Brasilianterrieri

kolmevuotias brassetyttö ja olen kyllä iloinen että löysimme rodun. Halusimme "sopivan kokoisen" eli ei ihan pikkukoiraa mutta kuitenkin syliin otettavan, helposti mukana kulkevan koiran, jonka turkkia ei tarvitse erityisemmin hoitaa ja joka on fiksu ja liikunnallinen. No fiksuus kyllä vaihtelee tilanteen mukaan ;-) , mutta muuten saimme juuri sellaisen kuin halusimme.

Lisäksi oma koiramme on itsepäinen ja itsenäinenkin ja se vaati erityisesti ensimmäisen vuoden aikana aika paljon työtä että siitä tuli nykyinen rakastettava ja usemmissa tilanteissa sopuisa hauvelimme. Mikään helppo rotu se ei siis välttämättä ole, mutta toisaalta se on hyvin tervejärkinen ja tasapainoisella ja lämpimällä kasvatuksella siitä saa hyvän kaverin.

Koiramme on myös selvästi vahtikoira mikä tarkoittaa sitä, että vaikka se ei hauku muita koiria eikä edes vastaa vaikka sille haukutaan, esim. hämärässä kulkevat ihmiset, varsinkin jos ne ovat koiramme mielestä jotenkin omituisia esim. kävellen liian hitaasti tms, saavat epäluuloisen ja pitkän haukun peräänsä. Tottuminen rapusta tuleviin ääniin vaatii myös aikansa, mutta sanomalehden tipahtaminen postiluukusta on tullut onneksi tutuksi hyvin nopeasti. Pentuaikojen ihmisrakkauden jälkeen siitä on myös tullut melko pidättyväinen vieraita ihmisiä kohtaan, mutta jos se saa rauhassa tutustua ja omistajat suhtautuvat tulokkaaseen positiivisesti, koira voi hyväksyä uuden ihmisen muutamassa minuutissa, joka myös muistetaan pitkänkin eron jälkeen. Kaikessa järkähtämättömyydessään brasse on myös herkkä, joten sen kasvatus on kasvattanut myös meitä ;-) .

Suosittelen siis rotua mutta en aivan kokemattomalle koiraihmiselle. Ja heti perään pitää kyllä lisätä, että tämä on ensimmäinen ihan oma koirani, mutta paljon lukemista ja pohdintaa tämä on vaatinut, sen lisäksi että omistauduin pikkulikkana aika totaalisesti yhdelle naapurin koiralle.