Onko minulla joku hunosti? Lähes kokoajan surettaa.
Olen iloiskesi kuvailtu. Yleinen elämänasenteeni on "positiivinen" mutta syvällä mielessäni minun on yhä vaikeampaa löytää mistään hyvää, aina on jotain rumaa ja pahaa. Lopputulokseksi liian usein tulee myös että vika; kaiken pahan alku, olisi minä.
Ennemmin saatoin sanoa itseäni empaattiseksi. En enää. Mieleni ikäänkuin "imee" toisten surua ja huonoaoloa. Minun on paha olla. Kärsin lähes kokoajan muiden ihmisten "puolesta". Olen yksinäinen seurassakin, pahoja unia, itkuisuutta, avoimuuteni on vähentynyt ja kaikkea muuta inhottavaa. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, joskus en edes itse ymmärrä itseäni. Minulla ei kuitenkaan ole itsetuhoisia ajatuksia tms. Haluaisin vain jotenkin auttaa muita ja kuunnella heitä, parantaa heidän surut mutta...kärsinkin siitä itse. Joskus tuntuu kuin tärkeä osa persoonallisuuttani (avuliaisuus, empaattisuus, ystävällisyys) olisi pilattu. Minulla ei ole hajuakaan milloin / mistä tämä alkoi, elämäni piti olla kaikin puolin hyvä, nyt siitä on tullut lähes pakonomaista auttamista, liikaa perfektionismiä ja yksinäisyyttä: en löydä paikkaani mistään. Mitä voin tehdä?
Olen iloiskesi kuvailtu. Yleinen elämänasenteeni on "positiivinen" mutta syvällä mielessäni minun on yhä vaikeampaa löytää mistään hyvää, aina on jotain rumaa ja pahaa. Lopputulokseksi liian usein tulee myös että vika; kaiken pahan alku, olisi minä.
Ennemmin saatoin sanoa itseäni empaattiseksi. En enää. Mieleni ikäänkuin "imee" toisten surua ja huonoaoloa. Minun on paha olla. Kärsin lähes kokoajan muiden ihmisten "puolesta". Olen yksinäinen seurassakin, pahoja unia, itkuisuutta, avoimuuteni on vähentynyt ja kaikkea muuta inhottavaa. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, joskus en edes itse ymmärrä itseäni. Minulla ei kuitenkaan ole itsetuhoisia ajatuksia tms. Haluaisin vain jotenkin auttaa muita ja kuunnella heitä, parantaa heidän surut mutta...kärsinkin siitä itse. Joskus tuntuu kuin tärkeä osa persoonallisuuttani (avuliaisuus, empaattisuus, ystävällisyys) olisi pilattu. Minulla ei ole hajuakaan milloin / mistä tämä alkoi, elämäni piti olla kaikin puolin hyvä, nyt siitä on tullut lähes pakonomaista auttamista, liikaa perfektionismiä ja yksinäisyyttä: en löydä paikkaani mistään. Mitä voin tehdä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
sairaus.
On aivan normaalia, että ihmiset ovat joskus surullisia.
Syvästi tunteva "EMPAATTINEN"Ihminen ajattelet enemmän muita,kuin itseäsi.Tämä maailma Universumme ei vain ole enää unelmien Satulinna.
Etsimme kauneutta,hyvyyttä,kaikista,kaikkialta.
Sitä vain on nykyään vaikea löytää.OLET() minäkin
liian kiltti ihmiseksi.Elämä satuttaa olen ollut 1sin.20v.en saa ystäviä,en uskalla enää avioitua.mies särki kaiken sisältäni.Uskon ihmisii
n,kaikkeen,,en voi ees kertoo?-Tiedostan tämän itsessäni.
Olen otanut sukuni,läheisteni huolet kontolleni.Vaaroja pelkäämättä olen antanut itseni
likoon.ASUNTOJA,Hommannut,mummolleni kotiavustajan.Mies pahoinpiteli häntä,soitin Hesan sos.tmoon.Mummo sai nauttia viimeisistä vuosistaan.
Synnytin tyttären isä ei eräänäkään juonti reissulla tuonnut maitoa lapselleen,ja syötin lasta yöllä.Ukko sammui keittiön lattialle kävelin
yöllä 3km;Hain hänen sukulaiseltaan maitoa.jne.jne
Sairastuin FIBROON Se on "kuulema"tunnollisten ih
misten vaiva?tiedä häntä?
Pidätkö Vanhuksista?-käy heidän luonaan,laulele
jos omaat laulutaidon.Ulkoiluta.liity spr:luovuta verta jos voit?
Mutta älä unohda omaa hyvinvointiasi.
Lue Kirja nimeltä.KILTTEYDESTÄ KIPEÄKSI.
Saa vissiin DEY-KAUPASTA KRISTILLINEN.KIRJOITTAA EN MUISTA.
KIRJOITA VAIKKA MINULLE0