Koska usein tällä palstalla kummitusjutut ovat melkoisia kauhutarinoita, ajattelin kertoa myös kummiuden ilosta.
Olen vielä nuori, vasta 23. Minulla on kaksi kummilasta: tyttö 8v ja poika täytti juuri vuoden. Kummius tarkoittaa minulle sitä, että olen valmis menemään vaikka läpi tuulen ja tuiskun, jos lapsi minua tarvitsee. Vaikka sitten vanhempanakin. Ja lapsen tarve voi olla myös sitä, että lapsen vanhemmat tarvitsevat olkapäätä, johon nojautua; heijastuuhan vanhempien paha olo myös lapsiin.
Kummityttööni olen voinut pitää hyvin vähän konkreettista yhteyttä. Tyttö on kuitenkin lähes päivittäin ajatuksissani, vaikken häntä olekaan nähnyt kuin viisi kertaa hänen koko elämässään. Soitan tytölle syntymäpäivänä ja lähetän pienen lahjan jouluna. Ja olen ottanut nyt näinä kahtena ensimmäisenä kouluvuotena tavaksi muistaa tyttöä aina koulun alkaessa. Se on kuitenkin pienelle lapselle aina tärkeää ja siksi haluan muistaa häntä tärkeänä päivänä. Syntymäpäivänä aina laitan tytölle pienen summan rahaa hänen omalle tililleen, jonka hän saa valmistuessaan peruskoulun jälkeisestä koulustaan. Ei siis vielä rippilahjaksi, vaan aikuistuessaan todella.
Voi olla, että tyttö pitää minua etäisenä, enkä yhtään hämmästyisikään. Opiskelijana minun on kuitenkin lähes mahdotonta päästä hänen luokseen toiselle puolen Suomea, kun kouluajan ulkopuolisen ajan olen töissä. Tyttö on kuitenkin minulle tärkeä ja kun hän tuosta vanhenee tarpeeksi, haluan puhua hänen kanssaan asiasta, ettei se vaan jää häntä painamaan.
Poika asuu lähellä minua ja hänelle olen sylikummitus. Pojan kanssa olen voinut pitää yllä sellaista kummisuhdetta, jota haluankin. Lapsi tulee halimaan minua ihan itse ja huolii minut äidin ja isän lisäksi, jos hänellä on paha mieli. Ja poika on minulle ihminen numero yksi. Olen vanhemmille ilmoittanut, että aion olla 'tylsä' kummi. Yhtään taistelu-ukkoa, sotalaivaa tai pyssyä en osta ja muutenkin en aio liiemmälti leluja hankkia. En oikein usko ylenpalttiseen lelutukseen. Jos ostan lelun, se on ns.kehittävä tai muuten yllättävä lelu. Palapeli, leluastiasto, nukke, vesivärit, värityskirja, muovailuvaha... Jos ostan pojalle auton, ostan sen omaan kotiini odottamaan pientä kyläilijää.
Tälle pojalle haluan antaa nimenomaan aikaani. Toivon, että voin antaa sitä myös valmistuttuani ja sitten kun minulla joku päivä on oma perhe. Haluan olla hänelle tuttu ja turvallinen aikuinen, jonka luo voi tulla murrosiän myrskyissäkin, kun oma äiti ja isä raivostuttaa. En pelkää tarvittaessa riidelläkin aikanaan pojan kanssa, se kuuluu läheisyyteen.
Olen voinut riidellä oman kummisetäni kanssa, mutta toisaalta olen sitten päässyt kainaloon, kun on tuntunut pahalta. Hän on ollut minulle vara-isä, mihin hän isän pikkuveljenä hyvin sopiikin. Kummisedän lapset ovat minulle kuin pikkusisko ja -veli. Nykyään olen heidänkin kanssaan vähemmän tekemisissä, mutta varsinkin lapsia minulla on usein ikävä. Kummisedälle voin soittaa vieläkin, jos minusta tuntuu pahalta ja tiedän, että hänellä on silloin aikaa vain minulle. Aineellista hyvää hänkään ei ole minulle liikaa antanut, mutta aikaansa ja vanhemmilleni aikaa olla kahden. Toivon, että omat kummilapseni voivat ajatella minusta aikuistuessaan samoin.
Olen vielä nuori, vasta 23. Minulla on kaksi kummilasta: tyttö 8v ja poika täytti juuri vuoden. Kummius tarkoittaa minulle sitä, että olen valmis menemään vaikka läpi tuulen ja tuiskun, jos lapsi minua tarvitsee. Vaikka sitten vanhempanakin. Ja lapsen tarve voi olla myös sitä, että lapsen vanhemmat tarvitsevat olkapäätä, johon nojautua; heijastuuhan vanhempien paha olo myös lapsiin.
Kummityttööni olen voinut pitää hyvin vähän konkreettista yhteyttä. Tyttö on kuitenkin lähes päivittäin ajatuksissani, vaikken häntä olekaan nähnyt kuin viisi kertaa hänen koko elämässään. Soitan tytölle syntymäpäivänä ja lähetän pienen lahjan jouluna. Ja olen ottanut nyt näinä kahtena ensimmäisenä kouluvuotena tavaksi muistaa tyttöä aina koulun alkaessa. Se on kuitenkin pienelle lapselle aina tärkeää ja siksi haluan muistaa häntä tärkeänä päivänä. Syntymäpäivänä aina laitan tytölle pienen summan rahaa hänen omalle tililleen, jonka hän saa valmistuessaan peruskoulun jälkeisestä koulustaan. Ei siis vielä rippilahjaksi, vaan aikuistuessaan todella.
Voi olla, että tyttö pitää minua etäisenä, enkä yhtään hämmästyisikään. Opiskelijana minun on kuitenkin lähes mahdotonta päästä hänen luokseen toiselle puolen Suomea, kun kouluajan ulkopuolisen ajan olen töissä. Tyttö on kuitenkin minulle tärkeä ja kun hän tuosta vanhenee tarpeeksi, haluan puhua hänen kanssaan asiasta, ettei se vaan jää häntä painamaan.
Poika asuu lähellä minua ja hänelle olen sylikummitus. Pojan kanssa olen voinut pitää yllä sellaista kummisuhdetta, jota haluankin. Lapsi tulee halimaan minua ihan itse ja huolii minut äidin ja isän lisäksi, jos hänellä on paha mieli. Ja poika on minulle ihminen numero yksi. Olen vanhemmille ilmoittanut, että aion olla 'tylsä' kummi. Yhtään taistelu-ukkoa, sotalaivaa tai pyssyä en osta ja muutenkin en aio liiemmälti leluja hankkia. En oikein usko ylenpalttiseen lelutukseen. Jos ostan lelun, se on ns.kehittävä tai muuten yllättävä lelu. Palapeli, leluastiasto, nukke, vesivärit, värityskirja, muovailuvaha... Jos ostan pojalle auton, ostan sen omaan kotiini odottamaan pientä kyläilijää.
Tälle pojalle haluan antaa nimenomaan aikaani. Toivon, että voin antaa sitä myös valmistuttuani ja sitten kun minulla joku päivä on oma perhe. Haluan olla hänelle tuttu ja turvallinen aikuinen, jonka luo voi tulla murrosiän myrskyissäkin, kun oma äiti ja isä raivostuttaa. En pelkää tarvittaessa riidelläkin aikanaan pojan kanssa, se kuuluu läheisyyteen.
Olen voinut riidellä oman kummisetäni kanssa, mutta toisaalta olen sitten päässyt kainaloon, kun on tuntunut pahalta. Hän on ollut minulle vara-isä, mihin hän isän pikkuveljenä hyvin sopiikin. Kummisedän lapset ovat minulle kuin pikkusisko ja -veli. Nykyään olen heidänkin kanssaan vähemmän tekemisissä, mutta varsinkin lapsia minulla on usein ikävä. Kummisedälle voin soittaa vieläkin, jos minusta tuntuu pahalta ja tiedän, että hänellä on silloin aikaa vain minulle. Aineellista hyvää hänkään ei ole minulle liikaa antanut, mutta aikaansa ja vanhemmilleni aikaa olla kahden. Toivon, että omat kummilapseni voivat ajatella minusta aikuistuessaan samoin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla on pian puolitoistavuotias kummipoika, jota rakastan enemmän kuin ketään toista maailmassa. Poika menee jopa oman rakkaan miehen edelle, eikä se ole sen enempää miehelle kuin itsellenikään mikään ongelma.
Vietän myös kaiken mahdollisen ajan pojan kanssa, pieni lapsi oppii paljon lyhyessä ajassa ja kasvaa todella nopeasti. On ihanaa kun sitä kaikkea saa seurata itsekin läheltä.
Erona meissä on ehkä se, että minä ostan pojalle aina ja kaikkea, vanhempien mielestä välillä liikaakin :) Mutta liiallisuuksiin ei tietenkään saa mennä, eikä lapsi saa oppia kerjäämään kummilta. Yhdessä viettämämme aika on kuitenkin tärkeintä.
Toivon myös tulevaisuudessa pojan kasvaessa hänen luottavan ja uskoutuvan minulle tarvittaessa, että vietämme yhä aikaa yhdessä, pidämme vahvaa sidettä yllä.
Minäkään en ymmärrä niitä ihmisiä, joille kummius on kamala taakka, "pakkopullaa". Miksi suostua, jos ei sitä oikeasti halua, lapsihan siinä eniten kärsii. Kummius on ainakin itselleni ollut ihana kokemus, myös todella opettava.