Olen 34-v. nainen. Minut on luokiteltu masentuneeksi jo toista kymmentä vuotta sitten. Olen kokeillut monia asioita, mutta mistään ei ole ollut apua. Nyt haluaisinkin kysyä ihan mitä tahansa vinkkejä, jotka piristäisivät, sillä olen kaiken aikaa niin toivottoman väsynyt.
Nuorena toivoin elämältäni jotakin: halusin tehdä jotakin - myös hyvää maailmalle. Haluaisin edelleen, mutta en jaksa. Olen hiljalleen alistunut siihen, etten tule selviämään hyvin työelämässä enkä tule lukemaan niitä ihania ja kehittäviä kirjoja, jotka olen joskus parempina päivinä ostanut.
Koko elämä pyörii sen ympärillä, jaksanko heräämiseni jälkeen puoli vai kaksi tuntia. Sen jälkeen saan vain hirveällä pakottamisella jotakin aikaan.
Olen vuosia muuttanut elämänsuuntaani muutamien vuosien tai kuukausien välein. Opiskelen, olen ollut töissä ulkomailla jne. Uusi alku saa minut piristymään hetkeksi, mutta yhä lyhyemmän ajan jälkeen uuvun.
En tajua, miten voin selvitä enää elämässä, kun välttämättömimmätkin tarpeet tulevat tyydytetyksi vasta viimeisessä hädässä. Heti herättyäni saatan murehtia, että tänään täytyy jaksaa käydä kaupassa, koska jääkaappi ammottaa tyhjyyttään tai minua rasittaa, kun täytyy pestä hampaat, koska suussa on jo paha maku.
Ei elämä voi olla näin vaikeaa? En tunne itseäni hirveän onnettomaksi, olen tottunut olotilaani enkä osaa kuvitella, mitä muuta elämä voisi olla. Jotenkin siitä ei vain tule mitään. Lasken rimaa, tavoitteitani, kaiken aikaa, mutta tulos alenee nopeammin kuin odotukset.
Tunnen olevani pian sänkypotilas masennukseni takia. En vain voi käsittää, miksi niin täytyy käydä. Miten säästyisin kaikelta siltä häpeältä, kun en pysty itseäni elättämään ja kaikelta siltä vakuuttelulta, kun vaikeuksiani ei oteta todesta?
Näen edessäni umpikujan - en halua tulevaisuutta, johon mieleni minut pakottaa. Kunpa jaksaisin käydä töissä, mutta aamulla ei silmät suostu aukeamaan. On pakko lähteä ennen kuin minut heitetään ulos. Miksi en saisi elää hiljaista yksinkertaista elämää, käydä töissä ja nukkua? Miksi mieleni pakottaa minut pahempaan?
Lääkitystä olen saanut jo vuosikausia. Suvussa on kaksi itsemurha tapausta masennuksen takia.
Kaikki kommentit ovat tervetulleita.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Oletko väsynyt työhön vai mihin?
Sinuna menisin yksityiselle lääkärille, ne kun jo ovat ammattilaisia. Mene terapiaan vaikka muutaman kerran.
Lääkitys sulla varmaan on aivan päin mäntyä!
Sekin voitaisi katsoa uudelleen toisella lääkärillä.
Lääkäri ei tuomitse!Vaan hoitaa asian(t) kuntoon.
Sen kuulin itse eilen!
Ota sairaslomaa ja ole sillä lomalla niin pitkään kuin tarvitset.
Nuku, tee asioita omassa tahdissa. Mutta yritä perusasioista päästä kiinni pienin askelin.
Ja yritä ajatella vaikka se hampaiden pesu hyvänä asiana, jonka teet itsellesi siitä syystä, että SINÄ OLET ARVOKAS.
Voimia sinulle.
moi
tuli vaan mieleen että onko sulta otettu kilpirauhastestit... kilpirauhasten vajaatoiminta aiheuttaa voimakasta väsymystä. Siihen on olemassa hyvät lääkkeet. kaverini sairastaa sitä...lääkärit luulivat sen johtuvan masennuksesta. No lääkkeitten saatua sen elämä on kummasti piristynyt kun jaksaa tehdäkkin jotain..kannattaa käydä lääkärissä puhumassa... voimia eteenpäin =)
Hakeudu neurologin vastaanotolle. Aivojen välittäjäainetoiminnassa selkeästi vikaa (tai muissa elimellisissä toiminnoissa).
Voisit hyötyä lääkkeistä kuten Kloriptyl, Ritalin tai Concerta. Ritalin ja Concerta vaativat huumausainereseptin.
Ritalinia ja Concertaa määrätään mm. narkoleptikoille eli ihmisille, joiden aivojen aineenvaihdunta/sähköinen toiminta on virheellinen ja he nukahtelevat sopimattomiin vuorokaudenaikoihin, kärsivät 'poissaolokohtauksista' ja ylettömästä väsymyksentunteesta.
Mene siis neurologille, hanki apua.
Olin masentunut noin 20 vuotta ja parannuin näin:
Ensin paastosin.
Aloitin kasvisruokavalion.
Lopetin kahvin ja tupakan. Tilalle tuli vihreä tee.
Aloin syödä ravintolisiä: Bio-Carnosin, E-EPA 500mg
Näistä aineista on paljon artikkeleita ja tutkimustuloksia.
esim.:
http://www.biovita.fi/suomi/uutiset_tiedotteet/270503_02.html
Ja masennuksesta:
http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/masennus.html
http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/cfs.html
Heips!
Tuli vain mieleen tuota kirjoitusta luettuani, että onko sinulla ketään ystävää, jolle voisit purkaa ahdistustasi?? Mitä yleensä harrastat??
Oletko yrittänyt keksiä mitään uusia harrastuksia?? Tämä kuulostaa jo varmaan kauhean kliseeltä, mutta potki itseäsi "perseelle" ja aloita jokin liikuntaharrastus, mikä miellyttää...lenkkeily metsässä?? Onko aivan mahdoton ajatus??? Naisten jumpassa voisi saada uusia ystäviä??
Jaksamisia sulle ja piristystä pimeneviin syksyisiin iltoihin!!