moi!
mä oon 17-vee lukiolaistyttö, joka kärsii jonkinsorttisesta identiteettikriisistä. Mulla on paha tapa vertailla ihmisiä itseeni ja masentua, koska koen liian usein olevani muita huonompi kaikessa. Lisäksi olen ihastunut naisopeeni (28 v) ja olen järjettömän mustasukkainen hänestä.
Mulla on paha tapa ns. keskustella itseni kanssa päässäni joka asiasta mitä teen/sanon. Myöskin tulkitsen ihmisten puheet ja eleet ihan omalla tavallani ja tulen usein väärinymmärretyksi, koska en "tajunnut" kysymystä sillä hetkellä... Opettajastani on tullut minulle pakkomielle ja ajattelen häntä jatkuvasti. Olen kamalan epävarma hänen seurassaan ja samalla näytän muidenkin silmissä idiootilta (me tehdään yhtä prokkista kouluajan ulkopuolella.)
Miten voisin oppia puhumaan sutjakkaammin, enkä antaisi itsestäni outoa ja typerää kuvaa?? Koska tiedän, että oikeasti olen hyvin sosiaalinen, riippuu täysin seurueesta missä olen.
En myöskään ymmärrä opettajaani. Hän vaikuttaa usein tylyltä minua kohtaan ja sitten yhtäkkiä onkin ihan mukava. Eräille toisille ikäisilleni hän juttelee kaikkea ja pitää heistä ilmeisesti kovasti, koska he ovat sosiaalisia ja itsevarmoja.Tulee usein semmoinen fiilis, että minua ja muitakin syrjitään porukassa, koska olemme hieman ujompia kuin ne muut. Minusta se on vain niin väärin!
Tekisi mieli joskus huutaa asiasta kun suututtaa niin paljon, ja se ilmeisesti paistaakin minusta läpi. Haluaisin, että opettaja välittäisi minustakin yhtä paljon kuin niistä sosiaalisimmista. Pelkään, että mun persoonallisuus muuttuu täysin tämän takia ja en enää koskaan osaa olla ihmisten kanssa.
Olen ihan iloinen siitä, että tulee kesäloma niin ei tarvitse tällaisia asioita pohtia. Toisaalta olen masentunut, koska en näe häntä koko kesänä. Hänestä on tullut minulle hyvin tärkeä ihminen, vaikka hän ei sitä itse tiedä.
Saatteko jotain järkeä näihin mun ongelmiin, tai jotain neuvoja?
kiitos!
mä oon 17-vee lukiolaistyttö, joka kärsii jonkinsorttisesta identiteettikriisistä. Mulla on paha tapa vertailla ihmisiä itseeni ja masentua, koska koen liian usein olevani muita huonompi kaikessa. Lisäksi olen ihastunut naisopeeni (28 v) ja olen järjettömän mustasukkainen hänestä.
Mulla on paha tapa ns. keskustella itseni kanssa päässäni joka asiasta mitä teen/sanon. Myöskin tulkitsen ihmisten puheet ja eleet ihan omalla tavallani ja tulen usein väärinymmärretyksi, koska en "tajunnut" kysymystä sillä hetkellä... Opettajastani on tullut minulle pakkomielle ja ajattelen häntä jatkuvasti. Olen kamalan epävarma hänen seurassaan ja samalla näytän muidenkin silmissä idiootilta (me tehdään yhtä prokkista kouluajan ulkopuolella.)
Miten voisin oppia puhumaan sutjakkaammin, enkä antaisi itsestäni outoa ja typerää kuvaa?? Koska tiedän, että oikeasti olen hyvin sosiaalinen, riippuu täysin seurueesta missä olen.
En myöskään ymmärrä opettajaani. Hän vaikuttaa usein tylyltä minua kohtaan ja sitten yhtäkkiä onkin ihan mukava. Eräille toisille ikäisilleni hän juttelee kaikkea ja pitää heistä ilmeisesti kovasti, koska he ovat sosiaalisia ja itsevarmoja.Tulee usein semmoinen fiilis, että minua ja muitakin syrjitään porukassa, koska olemme hieman ujompia kuin ne muut. Minusta se on vain niin väärin!
Tekisi mieli joskus huutaa asiasta kun suututtaa niin paljon, ja se ilmeisesti paistaakin minusta läpi. Haluaisin, että opettaja välittäisi minustakin yhtä paljon kuin niistä sosiaalisimmista. Pelkään, että mun persoonallisuus muuttuu täysin tämän takia ja en enää koskaan osaa olla ihmisten kanssa.
Olen ihan iloinen siitä, että tulee kesäloma niin ei tarvitse tällaisia asioita pohtia. Toisaalta olen masentunut, koska en näe häntä koko kesänä. Hänestä on tullut minulle hyvin tärkeä ihminen, vaikka hän ei sitä itse tiedä.
Saatteko jotain järkeä näihin mun ongelmiin, tai jotain neuvoja?
kiitos!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei!
Jos yhtään lohduttaa, täälläkin on eräs ujo nainen. Ymmärrän, että ulkopuolisuuden tunne tekee kipeää. Jokainen meistä haluaa hyväksyntää, ja erityisen tärkeäksi sen saamisen kokee nuorena.
Tiedätkö, että hiljaisuus ei tee sinusta muita huonompaa? Hiljaisena ihmisenä voit olla hienotunteinen hyvä kuuntelija. Tässä maailmassa, jossa ulospäinsuuntautuneisuutta ja itsevarmuutta arvostetaan, unohdetaan toisinaan kuuntelutaito. Älä siis ajattele, että sinun tulisi päästä kokonaan eroon ujoudestasi. Tärkeää on, että opit hyväksymään itsesi. Silloin tunnet olosi varmemmaksi toisten seurassa.
Kuinka voisit alkaa rakentaa itseluottamusta? Et tunne itseäsi kovinkaan hyvin. Ehkä siis tekisi hyvää etsiä myönteisiä puolisia jonkun läheisen kanssa.
Mitä vähemmän jotakuta tuntee, sitä helpompi hänet on ymmärtää väärin. Näin on valitettavasti etenkin ujon ja hiljaisen henkilön kohdalla. Opettele ottamaan kontaktia muihin, muutoin toiset eivät ehkä tiedä, että olet kiinnostunut heistä. Mielessäsi on hyviä ajatuksia. Tarvitset vain rohkaisua tuodaksesi niitä esille.
Et ehkä halua kuulla tätä, mutta et voi rakentaa elämääsi naisopettajan ympärille. Parin vuoden päästä et enää näe häntä. Toivon elämääsi jotakin, mikä tuo sinulle pitkäaikaisen hyvinvoinnin.
Mä taas (28:na) voin sanoa, ettei se ole vakavaa, jos identiteetti on hukassa. Sitä on aikaa etsiä, vaikka koko elämä! Vaihtaa välillä, kokeilla erilaisia tyylejä elää ja olla. Ei se ole niin vakavaa. Jotkut asiat elämässä on vakavampia, mutta useimmat ei. Kai jokainen on aina etsimässä hiukan itseään ja identiteettiään, ei kaikki niin selvää ole.
Ehkä muihin vertailu ja kiintyminen opettajaan kertoo jotain omasta taustastasi. Kaikilla ei ole läheisiä, ymmärtäväisiä, välittäviä ja rakastavia vanhempia. Tai todellisia ystäviä. Luonnollista on, että jokainen tarvitsee läheisiä ihmissuhteita, rakkautta ja välittämistä. Suomessa se on välillä vaikeaa, kun ihmiset osaavat olla kyräileviä ja etäisiä. Eivät ymmärrä asioita, tai erilaisia, hiljaisempia.
Ehkä kypsyt vaan hitaasti, kuten minäkin. Ehtii sitä olla sosiaalinen myöhemminkin, eivät ne kyvyt tai ajatukset asioista, mitä olisi mahdollista tehdä, häviä, vaikkei juuri nyt kaikkea voisikaan toteuttaa.
Musta on hyvä, että koet jonkun aikuisen itsellesi tärkeäksi, sellaiseksi, että luotat häneen. Se on jo paljon. En usko, että opettajasi tahallaan syrjii teitä. Monen oppilaan edessä huomion tasapuolinen jakaminen vaan on vaikeaa. Väkisinkin joku jää paitsi, kun keskittyy toisiin.
Ehkä voisit olla enemmän oma itsesi, sosiaalinen sellainen, toisenlaisessa ympäristössä, toisenlaisten ihmisten seurassa. Ehkä joku lomareissu, kurssi jossain muualla voi auttaa. Ulkomaillakin olo voi tuoda itsestä esiin paljon uudenlaisia piirteitä. Voit todella yllättyä positiivisesti siitä, miten mahtavaa elämä voi olla! Vaikka se, että muualla on kivaa, ei poista sitä, jos kotiseuduilla ei ole niin kivaa. Mutta jos omia ajatuksia saa vietyä toisenlaiseen suuntaan, voi elämä kotiseuduillakin alkaa tuntua mukavammalta.