LPR ElisaShopit

Mycket hienoa palvelua Elisalta. Kävin maanantaina tilaamassa laajakaistapaketin tietokoneineen kaikkineen. Konetta ei saanut suoraan mukaan, vaan posti vie, posti tuo. Kerroin, että minulla on vähän kiire, tarvitsen konetta loppuviikosta. Tänään sitten soitin Elisan asiakaspalveluun ja kyselin, missäköhän jamassa tilaukseni on. Pääsin nopeasti läpi, ja palvelu oli oikein hyvää. Setä kysyi, koska olen tehnyt tilauksen (no maanantaina), ja kertoi, että siinä tapauksessa kone on minulla tänään tai viimeistään huomenna. Kysyi vielä hetua, jotta voi tarkistaa täsmällisen tilanteen. Ja kappas! Eipä minua löytynytkään järjestelmästä! Sekä asiakaspalvelusetä että minä olimme hämmästyneitä, ja kun ei useista yrityksistä huolimatta minua sieltä järjestelmästä löytynyt, niin lopulta neuvoi soittamaan Lappeenrannan ElisaShopitiin, missä olin käynyt tilauksen tekemässä.

Soitin, ja asia alkoi selvitä. Myyjä oli pantannut papereita tähän hetkeen asti pöydällään, ja vasta nyt, painostuksen jälkeen alkoi sitten minun kiireellistä tilaustani järjestelmään syöttää. Ja kun sanoin tämän olevan erittäin harmillista, että en nyt konetta huomenna saakaan, vastasi myyjä NYREÄSTI "että perutaan sitten koko tilaus". Siis mit vit?!?!!? Enhän minä sitä sanonut, vaan ihmettelin miksei hän ollut syöttänyt tilaustani järjestelmään MAANANTAINA vaan vasta nyt TORSTAINA, ja nytkin vasta painostuksen jälkeen?!?!? Soitin uudelleen asiakaspalveluun, josta neuvoivat hakemaan hyvityksiä kyseisestä liikkeestä, he eivät valitettavasti mahda asialle mitään. Ja kone tulee vasta alkuviikosta, joten minun on keksittävä tilapäisratkaisu viikonlopuksi. Myyjä muuten vielä muisti minut, että ainiin, sinä olet se kenen tilauksella oli kiire. Että grrrrrreat! Hyvin alkaa asiakassuhde Elisan kanssa. Jos ei olisi ainoa, mikä meillä rajaseudulla kuuluu, niin olisin sanonutkin että pitäkää liittymänne ja tilauksenne, mie menen naapuriin.
1394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tyypillistä elitsaa. Siellä ei ketään kiinnosta mikään muu kuin itsensä lihottaminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Soender kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu