Eikköön nuita....

Eekköön nuita oes isomppiihi rosvoja putkkaan vietäväks. Voe viddu kuitennii.
Kaekemmualiman kaljupiät ja rengaskorvat, köyssiin puutteessa irti kävellööt.
60 luvulla oes Lieksassa sijottu petäjjään tuommoset miehet, mitkä nykysi irti seikkaelloo immeisille keljjuilemassa ja muutahi pahhoo tekamässä.
13770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Minä en sijoitu työpaikkaan joten olen vaikeasti työllistettävä yl 50 vuotias. työttömyyskortiston pöhkö rosvo kannattaa olla nykyaikana sillä saa kaikki tuet ilmaiseksi tekemättä mitään työtä tässä esim. saa asumistukea, työmarkkinatukea ja sossun rahoja. ei tarvitse mitään tehdä kuin syljeskellä kattoon ja päästään pakokaasut ilmoille.Työttömyyskortiston säilössä oleva työtön. Ruvetkaa muutkin työttömät rosvokaartiin. ja hankkikaa rikosrekisteri

Äänestä
  • Elä sie tuolleen toitota... niit rosvovoi on tarpeeksi jo, ihan katiskavarkaaksi asti!

    Ei kannata pilata elämäänsä ryhtymällä rikoksia tekemään sillä niiden tekijöistä tulee yhteiskunnan hylkijöitä ennenpitkää!

    Ymmärrän kyllä purkauksesi syyt!

    Eihän se ole normaalista , työttömänä kitkuttelevista ihmisistä kivaa kun tietää että jotkut holistit ja konnat käy esim alkossa taksilla ja heille kustannetaan nuo kyydit ,lehdet , vuokrat, lääkekulut ym ja vielä ruuat sossun toimesta. Yhteiskunan siivellä eläjiä on ollut aina eikä niiden osaa käy kadehtiminen, ainakaan mie en kadehdi deekuja/konnia ,noita onnettomia eläjiä jotka viinalla/ elämäntyylillään ovat aivonsa pihalle juoneet tai kuten konnat , pilanneet oman tulevaisuutensa.(hyvin moni työnantaja nykyään kysyy onko työnhakijalla rikosrekisteriä).

    Sosiaalitoimihan ei voi tappaa edm holisteja ja rosvoja nälkään eikä ajaa heitä veneen alle asumaan.

    Äänestä

  • Kuotta kirjoitti:

    Elä sie tuolleen toitota... niit rosvovoi on tarpeeksi jo, ihan katiskavarkaaksi asti!

    Ei kannata pilata elämäänsä ryhtymällä rikoksia tekemään sillä niiden tekijöistä tulee yhteiskunnan hylkijöitä ennenpitkää!

    Ymmärrän kyllä purkauksesi syyt!

    Eihän se ole normaalista , työttömänä kitkuttelevista ihmisistä kivaa kun tietää että jotkut holistit ja konnat käy esim alkossa taksilla ja heille kustannetaan nuo kyydit ,lehdet , vuokrat, lääkekulut ym ja vielä ruuat sossun toimesta. Yhteiskunan siivellä eläjiä on ollut aina eikä niiden osaa käy kadehtiminen, ainakaan mie en kadehdi deekuja/konnia ,noita onnettomia eläjiä jotka viinalla/ elämäntyylillään ovat aivonsa pihalle juoneet tai kuten konnat , pilanneet oman tulevaisuutensa.(hyvin moni työnantaja nykyään kysyy onko työnhakijalla rikosrekisteriä).

    Sosiaalitoimihan ei voi tappaa edm holisteja ja rosvoja nälkään eikä ajaa heitä veneen alle asumaan.

    Minulta on kysytty rikosrekisteriä ja oletko poliisinkirjoissa rötöksistä, kun olet pitkäaikaistyötön toivoton tapaus joten sääliksi käy. myös televisiolupaa on kysytty haastattelussa, minulla ei ole telkkarilupaa, joten katson sitä luvattomasti.Työtöntä kyllä katsotaan pitkään miksi on yleensä työtön, Suomessa ei kyllä nälkään tapeta työttömiä siitä pitää huolen kunnan sossu, kela, joten elämä on turvattu persturvalla ja saa käyttää rahat viinan ostoon.Työttömällä vähäinen rike vaikuttaa työpaikan saantiin esim pienellä paikkakunnalla tunnetaan työttömän taustat paremmin

    Äänestä

  • työtön pitkään kirjoitti:

    Olen työtön ja varastanut esim ruokaa, vaatteita kemikaalituotteita jne.minulla on poistumiskielto voimassa en saa käydä kaupassa koska varastan ei haittaa että minulla on rikosrekisteri. Lieksassa tiedetään että ole myymälävaras ja työtön sillä seurataan joka paikassa.Työttömän elämä tosiaan turvataan työttömyyskortistossa hakijana ja saa tuet kelasta. sossusta

    Äänestä

  • sairaloinen varastaja kirjoitti:

    ämmä, joka yrität asiakkaitasi näin solvata? Oletan sinun tahallaan tekevän solvauksia muiden piikkiin, kassavajeita peitelläksesi. Onko oma lehmä ojassa? En syytä mistään, totean vaan.

    Äänestä

  • sairaloinen varastaja kirjoitti:

    Olen työtön ja varastanut esim ruokaa, vaatteita kemikaalituotteita jne.minulla on poistumiskielto voimassa en saa käydä kaupassa koska varastan ei haittaa että minulla on rikosrekisteri. Lieksassa tiedetään että ole myymälävaras ja työtön sillä seurataan joka paikassa.Työttömän elämä tosiaan turvataan työttömyyskortistossa hakijana ja saa tuet kelasta. sossusta

    ei voi muuta, kuin todeta, että kirjoittajana on kauppias. En ymmärrä motivaatiota, mutta oletan humion tarpeen kiinittämistä johonkin muuhun, ehkäpä juuri kassavajeeseen, jonka, oletko tehnyt sen juuri itse? Ottamalla rahaa kassasta ja syyttämällä siitä asiaksata, onko näin? Mihinkä syyllistyt antamalla väärää ja valheellista tietoa asiakkaistasi. Oletko ajatellut, että nämä asiat kulkevat näin pienellä paikkakunnalla suusta suuhun ja mitä todennäköisemmin olet itse se häviäjä.

    Äänestä

  • työtön pitkään kirjoitti:

    Minulta on kysytty rikosrekisteriä ja oletko poliisinkirjoissa rötöksistä, kun olet pitkäaikaistyötön toivoton tapaus joten sääliksi käy. myös televisiolupaa on kysytty haastattelussa, minulla ei ole telkkarilupaa, joten katson sitä luvattomasti.Työtöntä kyllä katsotaan pitkään miksi on yleensä työtön, Suomessa ei kyllä nälkään tapeta työttömiä siitä pitää huolen kunnan sossu, kela, joten elämä on turvattu persturvalla ja saa käyttää rahat viinan ostoon.Työttömällä vähäinen rike vaikuttaa työpaikan saantiin esim pienellä paikkakunnalla tunnetaan työttömän taustat paremmin

    ollaan, niin kaikkien taustat tiiettään ja mitä ei tiietä, niin loput luullaan. Niin se on pieni tämä paikka.

    Äänestä

  • sairaloinen varastaja kirjoitti:

    Olen työtön ja varastanut esim ruokaa, vaatteita kemikaalituotteita jne.minulla on poistumiskielto voimassa en saa käydä kaupassa koska varastan ei haittaa että minulla on rikosrekisteri. Lieksassa tiedetään että ole myymälävaras ja työtön sillä seurataan joka paikassa.Työttömän elämä tosiaan turvataan työttömyyskortistossa hakijana ja saa tuet kelasta. sossusta

    itse tietämättään olevansa rikolline, josta on tehty tietoisesti huhuilmoituksia ja jopa lavastettu väärin todistein? Kuitenkin itse taakankantajalta on evätty kaikki tieto ja muodostettu hänen ympärilleen vain salaisuuden verho.

    Äänestä

  • kulukee kirjoitti:

    kuinka moni kulkee itse tietämättään olevansa rikollinen..???

    Naurettavaa paskaa tuollainen kirjoittelu!

    Nosta perseesi ylös tuolista ja painu poliisiasemalle ja pyydä sieltä kopio omasta rikosrekisteristäsi niin näet itse mustaa valkoisella mitä se sisältää. Voihan olla ettei koko rikosrekisteriä olekkaan kun omassa sairaassa päässäsi!

    aikona kirjotellu, on tämä kannan ottosi järkevä, jos sen olisi joku toinen kirjuttanu, oisi se vieläkin uskottavampi, mutta hyvä näinkin.

    Äänestä

  • Kuotta kirjoitti:

    kuinka moni kulkee itse tietämättään olevansa rikollinen..???

    Naurettavaa paskaa tuollainen kirjoittelu!

    Nosta perseesi ylös tuolista ja painu poliisiasemalle ja pyydä sieltä kopio omasta rikosrekisteristäsi niin näet itse mustaa valkoisella mitä se sisältää. Voihan olla ettei koko rikosrekisteriä olekkaan kun omassa sairaassa päässäsi!

    aattelet tuommossii, kun ite luulet kaikkien katiskoeta omikses?

    Äänestä

koita opiskella ensin suomen kieltä,kun tulet tänne mongertamaan.

Vaikka kyllä me ymmärretään sinua että olet syntymä tuhma,mutta se johtuu äidistäsi ja isästä jotka antoivat sinulle huonon perimän.

Lampaan siittämisessäkin käytetään parempaa perimää kuin sinussa, myös sikojen jalostukseen käytetään hyvälaatuista perimää.

Mutta sinun kohdalla on ikävästi tämmöinen vähä-älyisyys päässyt jatkumaan,olemme pahoillaan.

Toivottavasti olet Imbotentti niin ei pääse vahinko jatkumaan. SORRY*

Äänestä

miks kirjoitat tuollasella murteella kun lieksassa EI puhuta noin vitun aivokääpiö!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suurrosvo kirjoitti:

Eekköön nuita oes isomppiihi rosvoja putkkaan vietäväks. Voe viddu kuitennii.
Kaekemmualiman kaljupiät ja rengaskorvat, köyssiin puutteessa irti kävellööt.
60 luvulla oes Lieksassa sijottu petäjjään tuommoset miehet, mitkä nykysi irti seikkaelloo immeisille keljjuilemassa ja muutahi pahhoo tekamässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu