Tämä kysymys on askarruttanut minua tavan takaa. Siis jos minä - kun se minun luontoni näemmä on - ravaan kiihkoissani auttamassa ihmisiä, kuvittelenko minä sitten tietäväni aina automaattisesti mikä on oikein ja hyvää heille?
Don Juan sanoi että ihminen joko välittää toisista tai sitten ei. Jos ei välitä, antaa vaikka takinkin päältään. Ilmeisesti koska lopputulos on yhdentekevä. Ei ala pähkäillä oliko tämä nyt hyvä juttu vai ei. Jos taas välittää, miettii loputtomiin mitä pitäisi tehdä, missä, mitenkä, ja kannattaako kuitenkaan. Yksi hevon perän helvetti!
Yritettyäni kaikin tavoin saada jotain järkeä päähän eräälle omiin illuusioihinsa pudonneelle ihmiselle olen kypsynyt siihen pisteeseen, että mieleeni tulee, kun hän taas tulee aikanaan syytämään ylleni omaa pahaa oloaan, sanoa:
Työnnä pesäpallomaila perseeseesi ja itke isällesi. En ole mikään sossun täti tahi psykiatri että sinua osaisin auttaa. Se on kuuleppas loppu nyt.
Olisikohan tämä järkevä menettelytapa? Kielinee kuitenkin vain siitä että olen kyllästynyt ymmärtämään loputtomasti lähimmäisiäni, ja todennut että en minä heitä voi auttaa vaikka tahtoa siihen olisikin.
Maailma menee yhtäaikaa kohti sekä helvettiä että taivasta. On ihmisestä itsestään kiinni kumpaa olotilaa hän haluaa itsessään ylläpitää. Ei sitä voi ulkopuolelta voi hänelle ojentaa.
Täst'edes autan vain niitä jotka Henki ohjaa eteeni? Vaan mistäs sen taas tietää kuka on sellainen?
Don Juan sanoi että ihminen joko välittää toisista tai sitten ei. Jos ei välitä, antaa vaikka takinkin päältään. Ilmeisesti koska lopputulos on yhdentekevä. Ei ala pähkäillä oliko tämä nyt hyvä juttu vai ei. Jos taas välittää, miettii loputtomiin mitä pitäisi tehdä, missä, mitenkä, ja kannattaako kuitenkaan. Yksi hevon perän helvetti!
Yritettyäni kaikin tavoin saada jotain järkeä päähän eräälle omiin illuusioihinsa pudonneelle ihmiselle olen kypsynyt siihen pisteeseen, että mieleeni tulee, kun hän taas tulee aikanaan syytämään ylleni omaa pahaa oloaan, sanoa:
Työnnä pesäpallomaila perseeseesi ja itke isällesi. En ole mikään sossun täti tahi psykiatri että sinua osaisin auttaa. Se on kuuleppas loppu nyt.
Olisikohan tämä järkevä menettelytapa? Kielinee kuitenkin vain siitä että olen kyllästynyt ymmärtämään loputtomasti lähimmäisiäni, ja todennut että en minä heitä voi auttaa vaikka tahtoa siihen olisikin.
Maailma menee yhtäaikaa kohti sekä helvettiä että taivasta. On ihmisestä itsestään kiinni kumpaa olotilaa hän haluaa itsessään ylläpitää. Ei sitä voi ulkopuolelta voi hänelle ojentaa.
Täst'edes autan vain niitä jotka Henki ohjaa eteeni? Vaan mistäs sen taas tietää kuka on sellainen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Etkö vain voisi sanoa hänelle, ettet pysty auttamaan vaikka haluaisit?
Kaippa se siihen tiivistyy. Oma ongelmani jos tunnen loputonta tarvetta auttaa ihmisiä... Vielä senkin jälkeen kun auttavaa kättä on purtu.
Haiskahtaa kyllä hieman projisoinnilta. Täytyy muistaa, että kaikki kehitys on seurausta omista elämänkokemuksista, eikä toisen kokemus voi siinä olla muuta kuin neuvoa antamassa. Useimmat ongelmat eivät johdu tiedon puutteesta (vaikka sitäkin on) vaan toistuvista kaavoista.
Jos haluat auttaa, sinun on tarvittaessa oltava valmis olemaan todella pirullinen, ja laittamaan jopa ystävyytenne koetukselle.
Voihan sitä myös lopettaa pähkäilyn ja toimii.
Siis
lopettaa
ton
pähkäilyn.
Et sä voi ketään auttaa jos se ei HALUU SUN apua. Mut sä voit antaa sen nk. toisen auttaa sua auttaa sitä auttaa sua auttaa sitä auttaa sua auttaa sitä auttaa...
...nii onhan se aina kivempi kun molemmat saa myös antaa niinku Pave Maijanen ammoin muinoin laulo tai ainakin sinne päin :D. Äläkä odota että tajuisit mitään siitä tapahtuu, sepitä sit egollas joskus jälkikäteen joku stoori siitä mitä tapahtu, miten SÄ homman hoisit nii et kaikki meni kuitenkin hyvin niinku pitikin. Mut niinku askeesina kokeilepas vaikka olla sepittämättä sitä tarinaa niin kauan kuin tarttee ja kykenet, pidättele vähän pitempää ku se normaalit puoli sekkaa, ei sitä muulla tavalla kai kukaan osaa ketään auttaa ku et antaa juttujen tapahtuu, oikeesti.
(äläkäs nyt huolestu, kyllä sä sen tarinan ehdit sepittää itelles vaik kuinka moneen kertaan ja muille vielä useemmin, kukas nyt niitä stooreja vois ilman olla, mut elä laakase, naatiskele - niin saa enemmän ja enemmänhän me kaikki halutaan, vittu mikään ei riitä, saatanan kulinaristeja ollaan kaikki, yhä uusia nautinnon huippuja tavoitellaan ja se kattaushan on jo puoli ruokaa :) )