olen 15-vuotias tyttö ja pelkään että minua vaivaa masennus,ehkä jopa olen maanis-depressiivinen...tämä alkoi jo viime vuoden puolella...lopetin harrastukseni jota olin harrastanut jo 6 vuotta,koska en jaksanut eikä mua kiinnostanut...jos minulta kysyy jotain vastaan aina jotenkin haluttomasti enkä jaksa puhua ihmisten kanssa...eikä mua kiinnosta muitten asiat yhtään eikä sen enempää omatkaan...olen lihonnut vaikka olen yrittänyt laihtua ja laihduttaminenkin vaivaa...kun se ei onnistu,aina kun katson peiliin tulee todella huono olo ja alan itkeä...itken itseni n.joka toinen ilta uneen koska tuntuu että ketään ei välitä,minusta ei ole mihinkään,eikä mulla oo täällä mitään tarkoitusta...olen miettinyt itsaria todella monta kertaa ja kirjoitin jopa kirjeet perheelleni ja kavereilleni mitkä aion antaa tapettuani itseni...!siinä oli osa mua vaivaavista asioista...voisko joku auttaa... :)
kertokaa mitä tä on??
elämänilo kadonnut
7624
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä sun pitää kertoa vaikka parhaalle ystävällesi, vanhemmille ongelmastasi, ja jos ei heille niin psykiatrille tai terveydenhoitajalle. Ole mahdollisimman avoin, älä pidä huoliasi sisällä. Puhuminen autaa huomattavasti. Ja minä uskon 100%:sesti että joku kuuntelee sinua ja auttaa.
ei ketään ota mitun juttuja tosissaan...oon yrittäny puhuu vanhemmilleni ja kamuille...eikä ketää kuuntele ku "toisel korval"...seuraavaks täytyy varmaan turvautua siihen psykiatriin...
on se niin kummaa jos omat vanhemmatkaan eivät kuuntele, minusta se on niin väärin, niin VÄÄRIN.
Siitä se johtuneekin. Yritä saada heidät kuuntelemaan, kuuntele ensin itseäsi ja jos se kuulostaa pahalta, kerro se vanhemmillesi niin että he kuulevat, huuda vaikka.
Kaikilla ei ole niin hyvä "kuulo", eivät "kuule" vaikka olisivat lähelläkin. Minä "kuulin" vaikka vain luin juttusi, en vaan voi tehdä mitään, valitettavasti. Kuin korkeintaan tämän, kuunnella ja kertoa kuulleeni, kehottaa vielä yrittämään puhumista, huutamista.
kerron omia kokemuksiani masennuksesta
puhuminen helpottaa, mutta "masennus" hellittää vasta kun on päässyt taas yhteyteen omin aitoihin tunteisiinsa (VIHA, suru, pettymys, rakkaus, ilo)
Laitoin VIHA isoin kirjaimin, koska VIHAN tukahduttaminen ja itseensä päin kääntäminen on suurin masennuksen aiheuttaja.
Surun tunne ja masennus ovat ihan eri asioita.
Terapia auttoi minua. Tunteiden löytyminen ja sitten niiden ilmaiseminen ja kaikkein eniten se, että pahimmatkin tunnepurkaukseni HYVÄKSYTTIIN.
Kuitenkin, jos sinulla tai kenellä tahansa on vakava masennus, voit tarvita lääkitystä päästäksesi jotenkin jaloillesi. Tosi vakavasti masentuneena ei voi aloittaa terapiaa. Ei jaksa. ja itsemurhavaara on suuri.
Tyttö-kulta sinä olet niin nuori, sinulla on vielä ihana elämä edessäsi, uskon niin.
Kun elät muutaman vuoden eteenpäin, huomaat, että suurentelet asioita, jotka liittyvät ulkonäköösi.
Et kertonut, minkä harrastuksen keskeytit, kokeilepas jotain uutta harrastusta, olisiko se mahdollisesti urheilua, liikuntaa tai jokin kurssi. Kerro ihmeessä tunteistasi jollekin.
Olen itse kärsinyt muutamista masennuksista ja tiedän, että silloin mikään ei jaksa kiinnostaa.
Aluksi on pakotettava itsensä toimimaan ja lääkitys lopulta auttaa ainakin minun kohdallani, viimeistään puolen vuoden päästä. Sitten elämä on entistä ihanampaa, ja haluaa osallistua taas joka asiaan, jotka oli aikaisemmin halunnut jättää väliin. Tsemppiä sinulle toivoo 52-vuotias 2 lapsen äiti.
Pahinta mitä masentuneelle voi tehdä, on sanoa: Kyllä se siitä järjestyy...
Sama kuin
Nosta itseesi suosta niskasta vetäen!
Ei siinä ole mitään pelättävää jos sairastuukin masennukseen. Ainut pelko silloin on jos ei paranekaan siitä. Juttusi kuulostaa tutulta. Mulla oli paljon kavereita, poikakaveri sun muuta, mut masentunut ei halua kuormittaa muita ongelmillaan ja sitä joutuu melkoiseen oravanpyörään että siitä ei pääse kuin ottamalla itseä niskasta kiinni. Kunhan vain tajuaa sen että ei itse pysty tekemään asialle enää mitään ja hankkii apua muuta kautta. Sen jälkeen on jo kaikki paljon helpompaa. Niin minäkin tein. Kaduttaa etten mennyt lääkäriin jo aiemmin..nyt ei tarvitsisi välttämättä syödä lääkkeitä tähän masennukseen.. Mutta tämän rinnalla mulla alkaa kohta terapia ja luulen että sitten munkin elämä helpottuu. Lääkkeet on vaikuttanu positiivisesti ja positiivista mielialaa tässä tarvitaankin että jaksaa! Hae ihmeessä apua ammattilaisilta ja anna heidän tehdä loput! Voimia.