Nykyään on tullut tavaksi varsinkin "pappojen" keskuudessa valitella, miten nuoriso on huonokuntoista, kun armeijan cooperin testin tuloksetkin vain huononevat. Mutta onko tulosten huononemisessa kyse huonosta kunnosta, vaiko sittenkin (ainakin osittain) nykynuorten ylivoimaisesta taktisesta älystä?
Yksi asia, mitä yleensä ei oteta huomioon varusmiesten tuloksista puhuttaessa on motivaatiotekijä. Varsin monet haluavat selvitä armeijasta lyhyimmällä puolen vuoden palveluksella ja joutuminen AUK:hon/RUK:hon - ja palvelusajan tuplaantuminen - koetaan rangaistuksena. Tällöin luonnollisesti motivaatio ei ole kovin hyvä tehdä maksimaalisia suorituksia niissä testeissä, joissa vuoden mittaiseen koulutukseen porukkaa valikoidaan.
Esimerkiksi omalla kohdallani halusin suorittaa armeijan mahdollisimman lyhyessä ajassa ja siksi mm. cooperin testissä rauhallisesti lönköttelin huomattavasti heikomman tuloksen, kuin mihin olisin pystynyt, jos olisin juossut tosissani. En ollut läheskään ainoa, joka oli perusyksikössäni tällä taktiikalla liikenteessä.
Kun verrataan nykyvarusmiesten tuloksia yli 10 vuoden takaisiin, niin kannattaa muistaa palvelusaikojen muuttuminen. Ennen vaihtoehdot olivat 8 tai 11 kuukautta, nykyään 6 tai 12 kuukautta. Johtajakoulutukseen joutuminen pidentää nykyään palvelusaikaa huomattavasti enemmän kuin ennen. Niillä varusmiehillä, joita ylimääräinen palvelusaika ei välttämättä kiinnosta, on siis aiempaa suurempi porkkana olla tekemättä liian hyviä tuloksia. Tämäkin vaikuttaa varmasti osaltaan joidenkin nykyvarusmiesten testissä osoittamaan ns. huonokuntoisuuteen.
Jos nuorille miehille jaettaisiin vaikkapa rahapalkintoja cooperin testin perusteella, tulokset olisivat varmasti monen osalla parempia, verrattuna siihen että "palkkiona" liian hyvästä suorituksesta on kaksinkertaiseksi pidentyvä asepalveluaika.
Nykynuorten huono kunto
4
1450
Vastaukset
- huonontunut!!!
Moni kaverini jaksaa juosta cooperissa keveesti 2500-3300m, tämä kävi koulussa ilmi kun juostiin se cooper.. Mutta sitten intissä kun halutaan minimi aika olla siellä niin perseillään koko testi!! Itsellä on kylläkin paska kunto.. Juoksen siinä 12min just 2200m, et sillee.. Eikö tuo cooper muute ollukki joskus 70-luvulla 15minuuttia???
- palvelusajat..
...ovat täysin epäonnistuneita. Tuo puolen vuoden ero lyhimmän ja pisimmän välillä on liikaa ja vaikuttaa selvästi johtajavalintoihin ja niiden laatuun.
Ennen ei tarvinnut juuri pakottaa ketään (ainakaan -97), tai en ainakaan muista omasta komppaniastani sellaista. Halukkaita oli enemmän kuin AUK:uun otettiin. Se kolmen kuukauden ero ei niin iso ollut, että porukka olisi alkanut pelleilemään pelätessään johtajakoulutukseen joutumista. Sittenhän siinä oli vielä se 9,5 kk koulutus - lääkintämiehet, spollit jne.
Minusta se systeemi oli hyvä. Miehistölle on kyllä aika lyhyt aika se 6 kk. Ennen tuo 6 kk oli se maaginen raja, jolloin sisäkuri ja muut alkoi helpottamaan. Siirryttiin leireille ja joukkokoulutuskauteen ja siviili alkoi lähestyä. - Sivarimajuri
Uskon, että nuorten kunto on oikeastikin huonotunut, koska nykyään osaamiseen panostetaan laaja-alaisemmin kuin ennen ja niinpä kuntopuoli jää luonnollisesti vähemmälle muiden taitojen tieltä. Kuitenkin uskon, että hyväkuntoisten, eli kärkiporukan, koko on suurentunut ja taso parantunut tiedonsaannin parannuttua. Eli lahjakkaat saavat paremmin tietoa siitä miten tulisi harjoitella, jotta tulokset olisivat mahdollisimman hyviä.
Kokonaisuutena uskoisin cooper keskiarvon laskeneen hieman, mutta ei todellakaan noin paljon kuin intin tulokset näyttävät. Uskon syyn olevan juuri tuo minkä sinä sanoit. Testeissä lusmuilu on todella yleistä ja typerää jos niitä ei oteta huomioon näitä tuloksia julkistettaessa. Kertoo varmaankin jotain siitä, että ihmiset pitävät inttiä vieläkin sellaisena asiana, joka lähdetään suorittamaan käsi sydämellä, vaikka todellisuus on jotain ihan muuta. - Huonokuntoinen.
Ite oon saanu nyt viime coopperista 2050 kun erittäin huonon raja on 2000. sen jälkeen en pääsy liikkumaan ja pyörrytti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591134Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11830Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83593Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45522Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36514Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43493Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt29480