On kummallista että lääketiedettä pääsee lukemaan ihmisiä, jotka eivät luonteensa vuoksi sovellu lainkaan alalle. Mielestäni pyrkijöille tulisi järjestää kolmiosainen koe. Elikkä 1. osio älykkyysosamäärä 2. osio motivaatio 3. osio persoonallisuustesti. Kaikista osioista oltava vähintään keskikertainen tulos ja jossakin osiossa loistettava päästäkseen sisään...
Vasta-argumenttina, ongelmana on vain se, että sairaanhoitajiksikin pääsee tyhmiä ja luonnevikaisia soveltuvuuskokeista huolimatta(luultavasti lääkiksen hakija-aines laadukkaampaa joten ongelma pienempi).
Vasta-argumenttina, ongelmana on vain se, että sairaanhoitajiksikin pääsee tyhmiä ja luonnevikaisia soveltuvuuskokeista huolimatta(luultavasti lääkiksen hakija-aines laadukkaampaa joten ongelma pienempi).
Vastaukset 20
Vanhimmat
miksi motivaatiolle erillinen koe? eikö sitä testaa jo se että kiinnostaako opetella yli kuussataasivunen galenos ja kaikki pohjatieto mitä edellytetään??
ja millä sä muuten testaisit motivaatiota tai millanen olis sun soveltuvuuskoe..lässyttämällä lääkäriksi?! sitä paitsi kyllä lääkiksessä harjotellaan potilaiden kohtaamista yms...
Aivan samaa mieltä. On myös muita aloja joissa pääsykoejärjestelmää olisi uudistettava. Pitäisi perustaa mm. lukutaidotta lakimieheksi, empatialla eläinlääkäriksi ja numerosokeudella diplomi-insinööriksi -linjat joille hakeutuisi ko. alalle parhaiten haluavat tulevaisuuden rautaiset ammattilaiset.
ihmisestä.
Ehkäpä aloittajalla on samanlainen käsitys ovet avaavasta motivaatiosta kuin Idols-kisojen toiveikkailla hakijoilla: kun vastaus on "ei", alkaa hirveä vonkuminen, itku ja parku, että "kyllä mä tosissaan lupaan enksmä ny ihan tosissaan pääse mä lupaan lupaan lupaan et mä harjottelen mä ihan totta haluuu uuu uuun tätä enemmän kuin mitään muuta VITTU!"
Motivaatiopohjaisilla pääsykokeilla olisi sitten varmasti kysyntää muuallakin. Lääkikseen pääsi viime vuonna 19% hakijoista, mikä on aika suuri määrä verrattuna useimpiiin yliopistoaloihin.
Että lääkikseen hakeva joukko on jo huomattavasti valikoituneempaa kuin johonkin näennäisesti vaikeapääsyiseen. Tämä on hyvä huomio jos tuijotat pelkkiä prosentteja.
On kosmetologilinjallekin tuolla perusteella vaikeampi päästä kuin vaikkapa oikeustieteelliseen, koska hakijoita on määrällisesti enemmän, ja sisään otettavien prosentti pienempi. Se ei kuitenkaan kerro yhtään mitään siitä, kuinka paljon oikeasti tulee tehdä työtä ja nähdä vaivaa opiskelupaikan eteen.
En tiennytkään että lääkiksen pääsykokeisiin on esipääsykokeet... :)
Tätä palstaa seuraamalla ainakin ininä ja kitinä on omaa luokkaansa. Useilla vaikeapääsyisillä aloilla on tilanteita joissa aloille haetaan vuosikausia. Ininää ja kitinää kuuluu silti huomattavasti vähemmän. Onpa muiden alojen porukka usein myös sellaista että hyödyntää nämä ylimääräiset välivuodet opiskelemalla jotain muuta hyödyllistä. Vaikka lääkiksen osalta suoria korvaavuuksia on melko vähän (kieliopinnot tulevat lähinnä mieleen) voi avoimen tai sivuaineoikeuksien kautta opiskella aika paljon sellaista josta on hyötyä joko lääkiksessä tai muussa työssä jos ei lääkikseen loppujen lopuksi pääse.
Mistä päättelet että lääkiksen hakija-aines olisi laadukkaampaa soveltuvuudeltaan? Ehkä tiedollisesti älykkäämpää keskimäärin (näin mutu-tuntumalta) mutta eihän tiedollinen älykkyys sosiaalisiin taitoihin mitenkään kompensoidu (korkeintaan niin että erittäin älykkäät saattavat olla sosiaalisilta taidoiltaan heikompia).
Teknillisen fysiikan vai sähköasentajien pääsykokeessa? Lentäjien vai kosmetologien? Tämä vastaa kysymykseesi muutenkin kuin vain mutu-tuntumalta.
En näe nykyisessä käytännössä suuria ongelmia, vaikka se ei varsinaisesti mittaakaan motivaatiota ja empatiakykyä. Usein ollaan huolissaan lääkiksen opiskelijoiden sosiaalisista taidoista, mutta oman kokemukseni mukaan useimmat ovat sosiaalisesti hyvinkin lahjakkaita, omaavat laajan ystäväpiirin ja hallitsevat hyvät kommunikaatiotaidot.
Sosiaaliset taidot ja kyky luontevaan kommunikaatioon ovat lisäksi taitoja, jotka eivät todellakaan ole täysin synnynnäisesti sisäänrakennettuja ominaisuuksia. Niitä voi harjoitella, kuten myös päättelykykyä ja loogista ajatteluakin voi kehittää tiettyyn rajaan asti.
Motivaation ja soveltuvuuden mittaaminen voi olla todella vaikeaa. Osasin minäkin lässyttää sosiaali- ja terveysalan pääsykokeissa itseni sisään, vaikka tuolla hetkellä päällimmäiset kiinnostuksen kohteet olivat jotain aivan muuta. Noissa testeissä täytyy vain käytännössä ymmärtää sanoa, mitä testaajat haluavat kuulla. Psykologiset haastattelut eivät myöskään ole täysin vedenpitävä seula, kuten kaikki olemme varmasti taannoisista insuliinihoitsukkatapauksista ymmärtäneet.
Melko monilla on tosiaan suuri motivaatio lääkäriksi. Minullakin olisi suuri motivaatio Kiinan keisarinnaksi, mutta kun se palava halu ja suuri into ei ole aina kuitenkaan tarpeeksi.
Lääkäreistä puhuttaessa olisi hyvä muistaa, että kaikki lääkärit eivät valmistumisensa jälkeen ajaudu kliiniseen potilastyöhön. Ei siinä rottia piikkittäessä tai mikroskooppiin tuijottaessa paljoa sosiaalisia taitoja tarvita...
löytyisi sosiaalisia taitoja ja empatiakykyä. Kyse on tuntevista eläimistä, jotka toimivat ihmisten hyötytavaroina. Lääkäri, joka piikittelee rottia ei voi kovin empatiakykyinen olla. Tulevien lääkäreiden kannattaisi hieman kyseenalaistaa alansa metodeja eikä ääliönä suostua mihin tahansa tieteen nimissä. Ja erikseen ovat nämä vieläkin sairaammat lääkärit, jotka vastaanotollaan lähentelevät potilaitaan saamatta siitä edes oikeudessa rangaistusta (kuten Iltalehti uutisoi).
Kiitos sen vihaamasi rottien piikittelyn meillä on toimivia lääkkeitä. Onhan se hyvä huutaa, että eläinkokeita ei saa tehdä, mutta mieti, miten moni ihminen olisi päässyt hengestään ilman kyseisiä kokeita. Olen varmaan kaikkien linkolahenkisten ekofasistien kauhu, mutta jos minun pitää valita oma tai rotan henki, valitsen omani.
erilaisilla testeillä on omat ongelmansa. Ensinnäkin älykkyystestit ovat hyvinkin kulttuurisidonnaisia eivätkä välttämättä mittaa kuin tiettyjä osa-alueita. Kaikki tieteellisesti kehitetty ei ole aina pätevää. Ja soveltuvuuskokeet! Ihmettelen itsekin, miten lääkäreille ei ole niitä. Tämä johtunee siitä, että moni jäisi rannalle ruikuttamaan. Lääkärikuntaa kun katsoo, niin joka toinen on narsisti tai muuten häiriintynyt. Sairaanhoitajissa paljon samanluonteisia yksilöitä. Tämä kertoo enemmänkin siitä, että sairaalympäristö edesauttaa kilpailua, eriarvoistamista ja egoilua. Potilaat siinä sitten kärsivät! Sairaalassa on paha nokkimisjärjestys itsetunto-ongelmaisten yksilöiden työskennellessä keskenään. Jos tällaiseen ympäristöön menee ns. normaalikäytöksinen yksilö, joko hän lopettaa työnsä ja vaihtaa alaa. Tai lähtee samaan nokitusprosessiin mukaan. Pahinta on, että nämä yksilöt eivät tiedä olevansa sairaita, sillä peruskäytäntö sujuu heiltä mallikkaasti. Lääkäriksi ja hoitsuiksi haaveilevilla taitaa olla aika pumplinen kuva tulevasta työstään.
yhteiskuntaa elää harmonisessa, konfliktitomassa ja ja hierarkiatomassa utopiassa, samalla kun sairaalan kerääntyvät kaikki ns. epäinhimilliset eli epänormaalit ja patologiset yksilöt.
Harmi kun en lukenut kirjoitustasi, ennen kuin vastasin viimeiseen.
"Ihmettelen itsekin, miten lääkäreille ei ole niitä. Tämä johtunee siitä, että moni jäisi rannalle ruikuttamaan. Lääkärikuntaa kun katsoo, niin joka toinen on narsisti tai muuten häiriintynyt. Sairaanhoitajissa paljon samanluonteisia yksilöitä. Tämä kertoo enemmänkin siitä, että sairaalympäristö edesauttaa kilpailua, eriarvoistamista ja egoilua. Potilaat siinä sitten kärsivät! Sairaalassa on paha nokkimisjärjestys itsetunto-ongelmaisten yksilöiden työskennellessä keskenään. Jos tällaiseen ympäristöön menee ns. normaalikäytöksinen yksilö, joko hän lopettaa työnsä ja vaihtaa alaa. Tai lähtee samaan nokitusprosessiin mukaan. Pahinta on, että nämä yksilöt eivät tiedä olevansa sairaita, sillä peruskäytäntö sujuu heiltä mallikkaasti. Lääkäriksi ja hoitsuiksi haaveilevilla taitaa olla aika pumplinen kuva tulevasta työstään."
Olet niin oikeassa.
1. Vaikka karsinta olisi minkälainen, pääsisi aina sisään joku joka "ei sovellu". Jos rajataan ulos keskustelusta selkeästi sairaat yksilöt, on niistä sinänsä terveistä aika vaikea seuloa kuka soveltuu, kuka ei, kun tyyppilääkäriä ei ole olemassakaan. Lisäksi tietylle erikoisalalle soveltumaton voi olla aivan loistava toisella alalla. Kuka määrittelee, mikä on hyvä lääkäri ja millainen lääkäri saa olla?
2. Näennäisen soveltumattomasta voi pitkien lääkisopintojen aikana kasvaa ja kypsyä vallan mainio lekuri.
3. Lääkiksiin loppujen lopuksi pääsee hirveän vähän niitä, joista ei ole alalle tai jotka ovat vaaraksi potilaille. Oikeastaan hämmästyttävän vähän, kun huomioi ettei haastatteluja ole.
4. Elämä ja ihmiset muuttuvat. Superlahjakas, empaattinen ja taitava ihminen voi kesken lääkiksen sairastua psykoosiin. Ei kaikkia kilahtajia voi seuloa.
5. Pääsykoe testaa sitä, selviytyykö henkilö oman oppimiskykynsä perusteella itse lääkisopinnoista. Jos selviää pääsykokeesta, pärjää varmasti lääkiksessäkin, mikä on osoitus pääsykokeiden laadukkuudesta tällä saralla.
Ihan aikuisten oikeesti: 99% lääkisläisistä on ihania, fiksuja ja vastuullisia ihmisiä. Kaikissa koreissa on mätiä omenia, vaikka kuinka pohjaa tonkisi etukäteen. Eikä sitä etukäteen tiedä, mistä omenasta se paras hillo lopulta tuleekaan :)
Kokeneena sairaanhoitajana voin kertoa, että olen työskennellyt molempien ammattiryhmien kanssa.
Ensimmäiseksi: mielestäni myöskin lääkärit tarvitsevat ( niin kuin sairaanhoitajatkin ) persoonallisuustestit pyrkiessään lääketieteelliseen. Oikeastaan koskaan en ole elämässäni törmännyt niin huonosti käyttäytyviin "aikuisiin" ihmisiin kuin osa lääkäreistä on, valitettavasti. Tämä koskee yleensä vain 40-50- vee erikoislääkäreitä , "vanhoja" patuja, jotka kuvittelevat olevansa jopa Jumalankin yläpuolella. Heiltä on täysin unohtunut, että he työskentelevät moniammattillisissa työryhmissä sekä heillä on potilaita hoidettavanaan, joita tulee kohdella yksilöllisesti ja tietyllä kunnioituksella.
Toisekseen, ihan vasta-argumenttina ja kokemuksen syvällä rintaäänellä, yli 50% vuosikurssiltani , " tyhminä ja luonnevikaisina" on hakeutunut yliopistolle, vain yksi jatkaakseen alalla, ja loput vaihtaneet ammattia, niin kuin minäkin...Eli teoriasi opiskelemaan päässeistä hoitajista on suolesta.
Huvittavaa, millasta potaskaa tyyppi päästää
suustaan, mutta anonyymistihän se on helppo tehdä. Kasvotusten voisi sinuna jopa hävettää...
Ensinnäkin, miten olet päässyt kyseisten lääkärien pään sisään, kun tiedät heidän kuvittelevan olevansa jonkun oletetun "Jumalan" yläpuolella? Toisekseen, oma käytännön kokemukseni hoitajista on jotain muuta kuin sinun. Itse aikoinaan laitoshuoltajana työnkennellessäni hoitajat olivat minulle niitä ilkeimpiä. Lääkärit olivat usein hyvin viileitä ja etäisiä, mutta hoitajat loukkasivat suoraan sanallisesti, mikä ainakin minua satutti enemmän.