Porkkanapippeli - kolmas osa

Kalle kirjoitti:

Kolmas luku


Olin viisastunut Igorin ja Rosan tapauksesta. Aloin tarkastella pippeliäni ihan toisella tavalla. Vuodet kuluivat, ja luulen olleeni jotakin kahdentoista ikäinen, kun havaitsin, että pippelilläni ja minulla oli täysin vastakkaiset tahdot. Se pyrki nostamaan päätään jos minkälaisissa tilanteissa. Siinä herkässä iässä jossa olin, se oli minusta monesti kiusallista. Kuitenkin se kutkutti kummallisella tavalla. Aavistinhan, että oli vielä paljon, mitä en vielä tiennyt.

Olli ja Eerik, parhaat toverini, olivat ennättäneet oppia asioita, joista minulla ei ollut aavistustakaan. Tirkistelymme, uimalaitoksen pukukopeissa jatkui kesäisin. Oli tullut kuitenkin muutakin kuvaan. Jotakin, joka oli minulle aivan uusi kokemus.
Kun olimme keksineet jonkin tytön, joka riisuutui lautaseinän toisella puolella, huomasin, kuinka Olli ja Eerik eivät enää tyytyneet vain katselemaan. He vetivät housunsa alas, ja he alkoivat vedellä kädellään pippelin nahkojaan ylös ja alas. Aikansa vedeltyään, rupesi niistä suihkuttamaan. Yritin tietysti matkia heitä, koska en halunnut näyttää, ettenkö tietäisi mistä on kysymys.
Tuntuihan se jollakin kumman tavalla hyvältä, vedellä pippeliään edestakaisin, mutta huomasin kuitenkin joka kerta, että en yltänyt ihan perille asti. Kysyin heiltä neuvoa, mutta he pitivät minua kakarana, koska en osannut suihkuttaa. Yritin tosissani. Pippeli seisoi kivikovana, mutta vaikka kuinka vetelinkin, en saanut aikaan suihkua. Tajusin jääväni osattomaksi jostakin tosi arvokkaasta, ja se vaivasi minua.
Olinhan nähnyt Ollin ja Eerikin ilmeet siinä vaiheessa kun heiltä tuli suihkut. He näyttivät niin autuailta. He hengittivät kiivaasti, ja heidän poskillensa levisi puna.
Harjoittelin siis salassa. Ajattelin, että yllätän Ollin ja Eerikin, näyttämällä kuinka minäkin olen kyllin iso suihkuttamaan, kuin miehet.

Minulla oli vuotta nuorempi sisko, nimeltä Ingrid. Meillä oli tapana leikkiä keskenään. Useimmiten leikimme isä ja äitileikkiä, tai leikimme lääkärileikkiä.
Olli, Ingrid ja minä tapasimme usein navetan ylisillä, taikka lähimetsikössä, jossa meillä oli sellainen luolamainen kallion syvennys eräässä mäen rinteessä.
Leikkimme kehittyi vähitellen enemmän ja enemmän pippeli ja pilluleikeiksi. Vaikka emme olleetkaan seksuaalisesti kehittyneitä aikuisten tavalla, kiehtoi meitä kuitenkin sukupuolten eroavaisuus ja uteliaisuus kaikkeen kiellettyyn ja salaiseen.
Lääkärileikki, oli jotenkin ”hyväksyttyä”, vaikka kenelläkään meistä ei ollut erikoisempia kokemuksia lääkäreistä. Oli kuitenkin jonkinlainen aavistus siitä, että tohtori tutki potilaansa sekä edestä, että takaa.
Olimme vuorotellen lääkäri ja potilas. Erikoisen jänkää oli olla lääkäri, Ingridin ollessa potilas. Mitä keksittyä sairautta hän valittikin, oli ”tohtorin” määräys aina, että hänen tuli riisua alushousunsa. Koetin häneltä kuumeen, työntämällä jotenkuten siloisen tikun pyllyyn. Kukaan muu ei saanut olla läsnä, kun olin lääkärinä. Vaikka Ingrid olikin minua vuotta nuorempi, oli hän silti aina innolla mukana, mitä tahansa leikkejä keksimmekin.
Joskus hänellä oli jotakin vikaa etupuolella, ja tutkin silloin hänen pikku-pimpsansa tarkkaan, jonka jälkeen määräsin lääkityksen. Jännintä oli kuitenkin, kun Ingrid oli tohtori ja minä olin potilas. Minulla oli aina vika pippelissä. Silloin hänen oli pakko tutkia sitä tarkkaan, ja puristella sitä joka puolelta.

Luonnollisesti minulla oli aina täysi tämmi päällä. Leikki kehittyi vähitellen siihen suuntaan, että Olli ei saanut enää olla mukana. Hiippailimme, Ingrid ja minä, useimmiten luolallemme, jossa leikki muuttui yhä rohkeammaksi.
En ollut vielä sukupuolisesti valmiiksi kehittynyt, vaikka äitini olikin sanonut pippelini jököttäneen pystyssä jo syntyessäni. Silti se kiinnosti tavattomasti Ingridiä. Samaa luontaista vetoa tunsin Ingridin peppua kohtaan. En ollut vielä oikein varma siitä, mikä oli tärkeintä. Etupeppu, vai takapeppu? Juuri silloin minua kuitenkin kiehtoi eniten takapeppu, aina siihen asti, kun sattui jotakin, joka sai minut lopullisesti tykkäämään etupepusta.

Olimme taas kerran lymynneet koulun jälkeen luolallemme leikkimään tohtoria. Vuorottelimme, mittaamalla kuumeen pyllystä. Juuri kun olin työntänyt puutikun Ingridin, mielestäni nättiin ja pyöreään pyllyyn, puutikun, jonka piti olla muka kuumemittari, tapahtui jotakin kauheaa.
Ingrid pieraisi. Tikku lensi kuin ammuttuna, ja se osui minua keskelle naamaa.
Yritimme nauramalla selvitä kiusallisesta tilanteesta, mutta tunnelma oli silti pilalla. En koskaan enää haluaisi mitata kuumetta Ingridin pyllystä. En halunnut enää nähdä koko värkkiä.

Sen kerran jälkeen leikimme vain pimpsalla ja pippelillä.
Eräs toinen kerta olimme taas kolmestaan piilopaikassamme. Olli Ingrid ja minä, kun Olli sanoi, että hän aikoo astua Ingridin. Emmehän tunteneet mitään muuta nimeä sille, vaan käytimme nimitystä, joka oli luonnollinen maalaisoloissa.
Kielsin sen ehdottomasti. Tunsinhan jonkinlaista vastuuta siskostani, vaikka olinkin leikkinyt tohtoria ja potilasta siskoni kanssa.
Olli kehotti minua menemään kauemmaksi, enkä saisi tulla takaisin, ennen kuin hän kutsuisi minut takaisin. Hän lupasi olla panematta pippeliään Ingridin pimpsaan.
Vetäydyin vastahakoisesti metsän siimekseen, mutta kun olin näköetäisyyden ulkopuolella, hiivin varovasti takaisin. Halusin olla varma siitä, että Olli ei panisi pippeliään siskoni pilluun.
Näin, kuinka hän määräsi Ingridin polvilleen ja paljastamaan pyllynsä. Kaipa hänkin oli nähnyt, kuinka eläimet tekevät sen takaapäin. Olin jännittynyt näkemään mitä seuraisi. Oma pippelini oli kova kuin porkkana, ja se sojotti suoraan ylöspäin, siitäkin huolimatta, että olin huolissani, pitäisikö Olli lupaustaan. En ollut turhaan pelännyt. Olli survaisi pippelinsä takaapäin Ingridin pilluun yhdellä nykäisyllä.
Ryntäsin esiin, ja karjaisin mitä kurkusta lähti, mutta ennen kuin ennätin perille, oli kaikki jo ohi. Olli veti vehkeensä ulos, ja huomasin, kuinka siitä valui jotakin limaista. Ihan niin kuin sonnilla oli tehnyt, sen hypättyä Rosan selkään.

Se oli viimeinen kerta, kun annoin Ingridin olla mukana leikeissämme.
Kostin tosin Ollille myöhemmin. Hänelläkin oli nimittäin sisko - Emma. Houkuttelin Emman sopivan tilaisuuden tullen mukaani piilopaikkaamme, ja aikomukseni oli ihan selvä. Aioin kostaa siskoni Ingridin - astumalla Emman - ihan niin kuin Olli oli tehnyt siskolleni.
Emmalla ei ollut mitään pientä leikkiä vastaan. Kun olin lirkutellut hänen pikkupöksynsä hänen jaloistaan, yritin löytää tien pippelilleni. Olin kuitenkin sen verran kokematon, että se nuljahteli puolelta toiselle. Olin kuitenkin lopulta tuntevinaan jonkinlaisen vaon, johon aloin työntää sojottavaa poikuuttani. Emma ei sanonut sanaakaan, koska hän ilmeisesti oli yhtä jännittynyt tilanteesta.
Tunsin olevani oikeilla jäljillä, koska pippelin pää tuntui löytäneen oikean vaon, joka kaiken lisäksi oli sanomattoman liukas ja lämmin. Tunsin, kuinka pää oli jo sisällä jossakin ahtaassa, mutta vastassa oli jotakin kumimaisen sitkeää.
Lopulta vastustus löysäsi, ja tunsin, kuinka painuin syvälle, johonkin sanomattoman pehmoiseen ja kuumaan. Yritin muistella tilannetta, kuinka sonni oli menetellyt Rosan kanssa, ja jotenkin mieleeni juolahti Igorin lantion liikkeet hänen pumpatessaan hiehoa lypsypallilla seisoessaan.

Luonto se on kuitenkin, joka tikanpojan puuhun ohjaa, joten olin lopulta löytänyt oikeat liikkeet. Seitsemän kahdeksan, oikein syvää työntöä. Enempää en tarvinnut. Olin kokenut ensimmäisen siemensyöksyni, ja tajusin samalla hetkellä miltä sonnista oli täytynyt tuntua, sen työntyessä Rosa-lehmän takapuoleen.
Olin menettänyt poikuuteni, ja Emma piikuutensa. Emme tosin ajatelleet sitä juuri sillä hetkellä. Tunsin vain suunnatonta häpeää jälkeenpäin. Vaikka Emma halusikin vielä leikkiä tohtoria, en halunnut, taikka voinut tehdä sitä. Tunsin, että olimme tehneet jollakin tavalla väärin. Olihan tarkoitukseni vain ollut kostaa Ollille hänen tekemänsä, mutta Emma tuntui vain nauttivan kaikesta, koska hän halusi jatkaa leikkiä.
Tiesin, että ei tulisi lasta. Enhän ollut jylkyttänyt viittä minuuttia, ja sen jälkeen vielä viittä minuuttia, kun alkoi tuntua hyvältä.

Kun olin vetämässä housuja jalkoihini, ja juuri kun Emmalla vielä olivat pikkupöksyt puolireidessä, tuli Olli yllättäen piilopaikkaamme. Hän kysyi, mitä olimme hommanneet, ja olimmeko ”jylkyttäneet”. Käytimme sitä sanontaa keskenämme siitä, mitä aikuiset olisivat kutsuneet hässimiseksi. Emmehän tunteneet muuta sanontaa kuin jylkyttää tai astua.
Sanoin, että emme takuulla olleet jylkyttäneet, ja Emma vastasi samalla tavalla. Hän kertoi meidän vain leikkineen tohtoria ja potilasta, johon Olli tuntui tyytyvän.


Emma ei jäänyt ainoaksi naiseksi elämässäni, vaan siitähän kaikki vasta alkoi. Osoittautui, että huolimatta erikoisesta ulkonäöstäni, tulisin kokemaan melkoisen määrän enemmän tai vähemmän halukkaita naisia elämässäni.

Mainitsin erikoisen ulkonäköni. Poikasena minulla oli suuret hörökorvat, punertava tukka ja iso rako etuhampaitteni välissä. Rakoon mahtui hyvinkin viidenkymmenen pennin lantti. Kaiken lisäksi minulla oli pisamia. Valtavasti pisamia, koko kasvojen täydeltä. Tietysti minua kiusattiin siitä, mutta se teki minut vain henkisesti vahvemmaksi.
Kun siis viimeinkin olin päässyt poikuudestani, ja kun olin saanut kokea, kuinka ihanaa oli olla naisen kanssa yhdessä, tuli siitä minulle kuin huume.

Jo seuraavana päivänä tunsin, kuinka halut lisääntyivät entisestään. En tiennyt mitä tehdä, joten menin ulkohuussiin, ja aikani kalua rassattuani keksin, että esinahkaa saattoi vedellä edes takaisin terskan yli, ja se tuntui hyvältä. Hetken ketkuteltuani tunsin sellaisen mukavan kutkutuksen alavatsassani, joten lisäsin tahtia.
Suihku tuli täysin yllättäen. Istuinhan pienen, mutta niin kovin terhakan kaluni kanssa reiällä, touhuten housut kintuissa, samalla kun kalu sojotti kovana. Purkaus tuli kuin tulivuoren kraatterista. Katselin hämmästyneenä suihkua. Se lensi noin metrin korkeudelle, ja lotkahti sitten eteeni huussin lattialle. Panin merkille, että ensimmäinen suihku oli kaikkein runsain.
Sen jälkeen tuli vielä viisi-, kuusi laimeampaa suihkua jotka laskeutuivat paljaille polvilleni.
Sekavin tuntein, ja uteliaisuuden vallassa katselin tätä nestettä, joka oli purkautunut minusta. Vedin sormellani pitkin reittä, johon neste oli suihkunnut pitkiksi juoviksi. Haistoin sormeani, yrittäen päätellä, mitä se voisi olla. Se ei haissut pissalta. Sitä paitsi oli se tahmeampaa. Tulin ajatelleeksi raakaa kananmunan valkuaista. Se tuntuikin ihan siltä. Liukasta, ja melkein väritöntä.
Tunsin silti jonkinlaista häpeää.

Häpeää, jota en ollut koskaan ennen tuntenut. Pyyhin limat pois sanomalehden repaleilla, joita käytimme vessapaperina siihen aikaan. Pyyhin huolellisesti myös lattian. Haistoin vielä kerran paperia, ennen kuin pudotin sen alas reiästä.
Minusta se haisi rikille!
Tästä äitini siis oli varoittanut minua. Hän vaati aina, että pitäisin kädet peitteen päällä, kun kävin nukkumaan. Joskus hän kertoi - peittelevin sanankääntein - mitä tapahtuisi niille, jotka leikkivät kiellettyjä leikkejä. He tulisivat aina palamaan helvetin tulessa ja he joutuisivat palvelemaan perkelettä ja hänen mustia enkeleitään iankaikkisesti. Siellä haisisi rikille ja mädäntyneille kananmunille, ja se piina ei loppuisi koskaan.

Se, että olin tuntevinani rikin tuoksun, sai minut muistamaan äitini varoitukset. Olin sillä hetkellä tietävinäni, miltä helvetin rikinhaju tuntuisi. Haisiko se samalle kuin paperi, jonka juuri olin heittänyt alas käymälän reiästä? Sama haju, siitä ei päässyt mihinkään. Rupesi toden teolla kammottamaan edessä oleva helvetintuli ja piina. Tulisin palamaan tulessa iät ajat.
Pelkoni meni kuitenkin pian ohi. Jo parin tunnin kuluttua tunsin taas kutkuttavan tarpeen saada kokea samaa autuaallista tunnetta. Ei siis muuta, kuin takaisin paskahuussiin vetelemään esinahkaa terskan yli.
Jälkeenpäin sama häpeäntunne, mutta tällä kertaa huomattavasti vaimeampana.

Kun tulin pihalle – näin, kuinka kaksi irtonaista rakkikoiraa - joita muuten oli tavattoman paljon siihen aikaan kylällämme, ryhtyivät samaan hommaan, jonka olin nähnyt sonnin tekevän Roosan kanssa. Se kesti vain pienen hetken, ja kun naaraskoira oli vetäytynyt syrjään, seisoi uroskoira jäljellä.
Olin huomaavinani saman häpeäntunteen sen ilmeessä, jonka olin itse kokenut. Se seisoi paikallaan, pää painuksissa, ja se vilkuili minuun vähän väliä, ja olin varma siitä, että sen silmistä kuulsi suuri häpeä siitä mitä se oli tehnyt. Kohta se käänsi päänsä pois, jonka jälkeen se hiljalleen löntysteli kylälle päin. Se kääntyi välillä katsomaan minua, ja tunsin jollakin tavalla sympatiaa rakkiin.

Mietin, josko koiratkin joutuisivat helvettiin.
---
Elämäni muuttui monella tavalla sen jälkeen, kun olin huomannut, mihin saatoin käyttää "aarrettani". Ajattelin kaiket päivät vain alapään asioita, ja aloin myös katsella tyttöjä eri silmin kuin aikaisemmin. Tähän asti olin ollut utelias näkemään, mitä oli hameen alla. Nyt olin enemmänkin jahtaaja. Etsin saalista, jonka kanssa voisin tyydyttää pakottavia halujani.

Kun olin oppinut runkkauksen jalon taidon, halusin tietysti jakaa kokemuksen toistenkin kanssa.
Ketkäpä olisivat olleet siihen sopivammat, kuin Olli ja Eerik. Kerroin heille luottamuksella, että halusin näyttää jotakin mitä olin oppinut ihan omin päin. Lymysimme siis piilopaikkaamme luolalle. Kerroin, että he eivät suinkaan olleet ainoat jotka osasivat suihkuttaa, nuoresta iästämme huolimatta.
He nauroivat minulle ylimielisesti, ja Olli sanoi:
– Joo, kyllä sää pissata osaat, mutta se ei ole sama asia.
Vakuutin heille kuitenkin, että osasin suihkuttaa oikealla tavalla, mutta olin silti loukkaantunut heidän väheksyvistä ja epäilevistä huomautuksistaan.
He halusivat asiasta todisteen. Olin huomaavinani kateutta heidän ilmeistään, kun suihkutin heille todisteeksi. Sillä kertaa tein sen seisoviltaan. Kun he näkivät, kuinka pitkälle suihkutin, huomasin heidän katsahtavan toisiinsa hämmästyneinä, mutta he eivät sanoneet mitään.

– Siinä näitte, että minäkin osaan. Tunsin suurta ylpeyttä saavutuksestani.
– Joo. Kyllähän me se nähtiin, Olli sanoi, mutta me suihkutetaan paljon pitemmälle.
– Joo joo, paljon pitemmälle yhtyi siihen Eerik.
Halusin todisteen, joten heidän täytyi suorittaa sama toimitus. Mielestäni heidän suihkunsa eivät kuitenkaan olleet läheskään samaa luokkaa kuin omani. Väittelimme aikamme puoleen ja toiseen, kunnes lopulta ratkaisimme asian siten, että järjestäisimme pienen kisan.
Koska olimme jo tyhjentäneet pallimme, totesimme, että tänä päivänä oli turha yrittää mitään kilpailua. Päätimme siis palata takaisin huomenna, ja kilpailla "suihkutusmestarin" tittelistä.

Huhu oli jostakin syystä ennättänyt kiertää kylällä. Kilpailupäivänä oli melkoinen joukko kylän nuoria löytänyt tiensä piilopaikkaamme.
Seisoimme rivissä rinta rinnan, ja odotimme kilpailun alkavan. Jotkut yleisöstä tulisivat toimimaan tuomareina. Olin lainannut kotoani mittakepin.
Säännöt olivat selkeät. Minkäänlainen lämmittely ei ollut luvallista. Ennen starttia meillä tuli olla litsit napitetuttuina. (Vetoketju tuli käyttöön litseissä vasta 50-luvulla.)
”Hepp” sanan jälkeen, saisimme avata napit, ja ottaa pippelit esille. Seisoimme samalla viivalla, emmekä saisi heilauttaa kaluamme suihkun tullessa ja tällä tavoin saada suihkut lentämään pitemmälle. Tulos mitattaisiin isosta varpaasta kauimmaiseen pisaraan.

Maa edestämme harjattiin huolellisesti kuusen oksilla, jotta saataisiin tasainen laskeutumisalusta, kuten olimme oppineet näkemään pituushyppykilpailuissa.
Olin latautunut kuljeksimalla koko päivän uimarannalla, samalla tirkistellen pukukoppien oksanrei’istä niin montaa naista, kuin vain olin saanut silmiini. Olin nähnyt yhden ja toisen kiihottavan karvapehkon, ja useita pyöreitä pyllyjä. Uskoin sen riittävän voiton saavuttamiseen.
En tiennyt, olivatko Olli Ja Eerik älynneet latautua samalla tavalla, mutta sehän oli heidän huolensa. En ollut ainakaan nähnyt heitä uimalaitoksella.
Olin valmistellut itseäni siinä määrin, että kiveksissä tuntui kova paine, joka tuntui jopa tuskaisena kipuna. Vain suurin tahdonponnistuksin olin välttänyt kiusauksen olla vetämättä käteen.
Keskityin muistelemaan kaikkia tyttöjen pyllyjä, joita olin nähnyt. Muistelin, jopa opettajattareni pyöreitä tissejä, kiihottaakseni itseni äärimmilleen.

Eräs pojista oli lainannut isältään taskunauriin, ja sen avulla hän antaisi meille lähtökäskyn.
– Paikoilleen. Valmiit. Hep! hän huusi, ja me ryhdyimme toimeen.
Olimme ehkä olettaneet, että tämä tulisi olemaan kuin sadan metrin juoksu, jossa kaikki tulisivat maaliin kokolailla samanaikaisesti. Ei kuitenkaan ollut juoksukilpailusta kysymys, jossa kaikki tulevat maaliin lähes yhtä aikaa. Loppujen lopuksi sillä ei ollut edes merkitystä, koska emme olleet asettaneet minkäänlaista aikarajoitusta.
Olli suihkutti ensimmäisenä. Eerik ja minä keskeytimme mittauksen ajaksi.
– Kahdeksankymmentäkolme senttiä ja kolkytviisi sekuntia, julisti Peter, joka oli tuomarina.
Jatkoimme kilpailua, mutta kesti hetken, ennen kuin pääsimme taas oikeaan tunnelmaan keskeytyksen jälkeen. Kohta Eerikillä kuitenkin tuli suihkut.
– Yheksänkymmentäkuusi senttiä ja kolme minuuttia, seitsemän sekuntia.
Nyt olin vain minä jäljellä. Keskitin ajatukseni joka ikiseen pilluun, tisseihin ja kankkuihin joita olin nähnyt elämäni aikana. Se auttoi. Muistelin jopa "Läski- Ellenin karvaista häpyä. Yritin viivyttää suihkua niin pitkään kuin suinkin, jotta saisin aikaan mahdollisimman ison latingin.
Kun lopulta tunsin suihkun sinkoutuvan valtavana syöksynä, näin heti että olin voittanut. Taatusti yli metrin!
Mittakeppi oli vain metrin mittainen, joten Peterin täytyi vetää pieni viiva metrin kohdalle, ja jatkaa mittausta siitä.
-   Metri kolmekymmentäneljä senttiä. Neljä minuuttia ja viiskyt viis sekuntia, Peter julisti.
Hänellä oli tosin määrättyjä vaikeuksia löytää suihkun laskeutumiskohta. Siitä syntyi pieni polemiikki, ennen kuin tulos voitiin julistaa.
Olli ja Eerik väittivät, että tulos oli paljon lyhyempi, ja että Peter oli sekoittanut etanan jättämän limaisen jäljen minun suihkuni jälkiin.

Vasta kun Peter oli ottanut sormenpäähänsä näytteen kostean tahmeasta limasta ja haistanut sitä, ratkesi asia lopullisesti.
– Asia on vesiselvä. Tämä haisee ruudille ja rikille. Se ei ole mitään etanan limaa.
Ollin ja Eerikin oli siis tyydyttävä siihen asiantuntijalausuntoon.

Kuulimme yllättäen naurun kikatusta jostakin lähistön pusikosta Kikatus vaihtui naurunpyrskähdyksiin, ja huomasimme selvästi, että se oli tyttöjen naurua.
Ilmeisesti jotkut tytötkin olivat saaneet vihiä kilpailustamme. He olivat piiloutuneet lähipensaisiin katselemaan salaa toimitusta. Ryntäsimme miehissä pusikkoon, mutta tytöt olivat jo ennättäneet saada hyvän etumatkan. Kuulimme vain heidän ilkkuvat naurunsa kaikuvan männikössä, ennen kuin he hävisivät mäkeä alas.

Tämä oli ensimmäinen, ja samalla viimeinen kerta kun kilpailimme tässä lajissa. Luulen Ollin ja Eerikin ymmärtäneen, että olin ylivoimainen, ja niinpä he eivät uskaltaneet haastaa minua uuteen kilpaan. Olinhan jo kerran osoittanut lahjakkuuteni.
Kasvoimme ehkä samalla erilleen tällaisista leikeistä. Olihan mielenkiintoisempaa jatkossa keskittyä tyttöihin, ja minua sen tapauksen jälkeen kiinnostikin vain vastakkainen sukupuoli.

Tietysti kilpailusta levisi kylällä huhu.
Olin saavuttanut kylän nuorten keskuudessa maineen suurena ”suihkumestarina”. Tosin oli niitäkin jotka kiusoittelivat minua sanoen:
– Sieltä tulee jannu, joka osuu kahvikuppiin kahden metrin päästä.
En välittänyt näistä pilkkasanoista. Tiesinhän mihin kykenin ja se riitti minulle. Maineeni oli ilmeisesti levinnyt myös tyttöjen keskuuteen, koskapa monet heistä olivat katselleet salaa kilpailuamme. Huomasin, että oli helpompi löytää ”leikkikavereita” kilpailun jälkeen. Kuten tunnettua, voittaja korjaa koko potin.

Piilopaikassani kävi tapauksen jälkeen melkoinen vilske. Minun oli kuinka helppoa tahansa saada kylän tyttöjä mukaani. Menetelmäni vaihtelivat kerrasta toiseen, riippuen siitä, minkä ikäinen tyttö oli. Kuinka ujo ja kokematon hän oli tai kuinka halukkaalta hän vaikutti pieneen lemmenleikkiin.
Ensimmäinen mimmi, jonka sain vokoteltua mukaani, oli Ebba. Hän oli saman ikäinen kuin minä, ja hänellä oli pitkät vaaleat palmikot. Hänellä oli kaiken lisäksi pisamainen naama. Tapasimme kylällä, kun olimme hyppäämässä ruutua muiden kylän nuorten kanssa. Minulle tuli niin vastustamaton halu tähän Ebbaan, että minun täytyi saada hänet mukaan luolalle.
Ebballa oli kauniit kasvot, punainen mekko ja polvisukat. Olin pannut merkille, kuinka hän katseli minua salaa. Kun olimme hypänneet valmiiksi ja kun olimme kotimatkalla, kysyin häneltä, josko hänellä oli teerenpilkkuja muuallakin kuin vain kasvoissaan. Hän punastui. Katse ujosti maahan luotuna hän sanoi:
– En tiedä kovin tarkkaan.
– Onko sinulla pisamia selässä?
– En tiedä, koska en voi nähdä sinne.
– Minulla on teerenpilkkuja yli koko kropan, valehtelin. Ainakin melkein, lisäsin ikään kuin varmuuden vuoksi. Ehkäpä sinullakin on niitä eri puolella kehoasi - tietämättäsi.
– Niin. Enhän voi tietää sitä tarkkaan.
– Tiedätkös. Minähän voisin tarkistaa, josko sinulla on niitä selässäsi.
– Missä me tehtäis se?
– Tiedän hyvän piilopaikan. Jos lähdet mukaani, niin saat nähdä.

En tiedä, aavistiko Ebba perimmäiset aikeeni, mutta hän lähti kuitenkin völjyyn. Päästyämme perille, näytin hänelle yhden pilkun, joka minulla oli napani lähellä, ja kysyin oliko hänelläkin pilkku navan tuntumassa.
Hän istui jalat tiukasti yhteen puristettuina ja hän piti hameensa helmaa tukevassa otteessa käsillään. Panin kuitenkin merkille, että hän varmasti halusi paljastaa minulle napansa. Pienen ylipuhumisen jälkeen hän antoikin minun tutkia paljasta vatsaansa. Löysin pienen syntymämerkin navan alapuolelta. Hänellä oli pikkupöksyt jalassa, ja minua houkutteli tavattomasti nähdä enemmänkin.

– Haluatko tietää, onko sinulla pilkkuja selässä, kysyin, ja halusihan hän tietää sen.
Jotta minun olisi helpompi tutkia hänet, ehdotin, että hän riisuisi leninkinsä. Pienen empimisen jälkeen hän tekikin sen. Ebba laskosti huolellisesti leningin, laittaen sen lähellä olevan kiven päälle.
Pyysin häntä kääntämään selkänsä valoon päin nähdäkseni paremmin. Ebba kääntyi, joten hän seisoi selin minuun päin. Aloin siis tutkia hänen paljasta selkäänsä. Löysin kolme syntymämerkkiä, ja hän halusi tietää missä kohtaa ne olivat. Painoin sormellani jokaisen merkin kohdalta.

Olin niin lähellä Ebbaa, että tunsin hänen huumaavan tuoksunsa. Katselin hänen kankkujaan, ja aavistin ihanan pyöreät muodot pikkupöksyjen alta. Halusin nähdä pyllyn ihan paljaana, joten kysyin häneltä:
– Voisinko tutkia vähän alempaa, koska pilkkuja voi olla sielläkin.
Pienen empimisen jälkeen hän laski pöksyjään, ja kysyi:
– Näkyykö mitään?
– Ei näy vielä, vastasin.
Hän laski housujaan vähän alemmaksi, ja tällä kertaa saatoin jo aavistaa hänen kankkujen välisen vaon.
– Ei. En näe vieläkään mitään. Laske vielä hiukan alemmaksi.
Vähä vähältä paljastuivat kankut, jotka tutkin tarkkaan ja läheltä. Raotin hellävaroin kankkujen puolikkaita, ja eikös vain ollutkin siellä raossa pienen pieni syntymämerkki.

Jos antaa kissalle kalan, niin kohta se haluaa myös maitoa. Minulla tuli vastustamaton halu nähdä myös pimpsa. Aavistin kuitenkin, että minun tuli edetä hienovaraisesti.
– Kuulehan Ebba. Voisitko tutkia, onko minullakin syntymämerkkejä, joista en tiedä?
-   Saatanhan sen tehdäkin, hän sanoi, ja huomasin poskien hehkusta, että hän oli yhtä innokas jatkamaan kuin minä.
Tulkitsin sen niin, että hän tykkäsi leikistä.
Käännyin häneen selin, ja laskin housut alas. Pyysin häntä katsomaan josko minulla oli pilkkuja pehvassa. Hän ei löytänyt mitään, ja niinpä ehdotinkin, että hän katsoisi myös etupuolelta. Käännyin Ebbaan päin, ja hänen havaitessaan, että minulla oli täysi tämmi päällä, veti hän kiivaasti henkeä, perääntyen jotenkin säikähtäneenä. Hän ei kuitenkaan saanut silmiään irti haaroistani, ja katseltuaan hetken sojottavaa pippeliä, laskeutui hän polvilleen, ja alkoi - hieman empien - tutkia sen ympäristöä. Hän löysi pari syntymämerkkiä, joita hän painoi sormen päällä. Minua kiihotti tilanne siinä määrin, että halusin hänen tutkivan myös mulkun. Maltoin kuitenkin mieleni - toistaiseksi.

– Kuule Ebba. Jos käyt tähän pitkälleen, voin tutkia jos sinulla on pilkkuja alempana vatsalla.
Hän noudatti pyyntöä, vaikkakin tyttö oli vetänyt pöksynsä ylös, tutkiessaan minua takaapäin. Hän makasi selällään, puristaen reitensä yhteen, mutta huomasin hänen hengityksensä käyneen kiivaammaksi, ja posket hehkuivat punaisina.
Ryhdyin varovasti vetämään pikkupöksyjä alemmaksi, ja hän vastusteli vain sen verran, kuin mitä säädyllisyys vaati. Lopulta Ebba kuitenkin makasi täysin paljaana, ja rupesin heti tutkimaan hänen häpynsä ympäristöä. Häpykumpu oli hyvin ohuiden karvojen peittämä. Kohta olin jo raottamassa reisiä, jolloin eteeni avautui ihana pikku pillu kokonaisuudessaan.

Tunnustelin varoen häpyhuulien välisestä vaosta, ja havaitsin, että hän oli liukas ja tuoksui jännälle. Sormeni etsiytyi syvemmälle, jossa liikuttelin sitä edes takaisin. Huomatessani hänen lämpöisen kostean pimpsansa tykkäävän käsittelystä, en enää pysynyt nahoissani.
Ilman suurempia vaikeuksia upotin kivistävän kaluni hänen vakoonsa, ja jo toisen kerran elämässäni sain jylkyttää naista. Minulta tuli melkein heti, mutta pienen hetken kuluttua teimme sen uudestaan. Minulle jäi se käsitys, että hänkin nautti siitä.

Se oli ensimmäinen, mutta ei suinkaan viimeinen kerta Ebban kanssa. Minulla ei kuitenkaan ollut minkäänlaista käsitystä siitä, että hän olisi saattanut tulla paksuksi. En tiennyt ajatella niin pitkälle. Sitä, että tytöille tuli kuukautiset, ja että he näinollen saattoivat tulla raskaaksi, ei kukaan ollut vielä opettanut minulle. Ei sellaisista asioista puhuttu niihin aikoihin. Tuskin tytöt aina itsekään tiesivät, mikä heillä oli ensimmäisen vuodon ilmaantuessa.

Kaksikymmentäluvun lopulla, ja kolmekymmentäluvun alussa ei ollut huvituksia, joita on tänä päivänä. Radio oli tosin useimmilla, mutta ei sitä niin kovin paljoa kuunneltu. Televisio oli täysin tuntematon käsite. Siksipä yritimme kuluttaa vapaa-aikamme muulla tavalla.
Varttuneille oli tietysti viikonlopputanssit, taikka ravintolat täysi-ikäisille. Lapsille ja nuorisolle oli vain elokuvat. Saattoi kylälle tietysti tulla jokin tivoli tai sirkus, mutta vain kerran - pari vuodessa.
Kulttuuria harrastaville oli tietysti olemassa kirjasto ja nuorisolle Partio, Nuoret Kotkat, tai raittiusseura. Vasta usean vuosikymmenen perästä tulisi tunnetuksi diskot ja muut nuorison kokoontumispaikat.
Se oli silti mukavaa aikaa. Kasvoimmehan itsenäisiksi yksilöiksi, koska kekseliäisyytemme joutui koetukselle, yrittäessämme löytää sopivaa ajanvietettä ja leikkejä. Uskoisin, että meillä oli yhtä hauskaa hypätessämme ruutua, kuin mitä nykynuorilla on tietokonepelien ääressä. Välillä tietysti tapella nahistiinkin, mutta useimmiten jäivät vammat vähäisiksi. Mustelmia, tai naarmuja polviin, kun painittiin maantien hiekalla.

Kehityimme varhain pieniksi aikuisiksi yksilöiksi. Neljätoistavuotias nuori oli kypsempi ja vastuuntuntoisempi, kuin ikäisensä ovat nykyisin. Vain seksuaaliasioissa olimme paljon tietämättömämpiä. Mistä me olisimme voineet niitä asioita oppia? Miten olisimme voineet tutkia, miltä vastakkainen sukupuoli näytti ilman vaatteita? Ei ollut olemassa miestenlehtiä tai pornofilmejä.
Käytettiin hyväksi se vähä mitä oli olemassa. Oli tietysti olemassa lääkärikirja joissakin suvaitsevimmissa kodeissa. Sen sivuilla oli määrätynlaisia kuvia, jopa hyvin tarkkojakin sukuelimistä. Ne olivat kuitenkin niin inhottavia, että ne eivät saattaneet kiihottaa ketään. Kuvia sukupuolielimistä, joissa oli jos minkälaista sukupuolitautia, kuten kuppaa tai visvasientä.
Salakaupassa oli tosin myynnissä niin sanottuja ”Ranskalaisia kortteja”, mutta ne olivat silti melko siistejä, jotka eivät paljastaneet kuin korkeintaan tissit. Itse tussukka oli retusoitu pois. Nykyjään ne kelpaisivat melkein pyhäkoululapsille.
Olihan olemassa myös omatekoisia ”seksikuvia”. Niitä ei enää nykyisin tapaa yleisten paikkojen käymälöistä ja muista hämäristä paikoista. Tarkoitan ”hämähäkin” kuvia. Niitä kutsuttiin sillä nimellä hienoimmissa piireissä, koska sanalla vittu oli ruma kaiku.
Siihen aikaan olivat kaikki paikat töherretty täyteen näitä ”hämähäkin” kuvia. Pimpsa oli kuvattu soikealla ringillä, jonka halki oli vedetty pystysuora viiva. Ympärille oli vedelty lyhyitä viivoja, ja näin syntyi ”hämähäkki”, jonka tuli esittää pimpsaa. Näitä kuvia esiintyi aina viisikymmentäluvulle asti, mutta ne hävisivät vähitellen kokonaan. Tämän tyyppinen ”taide” on nykyjään jäänyt unholaan. Olen kuitenkin ollut panevinani merkille, että nykyisin on alkanut ilmestyä kullien kuvia hämähäkkien tilalle, taikka sitten töherretään ns. craffitimaalauksia.

Aika aikaansa kutakin, ja jo kivikauden ihmiset ”töhertelivät” luoliensa seinille piirroksia, joissa falloskin esiintyi usein, tai sitten he muotoilivat savesta uskomattoman täyteläisiä alastonta naista esittäviä veistoksiaan.
Ei siis mitään uutta auringon alla.
Tästä perspektiivistä katsoen ei ollut mitenkään ihme, että hiivimme pukukoppien kätköihin tirkistelemään alastonta naisen pintaa, jota emme millään muulla tavalla voineet nähdä. Minkäs luonnolleen mahtaa?

Jatkoa seuraa!

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä