Eilisiltana meillä rukoiltiin – ensimmäistä kertaa. Oli toivoton alkuyö. Vauva kitisi hampaita, eikä nukkunut, keskimmäinen oli kuumeessa, eikä nukkunut ja vanhin pelkäsi serkkunsa kanssa yhdessä mörköjä. Minä juoksin kolmatta tuntia kolmen huoneen välillä rauhoittamassa pahinta hätää, mutta jokaisesta huoneesta kantautui vuorollaan vollotus toisiin huoneisiin, eikä kukaan saanut unta.
Sitten meni hermot. Ajattelin, että jos on mörköjä, niin saa luvan olla jumaliakin, ja törmäsin vihaisena esikoisen huoneeseen. Sanoin lapsille, että nyt saa riittää ja että möröt lähtee kädet ristiin laittamalla ja että yläkerran ukko pitää möröt kurissa, kun lapsi vain pitää ne kädet ristissä, eikä silloin yhdelläkään ipanalla ole mitään hätää. Sitten vielä sanoin, että tuliko selväksi, ja paiskasin oven perässäni kiinni niin, että pamahti. Oven takaa kuulin supatusta, ”mikä ihmeen yläkerran ukko” ja ”jumala, taivaan isä, ekkö nää tajua”. Sitten tuli hiljaista.
5 min päästä vauva nukkui täyttä unta ja keskimmäinenkin oli rauhoittunut. Kun kurkistin esikoisen huoneeseen, kaksi suloista tyttöä nukkui sikiunta, molemmat selällään, nallet vatsan päällä, kädet kiedottuna nallejen ympäri ja nyrkit tiukasti ristissä. Olipa tehokas lääke!
En itse usko enää jumaliin, mutta lapsena kyllä uskoin. Nyt aikuisena olen monta kertaa miettinyt, vahvistiko lapsenuskoni kuitenkin aikanaan omaa perusturvallisuuden tunnetta ja hyötyikö psyykkinen kehitykseni tuosta uskon tuomasta turvallisuudesta. Usein tuntuu, etten itse vanhempana riitä läheskään kaikkeen, mihin haluaisin riittää. Olisihan se kieltämättä suloista, jos olisi joku jumala hoitelemassa niitä juttuja, joihin itse ei riitä. Näitä miettiessäni, huomaan usein pohtivani myös sitä, pitäisikö lapsi kuitenkin opettaa rukoilemaan. Toisaalta tuntuisi myös jotenkin epärehelliseltä ja väärältä huijata lasta uskomaan yliluonnollisiin. Helpompi olisi, kun olisi joku höyrähtänyt mummo tai kummi, joka voisi hoitaa asian puolestani ihan perusrehellisesti, valehtelematta. Mitä mieltä te muut olette, kerrotteko te lapsillenne jumalasta, vaikkette itse uskoisikaan?
PS. Eilisillasta on oikeasti kulunut jo tovin verran aikaa. Kirjoitin jutun tuoreeltaan toiselle keskustelupalstalle, mutta nyt ajattelin, että tämä voisi herättää keskustelua täälläkin.
Sitten meni hermot. Ajattelin, että jos on mörköjä, niin saa luvan olla jumaliakin, ja törmäsin vihaisena esikoisen huoneeseen. Sanoin lapsille, että nyt saa riittää ja että möröt lähtee kädet ristiin laittamalla ja että yläkerran ukko pitää möröt kurissa, kun lapsi vain pitää ne kädet ristissä, eikä silloin yhdelläkään ipanalla ole mitään hätää. Sitten vielä sanoin, että tuliko selväksi, ja paiskasin oven perässäni kiinni niin, että pamahti. Oven takaa kuulin supatusta, ”mikä ihmeen yläkerran ukko” ja ”jumala, taivaan isä, ekkö nää tajua”. Sitten tuli hiljaista.
5 min päästä vauva nukkui täyttä unta ja keskimmäinenkin oli rauhoittunut. Kun kurkistin esikoisen huoneeseen, kaksi suloista tyttöä nukkui sikiunta, molemmat selällään, nallet vatsan päällä, kädet kiedottuna nallejen ympäri ja nyrkit tiukasti ristissä. Olipa tehokas lääke!
En itse usko enää jumaliin, mutta lapsena kyllä uskoin. Nyt aikuisena olen monta kertaa miettinyt, vahvistiko lapsenuskoni kuitenkin aikanaan omaa perusturvallisuuden tunnetta ja hyötyikö psyykkinen kehitykseni tuosta uskon tuomasta turvallisuudesta. Usein tuntuu, etten itse vanhempana riitä läheskään kaikkeen, mihin haluaisin riittää. Olisihan se kieltämättä suloista, jos olisi joku jumala hoitelemassa niitä juttuja, joihin itse ei riitä. Näitä miettiessäni, huomaan usein pohtivani myös sitä, pitäisikö lapsi kuitenkin opettaa rukoilemaan. Toisaalta tuntuisi myös jotenkin epärehelliseltä ja väärältä huijata lasta uskomaan yliluonnollisiin. Helpompi olisi, kun olisi joku höyrähtänyt mummo tai kummi, joka voisi hoitaa asian puolestani ihan perusrehellisesti, valehtelematta. Mitä mieltä te muut olette, kerrotteko te lapsillenne jumalasta, vaikkette itse uskoisikaan?
PS. Eilisillasta on oikeasti kulunut jo tovin verran aikaa. Kirjoitin jutun tuoreeltaan toiselle keskustelupalstalle, mutta nyt ajattelin, että tämä voisi herättää keskustelua täälläkin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
että olet tähän asti itse riittänyt?
Olemme kaikki Jumalan kämmenellä. Tänäänkin Hän on pitänyt meistä huolta monin tavoin, muuten emme olisi enää näitä kirjoittelemassa.
Jos asia sinua vaivaa, niin rukoile itse ja kysy Jumalalta, onko Hän olemassa.
joo en menisi selittämään mitään jumalasta lapsille. sairasta hommaa koko uskonto... tai siis kyllä minä hyväksyn toisen uskon enkä ala käännyttelemään mitenkään, mutta kyllä minä ihan täysijärkiseksi - ehkä jopa tasapainoisemmaksi ihmiseksi kasvoin kun opetettiin siihen että tulevaisuus on omissa käsissä (eihän se nyt näinkään täysin ole, mutta...)
itselleni tuo kuolema asia oli sitten vaikeampi kuin monelle ystävälleni joka uskoi jumalaan ja taivaaseen. meidän isä teki niin tyhmästi että kertoi ettei sen jälkeen ole enää mitään, pelkkää tyhjää pimeää, ja kyllä pelotti. tottahan se - uskoisin - on, mutta voisi pienelle keksiä sentään jotain lohdutusta... :)
samoja asioita miettiessä. onnea kasvatukseen!
hetkeäkään ilman jumalaa luulen että alitajunnassasi sinä kaipaat taivaan isän syliä tiedätkö jumala pitää huolta hän antoi oman poikansa maan päälle jeesuksen joka kuoli meidän syntiemme tähden ristillä mieti mitä jeesus teki sinun ja perheesi puolesta käy jossain seurakunnan kokouksessa katsomassa ja tutkiskelemassa ja muista se ei ole se uskonto vaan usko jumalaan ja iankaikkiseen elämään.tämä on vain minun kantani..sen vaan sanon että et kadu hetkeäkään jos sen ratkaisun teet että avaat sydämesi ja otat herran vastaan.lapsuuden usko on kyllä puhtain usko mikä on itsekkin kävin pienenä kaikissa seurakunnan puuhakerhoissa ja lapsena siitä kyllä oli apua jumalalle sai kaikki asiat kertoa nekin jota äidille ei kerrottu lapsuudenuskohan minulta katosi vähän ennen teinivuosia ja nyt olen tajnnut se että jeesus kuoli puolestani ristillä minun syntieni tähden(itkettää tälläkin hetkellä kun ajattelin mitä jeesus teki).hyvää kesää tiedän perheelle ja siunausta:)
kamala pötkö teksti tuli ilman pilkkuja yms..anteeksi:D
Oman uskonsa mukaisesti isäsi asian kertoi. Varmuutta hänellä ei voinut olla. Ja voiko tyhjä edes olla pimeää?
Uskoa tai pikemminkin luuloa on sekin, että tulevaisuus on omissa käsissä. Sanoisin, että usein se on vieläpä turhaa luuloa.
Uskoa ja luuloa on sekin, että koko uskonto on sairasta hommaa. Uskonto on ollut olemassa niin kauan, että jos se olisi sairasta, se olisi varmaankin jo kuollut.
Jokainen kasvattaa lapsensa omien arvojensa ja oman kulttuurinsa - johon myös uskonto kuuluu - mukaisesti. Täysijärkisyys ja tasapainoisuus ei ole kulttuurisidonnaista.
että olen lukenut raamatun. olen myös yrittänyt lukea sitä AVOIMIN mielin. kävin rippileirin. kouluttauduin isoseksi. seurustelin uskovaisen jätkän kanssa.
kaikesta edellisestä huolimatta koko homma tuntuu niin sairaalta. mitä mieltä itse olet muista uskonnoista? uskotko kreikan jumaliin? minun mielestäni kreikan jumalhahmot ovat paljon loogisempia kuin kristinuskon jumala. minä uskon ihmisiin, ja siihen että omilla aivoillaan pärjää, siihen että maailma olisi parempi paikka jos ihmiset voisivat ottaa toisensa huomioon ja kunnioittaa toisten mielipiteitä.
hienoa että jumalaan uskominen sinua auttaa. hienoa että elämän perusasioita opetetaan myös uskonnon kautta niille jotka eivät muuten tajua (en puhu nyt sinusta). minua auttaa se että elän oman moraalini mukaan ja kohtelen kaikkia ihmisiä kuin vertaisiani. tämä kohtelu olisi mukavaa myös uskovaisten puolelta, mutta minähän olen vain "eksynyt lammas ja syntinen pakana".
ja vielä sanon sen että solidaarisuutta ja oikeudenmukaisuutta on ollut jo kauan ennen sinun jeesuslapsesi syntymää.
toivottavasti pääset taivaaseen. minun kuolemani jälkeen ei ole mitään - ja hyvä niin :) elän vain tulevissa sukupolvissa ja muistoissa. tosin olen samaa mieltä että elämä on lahja. perustelisin ehkä asian toisin.
minulla olisi vaikka kuinka paljon sanottavaa kristinuskosta, mutta asiasta on väännetty niin paljon kättä että en jaksa enää. arvostaisin kuitenkin todella jos jättäisit paatoksen ja käännyttämisen, kiitos.
hyvät hyssykät juuri tätähän yritin sanoa! täysjärkisyys ei ole kulttuurisidonnaista. uskon mihin uskon, tehkää sama ja jättäkää muut rauhaan. ei elämä kokonaan ole omissa käsissä, kuten myös mainitsin, mutta tuskin sitä muidenkaan käsiin kannattaa jättää?
kaikilla on omanlaisensa jumala joten turha alkaa kinaamaan miten pitäisi uskoa.
joka tapauksessa uskoi tai ei, kristinusko on niin vähän aikaa ollut maailmassa että sillä on vielä aikaa kuolla pois. verrattuna keskiaikaan kristinusko veteleekin jo viimeisiään. en sano että tämä olisi hyvä, sillä niin kuin eri kieletkin, myös eri uskonnot voivat olla rikkauskin..
kehoitan vain ajattelemaan omilla aivoilla. ei sen enempää. kyllä minulla on fiksuja ystäviä jotka jumalaan uskovat. en kuitenkaan hyväksy uskontuputtamista tai tuomitsemista.
joo tässäpä tätä. provosoitukaa jos jaksatte. tarkoitus oli vain kertoa oma mielipide. saa lapsi sitten vanhempana päättää mihin jumalaan uskoo jos uskoo..
että näitä raamatullisia seikkojahan ei voi mitenkään todistaa, joten periaatteessahan on ollut ihan sattumaa mikä kirja ja taru siellä keskiajalla pompsahti kansan tietoisuuteen. kuninkaathan ne kristinuskolla halusivat rauhoittaa, pelotella ja hallita kansaa.. osahan on raamatussa varmasti alkuperäistä aitoa tekstiä, mutta käännettäessä eri kielille on tullut kyllä ihme väännöksiä välillä...
ajattele jos uskoisit samalla tavalla vaikka nalle puhiin :D
ja hieman terry pratcettia mukaillen, jos kerran tiedät että jumala on olemassa, miksi uskot häneen? tiedän että posteljooni on olemassa. ei munun tarvitse häneen erityisesti uskoa?
minusta olisi kyllä ihana ajatella että jeesus oli rauhaa rakastava räsyinen kiertolaishippi joka julisti rauhaa ja rakkautta svengaillen reggaeta (tiedän, reggaetyypit ja hipit eivät ole samalla aaltopituudella, mutta tämäkin on vain utopiaa) :D
voisi ottaa elämän välillä vähän rennommin ja muistaa jumalan lisäksi ne lähimmäisensä.
ja mitä kaikkea uskonnot ovatkaan saaneet aikaan... minä mietin sitä usein itku silmässä D:
sori kun käyn tällaista yksinkeskustelua..
tuli vielä mieleen että jeesushan oli itsekin tavallaan kapinallinen. (oletetaan että hän oli olemassa) hän halusi uudistaa uskontoa ja ihmisten ajattelumaailmaa. valitettavasti moni on unohtanut itse jeesuksen opetukset ja kuulevat vain usko jumalaan ja tottele jumalaa ja elä näin ja tuosta ja tuosta pitää rangaista -puheen. miksi nykyään toisinajattelijoita sitten potkitaan päähän, eikä hyväksytä minkäänlaista uudistusta uskonasioihin?
ihminen voi olla hyvä vaikka ei uskoisikaan. ja huono vaikka uskoisikin.. vaikka eikös jumalan mielestä jokainen ihminen ole hyvä ja arvokas? pikkusen on nyt ristiriitaa.
antaa olla hautaan koko aiheen nyt.
eli uskotko todella, että vanhempien on tarpeellista tai mahdollista kasvattaa lapsensa välittämättä heille omaa kulttuuriperintöään, johon uskontokin kuuluu?
Tiedätkö, että Suomen kouluissakin rukoillaan esim. ruokarukous?
Lapset eivät voi elää ja kasvaa arvotyhjiössä. Jostakin he joka tapauksessa imevät vaikutteita ja hankkivat rakennusaineita omaa elämäänsä varten. Minusta oli luontevaa, että he saisivat ne aluksi omilta vanhemmiltaan.
Jumalaan uskovan vanhemman on yhtä vaikeaa kertoa lapselleen, että Jumalaa ei ole, kuin uskottoman kertoa, että Jumala on.
Toivottavasti et viittaa minuun heitoillasi uskonnosta kinaamisesta, uskontuputtamiseta ja ja tuomitsemisesta. Sellaista en ole tehnyt. Olenpahan vain peräänkuuluttanut vanhempien oikeutta kasvattaa lapsiaan oman kulttuurinsa ja vakaumuksensa mukaisesti.
Alkuperäiselle kirjoittajalle antamani neuvo siitä, että jos häntä nämä asiat askarruttavat, hänen kannattaisi kysyä rukouksessa Jumalalta, onko Hän olemassa, on mielestäni asiallinen. Ainakin se on parempi kuin se, että neuvoisin häntä kysymään asiaa joltakulta ihmiseltä. Isoissa asioissa kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen.
en ole yrittänyt "käännyttää" tai väitellä kenenkään kanssa sinä itse tänne kirjoitit ja minä kerroin oman asiani:)moni ajattelee juuri noin et mä oon käyny riparin tullu uskovaisest perheestä yms mutta kuka on ihan oikeasti tajunnut asian mitä jeesus puolestamme teki?netissä on todella vaikea keskustella enkä minä osaa raamatusta kaikkea ymmärtää sillä itsekkin vielä kasvan ja rukoilen että mulle avattaisiin lisää tätä elämän tärkeintä kirjaa. kaikkein tärkein on mulle tietysti taivaan isä jolle mä olen antanut koko elämäni mukaanlukien oman perheeni.en usko kreikkalaisiin jumaliin yms koska kun mietitte tarkemmin niin kuinka paljon n pahaa (uskonnon) palvominen saa aikaan? me pelkäämme jumalaa ja haluamme uskoa johonkin ja otamme kohteeksemme jonkun mitä emme pelkää ja missä ei tarvitse hylätä omaa elämää "syntiä"tiedän että monia monia tuhansia muslimeja hinduja..jne on löytänyt jeesuksen.ymmärrän myös tämän uskomisen omaan järkeen ja että ihminen pärjää yksin omilla aivoillaa sillä olen itsekkin niin elänyt maailman asiat eivät ruokkineet minun hengellistä nälkää ja rupesin tosissani kaipaamaan isän tykö se on edelleen hankalaa pysyä "kaidalla" polulla onneksi isä on joka hetkessä mukana.tosiaan netistä et sitä vastausta löydä näihin kysymyksiin vaan kysy sitä jumalalta ja saat vastauksen.olen saanut kristillisen kasvatuksen ja siitä on ollut lohtua ja turvaa vaikeissa paikoissa kuitenkaan lapsuudenusko ei ollut sama usko kuin nyt kun löysin jeesuksen todella sydämeeni ja aloin elämään.kauhea sekavaa tekstiä minulta taas toivon että todella tutkiskelet avoimin sydämin asiaa sillä täällä sitä jo kysyit.vielä tuosta että pitäisikö lapsille kertoa jumalasta itse olisin ollut aika hämilläni erilaisissa tilanteissa jos minulla ei olisi lapsuudenuskoa..yleensä kyllä lapsi itse rupeaa koulussa uskonnon tunnin jälkeen pyhäkoulussa tai missä tahansa missä kerrotaan jeeuksesta niin luottamaan siihen että on sellanen "yläkerran ukko" jota ei näe mut se auttaa ja sille voi kertoo kaiken.
"Olenpahan vain peräänkuuluttanut vanhempien oikeutta kasvattaa lapsiaan oman kulttuurinsa ja vakaumuksensa mukaisesti."
Mun mielestä sillä ei ole mitään eroa, toitottaako lapselle Jumalan olemassaolosta vai sen olemattaolosta. Vakaumus se on ateismikin, ja on sekin lapsen maailmankatsomukseen puuttumista jos kieltää henkisten asioiden olemassaolon. Se on tietysti yksi vaihtoehto, ettei ota asioihin mitään kantaa, mutta usein jossakin vaiheessa lapset haluavat keskustella Jumalasta, rajan tuolle puolen siirtymisestä jne. Onko sekään nyt rakentavaa, ettei lapsen keskusteluntarpeeseen osata tai uskalleta vastata?
Opetanhan lapselleni muutenkin omasta mielestäni tärkeitä arvoja (esim. ei saa varastaa, valehdella, ajaa kännissä jne), joten mielestäni voin myös kertoa, että äiti ja isi uskovat Jumalaan. Ei se, mitä kerrot vaan miten kerrot...
Elää minunkin sisimmässäni sen verran ilkeämielisyyttä, että toisinaan kirkossa käydessäni katselen ihmisiä ympärilläni ja tuumin, että kukahan näistäkin hartauden harjoittajista oikeasti tunnistaisi Jeesuksen, jos Jeesus kävelisi kadulla vastaan 2000-luvun ihmiseksi verhoutuneena. Ei hän mikään sovinnainen nuori mies olisi - se on selvää - kun ei ollut sitä edelliselläkään visiitillä. Sähisi ylipapit päin naamaa kyykäärmeitten sikiöiksi, pisti sinänsä lailliset myyntipöydät palasiksi, rikkoi uskonnollisia perinnäissääntöjä vastaan ja uhmasi sapattikäskyäkin. Vaan kun meillä tänään muutama uhmakas nuori valtaa hylättyä taloa tai marssii kadulla ja sanoo paskaduuneja paskaduuneiksi, niin jo iso osa uskiksista pudistelee kirkkokahveilla paheksuen päätä ja kauhistelee nykymaailman menoa. Vaan ei kaikki. Harmaahapsien joukossa on aina muutama hyvä tyyppi, joka nauraa vaan. Siksi minäkin jaksan mennä kirkkoon kerta toisensa jälkeen tässä kuihtuvassa kylässämme - niiden muutaman harmaahapsen tähden, ja Jeesuksen tähden, kun olen siihen mieheen kerta kaikkiaan koukussa.
Kerron lapselleni Jumalasta sekä luterilaiseen uskoon perustuvista asioista (esim. juhlapyhien taustat, maailman luominen jne.) siinä missä joulupukista ja pääsiäisnoidista. Mielestäni lapsi ei mene siitä pilalle, jos hän oppii luottamaan Jumalaan ja hänen varjelukseensa pienenä. Uskon, että lapseni ehtivät päättää myöhemmälläkin iällä monta kertaa, mitä mieltä he itse ovat uskonasioista. Varsinkaan kun en paisko Raamatulla päähän ja uhkaile helvetillä.
Meidän perhe kuuluu kirkkoon ja maksamme veroa laitokselle, jossa tunnustetaan kolmiyhteinen Jumala. Mielestäni tuo on jo ensimmäinen valinta siihen suuntaan, että perheemme on tekemisissä uskonasioiden kanssa. Lapsemme on kastettu, hän tulee osallistumaan seuriksen perhekerhoihin ja ehkäpä hän tahtoo joskus mennä riparillekin. Jos hän siis osallistuu noihin riitteihin, niin en ymmärrä, miksi panttaisin uskonasioita. Ja jos iltarukouksesta on joskus samanlainen hyöty mitä teidän perheessä taannoin oli, niin ilman muuta opetan sen jo senkin vuoksi. Mä en jaksa pulittaa veroja pelkän tavan ja tottumuksen tai hautapaikan vuoksi.
Mutta jokainen tyylillään. Jos uskonasiat ovat itselle jotenkin hankala ja ahdistava paikka, niin ehkä jumalapuheet kannattaisi tosiaan jättää sille mainitsemallesi hihhulimummolle tai sitten seurakunnan työntekijälle. Et muuten sanonut, minkä ikäisiä tenavasi ovat. Se ehkä helpottaisi tilanteen hahmottamista.
Kyllä meillä joka ilta luetaan iltarukous. Se on tärkeä rituaali lapsille joka täytyy ehdottomasti tehdä. Lapset itse aloittaa jos se meinaa joskus itseltä unohtua. Vanhinkin (10v) haluaa sen rukouksen vielä lukea.
Meillä ei olla uskovaisia, emme käy kirkossa kuin ehkä joululauluja laulamassa. Lapsille ei puhuta uskonnosta muuta kuin mitä kaksi koululaista koulussa saavat tietoa.
Minusta kuitenkin se on ihan hyvä asia, että lapset voivat tukeutua siihen ajatukseen että on joku korkeampi joka meistä kaikista huolta pitää.
Yksi lapsistani on joskus kysellyt ja pohtinut (kun on luonteeltaan tälläinen hyvin mietiskelevä) että onko jumala olemassa ja onko taivasta olemassa. Olen hänelle rehellisesti vastannut, että en ole varma siitä mutta uskon että kun me joskus kuollaan niin sitten me sinne taivaaseen päästään.
Minusta tämä on sellainen asia joka tuo turvaa ja lohtua lapselle jos on huolia ja murheita.
Sittenhän aikanaan lapsi saa muodostaa oman kuvan ja oman käsityksensä, että uskooko jumalaan vai ei ja onko se taivas olemassa vai ei. Pahempaa minusta on sellainen yltiö-uskonnollisuus, jossa lapsi pestään aivopestään ja etenkin se jos paasataan koko ajan synnistä ja siitä mitä syntiä tehneille käy ja jos siitä tehdään tavallaan pelottelukeino lapselle.
Uskonto on mielestäni paikallaan kun siitä tehdään iloinen ja onnellinen asia, eikä mikään pelottelu ja kiristyskeino.
Lapsi on vielä niin pieni ettei näistä ymmärrä, mutta iltarukouksen opetan heti kun lapsi sen päälle tajuaa. Pienenä muistan että joskus kun heräsi yöllä ja pelotti, mutta en jostakin syystä halunnut mennä äitiä herättämään, niin kuvittelin että suojelusenkelini istuu vieressä ja silittää otsaa :) Sen verran lapsenuskosta on jäljellä, että uskon perimmäiseen hyvään jonka suojassa olemme kaikki, vaikka maailma ryttyileekin. Sen haluan myös lapselleni antaa.
Meillä jumalahahmona on toiminut ihan vanhemmat, ajaneet mötröt huitsiin ja taikoneet ikkunat niin etteivät ne pääse enää takaisin. Lapsena sitä kuvittelee vanhemman olevan kaikkivoipa :D onpahan vähemmän selittämistä kuin jos keksisi jotain ulkopuolisia henkihahmoja saman homman tekemään.
Mikä toimii kenellekin! Jos kikka toimi, mikä ettei. Jos se tuo turvallisuutta, ei mitään vikaa, sitä lapsi tarvitseekin.
". Mitä mieltä te muut olette, kerrotteko te lapsillenne jumalasta, vaikkette itse uskoisikaan? "
Kerron että jotkut uskovat etä on olemassa tällainen hahmo, ja jotkut uskovat yhdenlaisiin jumaliin ja toiset toisiin, kolmannet eivät ensinkään. En kerro totuutena lapsille jotain mihin en usko itsekään, siitä jää kiinni :D ja lapsen logiikalle on paha mennä selittämään valeita ilman että luottamus menee.
***
Minäpä tunnustaudun höyrähtäneeksi kummiksi. Olen myös höyrähtänyt äiti; meillä siis rukoillaan ja lauletaan virsiä iltaisin yhdessä lasten kanssa, ja silmät loistavat ilosta. Olen kaiken lisäksi yksi niistä onnellisista hulluista, jotka istuvat kirkonpenkissä lähes joka sunnuntai.
Mutta kyllä minä ymmärrän sen, että äidin, jolla ei ole uskoa edes sen sinapinsiemenen vertaa, voi olla aika vaikea kertoa lapsille Jeesuksesta ja Jumalasta. En minäkään ehkä kertoisi, ellen uskoisi ensinkään … tai sitten kertoisin, en tiedä. Totta kai olen surullinen siitä, ettei kaikilla lapsilla ole mahdollisuutta turvautua Jeesukseen, mutta toisaalta uskon, että Kaikkivaltiaalla on kuitenkin kaikki valta. Ei Jumala ihmisen uskoa siihen tarvitse, että johdattaa meitä eteenpäin tässä maailmassa. Usko on Jumalan lahja, ja Jumalalla itsellään on hanskassa tuo uskon lahjojen jakaminen. Kyllä Hän hoitaa kaiken oikealla ajallaan. Meidän ihmisten tehtävä on vain olla lähimmäisiä toisillemme. Ei meidän tarvitse toinen toistemme uskon tilasta tai uskonnottomuudesta liikaa huolehtia.
Minullakin oli aikanaan lapsen usko. Sitten meni 10 vuotta niin, ettei uskoa ollut ensinkään, ja nyt taas usko on. En tiedä olisinko koskaan edes voinut saada aitoa aikuisen uskoa, ellen olisi ensin saanut olla rauhassa uskonnoton. Iloinen olen siitä, että oma äitini kannusti meitä lapsia aina rehellisyyteen. Muistan kerran teini-iässä, kun hän serkun rippikirkossa tyrkkäsi minua kyynärällä kylkeen uskontunnustukseen päästyämme, iski silmää ja jupisi kulmat kurtussa: ”Piä sinä likka suus supussa, sillä meijän perhees ei valehella.” Itse hän tunnusti uskonsa kaikella hartaudella siinä vieressä seisten, ja kävi kirkossa joka sunnuntai. Vaikka äidillä oli uskonasioissa aina ripaus huumoria mukana, ymmärsin kyllä, että hänelle mm. uskontunnustuksen lausuminen oli todellakin uskon tunnustamista. Etikettejä hän ei koskaan kumartanut. Kaikilla tavoilla oli juuret ja syvemmät merkitykset. Äiti noudatti niitä tapoja, joita arvosti, ja vaivihkaa kiersi ne etiketit, joita ei arvostanut. Me lapset saimme tehdä samoin, ja siitä olen kiitollinen.
"Mitä mieltä te muut olette, kerrotteko te lapsillenne jumalasta, vaikkette itse uskoisikaan?"
He, ensimmäisenä mieleeni tuli: Mistä niistä? Onhan noita jumalia joista valita... :D
Minulle yksikään jumalana palvottu hahmo ei ole ollut koskaan maailmankuvani kannalta merkityksellinen, enkä koe uskoa persoonallisiin jumaluuksiin todellisena vauhtoehtona, missään tilanteessa. Siis en tule kertomaan lapselleni kristinuskon Jumalasta, sen erikoisemmin kuin esim. Allahista, Zeuksesta tai Ukostakaan.
Miksi sinun pitäisi siirtää lapsillesi itsellesi vieraita uskomuksia? Lapsi ei tiedä vaikka keksisit teille ihan oman turvallisuutta tuovan fantasian.
Minulla oli lapsena mörkö-syöttinä äitini antama posliininen yksisarvinen, jonka taikavoimat yhdistettynä keijukais- ja menninkäismagiaan, karkoitti kaiken pahan. Äitini kertoi minulle taruja yksisarvista, ja vilkkaan mielikuvituksen omaava pikku-tyttö loi lopun itse. =D