Saarni ja Vaahtera

Originelli, elegantti Herra Saarni
uhkuu dynaamista voimaa. Hänen
siipiensä varjo, kuin kohtalonleikki,
silti varma ja vakaa, turvallinenkin.
Huoliteltu, arka, pidättyväinen
Lady Vaahtera kulkee ohi tiellä.
Pää täynnä suunnitelmia hieman
epätavallisia, riskialttiitakin.

Lady Vaahtera on yksilön oikeuksien
vakaa puolustaja. Jokaisella täytyy
olla oikeus omaan elämäänsä, sen
valintoihin ja päätöksiin. Elämässä
on mentävä eteenpäin ja uudet
sopivammat asiat ja ideat toisinaan
tulevat vanhentuneiden tilalle,

Siinä vasta nainen, ihan erilainen
kuiskaa intuitio Saarniherran korvaan.
Mielikuvitus lähtee vinhaan laukkaan,
äly alkaa punnita plussat ja miinukset,
järki perusteet ratkaisevat sen
kannattaako puhaltaa yhteiseen hiileen.
Taitaa olla herralla haku päällä.

Lady Vaahtera saa Herra Saarnin
avautumaan, mutta vain hiukan.
Saarni tietää tahtonsa suunnat.
Saarni puolustaa oikeuttaan olla
itsenäinen ja riippumaton, oman
elämänsä toteuttaja, omin ehdoin.
Elämän vaikeudet nostavat pienen
hymyn hänen huulilleen. Esteet ja
vaikeudet on luotu pois työnnettäviksi,
elämä on elämistä ja menestystä varten

Lady Vaahtera on luotettava, omaa
paljon mielikuvitusta, intuitiivinenkin
hän on... mutta mutta, miettii Herra
Saarni. Liekkö Lady väliin turhan kyyninen
ja onko älynsä naiseksi liian selkeä ja terävä.
Niin ja vaikk' on päänsä täynnä suunnitelmia
niin hän harvoin toteuttaa omia projektejaan.

Rakkaudessaan Lady Vaahtera taitaa olla
jopa Herra Saarnille aivan liian
monimutkainen ja ennaltaarvaamaton.
Lady Vaahteran olisi kaikista paras löytää
itselleen kumppani jonka ajatukset
juoksevat samaa rataa omiensa kanssa.
Taisi tulla pattitilanne tässä erässä.
19460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Aikas ovelasti punoit juonen
ja "saarnien" mietteet.
Tämä oli kuin entisaikojen sadut,
joita kakarana ahmin, opetuksineen
päivineen.
:))

Äänestä
  • oli tavallaan toivottu kirjoitus tiettyjen fiktio-faktojen pohjalta. Yön tunteina väsätty.
    Eiköhän siitä ilmaannu ohennettu, järkeistetty ja
    juonenmuutoksinen versio, jos 'tolaaja' älyää lukea tämän.

    Kiitos sinulle kommenteistasi *marinfrist* :)

    Äänestä

Aika täyttyy,tiima lasi tyhjenee
ja alkaa uuden aamun odotus.

Tämä päivä,ja tämä
-Meinasi jäädä Lukematta!

Miten voi olla mahdollista
-eräänlainen toive tilaus-
eikä huomaa,vasta kun
kellot lyö viimeistä sointua.

Ilmeisesti jo tähän ikään ehtineenä,on
kokemusta,että mikä vaan on minulle
mahdollista-myös-että summittaiset
eväät repussani,ovat vielä näkemättä.

Jos tämä ei olisi niin julkista luettavaa,
niin omasta puolestani analysoisin
tarkemmin tekstiäsi omalta kohdin.

Itseni tuntien(-verrattuna toiseen puuhun)
en voi tässä kokonaista vertailua tehdä,
koska pitäisi tietää tuosta toisesta
henk.koht.enemmän käyt.tasolla.

Eihän ihminen ole käsityön tai autom.
standartti tuote matemat.kaavalla tehty.

Mutta- KIITÄN SINUA - pohdinnastasi,tulkkauksestasi näistä puista.

Tässä se piileekin todellisuudessa:

- mitä todella tiedämme toisistamme,muuta
kuin runojemme kuin eri sanailujen
perusteella.

Sanonta-rohkea rotan syö-
mitä se itse kullekin
sitten merkitseekin...

Kun tarkkaan yrittää lukea
etsiä pientä;
-samankaltaisuutta-
...hippua löytyy.

Eräs-lienee oma tulkintasi
EI PIDÄ paikkaansa,joka on
erityisen tärkeä-minulle.
Tulkintasi on siinä päinvastainen.

Kokonaisuutena Arvostan Tätä Jalostus
vaiheessa olevaa puiden tulkintaa. Hyvä !

KIITÄN-jo Eilisestä Päivästä
Mertenprinsessaa:Halirutistuksella!

Annetaan vesien välillämme virrata
annetaan puiden kasvaa ja vahvistua
annetaan niiden molempien suojata toisiaan:

-Yhdessä-

aivan kuin rakkaus suojaa toisiaan
aivan kuin ystävät runoilevat toisilleen
aivan kuin tutut tervehtivät tavatessaan:

-Elämä-

kaikkineen;
on yhdessä oloa.

Me olemme Yhdessä osa sitä - kaikkia.

DOLAN...- Kiitos vielä kerran Sinulle.

Äänestä
  • pysytellä druidihoroskoopin
    tekstin 'kirjaimellisuudessa'
    .... vaatisi pitkän hautomon
    saada ulos kultainen muna,
    po. versio onkin 'tuhkamuna'.

    Druidit eivät uskoneet horoskooppeihin.

    Äänestä

  • 'm-p' kirjoitti:

    pysytellä druidihoroskoopin
    tekstin 'kirjaimellisuudessa'
    .... vaatisi pitkän hautomon
    saada ulos kultainen muna,
    po. versio onkin 'tuhkamuna'.

    Druidit eivät uskoneet horoskooppeihin.

    Hieno täydennys Sinulta...Kiitän.
    Mutta huolimatta sen oikeellisuudesta
    kun kerran tälläisestä on kyse,
    arvostan- tulkintaasi.

    ...ei se nyt kaltaisesi
    sanan alituskaan ole.

    Ai että sellaista väkeäkö
    ne sitten olivatkin...-laitetaanko
    lopullisesti roskikseen kirjanen.

    Pidetään m-p yhteyttä.

    Äänestä

  • sepmuur kirjoitti:

    Hieno täydennys Sinulta...Kiitän.
    Mutta huolimatta sen oikeellisuudesta
    kun kerran tälläisestä on kyse,
    arvostan- tulkintaasi.

    ...ei se nyt kaltaisesi
    sanan alituskaan ole.

    Ai että sellaista väkeäkö
    ne sitten olivatkin...-laitetaanko
    lopullisesti roskikseen kirjanen.

    Pidetään m-p yhteyttä.

    edellinen otsakkeeni oli ilman viimeistä kirjainta eli kirjain 'n' puuttui.

    Äänestä

  • 'm-p' kirjoitti:

    edellinen otsakkeeni oli ilman viimeistä kirjainta eli kirjain 'n' puuttui.

    Korjaukseen lisätään :

    Kiitokset !

    Ei tämä yhteyden yllä pito
    ole kiinni yhdestä - kirjaimesta.
    Ainakaan minun puoleltani...- Sinusta en
    tiedä,tiukka
    mimmi olet.

    Korjaillaan taas....--

    Äänestä

  • sepmuur kirjoitti:

    Korjaukseen lisätään :

    Kiitokset !

    Ei tämä yhteyden yllä pito
    ole kiinni yhdestä - kirjaimesta.
    Ainakaan minun puoleltani...- Sinusta en
    tiedä,tiukka
    mimmi olet.

    Korjaillaan taas....--

    kirjaimet ja tavut ovat,
    jälkeenpäin huomaan
    oudoissa järjestyksissä,
    pientä lukia ja suurta
    huolimattomuutta.

    Po. tapauksessa tuo yksi 'n' kirjain
    muuttaa selityksen laadun oleellisesti,
    siksi korjasin. :) ... en muuten ...
    sitä varten ovat asiantuntijat.

    Äänestä

  • 'm-p' kirjoitti:

    kirjaimet ja tavut ovat,
    jälkeenpäin huomaan
    oudoissa järjestyksissä,
    pientä lukia ja suurta
    huolimattomuutta.

    Po. tapauksessa tuo yksi 'n' kirjain
    muuttaa selityksen laadun oleellisesti,
    siksi korjasin. :) ... en muuten ...
    sitä varten ovat asiantuntijat.

    Sanonko nyt mitä...sen verran- kumpihan
    tuossa on suurempi virheilijä.

    Tiedätkö-montako kertaa kirjaimet
    ovat vaihtaneet paikkaa
    eli virhe lyöntejä tulee.

    Onneksi- lopuksi yritän tarkistaa
    tekstini,ennen lähettämistä.

    Patittaa- virheet,kun on olevinaan kiire.
    Hävettää- eräänlainen malttamattomuus,keskittyminen.

    Tulee vanhan ajan kansakoulun
    äidin tunnit mieleen.

    Totta- yksi kirjain saattaa muuttaa
    "oton panoksi"- tai-päinvastoin
    ...pankkitermiä käyttäen...

    Törmäillään taas ennen- kukon kiekausta.

    dolan

    Äänestä

  • sepmuur kirjoitti:

    Sanonko nyt mitä...sen verran- kumpihan
    tuossa on suurempi virheilijä.

    Tiedätkö-montako kertaa kirjaimet
    ovat vaihtaneet paikkaa
    eli virhe lyöntejä tulee.

    Onneksi- lopuksi yritän tarkistaa
    tekstini,ennen lähettämistä.

    Patittaa- virheet,kun on olevinaan kiire.
    Hävettää- eräänlainen malttamattomuus,keskittyminen.

    Tulee vanhan ajan kansakoulun
    äidin tunnit mieleen.

    Totta- yksi kirjain saattaa muuttaa
    "oton panoksi"- tai-päinvastoin
    ...pankkitermiä käyttäen...

    Törmäillään taas ennen- kukon kiekausta.

    dolan

    Tutustu googlaten native american horoskooppi (intiaanihoroskoopit) esim indigo sivuilta

    ja tee vastaava, joskus pian:

    NUPUILLAAN OLEVIEN PUIDEN KUU
    Toteemieläin: Punahaukka.
    Klaani: Tulilintu/haukkaklaani.


    MAISSIN KYLVÄMISEN KUU
    Toteemieläin: Peura.
    Klaani: Perhosklaani.

    p:

    Äänestä

  • 'm-p' kirjoitti:

    Tutustu googlaten native american horoskooppi (intiaanihoroskoopit) esim indigo sivuilta

    ja tee vastaava, joskus pian:

    NUPUILLAAN OLEVIEN PUIDEN KUU
    Toteemieläin: Punahaukka.
    Klaani: Tulilintu/haukkaklaani.


    MAISSIN KYLVÄMISEN KUU
    Toteemieläin: Peura.
    Klaani: Perhosklaani.

    p:

    Vaihtuu päivä ja viikko.

    Tässä on viimeinen viestisi,jonka
    laitoin ylös,niiden edellisten
    kirjojen lappusen viereen,
    mistä viimeksi mainitsit.

    Jos sattuisin joskus törmäämään
    näihin seikkoihin.

    Taitaa kulkea kauemmaksi
    meikäläisen "tiedostosta".

    Sinä olet - erityisen -
    kiinnostava pakkaus.

    Kun luin eka kertaa sivuasi,
    ja kirjoituksiasi,
    kiinnitin silloin jo
    Sinuun huomiota.

    Sillä jo nuoruudessa kiinnitin
    sellaisiin vastaajiin huomiota,
    joilla oli todella jotain
    - sanottavaa.

    Lyhyt runosi,jonka kirjoitit,
    en ole ehtinyt kommentoimaan.
    Varmmaan toiset ovat pitäneet
    huolen-mielenkiintoa- kyllä
    herätti.

    Kiitän päivästä kuin jo
    edellisestä viikosta,
    kuin uudesta alkavasta
    ...
    ...- olisi todella haastavaakin
    tuntea Sinut virtuaalinkin
    ulkopuolella.

    Hyvää Yötä !

    Äänestä

  • sepmuur kirjoitti:

    Vaihtuu päivä ja viikko.

    Tässä on viimeinen viestisi,jonka
    laitoin ylös,niiden edellisten
    kirjojen lappusen viereen,
    mistä viimeksi mainitsit.

    Jos sattuisin joskus törmäämään
    näihin seikkoihin.

    Taitaa kulkea kauemmaksi
    meikäläisen "tiedostosta".

    Sinä olet - erityisen -
    kiinnostava pakkaus.

    Kun luin eka kertaa sivuasi,
    ja kirjoituksiasi,
    kiinnitin silloin jo
    Sinuun huomiota.

    Sillä jo nuoruudessa kiinnitin
    sellaisiin vastaajiin huomiota,
    joilla oli todella jotain
    - sanottavaa.

    Lyhyt runosi,jonka kirjoitit,
    en ole ehtinyt kommentoimaan.
    Varmmaan toiset ovat pitäneet
    huolen-mielenkiintoa- kyllä
    herätti.

    Kiitän päivästä kuin jo
    edellisestä viikosta,
    kuin uudesta alkavasta
    ...
    ...- olisi todella haastavaakin
    tuntea Sinut virtuaalinkin
    ulkopuolella.

    Hyvää Yötä !

    lämmin ajatuksistasi
    pehmeistä ja säröisistä ;)

    Haastavuutta varmasti
    riittäisi puolin jos
    toisin. Nyt olet
    retkellä itseeni ja
    minääntymiseni on
    päämääränä.

    Tämä virtuaalissa
    kirjoittaminen on
    tutustumista siihen
    mitä sisältäni löytyy.
    En lue kuntoplus lehtien
    yms arjen hyvinvoinnin
    edistäjä 'infojen'
    lisäksi muuta tekstiä.
    Haluan, mahdollisimman
    vähän ulkopuolisten
    romanttisten tai
    syvällisten
    kirjallisten
    tuotosten
    sekoittuvan jo
    olemassa olevaan
    mielen ja tiedon
    varastooni.

    Syksy ja talvi ovat
    haastava projekti
    arkeentumiseen.
    Nyt sujuu kesä
    runoja hömppäillen.

    Uudet ihmissuhteet
    ovat paitsi haastavia
    myös tilaa ja tunteita
    vieviä, toki
    vastavuoroisia,
    mutta ei juuri nyt...

    ..... hyppy tuntemattomaan? ... Kohti seikkailuja?
    ..... meren läpi uiminen
    on syönyt voimat, on hyvä
    tuntea maa ja kallio jalkojen
    alla ja tasaantua myllerryksistä.
    ..... tulee vielä aamu jolloin
    hyvin nukutun yön jälkeen huomaa:
    minä olen minä, onkohan muitakin
    jotka ovat minuuksia itsessään?
    silloin on aika lajentaa reviiriä.

    Äänestä

  • 'm-p' kirjoitti:

    lämmin ajatuksistasi
    pehmeistä ja säröisistä ;)

    Haastavuutta varmasti
    riittäisi puolin jos
    toisin. Nyt olet
    retkellä itseeni ja
    minääntymiseni on
    päämääränä.

    Tämä virtuaalissa
    kirjoittaminen on
    tutustumista siihen
    mitä sisältäni löytyy.
    En lue kuntoplus lehtien
    yms arjen hyvinvoinnin
    edistäjä 'infojen'
    lisäksi muuta tekstiä.
    Haluan, mahdollisimman
    vähän ulkopuolisten
    romanttisten tai
    syvällisten
    kirjallisten
    tuotosten
    sekoittuvan jo
    olemassa olevaan
    mielen ja tiedon
    varastooni.

    Syksy ja talvi ovat
    haastava projekti
    arkeentumiseen.
    Nyt sujuu kesä
    runoja hömppäillen.

    Uudet ihmissuhteet
    ovat paitsi haastavia
    myös tilaa ja tunteita
    vieviä, toki
    vastavuoroisia,
    mutta ei juuri nyt...

    ..... hyppy tuntemattomaan? ... Kohti seikkailuja?
    ..... meren läpi uiminen
    on syönyt voimat, on hyvä
    tuntea maa ja kallio jalkojen
    alla ja tasaantua myllerryksistä.
    ..... tulee vielä aamu jolloin
    hyvin nukutun yön jälkeen huomaa:
    minä olen minä, onkohan muitakin
    jotka ovat minuuksia itsessään?
    silloin on aika lajentaa reviiriä.

    Hienoa- tuo omavaraisuus,olla ja elää
    omilla henkisillä poluillaan

    - luoda itse omat rajansa
    kuin määritteet,ottaa
    sinne vain ne jotka
    itse haluaa ja pitää.

    Halu olla vahva oma itsenäinen-Minä.

    Minua on hieman tässä
    askarruttanut...- että
    mitä tulee olemaan
    edessäsi,
    mistä olet kertonut.HUOM!- MINÄ EN KYSY !
    - Jotain sivistystä kyllä osaan hallita-

    Timanttti- kiiltää aivan
    loppu lauseissasi--Runon Aihetta !

    Kiitos jatk.

    Äänestä

  • sepmuur kirjoitti:

    Hienoa- tuo omavaraisuus,olla ja elää
    omilla henkisillä poluillaan

    - luoda itse omat rajansa
    kuin määritteet,ottaa
    sinne vain ne jotka
    itse haluaa ja pitää.

    Halu olla vahva oma itsenäinen-Minä.

    Minua on hieman tässä
    askarruttanut...- että
    mitä tulee olemaan
    edessäsi,
    mistä olet kertonut.HUOM!- MINÄ EN KYSY !
    - Jotain sivistystä kyllä osaan hallita-

    Timanttti- kiiltää aivan
    loppu lauseissasi--Runon Aihetta !

    Kiitos jatk.

    mitään hienoa, pelkästään
    myöhäiseen ajankohtaan
    ajoittunut
    hhkä viimeinen
    ehkä ainoa
    mahdollisuus
    päivittää onnelinen
    tulevaisuus ;)

    Äänestä

  • 'm-p' kirjoitti:

    mitään hienoa, pelkästään
    myöhäiseen ajankohtaan
    ajoittunut
    hhkä viimeinen
    ehkä ainoa
    mahdollisuus
    päivittää onnelinen
    tulevaisuus ;)

    Niin...m-p... voidaan kääntää
    myös päinvastaiseen
    suuntaan...
    ...- tiedä mitä
    lienee kirj.
    tarkoittanut....- itse en arvaa
    lähteä sitä
    arvuuttelemaan.

    Tulee pian
    löysät...- annan pallon
    Sinulle kauno
    kainen.

    ...-on meillä näitä
    pikku haasteita.

    Äänestä

  • sepmuur kirjoitti:

    Niin...m-p... voidaan kääntää
    myös päinvastaiseen
    suuntaan...
    ...- tiedä mitä
    lienee kirj.
    tarkoittanut....- itse en arvaa
    lähteä sitä
    arvuuttelemaan.

    Tulee pian
    löysät...- annan pallon
    Sinulle kauno
    kainen.

    ...-on meillä näitä
    pikku haasteita.

    oikea arvaus
    mp:

    arvasin siis
    ettei dolan
    malta
    pysyttäytyä
    viattomissa mutta muka
    "happamissa"
    '
    '
    '
    '
    '
    '
    '
    '
    '
    '
    '
    as-sioj-ram-naj-al-hip
    '
    '
    '
    '
    '
    '
    '
    Jos et siis kettu
    niin
    mikä sitten?

    Äänestä

  • 'm-p' kirjoitti:

    oikea arvaus
    mp:

    arvasin siis
    ettei dolan
    malta
    pysyttäytyä
    viattomissa mutta muka
    "happamissa"
    '
    '
    '
    '
    '
    '
    '
    '
    '
    '
    '
    as-sioj-ram-naj-al-hip
    '
    '
    '
    '
    '
    '
    '
    Jos et siis kettu
    niin
    mikä sitten?

    Vaikeaa on tosiaan todellisia
    jälkiäsi seurata-milloin sitä
    -milloin tätä
    -leikkiä
    -vaiko pikku sielusi totuutta;

    vaikeaa on ajatuksesi
    - tekstisi kulkusi...

    ...-pyyntö :Erota mielenlaad.- leikki
    - tosi elämä

    muuten tämä saattaa - kaatua.
    Tosi On=sanoi Oravakin.

    Äänestä

  • sepmuur kirjoitti:

    Vaikeaa on tosiaan todellisia
    jälkiäsi seurata-milloin sitä
    -milloin tätä
    -leikkiä
    -vaiko pikku sielusi totuutta;

    vaikeaa on ajatuksesi
    - tekstisi kulkusi...

    ...-pyyntö :Erota mielenlaad.- leikki
    - tosi elämä

    muuten tämä saattaa - kaatua.
    Tosi On=sanoi Oravakin.

    pyydän sinulta d. .

    Äänestä

  • 'mp' kirjoitti:

    pyydän sinulta d. .

    SAAT....- kunhan Todella
    tiedän,
    että
    missä Sinä meet- TODELLA.

    Päättömään hullutteluun
    en lähde mukaan-Idea;täytyy olla!

    Tai sitten leikki
    pitää
    -aidosti-
    kestää !

    Katson;

    -mikä on seuraava
    siirtosi.

    dolan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


'm-p' kirjoitti:

Originelli, elegantti Herra Saarni
uhkuu dynaamista voimaa. Hänen
siipiensä varjo, kuin kohtalonleikki,
silti varma ja vakaa, turvallinenkin.
Huoliteltu, arka, pidättyväinen
Lady Vaahtera kulkee ohi tiellä.
Pää täynnä suunnitelmia hieman
epätavallisia, riskialttiitakin.

Lady Vaahtera on yksilön oikeuksien
vakaa puolustaja. Jokaisella täytyy
olla oikeus omaan elämäänsä, sen
valintoihin ja päätöksiin. Elämässä
on mentävä eteenpäin ja uudet
sopivammat asiat ja ideat toisinaan
tulevat vanhentuneiden tilalle,

Siinä vasta nainen, ihan erilainen
kuiskaa intuitio Saarniherran korvaan.
Mielikuvitus lähtee vinhaan laukkaan,
äly alkaa punnita plussat ja miinukset,
järki perusteet ratkaisevat sen
kannattaako puhaltaa yhteiseen hiileen.
Taitaa olla herralla haku päällä.

Lady Vaahtera saa Herra Saarnin
avautumaan, mutta vain hiukan.
Saarni tietää tahtonsa suunnat.
Saarni puolustaa oikeuttaan olla
itsenäinen ja riippumaton, oman
elämänsä toteuttaja, omin ehdoin.
Elämän vaikeudet nostavat pienen
hymyn hänen huulilleen. Esteet ja
vaikeudet on luotu pois työnnettäviksi,
elämä on elämistä ja menestystä varten

Lady Vaahtera on luotettava, omaa
paljon mielikuvitusta, intuitiivinenkin
hän on... mutta mutta, miettii Herra
Saarni. Liekkö Lady väliin turhan kyyninen
ja onko älynsä naiseksi liian selkeä ja terävä.
Niin ja vaikk' on päänsä täynnä suunnitelmia
niin hän harvoin toteuttaa omia projektejaan.

Rakkaudessaan Lady Vaahtera taitaa olla
jopa Herra Saarnille aivan liian
monimutkainen ja ennaltaarvaamaton.
Lady Vaahteran olisi kaikista paras löytää
itselleen kumppani jonka ajatukset
juoksevat samaa rataa omiensa kanssa.
Taisi tulla pattitilanne tässä erässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu