Koiraongelmia naapurin kanssa

Hei!

Onko olemassa jotain yleistä lakia siitä, saako koiria pitää vapaana omalla rivitalopihallaan?

Muutimme neljän pikku koiramme kanssa rivitaloon ja aitasimme takapihan, luonnollisesti koiriamme varten. No, naapurissamme on myös koira, jonka kanssa meidän koirat eivät tule toimeen vaan räkyttävät aidan takaa tälle.

Oli ilmiselvää, että koiriamme ei voisi pitää yhtäaikaa pihalla ja tästä naapuri hiilahti, koska oli tottunut pitämään omaa koiraansa pihalla koska häntä itseään huvittaa, Riitaa välttääkseni totesin, että minä voin pitää omat koirani sisällä aina silloin, kun hänen koiransa on ulkona ja myös ottaa omat koirani sisälle silloin, kun hän laittaa omansa ulos.

Tässä vaiheessa naapurini naapuri (asun päätyasunnossa) puuttui keskusteluun ja sanoi minulle, että "jos aiot pitää koirasi vapaana (omalla aidatulla pihallani!), niin ne eivät saa YHTÄÄN haukkua ohikulkeville ihmisille, eivätkä postinkantajalle (postilaatikot n. 7 m päässä pihaltani) ja niiden on oltava koko ajan hallinnassa." Totesi myös syyttävästi, että "koiria TÄYTYY komentaa."

Koiristani kaksi on terrierejä, jotka kyllä fiiliksissään saattavat haukkua ohikulkijoille (pihan vieressä on tie). Tarkoitukseni ei todellakaan ole pitää koiriani 24/7 takapihalla räksyttämässä vaan pitää niitä siellä silloin, kun itsekin olen eli täysin valvonnassa koko ajan.

Tämän jupakan jälkeen en ole uskaltanut päästää koiriani pihalle, koska haukkumista en saa niistä kitkettyä ainakaan täysin. Olo on kuitenkin kurja sillä juuri siksi muutimme rivariin, että koirat pääsisisvät ulos juoksentelemaan vapaina. En osannut kuvitellakaan, että tällainen asia voisi tulla ongelmaksi.

Onko kukaan kokenut vastaavaa? Entä onko tähän jotain yleistä lakia? Taloyhtiössämme kuitenkin kaikki joilla koiria on, pitävät niitä pihoillaan vapaana eli yhtiömme ei sitä ainakaan kiellä. Mutta onko se sitten niin, että haukkuvia koiria ei ulkona saa pitää? Kuulostaa oudolta, sillä saavathan lapsetkin itkeä ja huutaa takapihoillaan... ehkä tyhmä vertaus, mutta koirat ovat meille kuin lapsia.

Toivottavasti joku jaksoi lukea ja ehkä antaa jotain vinkkiäkin... Kiitos. :)
91542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Omalla aidatulla pihalla koiria saa pitää vapaana, jopa vahtimatta. Koirat eivät saa aiheuttaa häiritsevää melua ja niiden on oltava hiljaa taloyhtiön määräämän hiljaisuuden aikana. Tällöin saa kuulua haukahtelua, mutta jatkuva "räksytys" on kielletty. Häiritsevä melu on suhteellinen käsite, ja kukin tulkitsee sen miten haluaa.

Jos muilla naapureillasi on myös koiria pihalla, niin heidän tulee noudattaa samoja sääntöjä mitä he vaativat sinun noudattavan.

Minä itse pidän koiriani omalla aidatulla pihallani, jos koirat haukkuvat jollekin ohikulkijalle, minä menen katsomaan tilanteen ja kiellän koiriani haukkumasta. Koirani eivät hauku paljon, mutta ovat isoja ja haukku on myös kova ääninen. Kukaan ei ole valittanut koiristani. Naapurillani on myös useampi pieni koira jotka ovat aina äänessä pihalla ollessaan, hän ei ole myöskään saanut huomautusta asiasta.

Kun mainisit lapsien itkemisen ja huudon takapihalla, niin se on täysin verrattavissa koirien haukuntaan, sitä saa kuulua, mutta se ei saa olla häiritsevää. Usein ihmiset suhtautuvat kuitenkin lapsiin huomattavasti suopeammin. Taloyhtiön elämään kuuluu kaikenlainen mölinä, lasten leikkiminen, itkut, koirien haukunta, naapurien perheriita.. yms.

Kos naapurisi koira alkaa olemaan isokin ongelma, niin oletko ajatellut tutusuttaa koiria toisiinsa, näin vältytte jatkuvalta haukkumiselta ja vahtimiselta.

Äänestä

Koiraa saa pitää vapaana omalla pihallaan kunhan piha on aidattu. Omistajan olisi myös hyvä vahtia ettei koira/koirat aiheuta häiriötä kenellekkään.
Toivottavasti saat selvitettyä asiat naapureiden kanssa ja saisit pitää koirasi pihalla. Meillä koiraa ei voi pitää yksin pihalla hetkeäkään kun naapureiden lapset tulevat sitä heti kiusaamaan ja koira on alkanut haukkumaan niille ainakun ne lähestyvätkään meidän pihaa. Koira ei ennen haukkunut ohikulkeville, vasta lapsien sitä kiusattua. Onneks pian muutto pois tästä ja saan pitää koiraa taas pihalla.

Tässä jonkinlainen vastaus minkä löysin netistä kun joku oli kysynyt naapurin haukkuvasta koirasta että onko siihen mitään tehtävissä.

Naapurin koira
Porin kihlakunnan poliisilaitos 05.10.2006 11:35

Koiran toistuva kovaääninen ääntely siten, että siitä aiheutuu kohtuutonta häiriötä on kaikkina vuorokauden aikona kiellettyä järjestyslain mukaan.
Jos ääntely aiheuttaa häiriötä sisätiloihin saattaa teko olla jopa kotirauhan rikkomista.

Äänestä

Anna koirasi vaan olla pihallasi, kerta olet jopa aidannut sen!

Herraisä sentään, ei naapureilla ole siihen mitään sanomista.

Ja jos itse vielä olet aina niiden kanssa siinä pihalla, mitä ihmeen haittaa koiristasi kenellekään on.

Sehän nyt on selvää, että koirat haukkuu, mutta jos koirasi haukahtelevat tai haukkuvat ajoittain, eivät ns. räksytä yhtä soittoa siinä pihalla aamusta iltaan ja yöt läpeensä, ei siinä ole mitään väärää!

Voit haistattaa naapureillasi pitkät (ainakin pääsi sisällä) sillä he eivät päätä taloyhtiönne asioista.

Asumme itsekin rivitalossa, ja meillä on sakemanninpentu. Käytämme pentua aina tarpeillaan tässä omalla takapihallamme, se on silloin vapaana, eikä takapihaamme ole aidattu.

Jos pentu kirmaa naapureiden puolelle, haemme sen tukka putkella takaisin =)

Onneksi meidän naapurimme ovat ihan kivaa porukkaa, ja tykkäävät koirista (ainakin seinänaapurit molemmin puolin, sekä päätyasukit) jotta ainakaan vielä ei olla noottia saatu.

Sen sijaan samassa pihapiirissä toisessa talossa eräällä mummolla on kääpiösnautseri. Mummeli tökkää koiransa päivässä useampaan kertaan pihalle flexiin, ja se poika se osaa räksyttää aivan tuhottomasti! Siitä voisi jo sanoa, että vähän käy ottamaan kupoliin, kun räksyttää taukoamatta "ilman mitään syytä".

Sinulle sen sijaan minä voin todeta, että olet toiminut aivan oikein.

Pihasi on aidattu, olet vielä valvomassa koiriasi kun ovat pihalla, ei siihen ole kenelläkään nokan koputtamista.

Naapurisi siinä väärin tekee, jos juoksuttaa koiraansa irrallaan.

Tarpeen vaatiessa ota yhteyttä isännöitsijään, ja kysy mitä mieltä hän on.

Hauskaa kesän jatkoa teille kohtuuttomista naapureista huolimatta, ja onnea uuteen kotiin! =)

Äänestä

minulla menee kohta hermot yliystävällisten naapurien kanssa. Mulla on 17 viikkoinen Jack Russell terrieri ja takapihalla aidattu alue jossa on vapaana valvonnan kanssa ja ilman valvontaa. Etupihalla on pelkkä pensasaita ja koira on oppinut hyvin olla ylittämättä sitä, mutta naapurit usein kutsuvat sitä luokseen ja antaa makupaloja, joten opetus omasta reviiristä menee vähän puihin. Olen koittanut nätisti sanoa, jos haluavat tervehtiä, niin tulisivat minun pihalle tervehtimään koiraa, eikä kutsuisi omaan pihaansa!

Muutoin onneksi koira on aika hiljainen. haukahtelee vain kun leikki pallon kanssa. Takapihan vierestä menee tie ja minun kohdalla on vielä bussipysäkki, mutta onneksi ei hauku kenellekään bussia odottavalle, ei myöskään koirien ulkoiluttajille, joten hyvä tapaus sinänsä.

Äänestä
  • että miten kovasti ap:n koirat haukkuvat.
    Suosittelen vuokraamaan sitruunapannan viikoksi molemmille. Ei siitä talous kaadu ja terrieri on niin "kova" koira, ettei se siitä mene pilalle.

    Ensin voit toki käyttää vaikka suihkepulloa. EI- ja suihkaus.

    Kun koirat saa hiljenemään niin ei sitten tarvitse puolin ja toisin kyttäillä, että koska voi koiransa ulkoiluttaa.

    Itse en kestä koiran haukuntaa vaan stressaannun kovasta äänestä. Koirasikin stressaa turhaan yrittäessään pitää naapurin koiran poissa pihaltanne. Kuvittele, että riitelisit joka päivä ja monta kertaa päivässä naapurisi kanssa, sylki lentäen. :(

    Onnea ja tsemppiä!

    Äänestä

Hei!

Suihkupullot on kokeiltu ja se tehoaakin kätevästi toiseen terriereistä, mutta toinen on niin fiilareissa, että vaikka halolla pamauttais niin se ei varmaan rauhottuisi... :)

Mutta juuri tästä syystä, lupasin naapurillemme, että en laita koiriani ulos silloin, kun hänen koiransa siellä ulkoilee.

Koirani ulkoilevat nätisti ja rauhallisesti silloin, kun naapurin koira ei ole pihalla. Ne saattavat juosta räksymään ohikulkijoita, tai postinhakijoita tai kantajaa, mutta tällöin saan niiden huomion nopeasti toisaalle heittämällä lelua tai tarjoamalla herkkua.

Eli tällainen koulutusvaihe pihakäytöksessä on vielä meneillään. Emme ole aiemmin asuneet rivitalossa, joten kaikki on uutta koirillekin.

Mutta naapurit eivät juurikaan ymmärrä koiriani, eivätkä ne anna aikaa koirien sopeutumiselle, vaan niiden pitäisi olla pulmusina pihalla joka hetki ja olla kuin eivät olisikaan. Tai näin olen tulkinnut. Mutta kun koiria on neljä, ne ovat pieniä ja riehakkaita, että jo keskenään leikkiessään ne haukahtelevat... enkä voi sille mitään. Ne ovat koiria, eivätkä ne siitä muuksi muutu.

Muuttaessamme olin todella innoissani siitä, että naapurissamme on koira. Uskoin, että suvaitsevaisuus neljää pikkukaveriamme kohtaan olisi selviö. No, ei ollut. Naapuri jopa kysyi, että "miksi te niitä pidätte? Onko ne niinku lemmikkejä?" Uskomatonta...

Lähinnä nyt kuitenkin mietityttää se, että minkä verran ääntä sallitaan takapihalla. Haluan minäkin nauttia omasta pihastani ja toivon, että koiranikin voisivat. Koskaan en pidä koiriani valvomatta pihalla ja otan ne sisälle jos meininki menee överiksi.

Puoli tuntia on ihan maksimi mitä olen niitä kerrallaan ulkona pitänyt. Enkä koskaan sellaisina aikoina, jolloin talossa on hiljaisuus. Enkä muutenkaan aikaisina tai myöhäisinä ajankohtina.

Huokaus. Jossainhan meidänkin on koirinemme asuttava...

Äänestä
  • ... epätoivoon =)

    Nauttikaa vaan omasta takapihastanne, ja yrittäkää jotenkuten tulla toimeen naapureidenne kanssa.. =)

    Kyllä meitäkin aina ns. hirvittää, kun koiranpentumme yltyy leikkiessään takapihalla haukahtelemaan, että milloinkahan sitä joku tekee ilmoituksen isännöitsijälle, että "ku siellä se piski jatkuvasti räkyttää"...

    Mutta, sehän on elämää, ja parhaansahan sitä aina koirineen yrittää, mutta valitettavasti aina mahtuu kouralliseenkin immeisiä niitä, jotka ei yksinkertasesti voi koiran pienintäkään äännähdystä sietää... =/

    Lykkyä pyttyyn! =)

    Äänestä

  • stand by you kirjoitti:

    ... epätoivoon =)

    Mun koirani saa haukkua päivällä omassa pihassani.Ja en varmasti tule kysymään naapuriltani koska saan koiraani ulkoiluttaa.Nämä asunnot eivät ole sen hintaisia että jotkut naapurit alkavat sanelemaan kuinka näissä eletään.Kello 22,00-6.00 on oltava hiljaisuus.Ja hautuumaalla alkaa se todellinen hilaisuus kaikilla joskus.Koita sinäkin alkaa elämään oikeata elämää niiden koiriesi kassa ja sano naapurillesi piut paut.Iloista kesää sinulle ja koirillesi.

    Äänestä

  • Kokeile pitää yhtä koiraa kerrallaan silloin tällöin pihalla. Varsinkin se fiilareissa vetävä kovakalloinen;) voisi hyötyä yksin pihalla olosta kanssasi.

    Tuossa leluilla ja namuilla huomion houkutus voikin kääntyä niin koiran päässä...että kun koira haukkuu postinjakajan niin saakin siitä kohta palkkion. Koira haukkuu toisen koiran, tulee fiilareissa luoksesi ja palkitaan. Homma jatkuu hamaan tappiin asti.

    Tavallaan sinun pitäisi ennättää koirasi edelle. Sinun pitäisi ennättää kieltää jo kun koira edes vahtaa yliterhakkaasti aidan toiselle puolelle.

    Meidän ympärillä on räyhääviä koiria. Kun oma koirani edes meinaa mennä aidalle katsomaan mitä siellä tapahtuu tulee kielto - EI-. Sitä ei tarvitse enää edes tehostaa äänellä tai pelkkä ä'ä saattaa jo riittää.
    Kun on useita koiria niin niitä täytyy joskus kouluttaa yksikseen eli erikseen.

    Koita vaan sinnitellä kasvatuksen kanssa. Se vaatii toistoa ja toistoa. Ehkä sinulla on joskus vauva, jota nukutat pihalla. Koiria ei silloin voi pitää pihalla jos rähinä on kovaa. Nimimerkillä kokemusta on.

    Se että pyrit kouluttamaan koiriasi tarkoittaa sitä, että välität niistä ja niiden henkisestä hyvinvoinnista. Keskity koiriisi ja koita unohtaa naapuri, jotta et itse stressaannu enempää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

räksy kirjoitti:

Hei!

Onko olemassa jotain yleistä lakia siitä, saako koiria pitää vapaana omalla rivitalopihallaan?

Muutimme neljän pikku koiramme kanssa rivitaloon ja aitasimme takapihan, luonnollisesti koiriamme varten. No, naapurissamme on myös koira, jonka kanssa meidän koirat eivät tule toimeen vaan räkyttävät aidan takaa tälle.

Oli ilmiselvää, että koiriamme ei voisi pitää yhtäaikaa pihalla ja tästä naapuri hiilahti, koska oli tottunut pitämään omaa koiraansa pihalla koska häntä itseään huvittaa, Riitaa välttääkseni totesin, että minä voin pitää omat koirani sisällä aina silloin, kun hänen koiransa on ulkona ja myös ottaa omat koirani sisälle silloin, kun hän laittaa omansa ulos.

Tässä vaiheessa naapurini naapuri (asun päätyasunnossa) puuttui keskusteluun ja sanoi minulle, että "jos aiot pitää koirasi vapaana (omalla aidatulla pihallani!), niin ne eivät saa YHTÄÄN haukkua ohikulkeville ihmisille, eivätkä postinkantajalle (postilaatikot n. 7 m päässä pihaltani) ja niiden on oltava koko ajan hallinnassa." Totesi myös syyttävästi, että "koiria TÄYTYY komentaa."

Koiristani kaksi on terrierejä, jotka kyllä fiiliksissään saattavat haukkua ohikulkijoille (pihan vieressä on tie). Tarkoitukseni ei todellakaan ole pitää koiriani 24/7 takapihalla räksyttämässä vaan pitää niitä siellä silloin, kun itsekin olen eli täysin valvonnassa koko ajan.

Tämän jupakan jälkeen en ole uskaltanut päästää koiriani pihalle, koska haukkumista en saa niistä kitkettyä ainakaan täysin. Olo on kuitenkin kurja sillä juuri siksi muutimme rivariin, että koirat pääsisisvät ulos juoksentelemaan vapaina. En osannut kuvitellakaan, että tällainen asia voisi tulla ongelmaksi.

Onko kukaan kokenut vastaavaa? Entä onko tähän jotain yleistä lakia? Taloyhtiössämme kuitenkin kaikki joilla koiria on, pitävät niitä pihoillaan vapaana eli yhtiömme ei sitä ainakaan kiellä. Mutta onko se sitten niin, että haukkuvia koiria ei ulkona saa pitää? Kuulostaa oudolta, sillä saavathan lapsetkin itkeä ja huutaa takapihoillaan... ehkä tyhmä vertaus, mutta koirat ovat meille kuin lapsia.

Toivottavasti joku jaksoi lukea ja ehkä antaa jotain vinkkiäkin... Kiitos. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu