itseäsi " ja olet varmasti hieman "hukassa"
olisiko tämä yhtään oikeaan suuntaan ajateltua tekstiä? Itse olen siis muun suuren kokemuksen kautta tuntenut tämän tyyppisiä tunteita ja näistä keskustellut ja näin asian olen ymmärtänyt sekä se on minulle selitetty.
Saatatpa olla oikeassa. Kaikkia kirjoittamiasia aioita olen miettinyt. Ei vaan tunnu siltä että tietoisesti olisin ahdistunut mainitsemistasi asioista.
Hassua miten ihmisen mieli ja elimistö reagoi elämänmuutoksiin. Ensin iloitsee monta kuukautta siitä miten elämä onkin ihanaa ja erilaista. Ja sitten yks´kaks´mieli jotenkin vetäytyy ihan lukkoon omasta tahdosta riippumatta.
En tunne että jonkinlainen identiteettikriisi olisi iskenyt päälle,mutta jos se jotenkin alitajuntaisesti onkin?! Äh,turha näitä on miettiä. Nautin hyvistä hetkistä ja harmailta tuntuvina päivinä on läheiset kuuntelemassa.
Aurinkoista kesää teille kaikille
Vuodatan tänne kun pelkään että rakas ukkoni ei enää kohta jaksa kuunnella...Onneksi on tukena ja turvana,mutta en halua väsyttää liikaa.
Alkuviikkoon sain lääkärille soittoajan,sh oli jo puhelimessa sitä mieltä että taitaa olla masennusta. Kai sen nyt jo tyhmäkin tunnistaa kun itku pääsee ihan turhasta ja mikään ei tuota mielihyvää eikä innosta:(
Jospa se neuro määräisi vaikka jotain lääkkeitä tähän. En ikinä ajatellut sairastuvani masennukseen enkä aloittavani mitään ylimääräisiä lääkkeitä kun on nuo epilääkkeetkin.
Mene pois paha olo,tule hyvä olo...Tiedän,tämä on väärin sanoa näin mutta sanon silti. On pieniä lyhyitä hetkiä että mieleeni on tulleet epikohtaukset joita sain päivittäin ennen leikkausta. Ne olivat tuttuja,tämä on jotain erilaista eikä ainakaan parempaa. Kuulun kai niihin ihmisiin jotka eivät ole koskaan tyytyväisiä :(
Ottaisin mielelläni vastaan parantumistarinoita ja prosesseja masennukseen liittyen. Kuinka pitkä prosessi? Kuinka pian lääkkeet tehoavat jos sellaisia määrätään? Tiedän,yksilöllisiä juttuja. Sen verran pitkä on tuo sairaushistoria epin kanssa. Kysympähän silti kun on ihan uppo-outo tuo masennus.
ajan kanssa se siitä helpottaa.
sinulla on ollut varmasti pitkä tie koko leikkausprosessi, samoin kuin koko sairauden kanssa eläminen vielä pidempi.
Ei liene ihme että olet kuvaamassasi tilanteessa. minusta se voi olla osaksi siitä lähtöisin ettei sinun tarvitse päivittäin enää pelätä, eli nyt se väsymys ja muu mikä sairaudesta on tullut iskee päälle. sinun ei tarvitse koko ajan olla "valmiina" vaan voit hengähtää ja silloin se väsymys iskee.
itse sain masennuksen pitkän tien kuljettuani, en voinut ymmärtää miten se iskee silloin kun pitäisi olla kaiken kunnossa. minulle kerrottiin että nyt minun ei tarvitse enää ponnistella selvitäkseni vaan voin hellittää ja silloin se väsymys iskee päälle kun siihen asti on vain pitänyt yrittää selvitä.
en osaa selittää tätä oikein, yritän muotoilla sanani edes jotenkin niin että sen ymmärtäisi. mutta uskon sinun olevan samassa tilanteessa.
Nyt voit levätä ja se väsymys vyöryy päälle kun ei tarvitse enää ponnistella kohtausten ja aurojen kanssa päivästä toiseen, samoin kuin vielä olet valmistautunut ja käynyt läpi leikkausprosessin joka on varmasti ollut paljon voimia vievä matka. Elimistösi vaatii nyt paljon lepoa. Anna itsellesi lupa olla väsynyt ja lepää nyt. kaikki kääntyy hyväksi kun saat toipua rauhassa.
Kiitos sanoistasi
Saitko masennukseesi avun lääkityksellä vai auttoiko pelkästään asian läpikäynti keskustelemalla?
Kävin omalla neurolla asian johdosta. Pitkäaikaisesta stressistä johtuen mulla on ajoittain suht voimakkaita masennus ja ahdistusoireita joihin sain kouraani citalopram-reseptin. Mietiskelen vielä haenko lääkkeitä vai koitanko selvitä ilman.
Ilmeisesti olen jo 15-vuotisen epiurani varrella kärsinyt välillä masennus-ja ahdistuskausista,mutta enpä sitä itse ole niin huomannut kun keskityin vain turvaamaan selustani seuraavan kohtauksen pelossa. Ja nyt sitten ilmeisesti mieli käsittelee kaikkia näitä tunteita kun epistä ei enää ole niin isoa pelkoa.
Tsemppiä kaikille kohtausten kanssa kamppaileville,ja aurinkoista kesää :)