Mulla on ollut aina enemmän tai vähemmän pallo hukassa tässä elämässä, mutta ajattelin kirjottaa päässä liikkuvia ajatuksia jos siitä jotain hyötyä olis.
Kyllä sitä aika helposti syrjäytyy, itsellä lopullinen alamäki alkoi kun kaikki kaverit alkoivat seurustella, sitä rupesi tuntemaan itsensä aika ulkopuoliseksi kun illan istujaisissa kaikilla muilla oli joku kainalossa, tosin ongelmia itsellä oli ollut vuosia ennen kaikkien kavereiden seurustelua mutta näin jälkeen päin ajateltuna se oli viimeinen niitti kun huomasi olevansa ainut joka oli yksin. Itseni kanssa en ole ollut ikinä sinut, aina on ollut joka tilanteessa vähän ulkopuolinen olo. Siinä sitten katkeroiduin kavereilleni vaikka eipähän se tainnut heidän vikansa olla että minä olin yksin, en tiedä kyllä oikein mikä mahtoi olla syy että jäin yksin, mielestäni olin yhtä normaali kuin muutkin. Ei voi oikein syyttää itseään eikä muita ehkäpä en olisi jäänyt yksin jos olisin tiennyt mikä on ongelman ydin. Mutta siinä sitten pikku hiljaa jättäydyin omiin oloihini, aloin juomaan yksikseni joka oli todella huono juttu, seurustelu kumppani olisi mitä luultavammin pelästänut ja pitänyt minut kiinni normaali elämässä. Ne on tosi huonoja juttuja kun samalla ihmisellä on alkoholismia, masentuneisuutta, yksinäisyyttä, työttömyyttä, ongelmia itsensä kanssa ja muita elämän vaikeuksia niin siinä on niin kusessa itsensä kanssa ettei ole tosikaan. Mutta jos positiivisiä asioita haluaa hakea niin ennen yksin jäämistä joutu kestämään itseään ja muita mutta nyt kun on vaan omissa oloissaan niin tarvitsee kestää enään vain itseään, tosin tuntuu kyllä että vuosien saatossa taakka jota kantaa on lisääntyny. Se on meinaan niin rasittavaa kun joka päivä pyörii mielessä kaikki vuosien varrella tapahtuneet ikävät asiat niin kuin ne olisivat eilen tapahtuneet, ajatelkaa nyt aamullakin kun herään niin mielessä saattaa pyöriä joku kymmenen vuotta sitten tapahtunut tilanne jossa joku on sanonut mulle jotenkin vittumaisesti. En tiedä pitäisikö hakea jotain lääkitystä kun tosiaan muistaa tosi vanhoja ikäviä tapahtumia mutta mitään mukavaa muistoa ei ole jäänyt liekö niitä ollutkaan.
Kyllä sitä aika helposti syrjäytyy, itsellä lopullinen alamäki alkoi kun kaikki kaverit alkoivat seurustella, sitä rupesi tuntemaan itsensä aika ulkopuoliseksi kun illan istujaisissa kaikilla muilla oli joku kainalossa, tosin ongelmia itsellä oli ollut vuosia ennen kaikkien kavereiden seurustelua mutta näin jälkeen päin ajateltuna se oli viimeinen niitti kun huomasi olevansa ainut joka oli yksin. Itseni kanssa en ole ollut ikinä sinut, aina on ollut joka tilanteessa vähän ulkopuolinen olo. Siinä sitten katkeroiduin kavereilleni vaikka eipähän se tainnut heidän vikansa olla että minä olin yksin, en tiedä kyllä oikein mikä mahtoi olla syy että jäin yksin, mielestäni olin yhtä normaali kuin muutkin. Ei voi oikein syyttää itseään eikä muita ehkäpä en olisi jäänyt yksin jos olisin tiennyt mikä on ongelman ydin. Mutta siinä sitten pikku hiljaa jättäydyin omiin oloihini, aloin juomaan yksikseni joka oli todella huono juttu, seurustelu kumppani olisi mitä luultavammin pelästänut ja pitänyt minut kiinni normaali elämässä. Ne on tosi huonoja juttuja kun samalla ihmisellä on alkoholismia, masentuneisuutta, yksinäisyyttä, työttömyyttä, ongelmia itsensä kanssa ja muita elämän vaikeuksia niin siinä on niin kusessa itsensä kanssa ettei ole tosikaan. Mutta jos positiivisiä asioita haluaa hakea niin ennen yksin jäämistä joutu kestämään itseään ja muita mutta nyt kun on vaan omissa oloissaan niin tarvitsee kestää enään vain itseään, tosin tuntuu kyllä että vuosien saatossa taakka jota kantaa on lisääntyny. Se on meinaan niin rasittavaa kun joka päivä pyörii mielessä kaikki vuosien varrella tapahtuneet ikävät asiat niin kuin ne olisivat eilen tapahtuneet, ajatelkaa nyt aamullakin kun herään niin mielessä saattaa pyöriä joku kymmenen vuotta sitten tapahtunut tilanne jossa joku on sanonut mulle jotenkin vittumaisesti. En tiedä pitäisikö hakea jotain lääkitystä kun tosiaan muistaa tosi vanhoja ikäviä tapahtumia mutta mitään mukavaa muistoa ei ole jäänyt liekö niitä ollutkaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Huomaan olevani myös aika samassa jamassa, alkoholismia nyt ei sentään (ainakaan vielä) ole kuvioissa. Mutta kaikki kaverit seukkaa ja perheilee ja mä olen yksin omissa oloissani, pyörin itsesääleissäni kun "ei kellekään kelpaa". En pidä yhteyksiä keneenkään, kun tuntuu että se vie vaan syvemmälle surkeuteen katsella toisten onnellista parisuhde-elämää.