Ensi viikolla vauva syntyy. Odotettu. Toivottu. Tekemällä tehty.Ihan loppuun asti ainakaan minä en tätä perhekuviota harkinnut, kun vauvantekoon aloin.. mutta en sitten katunutkaan.
Nyt tekisi mieli peruuttaa koko juttu. Myöhäistähän se on, joojoo, tiedän minä sen. En halua tähän nyt mitään moraalisaarnaa tyyliin: olisit miettinyt tarkemmin jne.
Ajattelin vain kertoa, kirjoittaa, onko kellään muulla samanlaista tilannetta ollut.
Kyse ei ole että pelkäisin synnytystä tms. Lapsi ei ole meidän kummankaan ensimmäinen. Ikäkysymyskään tämä ei ole, ainakaan niin päin että olisin "liian" nuori tms.
Meillä on siis molemmilla lapsia edellisestä liitosta. Minun lapseni asuu kotona, miehen lapset tulevat viikonloppuisin tapaamiselle sovitusti.
Tämä viikonloppu meni ihan kivasti kyllä, mutta juuri nyt olen jotenkin ihan täynnä näitä lapsia. Olen ärsyytynyt niistä niin erilaisista tavoista, joita kotoa tuovat.
Leluja ei kerätä leikin loputtua. Kun käskystä ja komennosta keräävät, nakkelevat ne koriin miten sattuu.
Lelujen "lajittelua" he eivät osaa. Kaikki vaan samaan koppaan. Paikka kaikella ja kaikki paikalle - tämmöistä ei ole, se pitää joka viikonloppu erikseen opettaa. 6 v lapsi vaihtaa joka kerta tavaroiden paikkaa pussukasta toiseen, laatikosta ja lootasta toiseen, ne ovat siis aina hukassa... eihän hän muista mihin on tavaransa laittanut edellisellä käyntikerralla, minkä toki ymmärrän.
TAvarat ovat melkoisen kovakourasessa käsittelyssä. Olen antunut leikkiehin omien, jo isojen, lasteni tavaroita, ja ärsyttää tavattomasti, että he kohtelevat näitä tavaroita tajuttoman huonosti. Kuten kaikkia omia tavaroitaankin.
8 vuotias ei vedä pyttyä käytyään pissalla, ei aina pese käsiäänkään ja jos pesee, ei kuivaa niitä tai kuivaa ne huonosti. Kädet märkänä sitten kävelee..
Lasten isä puuttuu näihin kyllä, mutta VASTA SITTEN kun minä huomautan, minä sanon lapselle asiasta tai vasta sitten kun minä räjähdän hänelle.
Netti on aika iso osa MYÖS tapaamisviikonloppuja, välillä tuntuu että isä roikkuu netissä ja koneella koko ajan.
Heillä ei tunnu olevan minkäänlaista yhdessä touhuamisen kulttuuria. Iltasatu on nyt uutta, sitä ei ex-perheessä ole ollut eikä ole vieläkään.
Pelejä ei pelata yhdessä. Niitä on kyllä. Minun lasteni vanhoja :/ ei muita. Kaikkia en edes ole antanut käyttöön, kun käsittely on niin huonoa.
LEikki ei tunnu aina edes leikiltä, vaan semmoselta hämmentämiseltä, sotkulta, sähellykseltä. Jota pitää koko ajan ohjata. Ja lapset ovat siis 8 ja 6 v.
Pelottaa ajatus tulevasta vauvasta. Minne laitan vauvan, paitsi pinnasänkyyn, että hän saa olla rauhassa?? Missä on vauvan paikka viltillä, lattialla? Olohuoneessa? - se on samalla lastenhuone, leikki täyttää koko olohuoneen lattian.
Ja molemmat ovat omalla tavallaan toheloita, isompi varsinkin kuin norsu lasikaupassa ja pienempi tulee perässä samanoloisena...
Piirtäessä,pelkkä piirtäminen siis, on paperin levittelyä, sotkua, tohellusta, kyniä ja papereita ja silppua joka puolella, koko olohuone leväällään sen lisäksi että siinä on levällään kolme muuta keskeneräistä leikkiä..
Esim. saksien kanssa nämä lapset eivät osaa toimia. Leikelty on sieltäkin mistä ei pitäisi ja kävellään sakset tanassa pitkin ja poikin, koko ajan saa huomautella. Etenkin tämä pienempi. Isä ei reagoi. Olen jo omaksi hankitut sakset laittanut pois käytöstä kun ne eivät pysyneet sovituilla paikoilla ja kun leikeltiin mitä sattuu... nyt käytössä on keittiön teräväkärkiset sakset.
Mihin hittoon ne piilotan? Niitä tarvitsen itsekin! Piilottelenko kynsisaksetkin??
He saavat laittaa kuviaan ja korttejaan seinälle, mutta se on outoa ja uutta, kotona ei tämmöistäKÄÄN tapaa ole, ei ole ollutkaan. Nyt he sitten kulkevat teippirulla kourassa ja liimailevat kaiken maailman töherrykset ihan mihin vain, mies ei reagoi. Kyse ei siis ole piirustuksista, vaan töherryksistä.
En tämmöiseen joutunut omienikaan kanssa, vaikka melkoisen toheloita kakaroita olivatkin!!!!
Asuntomme on siis tosi pieni tämmöiselle kokoonpanolle ja ratkaisu ei ole isompi asunto, koska ei ole varaa.
Kauhulla ajattelen aikaa sitten, kun vauva lähtee liikkeelle, nousee tukea vasten, työntää tavaraa suuhunsa. Kun eivät osaa siivota mitään nippeliroinaansa, levittää kyllä. Ja hölmöä on, että JOKA KERTA lelujen ja leikkien siivoaminen on helkutinmoisen komennon takana, vahtimisen, se ei suju millään muotoa luonnostaan, se ei ole samalla tavalla rutiinijuttu kuten esim. on se, että vessa jätetään vetämättä!!!!! eli tavat tulevat kotoa.
LAsten äidin kanssa ei voi kommunikoida, ei isä, en minä missään nimessä.
Ärsyttää myös, että tapaamisasioissa joustot on AINA miedän joustoja, myönnytyksiä, ylimääräisiä iltoja ja viikonloppuja. Niistä kieltäytyminen teitäisi sitä että äiti ei suostu sitten joustamaan edes sitä vähää, mitä me häneltä pyydämme ja ennenkaikkea sitä, että mies itkee ikäväänsä kun tapaamiset venyvät liian pitkiksi.
En jaksaisi nalkuttaa aina miehellekään perusasioista, samoista asioista.
Ulos lapset eivät mene, vaikka ilma on nätti ja kavereita olisi talossa.
Nyt olen ilmoittanut lapsille, että kaikki lelut, mitä ei kerätä paikoilleen, kerään muovipussiin ja hävitän ja uutta ei tule tilalle. Luulen, etteivät he edes noteeranneet uhkausta.
Mies sanoo, etteivät lapset moisesta ole olleet moksiskaan kotonakaan, ex-perheessä.
Minusta outoa, outoja kakaroita.
Vai minäkö tässä se outo olen?
En jaksaisi. En jaksaisi tähän kuvioon tätä uutta lasta. Tuntuu että tälle lapselle tai minullekaan, ei ole tilaa tässä kolmiossa. Olen helpottunut kun lapset lähtevät. Hermoilen mielessäni heidän tuloaan taas.
Nyt he vielä tulevat melko pian vauvan jälkeen, en voi nimittäin sanoa miehelle että ei käy, kun tulee pyyntö ylimääräiseen tapaamiseen tai vaihtoviikonloppu.
PElkään että meillä on edessä vielä tosi monta tosi kinkkistä riitaa ja neuvottelua siitä, missä on vauvalle tilaa, onko sille tilaa. Miksi minun pitää puuttua kaikkeen ja hän vain tuijottaa nettiä..
Onko muilla uusperheellisillä samaa ongelmaa, samanlaisia tilanteita ja miten olette selvinneet?
Ps: miksikö olen näin yöllä koneella? Jälleen yksi uneton yö, en saa unta, vauva ja odootus.. ja tuleva syntymäkin jännittää....
Nyt tekisi mieli peruuttaa koko juttu. Myöhäistähän se on, joojoo, tiedän minä sen. En halua tähän nyt mitään moraalisaarnaa tyyliin: olisit miettinyt tarkemmin jne.
Ajattelin vain kertoa, kirjoittaa, onko kellään muulla samanlaista tilannetta ollut.
Kyse ei ole että pelkäisin synnytystä tms. Lapsi ei ole meidän kummankaan ensimmäinen. Ikäkysymyskään tämä ei ole, ainakaan niin päin että olisin "liian" nuori tms.
Meillä on siis molemmilla lapsia edellisestä liitosta. Minun lapseni asuu kotona, miehen lapset tulevat viikonloppuisin tapaamiselle sovitusti.
Tämä viikonloppu meni ihan kivasti kyllä, mutta juuri nyt olen jotenkin ihan täynnä näitä lapsia. Olen ärsyytynyt niistä niin erilaisista tavoista, joita kotoa tuovat.
Leluja ei kerätä leikin loputtua. Kun käskystä ja komennosta keräävät, nakkelevat ne koriin miten sattuu.
Lelujen "lajittelua" he eivät osaa. Kaikki vaan samaan koppaan. Paikka kaikella ja kaikki paikalle - tämmöistä ei ole, se pitää joka viikonloppu erikseen opettaa. 6 v lapsi vaihtaa joka kerta tavaroiden paikkaa pussukasta toiseen, laatikosta ja lootasta toiseen, ne ovat siis aina hukassa... eihän hän muista mihin on tavaransa laittanut edellisellä käyntikerralla, minkä toki ymmärrän.
TAvarat ovat melkoisen kovakourasessa käsittelyssä. Olen antunut leikkiehin omien, jo isojen, lasteni tavaroita, ja ärsyttää tavattomasti, että he kohtelevat näitä tavaroita tajuttoman huonosti. Kuten kaikkia omia tavaroitaankin.
8 vuotias ei vedä pyttyä käytyään pissalla, ei aina pese käsiäänkään ja jos pesee, ei kuivaa niitä tai kuivaa ne huonosti. Kädet märkänä sitten kävelee..
Lasten isä puuttuu näihin kyllä, mutta VASTA SITTEN kun minä huomautan, minä sanon lapselle asiasta tai vasta sitten kun minä räjähdän hänelle.
Netti on aika iso osa MYÖS tapaamisviikonloppuja, välillä tuntuu että isä roikkuu netissä ja koneella koko ajan.
Heillä ei tunnu olevan minkäänlaista yhdessä touhuamisen kulttuuria. Iltasatu on nyt uutta, sitä ei ex-perheessä ole ollut eikä ole vieläkään.
Pelejä ei pelata yhdessä. Niitä on kyllä. Minun lasteni vanhoja :/ ei muita. Kaikkia en edes ole antanut käyttöön, kun käsittely on niin huonoa.
LEikki ei tunnu aina edes leikiltä, vaan semmoselta hämmentämiseltä, sotkulta, sähellykseltä. Jota pitää koko ajan ohjata. Ja lapset ovat siis 8 ja 6 v.
Pelottaa ajatus tulevasta vauvasta. Minne laitan vauvan, paitsi pinnasänkyyn, että hän saa olla rauhassa?? Missä on vauvan paikka viltillä, lattialla? Olohuoneessa? - se on samalla lastenhuone, leikki täyttää koko olohuoneen lattian.
Ja molemmat ovat omalla tavallaan toheloita, isompi varsinkin kuin norsu lasikaupassa ja pienempi tulee perässä samanoloisena...
Piirtäessä,pelkkä piirtäminen siis, on paperin levittelyä, sotkua, tohellusta, kyniä ja papereita ja silppua joka puolella, koko olohuone leväällään sen lisäksi että siinä on levällään kolme muuta keskeneräistä leikkiä..
Esim. saksien kanssa nämä lapset eivät osaa toimia. Leikelty on sieltäkin mistä ei pitäisi ja kävellään sakset tanassa pitkin ja poikin, koko ajan saa huomautella. Etenkin tämä pienempi. Isä ei reagoi. Olen jo omaksi hankitut sakset laittanut pois käytöstä kun ne eivät pysyneet sovituilla paikoilla ja kun leikeltiin mitä sattuu... nyt käytössä on keittiön teräväkärkiset sakset.
Mihin hittoon ne piilotan? Niitä tarvitsen itsekin! Piilottelenko kynsisaksetkin??
He saavat laittaa kuviaan ja korttejaan seinälle, mutta se on outoa ja uutta, kotona ei tämmöistäKÄÄN tapaa ole, ei ole ollutkaan. Nyt he sitten kulkevat teippirulla kourassa ja liimailevat kaiken maailman töherrykset ihan mihin vain, mies ei reagoi. Kyse ei siis ole piirustuksista, vaan töherryksistä.
En tämmöiseen joutunut omienikaan kanssa, vaikka melkoisen toheloita kakaroita olivatkin!!!!
Asuntomme on siis tosi pieni tämmöiselle kokoonpanolle ja ratkaisu ei ole isompi asunto, koska ei ole varaa.
Kauhulla ajattelen aikaa sitten, kun vauva lähtee liikkeelle, nousee tukea vasten, työntää tavaraa suuhunsa. Kun eivät osaa siivota mitään nippeliroinaansa, levittää kyllä. Ja hölmöä on, että JOKA KERTA lelujen ja leikkien siivoaminen on helkutinmoisen komennon takana, vahtimisen, se ei suju millään muotoa luonnostaan, se ei ole samalla tavalla rutiinijuttu kuten esim. on se, että vessa jätetään vetämättä!!!!! eli tavat tulevat kotoa.
LAsten äidin kanssa ei voi kommunikoida, ei isä, en minä missään nimessä.
Ärsyttää myös, että tapaamisasioissa joustot on AINA miedän joustoja, myönnytyksiä, ylimääräisiä iltoja ja viikonloppuja. Niistä kieltäytyminen teitäisi sitä että äiti ei suostu sitten joustamaan edes sitä vähää, mitä me häneltä pyydämme ja ennenkaikkea sitä, että mies itkee ikäväänsä kun tapaamiset venyvät liian pitkiksi.
En jaksaisi nalkuttaa aina miehellekään perusasioista, samoista asioista.
Ulos lapset eivät mene, vaikka ilma on nätti ja kavereita olisi talossa.
Nyt olen ilmoittanut lapsille, että kaikki lelut, mitä ei kerätä paikoilleen, kerään muovipussiin ja hävitän ja uutta ei tule tilalle. Luulen, etteivät he edes noteeranneet uhkausta.
Mies sanoo, etteivät lapset moisesta ole olleet moksiskaan kotonakaan, ex-perheessä.
Minusta outoa, outoja kakaroita.
Vai minäkö tässä se outo olen?
En jaksaisi. En jaksaisi tähän kuvioon tätä uutta lasta. Tuntuu että tälle lapselle tai minullekaan, ei ole tilaa tässä kolmiossa. Olen helpottunut kun lapset lähtevät. Hermoilen mielessäni heidän tuloaan taas.
Nyt he vielä tulevat melko pian vauvan jälkeen, en voi nimittäin sanoa miehelle että ei käy, kun tulee pyyntö ylimääräiseen tapaamiseen tai vaihtoviikonloppu.
PElkään että meillä on edessä vielä tosi monta tosi kinkkistä riitaa ja neuvottelua siitä, missä on vauvalle tilaa, onko sille tilaa. Miksi minun pitää puuttua kaikkeen ja hän vain tuijottaa nettiä..
Onko muilla uusperheellisillä samaa ongelmaa, samanlaisia tilanteita ja miten olette selvinneet?
Ps: miksikö olen näin yöllä koneella? Jälleen yksi uneton yö, en saa unta, vauva ja odootus.. ja tuleva syntymäkin jännittää....
Vastaukset 6
Vanhimmat
sinua nyt niin vituttaa.
Siis kaikki jutut mitä lapsista kerroit, on aivan normaalia. Monikaan ei lapsena kerää lelujaan, vielä vähempi silloin jos käsketään. Taidat olla aika loppu ja turvoksissa tällä hetkellä? Hormoonien riivaama? Ota ihan rauhassa ja visko ne lelut ympäri huonetta:tekee ihan hyvää :)
Kumma ettet ole ennen vauvan hankintaa ajatellut mitä teet ja mihin helvettiin itsesi laitat. "Jokainen luo itse oman helvettinsä". No, jos entinenkin suhde päättyi eroon, niin todennäköisesti tämäkin. Siitä vaan sitten kamoja pakkaamaan?
...en osaa muuta sanoa kun että voimia sinulle roppakaupalla. Tuntuu aivan käsittämättömän pahalta puolestasi. Sano miehellesi suoraan miten lopussa olet. Lisäksi voisit neuvolassa kertoa tuskastasi, sillä mielestäni tämä täyttää jo masennuksen oireet. Tarvitset nyt apua selvitäksesi tästä. Nuo aiemmat kommentit olivat aivan uskomattoman lapsellisia, unohda ne, sillä kirjoittajilla ei ilmeisesti ole hajuakaan siitä miten masennus alkaa jäytää ihmistä. Ratkaisun vauvasta teit täysissä ruumiin ja sielunvoimissa missä et todellakaan nyt tällä hetkellä ole. Se että sinua nyt kaduttaa, johtunee siitä että masennuksen takia näet kaiken synkkänä, ahdistavana "mustien lasien" läpi. Ja miehestäsi ei ilmeisesti ole apua omien eikä yhteisten lasten kasvatuksessa. (Miksi hän haluaa väen vängällä lapset luokseen jos ei kerran halua heidän kanssaan aikaa viettää? Miksi se sinun harteillesi jää?) Hae rohkeasti apua! Itsesi ja vauvasi takia. Tsemppiä sinulle!
Itselläni on hieman sama juttu.
Olen nyt raskaana ja mieheni riidan yhteydessä huusi että minä lapsia lisää haluan joten hoida itse ja lähti lätkimään ja jätti minut viellä hoitamaan omia poikiaan.
voit käydä lukemassa paremmin omani juttuni sivulta abortti otsikko: mitä teen nimimerkillä Kahden pojan äiti.
Minä olen taas jotenkin yhteydessä mieheni ex-naiseen mutta taitavat haukkua minua kummatkin selän takana vaikka hoidan pääsääntöisesti heidän poikiaan joka toinen viikonloppu.
Mieheni enemmänkin ottaa poikia velvollisuuden takia ei rakkauden koska kyllä hän olisi valmis sitten tekemään jotain poikiensa kanssa.
Joo en tiedä itsekkään mitä tekisin ja pännii kun mieheni pojat leikkii vain tappo leikkejä ja ärsyttää että omatkin pojat alkaa mennä siihen mukaan.
Yritän aina keksiä pojille jotain ja palkaksi saan kuulla mieheni suusta riidan aikana kuinka hänen poikien äiti halveksii minua ynnä muuta mukavaa.......
Älkää antako kohdella itseänne huonosti vaan vaatikaa parempaa niin saatte. Jos alkaa alistumaan huonoon kohteluun, niin se menee aina vaan huonommaksi. Taistelkaamme!!
Olen ollut ja uusperheessä minun, sinun ja yhteinen ja koko 7v oli yhtä h...iä.Nyt odotan 3.ta lasta ja jätin tämän tulevan lapseni isän jo alkuraskaudesta koska en jaksa enää mitään uusperhekuvioita enkä riitelyä kivempi olla lasten ja kotieläinten kanssa ilman miestä.Huom!en ole mikään mies vihaaja:))Voisin kyllä miehen huolia mutten enää 40v jaksa väkisin jos ei kaikki natsaa ja en koskaan tule hyväksymään muiden lapsia niin kuin omia ja siksi se olisi väärin lapsiparoille.