Elikkäs millon te muut olette unohtaneet synnytyksen kauheudet? Meillä on aivan ihana 3kk vanha tyttö. Synnytys oli aika kauhea kokemus. Synnytys kesti 24h, ponnistus vaihe 2h ja lopulta lapsukainen avustettiin maailmaan imukupilla. Kätilöt olivat ihania ja ammattitaitoisia, mutta mutta... Palkinto oli niin ihana, että kestäisen sen uudelleen milloin vaan, mutta silti kauhistuttaa... Vain epiduraalista oli apua, ja sekin auttoi vain vajaan kahden tunnin ajan... Puolestakaan synnytyksestä en muista mitään, olin niin kipeä. En kyennyt edes kommunikoimaan kenenkään kanssa...
Onko muilla kestänyt "näin kauan" päästä synnytyksestä yli. Ajattelen asiaa lähes päivittäin ja mietin kuinka olen selvinnyt siitä. Pääseekö näihin synnytyspelko-ryhmiin kuinka helposti, jos joskus vielä saan raskauden kokea?? Onko kellään kokemusta onko niistä apua? Eilen kävin jälkitarkastuksessa ja yritin lääkärin kanssa puhua synnytyksestä, mutta eipä häntä järin kiinnostanut...
Tiedän, että kyllä sen kaiken kauheuden unohtaa joskus, mutta milloin se joskus on??
Synnytyksestä ei jäänyt traumoja, mutta ilkeä pelko silti... =(
Onko muilla kestänyt "näin kauan" päästä synnytyksestä yli. Ajattelen asiaa lähes päivittäin ja mietin kuinka olen selvinnyt siitä. Pääseekö näihin synnytyspelko-ryhmiin kuinka helposti, jos joskus vielä saan raskauden kokea?? Onko kellään kokemusta onko niistä apua? Eilen kävin jälkitarkastuksessa ja yritin lääkärin kanssa puhua synnytyksestä, mutta eipä häntä järin kiinnostanut...
Tiedän, että kyllä sen kaiken kauheuden unohtaa joskus, mutta milloin se joskus on??
Synnytyksestä ei jäänyt traumoja, mutta ilkeä pelko silti... =(
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei varmaan ole tarkoitus, että synnytys unohtuisi kokonaan. Onhan se niin ihmeellinen ja mieleenpainuva kokemus. On normaalia että asiaa miettii päivittäin ja jopa useita kertoja. Kun asiaa käy läpi useita kertoja, niin asia lievenee. Eikä tunnu enää niin hirvittävältä. Itselläni on 8,5kk vanha, ihana tyttö ja ajatteleen edelleen synnytystä silloin tällöin. Itselläni oli normaali synnytys, mutta kyllä ne supistus- ja ponnistuskivut ovat painuneet mieleen voimakkaasti. Kai se asian läpikäyminen uudelleen ja uudelleen on sitä itsensä "terapoimista" ja tuskin siitä haittaakaan on kun olet päässyt jo siihen vaiheeseen että voisit uudelleen kokea saman. Aurinkoista kevättä!
Siis haluaisin nimenomaan unohtaa sen kivun ja tuskan. Tottakai se oli kokemuksena ihana ja ainutaatuinen. Ei ole mitään upeampaa kun oma lapsonen nostetaan ensi kertaa rinnalle!!! Kumpa vain muistikuva kivusta hieman laimenisi...
Lämpöistä kesän alkua myös sinulle!! =)
Mun synnytys kesti 27h, aivan hirveää ja nyt kun aikaa kulunut 7kk, mietin sitä edelleen. En päivittäin enää, mutta välillä. Päällimmäisenä Ei ikinä enää- fiilis. En tiedä uskallanko enää toista lasta yrittääkään. Siskolla on aikaa viimeisimmästä 2v ja vieläkin puhuu hyvin negatiiviseen sävyyn kuinka oli hirveää. Ei synnytyksestä varmaan koskaan sillälailla pääse yli, siinä me olemme erilaisia miten käsittelemme kokemuksia ja miten ne kuhunkin vaikuttavat.
En minäkään usko, että synnytyksen kauheutta koskaan unohtaa. Ainakin raskausaikana monet tulivat kertomaan omasta synnytyksestään ja eihän ne mitään ihania tarinoita usein olleet. Itse näen välillä jopa painajaisia synnytyksestä. Eniten harmittaa se etten voinut käydä synnytyksessä olleen kätilön kanssa synnytystä läpi vaan osaston kätilön kanssa, joka ei tietenkään tiennyt mistään mitään. Luki vain paperista ponnistusvaiheen kestoja ym. Olisin halunnut nimenomaan synnytyksen kätilöltä kysellä miksen saanut oksitosiinia vauhdittamaan suppareita ym. Jouduin pelkällä lihasvoimalla ponnistamaan vauvan ulos ja ponnistusvaihe oli ihan tuskaa. En meinannut millään hiffata mihin suuntaan ponnistaa, kun olin niin väsynyt ja epiduraalista turta. Supparit olivat niin lieviä siinä vaiheessa etten niitä kunnolla edes tuntenut ja kätilö vaan huusi, että ponnista ponnista. :(
Lopulta sain vauvaa ulos, mutta en esim. saanut päätä yhden supparin aikana ulos vaan se jäi jumiin alapäähän ja vasta seuraavalla sen sain ponnistettua puristuksista pois. Onko muille käynyt samalla tavalla? Luultavasti tuossa vaiheessa repeämätkin sitten tulivat. Ja sekin sattui vietävästi, kun kätilö veti lopun kropan ulos, olkapäät ottivat kyllä ikävästi kiinni alapäähän. :( Yöks, alkaa ihan puistattaa, kun tätä kirjoitan.
Kerrotko Karoliina lisää tuosta ponnistusvaiheestasi, miten se kesti noin kauan? Tuliko pää kerralla ulos?
Olen jo itse miettinyt, että jos vielä synnytän niin pitäisikö pyytää sektiota. Pahinta mielestäni oli se synnytyksen jälkeinen olotila, kun alapää oli ihan tuusan nuuskana, ei voinut istua, ei käydä pissalla tai kakalla yms. Jälkivuoto kesti vielä 8 viikkoa, tikit hiersivät ja sain peräpukamat. Vasta nyt alkaa olla jotenkin ihmismäinen olo, mutta seksi ei kiinnosta tällä alapäällä kyllä pätkääkään, kun eihän siellä ole enää kuin iso reikä. :(
"Irinaoo", kun kyselit tuosta ponnistusvaiheestani... Vauva ei vaan suostunut tulemaan ulos. Ponnistin kätilön mukaan koko ajan ihan oikein ja todella voimakkaasti, joten vauvan olisi teoriassa pitänyt tulla helpommin ulos. Odotus aikana kolme eri lääkäriä tunnusteli lantiotani ja olivat sitä mieltä, että vauva mahtuu hyvin tulemaan. Mutta kuinkas ollakaan ei mahtunut. Kun olin 1,5 h ponnistanut sanoin, etten jaksa enää. Silloin kätilö hälytti lääkärin paikalle, joka oli välittömästi sitä mieltä, että tarvitaan imukuppia. Pää tuli kerralla hyvin ulos, samoin muu vartalo, kiitos imukupin. Ilman sitä en olisi saanut vauvaa ulos. Jouduin käymään lantion kuvauksessa, koska lääkäri epäili lantioni olevan liian ahdas. Kuvista selvisi, että ihan pientä ahtautta voi havaita... Siitä keskustellaan tarkemmin sitten seuraavan raskauden aikana. Vauva oli kuitenkin vain 3280g, enkä ole itsekkään mikään jättiläinen. Sektiota en halua missään nimessä, sitä pelkään kuollakseni!!!
Tyttö vietiin heti lasten teho-osastolle, jossa oli 2 vrk. Sokeriarvot vinossa, oli tulehduta... jälkeen päin todettiin vielä paha keltaisuus ja sydän vika... Itselläni oli myös "oudot" vaivat synnytyksen jälkeen. Välilihan leikkaushaava ei ollut missään vaiheessa kipeä. Istuin jo heti seuraava aamuna ja kävin kakallakin, mutta sitten iski halvaava niska kipu. Olin viikon makuuasennossa sängyn pohjalla. En pystynyt edes nousemaan syömään. Vessassa kävin itkulla tukikauluksen kanssa. Sairaalassa oltiin 8vrk, enkä ollut vielä sittenkään kunnossa. Eli jalkoväli oli kuin oma heti synnytyksen jälkeen, mutta se niskakipu...sitä ei voi sanoin kuvailla. Koko sairaalassa oloaikana en kyennyt käymään suihkussa, ja ruoka tuotiin aina nenän eteen. En pystynyt hoitamaan tyttöä, koska olin vuoteen oma! En vaihtamaan vaippaa,en pitämään sylissä, imettämään pystyin pari kertaa päivässä, jonkun avustuksella ja itkien...että ihan kiva kokemus kokonaisuudessaan... =(
muuttuu. Minä voisin synnyttää ihan koska vain ei pelkoa sinänsä mut jäi harmittaa kun olisin kovasti halunut kohdunkaulan puudutuksen joka oli esikoisen aikaan mutta lääkäri ei kerennyt tulla laittaa sitä... vieläkin osittain muistan ne saatanan kivuliaat supistukset ja sen aivan ihanan kätilön joka itku silmässä sanoi että ota edes tätä ilokaasua kun hän ei saa muuta antaa mutta kieltäydyin.
Nyt pikku hiljaa alkaa unohtumaan se kamala kipu mutta se tunne kun ensikertaa saa odottamansa lapsen rinnalle sitä en unohda koskaan! en esikoiselta enkä tältä kakkoselta!
Epäilen kuitenkin että sinä jos haluat niin pääset siihen synnytyspelko polille, puhut vain ajoissa neuvolassa että pelkäät sitä synnytystä. olen myös kuullut että jotkut joilla tosi kova pelko saavat halutessaan sektion. ja Itse voit tietysti yrittää muistella synnytystä ja sen iohania muistoja ja jättää ne supistukset taka-alalle.
Itse en vaihtaisi kummankaan synnytyskokemusta mihinkään ne ovat elämäni arvokkaimmat kokemukset ja tietysti tämä äitiys. Vieläkin voin tuntea sen tunteen kun saan lapsen rinnalle, aina kun muistelen sitä tunnetta niin meinaa itku tulla onnellisuudesta.
Esikoisen synnytys kesti liki 20 tuntia ja en pystynyt istumaan/vessassa normaalisti käymään (kirvely) yli kuukauteen. Jälkitarkastuksessa kahden kk kuluttua alapäässä oli edelleen avohaavoja. En muista kuinka kauan meni, että kivut unohtui, mutta seuraavaa yritettiin, kun muksu oli alle vuosikas.
Nyt toisen vauvan syntymä meni todella helposti! HETI kun synnytys oli ohi ja vauva ulkona niin olisin voinut käydä saman uudestaan läpi =) Ei mitään kipuja, ei mitään. Koko synnytyksen ajan kyllä itkin, että ei enää ikinä ja kuin kamalasti sattuu, mutta en mä muistanu sitä sit enää kun se oli ohi =)
Ja nyt kun yritän muistella niin aika todellakin on kullannut ensimmäisenkin vauvan syntymän muistot... Nyt tuntuu siltä, kuin sekin synnytys olisi ollut helppo...=)
mulla on puolivuotias tyttö ja nyt rupee pikkuhiljaa helpottamaan muistot synnytyksestä.mulla meni kolme vuorokautta lapsivesien menosta ennenkun lapsi synty, varsinainen kesto 23h ja ponnistusvaihe 1,5h.kyllä se pää moneen kertaan pilkisteli ennen kun sain kokonaan ulos ja tyttö paralla olikin mustelmia naamassa ja iso haikaranpurema niskassa ja silmässä.eli ei se pää sieltä yhellä ponnistuksella varmaan kellään tuu...
ens alkuun synnytyksen jälkeen fiilikset oli hyvät ja oisin kokenu saman uudestaan vaikka heti, meni varmaan viikko kun asiat rupes painamaan ja synnytys pyörimään päässä.itkin usein öisin ja nöäin painajaisia yms, mut tosiaan nyt helpottaa jo.ite huomasin et se täytyy vaan kohdata ja kelasin synnytyksen mielessäni moneen kertaan alusta loppuun ja mulla se autto...nyt on helpompi unohtaa, kun ei jaksa enää kelata...voimia sulle!
tahtoisi kanssa tietää vastauksen. itsellä siis 5kk tyttö, joka syntyi rv 42 1, eli synnytys käynnistettiin ja siitä se ilo alkoi. eli avautumisvaihe meni tipoilla eteenpäin nopeasti mutta itse ponnistusvaihe kesti vähän yli 2h, loppujen lopuksi imukuppisynnytys. vauva "jäi" jumiin hartioista ja kovia kokeneena joutui valvontaosastolle virkistäytymään. en saanut vauvaa edes rinnalle, jouduin leikkaussaliin istukkaa irrottamaan...
kauheinta koko synnytyksessä oli kuitenkin se että vauva joutui siinä kärsimään.
nyt minulta kysellään koska sisarusta, taitaa tämä lapsiluku olla tässä. toistamiseen en halua kokea samaa. siis ajattelen synnytystä suht säännöllisesti, suuri palkinto tuolla sängyssä nukkuu, joten sen voimilla.
Oli sen verran kammottava kokemus, että ei kai sitä koskaan unohda... Ja kivut edelleenkin muistuttavat, jos muuten vähän unohtamaan pääsee...
Synnytyin pojan 2,5 vuotta sitten, synnytys käynnistettiin viikolla 41. Synnytys kesti 20h, ja ponnistusvaihe 1h. Lapsivesi oli vähissä, lapsen sydänäänet romahtivat, supistukset loppuivat ym. Jouduin ponnistamaan pojan maailmaan siis ilman supistuksia, kaksi kätilöä painoi mahan päällä, kaksi veti poikaa. Koko ajan huudettiin, että nyt nopeasti, nopeasti, pitää saada lapsi äkkiä ulos! Leikkausharkinta oli ollut koko synnytyksen ajan, mutta jostain kumman syystä siihen ei päädytty!
Kivut olivat hirvittävät koko synnytyksen ajan, ponnistusvaiheen kipu oli jotain sellaista, mitä ei voi edes kuvailla. Repesin pahasti, joten kipu vaan jatkui, kun poika oli syntynyt. Verenhukan takia en meinannut pysyä tajuissani, kun poika annettiin rinnalle. Voimia ei ollut, että olisin jaksanut pidellä häntä, pelkäsin että tipahtaa koko lapsi.
Kivut jatkuivat repeämisen takia pahoina pari kuukautta, ei pystynyt istumaan, kävelemään ym. Ja edelleen siis kipuja on. Eli en todellakaan unohda synnytystä koskaan! Eikä meille tule enempää lapsia.
Sehän on ihan ymmärrettävää,että synnytys joka on ollut pitkä ja kivulias,kummitelee mielessä pidempään. Itselläni ei mennyt kuin hetki että pystyin taas ajatella että synnyttäisin uudelleen.Itselläni helppo synnytys 18tuntia kesti,ponnistusvaihe 52minuuttia. Seuraavana päivänä se synnytys oikein puistatti,ja ihmettelin että kuinka olen pystynyt käydä läpi sen koko kivun!!! Mutta sitten se alkoi pikkuhiljaa muuttua posiitiviseksi muistoksi :) Eihän tuo kokemuksesi välttämättä unohdu koskaan,ja jos aiotte sitä pikku kakkosta tehdä niin kannattaa raskauden kuluessa hakea vertaistukea/muuta apua jos vielä jännittää ja pelottaa se mennyt synnytys. Se seuraava synnytyshän saattaa olla aivan erilainen :)
maailmaan, esikoinen 8kk. Synnytys kesti n.24h (lääkärin papereis tosin 4h) ja ponnistus 7min. mut kyllä se nii saatanan kipiää teki! alapäätä leikattiin ja poika otettiin pihalle imukupilla.. Leikkaushaava tulehtu jotenka kesti n.2kk parantua suht normiks. Mut se on ny vaa pakko taas synnyttää :)