Asperger - testi

sarjakuvien lukeminen lapsena oli minulla tälläistä, että katselin vain enimmäkseen kuvia kuin luin puhekuplat, esim. lasten sarjakuvissa joissa on tarina, niin en koskaan aloittanut sarjakuvakirjan lukemista alusta, vaan sieltä täältä,yksittäiset kuvat olivat tärkeämpiä kuin tarina tai sanat.

kun minut vietiin ensimmäistä kertaa päivähoitoon, jossa tapasin ensimmäisen kerran muita lapsia kuin omat sisarukset, niin kyllä se oli shokki, ja en viihtynyt ja päivähoidossa oloni jäi vain kahteen päivään, eli äidin oli jäätävä kotiäidiksi.

se minua ihmetyttää miksi lapsia yritetään pakkosopeuttaa päivähoitoon , kun paras paikka olisi kotona oman äidin luona.

kun menin kouluun ala-asteelle niin leikin yksikseni ja muut lapset olivat minulle pelkkää ilmaa. ei minulla kavereita ollut ja tosin en kyllä niitä kaivannutkaan. minusta sosiaalinen kanssakäyminen oli ja on yhä vaikeaa.

ja jos juttelen jonkun kanssa niin se tahtoo mennä niin että puhun vain omista kiinostuksen aiheesta, ja en ole paljonkaan kiinnostunut vastapuolen puheista.

en koskaan katso ihmistä suoraan silmiin vaan, sivulle (tätä ominaisuutta olen jonkin verran onnistunut poistamaan, eli työpaikkahaastattelusse yritän väkisin katsooa haastattelijan silmiin.)

tämän kaiken kirjoitin siksi kun satuin tälle linkille

http://web.archive.org/web/20060505151704/http://users.kymp.net/p204188a/testi.htm

ja tein Asperger testin ja sain tulokseksi 144 eli aihetta epäillä Asperger tautia. kun olin tehnyt tuon testin niin silloin tuli mieleen nuo yllä mainitut asiat.

pitäisi varmaan uskaltaa käydä lääkärissä jossa saisi varmuuden. onko netissdä muitakin testejä
134900
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

"asperger tauti". Ei ole tauti. Ominaisuus mieluummin. Muuhun en nyt jaksa ottaa kantaa.

Äänestä

mikä hemmetin "tauti"?

Äänestä
  • Jäsenet valitaan testeillä kuten Mensassa _ niin ;)

    Äänestä

  • rotuoppi? kirjoitti:

    Jäsenet valitaan testeillä kuten Mensassa _ niin ;)

    ...jopa kiskotaan mukaan ihan väkisin, merkillinen mensa....

    Itse laitoin diagnoosia vastaan viimeiseen saakka, mutta pakko kai se on uskoa jos monen vuoden tutkimusten ja testailujen jälkeen jokaikinen lanttumaakari ja lääkäri on sitä mieltä. Mieluummin olisin kyllä ihan ilman tämän kerhon jäsenyyttä...

    Äänestä

  • .................. kirjoitti:

    ...jopa kiskotaan mukaan ihan väkisin, merkillinen mensa....

    Itse laitoin diagnoosia vastaan viimeiseen saakka, mutta pakko kai se on uskoa jos monen vuoden tutkimusten ja testailujen jälkeen jokaikinen lanttumaakari ja lääkäri on sitä mieltä. Mieluummin olisin kyllä ihan ilman tämän kerhon jäsenyyttä...

    että mensalainen:)

    Me ollaan hyviä.

    Äänestä

  • sekä assi, kirjoitti:

    että mensalainen:)

    Me ollaan hyviä.

    http://www.autismiliitto.fi/index.phtml?s=116

    Viisi kertaa vuodessa ilmestyvät AUTISMI on jäsenlehti. Kaikki Autismi- ja Aspergerliiton jäsenjärjestöjen jäsenet saavat sen jäsenetuna.

    Lehteä voi myös tilata, jolloin vuosikertahinta on 25 euroa.

    Lehti tiedottaa autismin kirjon asioista ja siten edistää Autismi- ja Aspergerliiton ja jäsenjärjestöjen tekemää työtä autismin kirjon ihmisten ja heidän perheidensä yleisten yhteiskunnallisten etujen ja tasa-arvon toteutumiseksi.

    Äänestä

Oli tärkeää löytää testilinkki. Tein testin.

Äänestä
  • Testin väärinkäyttöä

    http://www.demi.fi/keskustelut/syvälliset/teen-kokeilun-hankin-itselleni-asperger-diagnoosin-tämän-kevään-aikana#.UyLdY9yYSYQ

    Äänestä

mä sain tosta asperger testistä 121 o.o

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tulos 144 kirjoitti:

sarjakuvien lukeminen lapsena oli minulla tälläistä, että katselin vain enimmäkseen kuvia kuin luin puhekuplat, esim. lasten sarjakuvissa joissa on tarina, niin en koskaan aloittanut sarjakuvakirjan lukemista alusta, vaan sieltä täältä,yksittäiset kuvat olivat tärkeämpiä kuin tarina tai sanat.

kun minut vietiin ensimmäistä kertaa päivähoitoon, jossa tapasin ensimmäisen kerran muita lapsia kuin omat sisarukset, niin kyllä se oli shokki, ja en viihtynyt ja päivähoidossa oloni jäi vain kahteen päivään, eli äidin oli jäätävä kotiäidiksi.

se minua ihmetyttää miksi lapsia yritetään pakkosopeuttaa päivähoitoon , kun paras paikka olisi kotona oman äidin luona.

kun menin kouluun ala-asteelle niin leikin yksikseni ja muut lapset olivat minulle pelkkää ilmaa. ei minulla kavereita ollut ja tosin en kyllä niitä kaivannutkaan. minusta sosiaalinen kanssakäyminen oli ja on yhä vaikeaa.

ja jos juttelen jonkun kanssa niin se tahtoo mennä niin että puhun vain omista kiinostuksen aiheesta, ja en ole paljonkaan kiinnostunut vastapuolen puheista.

en koskaan katso ihmistä suoraan silmiin vaan, sivulle (tätä ominaisuutta olen jonkin verran onnistunut poistamaan, eli työpaikkahaastattelusse yritän väkisin katsooa haastattelijan silmiin.)

tämän kaiken kirjoitin siksi kun satuin tälle linkille

http://web.archive.org/web/20060505151704/http://users.kymp.net/p204188a/testi.htm

ja tein Asperger testin ja sain tulokseksi 144 eli aihetta epäillä Asperger tautia. kun olin tehnyt tuon testin niin silloin tuli mieleen nuo yllä mainitut asiat.

pitäisi varmaan uskaltaa käydä lääkärissä jossa saisi varmuuden. onko netissdä muitakin testejä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu