Pistetään hieman kuvausta:
Ahdistunut, väsynyt, ärtynyt, impulsiivinen, keskittymisongelmia, nukun huonosti, tuntuu siltä ettei mikään kuunnosta ja kaikki on merkityksetöntä. En näe unia tai ainakaan muista niitä. Joskus vuosia vuosia sitten muitan nähneeni unia ennen heräämistä kun nukuin hyvin. Alkoholi saa väsyneeksi ja agressiiviseksi. Jos juo enenmmän kuin kaksi kaljaa tulee psykoottisia oireita ja selviä ajatustilojen vääristymiä, halluja ei sentään tule.
Onko asiaa muuten tutkittu? Tuntuu meinaan siltä että kaksi asiaa kyllä auttaa. Afmetamiini (saa energiseksi) mutta voi aihetutaa myös ärtymystä. Mutta parhaana kaikista GHB, se suorastaan räjäyttää ryytyneen ja masentuneen olon pois. Sen jälkeen on niin mahti iskussa ettei ole tosikaan. Mikähän masennuslääke vastaisi tarkimmin GHB:n efektejä?
Ahdistunut, väsynyt, ärtynyt, impulsiivinen, keskittymisongelmia, nukun huonosti, tuntuu siltä ettei mikään kuunnosta ja kaikki on merkityksetöntä. En näe unia tai ainakaan muista niitä. Joskus vuosia vuosia sitten muitan nähneeni unia ennen heräämistä kun nukuin hyvin. Alkoholi saa väsyneeksi ja agressiiviseksi. Jos juo enenmmän kuin kaksi kaljaa tulee psykoottisia oireita ja selviä ajatustilojen vääristymiä, halluja ei sentään tule.
Onko asiaa muuten tutkittu? Tuntuu meinaan siltä että kaksi asiaa kyllä auttaa. Afmetamiini (saa energiseksi) mutta voi aihetutaa myös ärtymystä. Mutta parhaana kaikista GHB, se suorastaan räjäyttää ryytyneen ja masentuneen olon pois. Sen jälkeen on niin mahti iskussa ettei ole tosikaan. Mikähän masennuslääke vastaisi tarkimmin GHB:n efektejä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
asiantunteva ja tanakka terapia!
Huumeista ei ole lääkkeiksi, päinvastoin; oletkos kuullut koskaan sellaista sanaa kuin RIIPPUVUUS! Se perustuu juuri tuollaiseen hetken helpotukseen, jota sitten on tarve hakea uudelleen ja uudelleen, kunnes ihminen on muitten pahempien vaikutusten myötä täydellinen romu, niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Lopeta itselääkitys ja mene lääkäriin tai mielenterveystoimistoon, saatat saada todellista apua! Paitsi jos edelleen haluat rypeä aineissa...
Voi olla hyvinkin, että olet jo "oravanpyörässä", eli masennuksesi ja ja "ryytymisesi" ym negatiiviset olotilat johtuvat juuri käyttämiesi aineiden jälkitiloja.
Siis päästäksesi niistä, se edellyttää pitkäjännitteistä itsensä hoitamista ilman lääkkeitä.
Kyllä kehosi hoitaa itse itsensä terveeksi liikunnalla terveellisillä ravinnoilla jne.
saattaa tuntua hyvinkin tylsältä, suorastaan turhalta ensimmäiset viikot, kuukaudet, kun aloitat ns terveen elämän. "Mitä sitä itseään kiusaa kun helpotustakin on", mutta pitkällä juoksulla se kuitenkin on parempi ratkaisu läheisimmillesi ja ennenkaikkea itsellesi -olla täysin ilman huumeita. Kun olet ollut aikasi ilman, voit taas alkaa tuntea iloa, surua ja jopa onnea -luonnollisesti. Sitä kutsutaan elämäksi.
nurin nyt.
Eli kuten edellinen sanoi, lääkitset lääkkeidesi jälkitiloja.
Eli oet riippuvuussuhteessa Siihen aineen tuottamaan hyvään oloon.
Tuo on väärä tie, ei tule onnistumaan.
Pidä puoli vuotta päihteetöntä elämää, niin kyllä se siitä taas lähtee.
Kokeile ilman mömmöjä ensin Eli niitä masennuslääkkeitä, ne on huumeita nekin ja tuovat riippuvuuden. sitten joudut niitäkin ajamaan alas etc... Eli samaa paskaa edelleen, mut jos kantti kestää kokeile ilman jos ei niin sitten mee viralliseen lääkitykseen. Niillä mömmöillä saa ittensä jotkut jopa kuosiin jos noudattaa ohjeita. Toki pysyviä vammoja niistäkin jää kuten noista huumeitäkin ja muista päihteistä.
masennuslääkkeet jotai vammoja? entä psykoosilääkkeet sitten
Seksuaalisia ongelmia, mut voi ne johtua itte masiksestakin. ssri lääkkeiden sanotaan tekevän tunteettomaksi, jolloin seksielämä kärsii.
Mutta pitäisi kuulemma palata lääkistyksen lopettamisen jälkeen.
Kai ne melkoista kemiallista lobotomiaa on jos joutuu paljon käyttämään.
Lue tuolta lääkkeet palstalta, siellä niistä paljonkin on porua.
Jälkijunassa tulevat kannabispsykedeeliset rasvaliukoisuustukkeumat aivoissa aiheuttavat juuri tuollaisia oireita. Alkoholismi taas voi olla hyväksikin. Koska olet mitä ilmeisimmin pössötellyt jo liki 20 vuotta oireistasi päätellen niin puoli vuotta ilman rasvaliukoista kannabista saattaa ehkä selvittää harhaiset ajatusesi. Muiden huumeiden käyttöösi en ota kantaa, koska mielestäni ne eivät ole niin tärkeitä tässä asiassa. Keskitytään nyt vain kannabikseen ja sen vaarallisuuteen huomaamattomien haittojensa vuoksi. Et maininnut pilven poltosta, mutta vierestä seuranneena haistan pilviveikon jo kaukaa.
En suosittele että alat säännöllisesti käyttämään GHB:tä helpottamaan noita oireita. Jo muutaman viikon jatkuvan käytön jälkeen alkaa vahva fyysinen rippuvuus, ja kun et ota geharii, niin olet 100x enemmän paskana ku mitä ennen "lääkitsemistäsi".
Satunnaiseen ahdistuksen poistoon se on kyllä toki mainio lääke, mutta tämä on kuin lumipäällysteinen peltikatto, jos siellä kävelee niin helposti romahtaa alas...
kuullostaa alkoholin vierotus oireilta. kokeile olla ihan selvin päin vaikka es kuukausi niin kyllä mieliala kohenee ja vitutus lakkaa ja jaksaa paremmin. henkilökohtaista kokemusta nimittäin. olin pitkään masentunu ja mikään ei huvittanu ja kouluki meni ihan penkin alle mut sitten päätin pitää tipattoman tammikuun, se oli pelatus. enään ei tee es mieli alkoholia, on onnellinen olo ja jaksaa käydä töissäki,enkä saa enään raivokohtauksia.
alkoholista palautuminen kestää pitkään,vähintäänki sen kuukauden, että aivot palautuu taas normaaleiksi. se aine sekottaa pään kyllä kaikkein pahiten.