Haluaisin vaihtaa alaa, tai ainakin etsiä uuden harrastuksen entisöinnistä. Erityisesti kiinnostaa vanhojen huonekalujen entisöinti. Tällä hetkellä osaamistasoni on alasta 0, eli ihan perusasioista pitäisi lähteä liikkeelle. Olen kyllä aika lahjakas kädentaidoiltani ja harrastanut monenlaista taidetta ja näpräämistä.
Yritin tuossa googlailla, mutta jostain syystä en oikein löytänyt mitään. Eli miten entisöintiin oikein kouluttaudutaan? Mitä kaikkea pitäisi osata ja missä näitä taitoja opetetaan? Olisi mukavaa oppia esim. iltakurssien muodossa ja toisaalta oppisopimustyylinen ratkaisu voisi olla myös sopiva. Minulla on päivätyö, joka pitää tällä hetkellä kiireisenä.
Vastailkaa, jos osaatte neuvoa. Olisi niin piristävää löytää elämään jotain ihan uutta vaihteeksi!:)
Mistä koulutusta?
haluaisi oppia!
6
2365
Vastaukset 6
- Puhdistettu
Menemällä työväenopiston entisöinti kurssille sitä ennen pitää etsiä korjattava huonekalu.Jurvassa on myös koulutusta korjaamiseen ja huonekalujen rakentamiseen.
- alan artenomi(amk)
mene vaikka kesälomalla jonnekkin lyhyt kurssille, kansanopistoissa järjestetään kaikenlaisia kursseja kesäisin. googlaa. työväenopisto on toinen. lue alan kirjoja jne
- Heikki A
Koulutusta saa Ikaalisista IKATALTA.
- opiskellut
Heltech
Keskuspuiston ammattiopisto
Savon ammatti- ja aikuisopisto
TAO - Turun ammattiopisto
TEAK Teuva
TTS Rajamäki - Jo harrastanut
Onko Lainläänissä missään tällsita koulutusta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on161265Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1041040Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1661024- 65775
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51731Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y27719Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47704Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.51696- 51649
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30607Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee529607Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32592Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20563- 31551
- 74525
- 43523
- 6516
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14505- 44501
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81499