Lapsuudenystävä

Olin äitini ja siskoni kanssa matkalla jonnekin minibussilla, jossa väkeä oli melko paljon. Kurkotellessani kohti kattoa huomasin todellisuudessakin miespuolisen nuoruudenystäväni istuvan bussintakaosassa. Sanoin hei hänelle, vaikka perheemme emme olekaan olleet parhaimmissa väleissä. Joku hänen miespuolisistaan kavereistaan kysyi häneltä, että mihin ystäväni lähtee nyt bussissa käveleen. Ystäväni valehtelee, että erään toisen miespuolisen ystävänsä luokse. Todellisuudessa oli tulossa istumaan viereeni. Hän kävelee ensin ohitseni, ja ajattelin, että "okei sitten, ei mitään." Hän palaa takaisin ja käskee tiivistämään, että mahtuisi istumaan viereeni. Äitini kuitenkin istuu vieressä, joten tilan puute iskee. Yhtäkkiä kuin tilauksesta vieressä onkin tyhjä istuin yhdelle henkilölle. Hän istuu siihen, jotta voimme istua näin vierekkäin pienestä käytävästä huolimatta.


Mitäs tämä oikein haluaa kertoa? Unessa oli ihan tyytyväinen ja iloinen tunnelma lopulta.
2929
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En ole löytänyt kirjasta mitään lapsuudenystävästä, mutta voisin yrittää kertoa toisella tavalla.

LINJA-AUTO
Jos olet unessa linja-auton kyydissä, etenet hitaasti ja epävarmasti tavoitteittesi toteuttamisessa.
Jos linja-auto on täynnä matkustajia ja joudut seisomaan, tulet kohtaamaan monia kilpailijoita ponnistellessasi kohti menestystä.
Jos olet noussut unessa väärään linja-autoon, uni viittaa siihen, että olet valinnut elämässäsi väärän tien. Uni kehottaa sinua arvioimaan tilannettasi uudelleen.

Äänestä
  • Just kirjasta kopsatut tulkinnat ovat maailman typerämpiä. Kuka tahansa voi itse lukasta kirjaa, ei se kuitenkaan anna oikeata tulkintaa kun kyseessä on koko uni.

    Mä vihaan just niitä tällä palstalla jotka heittää vaan mitä kirja kertoo.

    Kunnioitan niitä jotka osaa oikeasti tulkita koko unen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


AnsQ kirjoitti:

Olin äitini ja siskoni kanssa matkalla jonnekin minibussilla, jossa väkeä oli melko paljon. Kurkotellessani kohti kattoa huomasin todellisuudessakin miespuolisen nuoruudenystäväni istuvan bussintakaosassa. Sanoin hei hänelle, vaikka perheemme emme olekaan olleet parhaimmissa väleissä. Joku hänen miespuolisistaan kavereistaan kysyi häneltä, että mihin ystäväni lähtee nyt bussissa käveleen. Ystäväni valehtelee, että erään toisen miespuolisen ystävänsä luokse. Todellisuudessa oli tulossa istumaan viereeni. Hän kävelee ensin ohitseni, ja ajattelin, että "okei sitten, ei mitään." Hän palaa takaisin ja käskee tiivistämään, että mahtuisi istumaan viereeni. Äitini kuitenkin istuu vieressä, joten tilan puute iskee. Yhtäkkiä kuin tilauksesta vieressä onkin tyhjä istuin yhdelle henkilölle. Hän istuu siihen, jotta voimme istua näin vierekkäin pienestä käytävästä huolimatta.


Mitäs tämä oikein haluaa kertoa? Unessa oli ihan tyytyväinen ja iloinen tunnelma lopulta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu