Mä olen sellanen henkilö joka ei kuulu mihinkään. Mä en ole sopiva yksinäisten joukkoon enkä mä ole myöskään sopiva "normaalien" ihmisten joukkoon. Olen yksinäinen yksinäinen. Musta tuntuu, ettei yksinäiset eikä "tavalliset" ihmiset edes haluaisi mua kaveriksi. Mä olen ollut jo niin kauan yksin, että olen tottunut siihen ja enemmän mua pelottaa elämä jonkun toisen kanssa kuin olla yksin vaikka en halua olla aina yksin.
Yläasteella mä vielä kuuluin sellaseen poika porukkaan, mutta en kuitenkaan tuntenut oikeesti kuuluvani siihen vaan olo oli ulkopuolinen. Yläasteen jälkeen olen ollut enemmän tai vähemmän yksin. Nyt olen 24 vuotias ja aloittanut amk opiskelut. En osaa tutustua ihmisiin ja vaikka ajan mittaan tutustunkin niin en koskaan päästä ketään liian lähelle.
Mulla on yksi hyvä ystävä, jonka kanssa voin puhua mistä tahansa ja pitää hauskaa huoletta tietäen, ettei se koskaan hylkää, vaikka silläkin on omat ongelmansa. Mutta se asuu Helsingissä nykyään ja me nähdään tosi harvoin. Ite kun olen Turussa.
Oikeestaan mä en tarvii muuta kuin ihanan naisen vierelleni ja paljon rahaa niin mä olisin onnellinen. Tai no ainakin sen ihanan naisen.
Rakastan elokuvia, joissa on kertomuksia yksinäisistä ihmisistä. Sergio Leonen westernit joissa Eastwood teki läpimurtonsa on mun suosikkeja. Eastwood esittää yksinäistä vaeltelevaa pyssy"sankaria" joka on valmis tekemaan mitä tahansa "vain muutaman dollarin tähden" :) On helppo samaistua Eastwoodin hahmoihin heidän yksinäisyydessään.
Jos joku yksinäinen haluaa kirjoittaa yksinäiselle yksinäiselle niin kirjoittakaa mulle osoitteeseen [email protected]. Tytöt varsinkin! Jos vaikka löytyisi se ihana tyttö mullekkin... :-)
Yläasteella mä vielä kuuluin sellaseen poika porukkaan, mutta en kuitenkaan tuntenut oikeesti kuuluvani siihen vaan olo oli ulkopuolinen. Yläasteen jälkeen olen ollut enemmän tai vähemmän yksin. Nyt olen 24 vuotias ja aloittanut amk opiskelut. En osaa tutustua ihmisiin ja vaikka ajan mittaan tutustunkin niin en koskaan päästä ketään liian lähelle.
Mulla on yksi hyvä ystävä, jonka kanssa voin puhua mistä tahansa ja pitää hauskaa huoletta tietäen, ettei se koskaan hylkää, vaikka silläkin on omat ongelmansa. Mutta se asuu Helsingissä nykyään ja me nähdään tosi harvoin. Ite kun olen Turussa.
Oikeestaan mä en tarvii muuta kuin ihanan naisen vierelleni ja paljon rahaa niin mä olisin onnellinen. Tai no ainakin sen ihanan naisen.
Rakastan elokuvia, joissa on kertomuksia yksinäisistä ihmisistä. Sergio Leonen westernit joissa Eastwood teki läpimurtonsa on mun suosikkeja. Eastwood esittää yksinäistä vaeltelevaa pyssy"sankaria" joka on valmis tekemaan mitä tahansa "vain muutaman dollarin tähden" :) On helppo samaistua Eastwoodin hahmoihin heidän yksinäisyydessään.
Jos joku yksinäinen haluaa kirjoittaa yksinäiselle yksinäiselle niin kirjoittakaa mulle osoitteeseen [email protected]. Tytöt varsinkin! Jos vaikka löytyisi se ihana tyttö mullekkin... :-)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulostaapa tutulta.
[Vaikka mä olenkin viitisen vuotta nuorempi, ja nainen.]
Yksinään yksinäinen - mielenkiintoinen määritelmä. Ja aika osuva, itse asiassa.
Muutama kaveri on vuosein varrelta mukaan jäänyt, niiden kanssa voi pitää hauskaa, käydä ulkona, tehdä kaikenlaista. Yksi ystävä, joka kuuntelee, ja jota jaksaa kuunnella, jolle jaksaa jakaa myötätuntoaan. Mutta kuitenkaan en mäkään taida oikein osata luottaa ihmisiin, oikeastaan edes halua päästää ketään kauhean lähelle. Yleensä asenteella: "ei niitä kuitenkaan kiinnosta". Ja silloin harvemmin kiinnostaakaan.
Ja sillä tavalla onnistuu olemaan porukassakin melkoisen yksin. Näkymätön, mukana, muttei kuitenkaan kokonaan.
Nyt, fuksivuoden alettua pitäisi kyetä tutustumaan siihen kuuluisaan 'opiskelijaelämään' ja siihen liittyen myös uusiin, vieraisiin ihmisiin. Tähän mennessä on mennyt hyvin, mutta...
Mulla ei oikeestaan ole kavereita ollenkaan vaan sellaisia "sekuntikavereita" joita näen kerran pari viikossa joiden elämään en viitsi sekaantua yrittämällä olla ystävä. Kun mulla on sellanen tunne, että ei kukaan kuitenkaan halua olla oikeesti mun kaveri. Ehkä mä vaikutan ulospäin muiden silmissä aika mulkulta tyypiltä, vaikka mä yritän olla toiset huomioonottava ja muutenkin hyvä tyyppi. Toisaalta mä huomaan olevani välinpitämätön vaikka mä esitän etten olis, kun ei mua oikeesti kiinnosta paskaakaan muiden ongelmat.
Mä olen kerran jopa rakastunut, mutta se johon olin rakastunut ei rakastanutkaan mua vaan potkas pellolle ku sanoin mitä mä tunsin. Mietin, että en enää ikinä rakastu toistamiseen, koska liian kivuliasta se on. Silti mä aina etsin...
Mutta se oli varmaan maksu siitä miten mä olen ennen jättänyt kylmästi naiset joiden kanssa olen seurustellut. Se on näitä henkimaailman pimeitä sairaita juttuja. Tasapaino on säilyttävä... ;)
"Opiskelijaelämästä" sen verran, että en ikinä sekaannu siihen touhuun mitä ne tarjoo bileiden merkeissä. Rahaa menee vaan niin vitusti ja kun on muutenkin köyhä eikä ole ketään avustamassa paitsi ehkä mutsi joka asuu tuhannen kilometrin päässä niin ei kiitos. Mullei ole huumorintajuu sellaseen. Ihan niinku opiskelijaelämässä olis jotain hienoo. Täysin perseestä se on...
Yksinäisyyden tunne iskee pahimpana silloin kun on ihmisten seurassa. Olo on ulkopuolinen ja kylmä yksinäisyys tarraa kiinni eikä päästä irti...