Eli kysymys koskee äitiäni. Äidin juominen on vuosi vuodelta vaan kasvanut ja tuntuu kasvavan edelleen.
Oon jo 18-vuotias tyttö, joten pitäisi kai jo miettiä omia asioita, mutta totuus on, että ajattelen aina äitiäni enkä itseäni. En opiskele, koska en pysty oikeen olemaan sosiaalisissa tilanteissa ja toiseksi äidilläni on paniikkihäiriö, joka on taas puhjennut ja estää häntä olemasta yksin ja isäni on tietysti pakko käydä töissä, joten olen jäänyt kotiin äitini henkivartijaksi.
Äitini ei ole mikään viinan kanssa läträäjä, eikä mielestäni alkoholisti, vaikka kaljaa menee hänellä yli 80 kpl viikossa. Hän hoitaa työnsä. (kotona, yrittäjä) ja pystyy välillä olla ihan vähällä (no, hänen mittakaavassaan.)
Äitini siis juo yli kymmenen pulloa kaljaa päivässä ja pari kertaa viikossa dokaa ihan päänsä täyteen. Tätä on kateltu jo aika pitkään, mutta olen tottunut.
Kännissä äidistäni tulee usein riitaisa ja mieliala vaihtuu minuutin välein. Yksi hänen mieliharrastuksistaan on hoilottaa kotona humalassa karaokea tunti tolkulla. Useat äitini ystävät, jotka ovat myös taistelleet alkoholismin kanssa, ovat käyneet katkaisuhoidossa. Pitäisikö minun äitinikin mennä sellaiseen? Hän käyttää tekosyytä, että ei voi mennä, jos ei saa tehdä töitä siellä. Äitini on aika työhullu kun on vähemmällä oluella. Siitä kiitän äitiäni, että nykyään hän ei liehaa kapakoissa, niin kuin ennen.
Olen itse ihan ulalla, kun kauttaelän äitini elämää. Tuntuu, että minusta tulee samanlainen ja kalja alkaa kiinnostaa vähän turhan paljon itseänikin. Nytkin kirjoitan humalassa, niin kuin voi ehkä huomata.
Kysymykseni on: antaako äidin juoda, niiin kauan kun hoitaa työnsä ja pystyy olla vähemmällä? Minua huolettaa hänen terveys, häntä se ei huoleta. Aina kun äitini juo, minulla on paha olla, vaikka olen "aikuinen". Tuntuu että taannun aina kun hän ryyppää. Olen hullulla tavalla riippuvainen hänestä. Haluaisin että hän olisi kuin silloin kun olin pieni. Mitä minun pitää tehdä, vai annanko olla. En voi antaa olla. Tuntuu, että en voi ikinä enää elää omaa elämääni! En ole ikinä tuntenut normaalia vihaa häntä kohtaan, tunnen olevani vastuussa hänestä. Hänelle on tapahtunut paljon pahaa ja tunnen sääliä häntä kohtaan. Joskus tuntuu, että olen osa häntä.
Kiitän jos joku tämän vuodatuksen jaksoi lukea ja vielä kiitollisempi olen jos joku jaksoi vastata!
Oon jo 18-vuotias tyttö, joten pitäisi kai jo miettiä omia asioita, mutta totuus on, että ajattelen aina äitiäni enkä itseäni. En opiskele, koska en pysty oikeen olemaan sosiaalisissa tilanteissa ja toiseksi äidilläni on paniikkihäiriö, joka on taas puhjennut ja estää häntä olemasta yksin ja isäni on tietysti pakko käydä töissä, joten olen jäänyt kotiin äitini henkivartijaksi.
Äitini ei ole mikään viinan kanssa läträäjä, eikä mielestäni alkoholisti, vaikka kaljaa menee hänellä yli 80 kpl viikossa. Hän hoitaa työnsä. (kotona, yrittäjä) ja pystyy välillä olla ihan vähällä (no, hänen mittakaavassaan.)
Äitini siis juo yli kymmenen pulloa kaljaa päivässä ja pari kertaa viikossa dokaa ihan päänsä täyteen. Tätä on kateltu jo aika pitkään, mutta olen tottunut.
Kännissä äidistäni tulee usein riitaisa ja mieliala vaihtuu minuutin välein. Yksi hänen mieliharrastuksistaan on hoilottaa kotona humalassa karaokea tunti tolkulla. Useat äitini ystävät, jotka ovat myös taistelleet alkoholismin kanssa, ovat käyneet katkaisuhoidossa. Pitäisikö minun äitinikin mennä sellaiseen? Hän käyttää tekosyytä, että ei voi mennä, jos ei saa tehdä töitä siellä. Äitini on aika työhullu kun on vähemmällä oluella. Siitä kiitän äitiäni, että nykyään hän ei liehaa kapakoissa, niin kuin ennen.
Olen itse ihan ulalla, kun kauttaelän äitini elämää. Tuntuu, että minusta tulee samanlainen ja kalja alkaa kiinnostaa vähän turhan paljon itseänikin. Nytkin kirjoitan humalassa, niin kuin voi ehkä huomata.
Kysymykseni on: antaako äidin juoda, niiin kauan kun hoitaa työnsä ja pystyy olla vähemmällä? Minua huolettaa hänen terveys, häntä se ei huoleta. Aina kun äitini juo, minulla on paha olla, vaikka olen "aikuinen". Tuntuu että taannun aina kun hän ryyppää. Olen hullulla tavalla riippuvainen hänestä. Haluaisin että hän olisi kuin silloin kun olin pieni. Mitä minun pitää tehdä, vai annanko olla. En voi antaa olla. Tuntuu, että en voi ikinä enää elää omaa elämääni! En ole ikinä tuntenut normaalia vihaa häntä kohtaan, tunnen olevani vastuussa hänestä. Hänelle on tapahtunut paljon pahaa ja tunnen sääliä häntä kohtaan. Joskus tuntuu, että olen osa häntä.
Kiitän jos joku tämän vuodatuksen jaksoi lukea ja vielä kiitollisempi olen jos joku jaksoi vastata!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olet hukkuvan oljenkorsi.
Raakaa sanoa, mutta olet juomisen mahdollistaja, ja se orjasuhde taas johtuu juopon omasta itsekkyydestä. Olet oiva kohde, oma tytär.
Kun alkoholiriippuvuus kehittyy riittävän pitkälle, omat tyttäret, pojat, sukulaiset eivät merkkaa yhtään mitään. Joudut ennemmin tai myöhemmin tekemään repäisyn omaan elämään, niin kipeää kuin se onkin.
Yritä keskittyä omaan itsenäiseen elämään. Aiotko olla loppuelämäsi hänen kanssaan?
Niin ei käy.
http://www.juwanet.org/sosterv/alkoholi/
Ei minuun ole takerruttu. Tai ainakin luulen niin, että itse olen takertunut äitiini. Vai selitänkö kaiken parhaaksi päin, en tiedä :(
Tuntuu pahalta ajatella, että hän ei joskus välittäisi minusta. Se on melkein mahdoton ajatus. En suostu uskomaan sitä. Olen hänen ainoa lapsensa.
Mitä voin tehdä? En usko pääseväni neljän seinän sisältä pois ikinä. Terapiaa ei saa, kukaan ei auta. Anteeksi vuodatukseni.
Olet kuin minä koko kirjoituksesi,tosin puolisoni on ns tuurijuoppa ja välillä henkisesti ja joskus fyysisesti väkivaltainen.
Tälläinen henkilö saat toiset ihmiset minun mielestäni manipuloitua,tietenkin jokainen tapaus on erilainen.
Minä lamaannun kun hän alkaa juoda olen kuin näkymätön,alan pakata kasseja ja lähteä lasten kanssa pois.
Jos viina hallitsee ihmistä mikään muu eu merkitse enää mitään,mutta meillä jokaisella on ihmisarvo sinulla ja minulla.
Suosittelen sinulle lämpimästi avun hakemista,itse menen ma kriisityöntekijälle,joka koettaa auttaa minua.
Pääsisin tästä pois lasten kanssa ja aloittamaan oman elämän.
Me häpeämme sitä henkilöä joka juo teemme kaikkemme ettei sitä tiedettäisi,se on riistävää se vie meiltä voimat.
Minä olen huonossa kunnossa ja olisi sairaala kunnossa,mutta en voi lähteä lasten takia.
Viimeisillä voimilla koetan jaksaa ettei hänen tarvitse sanoa hullu lähti lataamoon,kun elämä väöhän potkii.
Mutta en voi lasten takia antaa tämän jatkua,olen vielä henkissä ja minulla on työ,,kaikkea ei voi menettää.
Meistä kukaan ei voi alkoholistia auttaa,me vain ja ainoastaan mahdllistamme hänen juomisen jatkimisen.
Sinä olet nuori ihminen koeta löytää voimaa hakea apua,etsi opiskelu tai työpaikka ala elämään.
Et voi rakas ihminen olla äitisi vartija loppuelämäsi jos hän on juomisen valinnut.
Myös minä olen heikkoina hetkinä sortunut juomaan,ja se on vienyt minua alaspäin.
Mutta nyt koetan päästä jaloiilleni lasten ja itseni takia.
Suru ja tuska ovat sisälläni,mihin on hävinnyt se iloinen ihminen,joka kävelee nykyään pää alaspäin,kuin anteeksi pyytäen olemassa oloaan.
Tämä juova ihminen on minusta tälläisen tehnyt,kuin alistetun eläimen.
Nyt on kesä lupaa minulle että teet jotain elämällesi,minä lupaan tehdä omalle jotain myös.
Kirjoita miten jaksat.
Kiitos viestistäsi. (Tulee vähän myöhässä tämä vastaus.)
Olen nyt lähiaikoia menossa työkkäriin. Saan ainakin työttömänä päivärahaa ja ehkä jonkun koulutuspaikankin, jos hyvin käy.
Se on vaan vaikea selittää, miten vaikea on jättää tuollaista ihmistä yksin, tuntuu, että jättäisin pienen lapsen yksin. Äitini on kuitenkin pohjimmiltaan hyvä ihminen, vaikka hänellä itsellään on vaikeaa.
Älä ikinä edes kuvittele olevasi vastuussa äidistäsi. Hän on aikuinen ihminen ja vastaa itse tekemisistään. Paniikkihäiriöön on olemassa lääkitys ja hän varmasti osaa itse mennä lääkäriin puhumaan vaivastaan.
Äidilläsi ei ole mitään oikeutta pilata sinun elämääsi. Päästä hänestä irti, vaikka hän millä uhkaisi hädän hetkellä.
Olen itse äiti ja alkoholisoitunut. Lapseni on myös aika ajoin kärsinyt juomisestani, mutta sen tiedän, että vastuuta en hänelle ole sälyttänyt. Sen olemme puhuneet. Mutta selväsi huomaan että juomattomina kausinani lapseni on onnellisempi kuin juomakausinani. Käyn työssä ja olen kova tekemään työtä. Ehkä sillä rajulla työnteolla yritän jotenkin kompensoida ryyppäämisen aiheuttamaa huonommuuden tunnettani.
Kerroit omasta juomisestasi. Yritä lopettaa se heti alkuunsa. Leikit tulella. Olen itse katsonut lapseni ensi askeleita alkoholin kanssa ja nyt kadun antamaani esimerkkiä. Lapseni on täysi-ikäinen ja hän juo todella harvoin, mutta kerta-annokset tuntuvat olevan aika isoja. Minä todella pelkään että hän on saanut aivan väärän kuvan miten alkoholia voi käyttää. Yritän puhua hänen kanssaan asiasta, mutta emme vielä ole päässeet kovin hyviin tuloksiin. Syyn tiedän katsomalla peiliin.
saada AL-Anonista. Tiedätkö sen?
Itselläni oli myös diagnosoitu paniikkihäiriö, johon sain tietenkin benzo-lääkityksen (opamox).
Kävin lisäksi myös terapiassa, joka oli täysin perseestä. Kävin siinä vain saadakseni benzoreseptini uusittua kuukausittain, sillä benzot olivat todella hyviä krapulalääkkeitä.
Kun myöhemmin pystyin lopettamaan juomisen sekä pääsin eroon benzoista (todella v*ttumainen koukku), katosivat minulta kaikki paniikkihäiriön oireetkin.
Paniikkihäiriön oireet ovat muuten täysin saman kuin kunnon krapulan!
Kun kysyit; "antaako äidin juoda, niiin kauan kun hoitaa työnsä ja pystyy olla vähemmällä? ", niin vastaan sinulle ettet pysty vaikuttamaan äitisi juomiseen.
Äitisi on alkoholisti ja lisäksi ilmeisesti sekakäyttäjä, eli on koukussa myös benzoihin "paniikkihäiriönsä" vuoksi. Hän tulee lisäämään juomistaan koko ajan ja erilaiset sekavuustilat sekakäytön vuoksi lisääntyvät. Muisti menee totaalisesti jo parista kaljasta.
Sinun täytyy ymmärtää kaksi asiaa.
Et ole syyllinen äitisi juomiseen ja sinun täytyy keskittyä vain itseesi ja omaan elämääsi.
Jokainen alkoholistin lapsi syyllistää itseään vanhempansa juomisesta, ja se on väärin.
Kaikki apu minkä äidillesi annat, mahdollistaa hänelle tavalla tai toisella vain juomisen jatkumisen.
Äitini ei ole sekakäyttäjä. Hänellä on kyllä seroxat lääkitys, mutta mikään lääkkeiden väärinkäyttäjä hän ei ole!
Inhottaa kun kaikki luulevat tietävänsä mitä minun pitäisi tehdä ja luulevat että äitini on hirviö ja alkoholisti. Oikeasti äitini haluaa parastani, haluaa minun pääsevän elämässäni eteenpäin, vaikka hänellä itsellään on vaikeaa. Teistä ei kukaan tunne häntä, hän ei ole tyypillinen alkoholisti eikä toivoton tapaus. Minä olen toivoton tapaus, itsekin aina humalassa.
Mikään ei auta, jos ei äiti itse halua irti alkoholista. Haaskaat vain aikaasi ja voimiasi sellaiseen, jonka suhteen sinä olet totaalisen voimaton tekemään yhtään mitään.
Tässä tietoa alkoholistien läheisten vertaistukiryhmistä:
http://www.al-anon.fi/
Täällä monta linkkiä alkoholismisairaudesta ja siitä, miten se vaikuttaa läheisten elämään. rulla alas, sieltä löytyy valikko:
http://www.juwanet.org/sosterv/alkoholi/
Voimia! Pidä huolta itsestäsi. Järjestä asiasi niin, että pystyt muuttamaan pois kotoa ja alkoittamaan itsenäisen oman elämän. Kysy vaikka oman kotikunnan sosiaalitoimistosta asuntoa, kerro miksi haluat eroon äidistä. Toimi, ennen kuin itse olet samssa suossa yhä syvemmällä ja teitä on kaksi avutonta.
elettävänä sulla..tokihan hän on sinun äitisi,mutta sinulla myös elämä... minun vanhempani tykkää ottaa,niin kuin minäkin.. en pidä siitä että juon!!! olen ennen juonut kun ystävänikin..mutta nyt juon aina kun on mahd...eli..juurikin nyt! silti tiedän että tämä on älytöntä,ja että voisin ryhditäytyä,esim,eilen laittelin kukkkia ja tänän vedän kaljaa ja toivon että huomenakin sitä olisi!!! inhoan itseäni!!mutta siis,jos haluat äidillesi parasta,niin ehdota jotakin apua..ihan lievääkin..joskus voi alkoholistikin herätä..onnea!!