Mikäli

lakkautetaan,niin mitä tilalle.Avohoito ei toimi edes tällä hetkellä.Kerran kuukaudessa saa käydä keskustelemassa ja kerran vuodessa lääkäri uusii reseptin.Voi sanoa jotta heitteillä ovat jo nykyiset potilaat.
8327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

rupatella, niin ainahan joku suostuu kuuntelemaan, jos maksat tarpeeksi. Turha odottaa, että verorahoilla kuuntelijoita huolille kustannetaan. Ennen vanhaan ihmiset osasivat itse ratkoa ongelmansa. Nyt täytyisi yhteisistä varoista kustantaa kaikki.

Äänestä
  • ei ollut mitään mielensairauksia ja jos oli, niin kylän poppatohtori vähän kuppasi ja kirkolla käytiin rukoilemassa ja jo parani skitsofreniat sun muut!
    Kyllä entisaikoijen ihminen oli sitten viisas!

    Äänestä

  • sitten saada vanheneva naisihminen jonka kotona käy varkaita ja huonekalujen rikkojia sillä aikaa kun ko. henkilö on asioillaan. Olen vierestä seurannut hänen pahoinvointiaan ja ahdinkoaan.
    Hän on lukuisat kerrat käynyt poliisilta apua pyytämässä, vaan eipä ole saanut kun asuntoon on menty murtojälkiä jättämättä. Asianajajakaan ei auta kun ei usko todeksi koko asiaa. Asuntoon tunkeutuminen kuitenkin pitää kaikessa karmeudessaan paikkansa.

    Äänestä

  • voisi kirjoitti:

    sitten saada vanheneva naisihminen jonka kotona käy varkaita ja huonekalujen rikkojia sillä aikaa kun ko. henkilö on asioillaan. Olen vierestä seurannut hänen pahoinvointiaan ja ahdinkoaan.
    Hän on lukuisat kerrat käynyt poliisilta apua pyytämässä, vaan eipä ole saanut kun asuntoon on menty murtojälkiä jättämättä. Asianajajakaan ei auta kun ei usko todeksi koko asiaa. Asuntoon tunkeutuminen kuitenkin pitää kaikessa karmeudessaan paikkansa.

    niin ei tule kukaan.

    Äänestä

  • ennen hyvään aikaan kirjoitti:

    ei ollut mitään mielensairauksia ja jos oli, niin kylän poppatohtori vähän kuppasi ja kirkolla käytiin rukoilemassa ja jo parani skitsofreniat sun muut!
    Kyllä entisaikoijen ihminen oli sitten viisas!

    toinen toisistamme.Enää emme,toinen on kilpailija jo lapsesta lähtien,koska vain paras voittaa ja saa parhaan työpaikan,puolison ym.Tänä päivänä toinen ihminen ei merkittse yhtään mitään,pelkästään riesaa.Läheiset ei tietty,vieraat kyllä.Siksi monet sairastuu tässä kovassa kilpailuyhteiskunnassa jossa etsitään voittajia ja häviäjiä,ja kylmemmäksi näyttää menevän päivä päivältä ikävä kyllä.

    Äänestä

  • asuntoon kirjoitti:

    niin ei tule kukaan.

    turvalukko on ja on vaihdettu uusi ja normaali lukko on uudelleem sarjoitettu, ei auta. Olen nähnyt miten tavaroita häviää. Eniten on ehkä viety astioita, arabian astioita. Paljon muutakin on viety. Muistamattomuudesta ei ole kysymys, dementia ei vaivaa mutta muuten alkaa olla kohta ihan lopussa.

    Äänestä

  • >>Jos
    haluaa.... 29.5.2008 klo 11.16
    rupatella, niin ainahan joku suostuu kuuntelemaan, jos maksat tarpeeksi. Turha odottaa, että verorahoilla kuuntelijoita huolille kustannetaan. Ennen vanhaan ihmiset osasivat itse ratkoa ongelmansa. Nyt täytyisi yhteisistä varoista kustantaa kaikki.>>

    Ajattelin ensin ilmoittaa asiattomaksi. Mutta kun viesti on vaan aivan väärässä. Sillä ei ole mitään tekemistä psykiatristen ongelmien kanssa.

    Viitsisinkö oikaista viestin virheet, no en todellakaan. Sehän on provo ja sen tarkoitus on vain ohjata keskustelu pois todellisesta ongelmasta. Mikään ei oo ärsyttävämpää kuin provojen ansiosta sodiksi ärtyneet tärkeät keskustelut.

    Eli siitä, että hoitoa ei riitä sairaille.

    Äänestä

hommata vaikka kylpylöitä ja eetelän matkoja. aivan varmasti parantavat paremmin kuin keskustelu tuppisuun kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


psykiatriset sairaalat kirjoitti:

lakkautetaan,niin mitä tilalle.Avohoito ei toimi edes tällä hetkellä.Kerran kuukaudessa saa käydä keskustelemassa ja kerran vuodessa lääkäri uusii reseptin.Voi sanoa jotta heitteillä ovat jo nykyiset potilaat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu