Oletko tyytyväinen itseesi? Jollet onko työmaata omasta mielestäsi ulkopuonäösäsi vai käytöksessäsi esimerkiksi? Ja miksi? Haluatko muuttua itse vai toisen henkilön takia?
Tyytyväinen itseesi?
Raksanainen
301903
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Olen liian epävarma esim.työssäni. Parisuhteessa ja muutenkin sosiaalielämässä kaikki ok, en ole mikään tossukka, mutta jostain syystä aina ajattelen että en osaa tehdä mitään "oikein" esim. työssä. Ajattelen aina olevani jotenkin huonompi kuin muut. Sitä vastaan yritän taistella.
Ainahan niitä on jotain ulkonäköjuttuja.. Nytkin pitäis muutama kilo laihtua, mutta ihan rehellisesti jos ajattelen, sellaiset asiat ei oikeasti merkitse mitään, loppujen lopuksi olen tyytyväinen fyysiseen minääni, vaikkei se mikään mallikroppa olekaan.
Laihduttamiset pois. Haluttava ja vallan ihana voi olla 31:den mielestä kuitenkin. Esimerkiksi. Katsos kun on jo sairauksia joista ei toivu ja rapistunut sieltä täältä ei paineita enää. Ensimmäiset rypyt ylläri ja putoava hammas. Muuten on kuin parikymppinen saparopää ja ikäarvio menee metsään kaikilta. Vaatteet päällä hyvä olla. Arpia on kun eivät parane ja itsensä hyväksyminen itse kaiken aa ja oo. Tyytyväisyys hehkuu sisältäpäin vaiko? Puhunko puuta heinää taas?
Ei mallikroppia bööäk. Omaa silmääkin viehättää vallan muut. Keskittyy enemmän muihin ja heidän kannustamiseen ja tsemppaamiseen. Muut näkevät kauniina jos hyvä sydän MUTTA ei tosiaankaan mikään tossukka ja nöyristelijä saa olla. Oma tahto ja kova sana tarvittaessa. Oikein puhelet sinä siellä tuskin nyt 03 syntynyt kuitenkaan...Vaan mitäpä väliä jos keskustelu luistaa. Täällä saparo ja suunta kohti neljääkymppiä.
vanhemman näkönen kuin parikymppinen,
jos hammaskin jo puuttuu ja sairaudet uhkaa niin et ole pitänyt itsestäsi huolta.Enkä tarkoita urheilua tai liikakiloja.
Vanheneminen alkaa neljänkympin jälkeen, ja silloin tosiaan näkee kuka näyttää terveeltä ja itsestään huolta pitäneeltä ja kuka ei.
Olen nelikymppinen,enkä mikään kaunotar koskaan ollutkaan,mutta terveeltä ja reippaalta haluan näyttää,koska sisäisestikin tuntuu siltä.
Olen osittain samaa mieltä kanssasi, mutta taisit käsittää hieman väärin "Saparopään" kommentointia...Sitä paitsi, eikö kolmekymppisen kuulukin olla nimenomaan kolmekymppisen näköinen eikä kaksikymppisen..! Itse ainakin haluaisin näyttää suurin piirtein ikäiseltäni.
Osa sairauksista voi toki johtua siitä ettei ole pitänyt huolta itsestään ja omilla elintavoilla yleisesti ottaen voi vaikuttaa siihen ettei altistu tietyille sairauksille, mutta suurin osa sairauksista ei ole itse aiheutettuja. Mainitsemasi hampaankin, kun voi menettää mm. tapaturmaisesti ja jokuhan voi sairastua siitäkin, että pitää ns. liikaa huolta itsestään.
Lisäksi sairaskin voi näyttää terveeltä eli ulkonäkö ei ole aina mikään mittari terveydelle tai sairaudelle. Tässä tulee probleemaksi se, että miten sairas/sairaus ylipäätänsä määritellään eli huomioidaanko tieteelliset käsitykset vai niiden ulkopuoliset asiat vai molemmat..! Mielestäni vanheneminen voi hyvin alkaa jo alle neljäkymppisenä tai pitkälti vasta sen jälkeen. Toki itsestään huolta pitävä ihminen näyttää useimmiten hyvinvoivalta, mutta turhia yleistyksiä kannattaa välttää!
Työmaata on loputtomasti niin paljon että töihin ryhtyminen lannistaa. Ei taida oikein elinikä riittää. Tulee mieleen se alkoholistien viisausrukous, pitää hyväksyä ne asiat joihin ei pysty mitään. Voimat ehtyy turhaan tappelemisessa.
ihmisessä on keskeneräisyys. Aina on jotakin uutta opittavaa ja kehityttävää. Me lopumme kesken ennemmin kuin tämä maailma.
... olen huomannut, että oma äitinikin vielä oppii ja kehittyy. Hän on 80-vuotias. Tuntuu hyvältä nähdä joustavuuden lisääntymistä ja pehmenemistä hänessä :)
Jokainen meistä on keskeneräinen hautaan asti. Mutta osaako silti olla tyytyväinen itseensä, olla levollinen itsensä kanssa, juuri tällaisena rönsyilevänä, sivujaan kääntelevänä, nahkojaan luovana - siinä se kysymys piilee.
Olen tyytyväinen itseeni, kun olen kohdellut itseäni ja muita hyvin. Joskus se voi tarkoittaa puolensä pitämistä tai sitä, että sanot ystävälle asian, jota hän ei ehkä halua kuulla. Nautin vanhenemisesta, koska niin paljon turhaa jää pois. Kauneus on mielentila. Jos voit hyvin, rakastat, olet kaunis, hehkut. Yksin ollessa siis sinkkunakin voi rakastaa. Vaikka elämää ja hehkua. Tai ihmisiä yleensä. Kaikki yrittää niin kovasti. Ja ovat hauraita kuin lasi. Kun antaa vähän itse, hymyilee, on ystävällinen - saa takaisin moninverroin.
..oikein hienoa..kun osaisikin elää aina noin.
kerran eräs nainen sanoi minulle: espoolaisuus on mielentila. Minusta se oli ilkeyttä.
Eikä se suinkaan tarkoita sitä, että olisin "valmis" tai "täydellinen". Eikä sitäkään, ettenkö olisi toiminut "tyhmästi".
Hyväksyn itseni keskeneräisenä. Siinähän se elämän juttu oikeastaan onkin, kuten Elakin taisi tuossa vinkata.
Hyväksyn itseni epätäydellisenä: sellaisena kuin olen, vahvuuksineni ja puutteineni - sitä muka kuin ne minulle valkenevat. ... Tuo tosin vaatii toisinaan tapauskohtaista prosessointia, höhöö.
Menneisyyden hävettäviä tyhmyyksiäni olen lakannut häpeämästä astumalla niihin huoneisiin, joissa nuo häpeät ovat luuranneet, ja sytyttänyt niihin valon, yksi häpeä kerrallaan. Olen toiminut kulloinkin parhaan ymmärrykseni mukaan. Hyväksyn senkin, ettei se aina kovin kirkkaasti ole säteillyt. ;)
tyytyväisyyteeni ja arvioihini itsestäni vaikuttaa jonkin verran se, että olin viitisen vuotta sitten masentunut. Voisi sanoa, että siitä toipumiseen on mennyt paljon aikaa, vaikka masentunut en ole ollut aikoihin, ehkä silloin tällöin vähän allapäin, mikä nyt kuuluu elämään. Mutta jokin aika sitten tajusin, että nyt olen vihdoin normaalitilassani (jos minua voi normaaliksi kutsua ;)). Juuri tällainen minä olen. Eli voi sanoa, että olen vihdoin tyytyväinen itseeni. En ole aina tyytyväinen omiin tekemisiini tai joihinkin ominaisuuksiin itsessäni, mutta tästä on hyvä jatkaa.
...tyytyväinen TÄMÄN hetken itseeni! Eihän mulla OLE muuta kuin tämä hetki!
Olen keskeneräinen ilman muuta - enhän edes tiedä miltä valmis näyttää, siis että mihin pyrkisin tai mihin vertaisin, kun en kerta OLE siellä päinkään vielä! Onneksi.
Toi ei silti tarkoita, ettenkö tekisi niin kutsuttuja mokia tai olisi vaikkapa fyysisesti kaikkeen itsessäni tyytyväinen, mutta mitä sitten! Näillä mennään silti...
Mokille (itselleen) voi oppia myös nauraa hytkyttämään!
Tuo on tavallaan itseääntoteuttava kierre, joa luottaa itseensä niin uskaltaa tehdä asioita, ne onnistuvat ja tulee lisää itseluottamusta ja tyytyväisyyttä.
Koska minun on hyvä olla, mieli on levollinen ja minua rakastetaan monella tavalla ihan tällaisena kuin olen, niin miksipäs en olisi?
Kenenkään ei tulisi muuttaa itseään jonkun toisen takia. Siitä asenteesta syntyy loppumaton suo. Tämä ihminen tahtoo tätä, tuo toista ja sitä seuraava kolmatta. Mainio tapa hukata yhteys omaan itseen ja siihen, mitä itse todella haluaa ja tarvitsee. Se taas ei ole hyväksi kenellekään.
mun mielestä toi muuttamisjuttu ei ole ihan noin suoraviivainen. ainakin mulla on selkeä raja sen suhteen, mitä en halua itsessäni muuttaa. ja monta asiaa taas olen valmis muuttamaan, jos se toista ilahduttaa.
mun oma ongelma on lähinnä se, etten halua toisen muuttuvan kovin paljon. ja sellainen muutosvastarintahan on tavallaan myös muuttamista tai muokkaamista. mut sit toisaalta osaan kyl kypsyä toisen muutoksiin pikkuhiljaa.
tarkoittaneen (anteeksi spekulointi, Laika) oman persoonan muuttamisyrityksiä - niitä, jotka tosiaan ovat tuhoon tuomittuja, eivät tuota todellisia muutoksia mutta tekevät ihmisen epärehelliseksi niin itseä kuin muita kohtaan.
Siinä touhussa tulee helposti kaventaneeksi oman minuutensa tilaa, pahimmillaan jopa kohtalokkaassa määrin.
Korjaa ihmeessä L, jos tulkitsin sinua pieleen!
mä opettelin miettimään asioita toisenkin kantilta enkä vain omastani. Mä opin että vain antamalla kaiken, mä saan kaiken. Mä opettelin olemaan 100% läsnä ja rehellinen. Paras muuttuminen, koska se toi mulle mun elämäni rakkauden.
Kuulostaa siltä, ettet oikeastaan muuttunut sinuna vaan pikemminkin vapauduit olemaan enemmän sinä kuin olit ollut, vai mitä?
Mun mielestä ei kylläkään ikinä kannata "antaa kaikkea", vain se mihin "on varaa". No, tässä on ilmeinen ilmaisujen väärinkäsittämisen vaara. Ehkä tarkoitamme samaa.
Parasta tuossa mitä kirjoitit oli minusta tämä:
>> Mä opettelin olemaan 100% läsnä ja rehellinen.
ja voin luottaa siihen että rakkaani tekee sillä oikeita asioita. Minulla on varaa äärettömyyksiin asti, se johtuu meidän suhteen laadusta. Minä en pelkää minuuteni puolesta että jos muutun tässä ajan myötä vieläkin. Minä en näe mitään järkeä pitää jostain "minuudesta" kiinni ihan kuin ihminen ei olisi muuntautumiskykyinen. Moni sanoo ettei halua muuttua, että on otettava sellaisena kuin on. Se on enempi pelkoa, kai ne pelkää joutuvansa johonkin alistettuun asemaan jos antavat kaikkensa. Mutta se on varma ettei mitään saa jos ei heittäydy, ei siihen kuole.
Mä en usko siihen että ei pitäisi muuttua kenenkään ihmisen takia. Minusta jokaisen ihmisen takia kannattaa muuttua. Jos sitten tulee hetki kun huomaa että se oli virhe, niin mitä sitten, oppia ikä kaikki.
Muuttuminen on ok, sitä voi muuttua ja säilyttää yhteys itseensä, ei muuttuminen ole itsensä orjuuttamista ja syntiä.
Minä olen muuttunut paljon ja tulen muuttumaan vielä, meidän suhteen kehityksen myötä. Minä tulen löytämään uusia asioita ja hylkäämään asioita.
Elämän tarkoitus ei ole pysyä muuttumattomana kehdosta hautaan, se ei vastaa sitä mihin ihminen on kykeneväinen, ja minä ainakin käytän sitä kykyä hyväkseni.
Minä rakastan jokaista muutosta itsessäni, minä en vaihtaisi mitään vääräkään muutos- kokemusta pois. Minä en ole hukannut itseäni mihinkään, minä olen löytänyt arvokkaita asioita itsestäni, toisista ja elämästä.
Muuttuminen on ihanaa, vapauttavaa, muuttuminen vahvistaa.
Mikä olisi parempi syy muuttua kuin toinen ihminen? Jotta maailma olisi parempi paikka, meidän kaikkien tulisi pyrkiä siihen.
muutenhan sitä kuolee! Siitä olen kanssasi samaa mieltä.
Ajattelisin niin, että muutoksella on hyvä olla jokin itse valittu päämäärä. Minulla sellaisia ovat olleet esim. mielenrauha ja sopu itseni kanssa.
Joskus olen muuttunut toisen takia epärehelliseksi itseäni ja toisia kohtaan, teeskennellyt olevani muuta kuin oikeasti olin, jotta se toinen olisi tyytyväinen. Niin tyhmä en ole, että olisin toiminut noin tietoisesti (tai ehkä osittain olinkin, kieltäydyin vain näkemästä). Olen tajunnut tuon siis kunnolla vasta jälkikäteen.
Jos se "yhteys itseen" säilyy, ei muuttuminen liene vaarallista. En tosin voi tietää tarkalleen, mitä sillä tarkoitat tai silläkään, että muuttuu toisen takia. Toisen takia muuttuminen tuntuu minusta edelleen arvelluttavalta ...
toiseen ihmiseen?Pelkästään itseesikö? Sitä mä tarkoitan että se että pelkää muutosta toisen ihmisen takia pitää sun jalat maassa ja ikinä et koe jotain ihan muuta. Mua ei arveluta muuttuminen, luottaminen, ne kuuluu elämään. Se että luottaa ei tee tyhmäksi vaan se että käyttää luottamusta väärin. Katsontakannoistahan moni asia on kiinni ja niistä selviäminen. Minä näen asiat näin. Minä uskon täydellisyyteen ja siihen että sen saa vain antamalla kaikkensa.
Teeskentely ei ole muutosta, se on teeskentelyä, ei pidä sotkea asioita. Kiemurat suoriksi, elämä on helpompaa.
taidetaan puhua vähän ristiin tässä ...
Sanoin siis muuttuneeni epärehelliseksi. Sittemmin olen muuttunut aidommaksi itsekseni, ja kyllä, se ei tavallaan ole muutosta. Tää meni vähän kielipelleilyksi nyt.
Ehkä me ei ajatella ihan kauheen eri tavoin edes.
Luottamus on arvokas asia, kun luottamuksen kohde on luottamuksen arvoinen. Jep.
eri, joten ei huolta. Ymmärrys ei ole aina sanoista kiinni.
"Minusta jokaisen ihmisen takia kannattaa muuttua. Jos sitten tulee hetki kun huomaa että se oli virhe, niin mitä sitten, oppia ikä kaikki."
Näin mietin vielä vajaa kaksi vuotta sitten. Tänään viimeksi selvittelin muuttumistani psykologin kanssa jutellen.
Oppiminen on kyllä tosi tärkeää, itsestä oppiminen varsinkin. Mutta kun se tapahtuu toisen ihmisen kautta, se voi ottaa aika koville.
Ihan kaikkien takia kun ei kannata muuttua.
että jokaisen ihmisen takia pitää muuttua joka moikkaa, mutta ei rakastaa voi ilman että uskoo ja luottaa. Olen kanssa erehtynyt, kohdannut ihmisen joka hajoitti kaiken mihin uskoin ja muutti minut ihan joksikin mitä en halunnut olla. Muutamia vuosia kokosin itseni uudelleen mutta pelkäämään en jäänyt. Opin sen että virheet on kohdattava, niin omat kuin toisenkin. Kaikkea ei voi ottaa itsensä kannettavaksi ja ennen kaikkea pitää oppia olemaan armollinen, itseään ja toista kohtaan. Tuo elämäni kurjin aikakausi kesti 7 vuotta, mutta en pidä sitä hukkaan heitettynä. Opin paljon.
Tietyt asiat täytyy oppia elämällä, uskaltamalla ja riskit on suuret, mutta en ikinä olisi löytänyt tätä onnea jos olisin pelännyt ja ajatellut että mitä jos..
Pitää uskaltaa mennä pohjalle, löytää sieltä se syy miksi nousta taas ja pitää siitä kiinni.
Minä olen oppinut yhden asian elämästä, se ei ole monimutkaista, asiat on yksnkertaisia jos emme tee niistä vaikeita selityksillä ja valheilla ja ties millä kuorrutuksilla. Asiat on hyvin selkeitä ja olen opetellut katsomaan asioita ilman suurempia sumuverhoja. Kuin myös vastaukset ongelmiin, nekin on aina hyvin selkeitä, usein ne vaatii vain suurta rehellisyyttä itseään ja muita kohtaan, ja uskallusta.
..no tämä oli hyvä kysymys, mut ap vois myös vastata, ja miksi kysyy tätä?
mun vastaukset:
- olen pääosin tyytyväinen,joskus tulee ns.itsesäälipäiviä ( yleensä silloin kun menkat lähestyy)
-olen suht tyytäväinen ulkonäkööni,
-käytöksessä ei ole moitteen sijaa, mitä nyt välillä höyryä nousee päästä eli tempperamentti joskus kuohuu
- jos haluaisin muuttua, tekisin sen itseni takia,jos oloni siitä paranisi, tuskin.
tyytyväinen olen.
kun olen jo tähän pisteeseen päässyt vihaamatta,inhoamatta ihmeemmin itseäni.Jatkan samaan malliin.
tässä iässä ei muututa enään!Ja olen muutenkin niin älyttömän itsekeskeinen...välillä...
mielestäni painoa vähän liikaa. Vaaka ei paljon näytä, mutta olen tyytymätön. Lopulta pääsen lukemaan, johon haluan.