Olen hiljattain muuttanut tänne maaseudulle lähelle nykyistä pääministeriämme.Naapurini tarinoiden perusteella tässä aivan lähistöllä on kuulemma asustellut ,joku¨viisunikkari Kalle.Onko kellään parempaa tietoa?
Eno Kalle
3
514
Vastaukset
- viisunikkarista
osaa sanoa. Siellä Klaukkalan suunnalla kuitenkin aikanaan asustelivat kuuluisat Nurmijärven metsärosvot ryöväämässä matkalaisia Vanhankaupungin lahden ja Hämeenlinnan väliseltä ratsu- ja ratastieltä.
Venäjän tsaarikin kuuli ja kyllästyi. Lähetti komppanian kasakoita ottamaan kiinni. Tuossa naapurissa sitten oli Hyvinkään historiasta vanhin tunnettu rakennelma eli hirsipuu, jossa ne sitten hirtettiin. Ruumiit tai luut voisivat vieläkin löytyä lähellä olevasta suosta.
Ei ollut vastaus kysymykseesi, mutta muuta menneisyydestä. Olen pikkupoikana nähnyt Eno Kallen. Hän kävi usein Perttulassa laulelemassa viisujaan kauppojen pihassa, vieressä oli hattu, johon laitettiin rahat.
Eino Johansson eli Eno Kalle asui perheineen 4 kilometriä Perttulasta Lepsämään päin. Lapsia oli 5: Erkki, Lempi, Eino ja Maire. Viidennen nimeä en muista. Nuorimmat kävivät Uotilan koulua samaan aikaan kun minä. Erkki kaatui sodassa, ja Eino muutti Lepsämään, tuskin elää enää. Lempi muutti Helsinkiin. Nuorimmat sisarukset näin viimeksi kotonani sen jälkeen kun heidän vanhempansa olivat kuolleet joskus neljäkymmentäluvun loppupuolella.
Eno Kalle kirjoitti paljon lauluja ja viisuja,
niistä oli painettu vihko joka oli meilläkin mutta se on hävinnyt johonkin. Ehkä sellainen vielä on jossakin. Muistan yhden viisun pätkän:
"Kirjeet kulkee kiireellä Enokallen nimellä Otalampi Lepsämä Kuonamäki Heikkilä."- korj.
Sama pää kesän talven kanssa. Tuli paha lyöntivirhe, kun kirjoitin Eino. Nimihän oli tietysti Kalle Johansson.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2301743- 1861581
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä451192Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad47893- 14750
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30731Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21730- 36701
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23682Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627