siis olen 25v joulukuulla syntyy neljäs, tahkoan töissä illat mies aamut, vuorotellen lasten kanssa.
omat vanhemmat kävivät, lapset vahingossa möläyttivät vauvasta äidin vattassa, siis kamala huuto ja riitä tuli...kuinkahan tästä nyt siis jaksaa eteenpäin, itkettää niin lujaa kun ei mene elämä kuinka omat vanhemmat sen suunnitelleet :(
millä jaksan, jo kolmannen aikana oli isälleni niin vaikeaa hyväksyä se, ja meni 1v9kk että edes hän muistaa meillä olevan kolme lasta, oma äiti ei vieläkään sitä muista, ei edes kumpikaan kolmannen nimeä!
miksi on niin vaikeaa???? :( :( :(
omat vanhemmat kävivät, lapset vahingossa möläyttivät vauvasta äidin vattassa, siis kamala huuto ja riitä tuli...kuinkahan tästä nyt siis jaksaa eteenpäin, itkettää niin lujaa kun ei mene elämä kuinka omat vanhemmat sen suunnitelleet :(
millä jaksan, jo kolmannen aikana oli isälleni niin vaikeaa hyväksyä se, ja meni 1v9kk että edes hän muistaa meillä olevan kolme lasta, oma äiti ei vieläkään sitä muista, ei edes kumpikaan kolmannen nimeä!
miksi on niin vaikeaa???? :( :( :(
Vastaukset 9
Vanhimmat
sama täälä..isovanhempia ei kiinnosta pätkääkään muuta kun halveksua ja valittaa.meillä kolmas tulossa näinä päivinä.olen saanu kuulla kunniani vaikka koskaan eivät edes hoida lapsia.olen ajatellu että parempi kun pysyvät pois lasten elämästä kokonaan,en tollasia isovanhempia tarvi jotka ovat kertoneet mitä mieltä ovat lapsen lapsistaan.
oma isä sanoi kolmannesta: kiva kun on olemassa mutta tuli väärään aikaan.
eilen kun kävivät, toivat kahdelle ensimmäiselle karkkipussit, sitten äitini katsoi kolmattamme ja totesi: voi jestas aivan unohdin tuon ja annoin hänen karkit sitten tädille (10v nuorempi pikkusiskoni)
tuli sitten tokaistua että pitääkö neiti sulle vuodeksi antaa että jos muistaisit hänet sitten? paappa oli kolme pussia ostanut, kun nyt jo viimein muisti että kolme lasta on.
mutta tänääkin on tullut inhottavia viestejä sieltä :( en tykkää yhtään, miksi aina jokaisen kohdalla...jaksamista sinulle, meilläkin ollut jo kolme kertaa välit poikki ja pisin aika oli reilu vuosi nyt taas kaduttaa kun tuli sovittua kaikki
naiset antako kohdella itseänne tuolla tavoin!! Ajatelkaa sitä pikkuista jota tuolla tavoin yrmitään! Sehän jättää ikuiset arvet häneen ja vaikuttaa varmasti myöhemmässä vaiheessa myös teidän suhteeseenne; miksi äiti antoi isovanhempien kohdella häntä noin rumasti.
Ei se lapsi ymmärrä että isovanhempien teot ei varsinaisesti ole suunnattu häntä vaan teitä kohtaan.
Nyt vaan keskustelette vakavasti vanhempienne kanssa ja sanotte että jossei kaikki lapsenlapset ole yhdenvertaisia ja kelpaa, niin sitten ei tarvitse kelvata yhdenkään. Isovanhemmathan siinä loppupeleissä häviää!!
En nyt tiedä kuuluisko tää tänne, mutta kirjoitan kuitenkin. Meillä juttu toisinpäin tai no.. Meidän tulevalla on ns. "oikeat mummot ja ukit". On myös sitten äitipuoli. Hän on ollut elämässäni jo n. 28v. Tältä ajalta ei oikein hyviä muistoja. Olin n. 16, kun omasta tahdostani muutin pois. Nyt viimeisen vuoden ajan olen pitänyt välit poikki häneen, isääni en kuitenkaan. Menneenä lauantaina juttelin isäni kanssa puhelimessa, kun sitten hän tuli taustalle huutelemaan, että "kannattaa olla mun kaveri myös, jos haluut saada lapselle vaatteita". Mä totesin, että me ei tarvita, meillä on jo riittävästi. Toki todellisuus on toinen, ilomielin otan vastaan vaatteita, mutta en häneltä. Totesin sitten isälleni, että kävin ystäväni kanssa isossa kirppis-tapahtumassa, josta löysin paljon hyvää vaatetta. Äitipuoleni oli edelleen ilm. korva puhelimessa kiinni, kun kuulin sen sanovan, että " mummo (!!!!) ostaa kaikki uudet vaatteet, lapselle ei kirpputorivaatteita laiteta!" Mulla verenpaine miljoona ja lopetin puhelun. Todellakaan hänestä ei tule mummoa, olen tehnyt sen selväksi ja todellakaan hän ei osallistu lapsen kasvatukseen. "Oikeat" mummot ja ukit iloitsevat asiasta kauniisti ja ovat kannustavia. Olen vuodet kärsinyt äitipuoleni toimesta siitä, että isäni sai toisen naisen kanssa aikoinaan minut ( olen isäni aiemmasta liitosta), nyt minun pitäisi hyväksyä hänet lapseni elämään. En jaksa ylikävelyä ja käskytystä. Isäni on juttujemme aikana sanonut äp:n kärsivän mustasukkaisuudesta minua kohtaan, ja pyytänyt minua kestämään. Seuraavana yönä näin painajaista siitä, että kys.hlö haki lapsen pois minulta!! Voi mahdoton tätä juttua, miten selvitä.
aika ihmeellistä touhua teillä :( yrittäkää jaksaa! sääliksi käy varsinkin sitä kolmatta lasta..
mulla itelläni on sen verran sama tilanne, että oma isäni totesi kuullessaan että odotan (ensimmäistä, olen 23v) "se tästä nyt enää puuttui". kylläpä tuli hyvä mieli. mieheni vanhemmat ovat intoa piukassa, mutta eivät asu suomessa, joten heitä lapsi ei usein tule näkemään, ja suomen-pappakin on tuollainen, että kattoo nyt tahtooko nähdä edes koko lasta. no, se on hänen menetyksensä. äitini onneksi on iloinen ja auttaa ym...
Tosi ikävästi kyllä kohtelevat vanhempasi teidän perhettänne. Itse odotan ensimmäistäni, olen 33-vuotias joten lapsenlapsi on omalle äidilleni (isäni kuollut) enemmän kuin toivottu, mutta silti olen jo raskausaikana joutunut hänen kanssaan muutaman kerran yhteydenottoon ja välttänyt monet vain nielemällä ja jättämällä puolustautumatta koska en ole halunnut nostaa asiasta riitaa.
Omalla äidilläni on ilmeisesti loppuelämäni säilyvä tapa ajatella minusta kuin olisin 3- enkä 33-vuotias. Hän neuvoo ja ohjeistaa oma-aloitteisesti ja tulkitsen hänen neuvonsa niin ettei hän vieläkään pysty mitenkään uskomaan että pärjäisin elämässäni ilman hänen jatkuvaa opastustaan. Hän myös tuomitsee hyvin helposti, ilmeisesti ajattelee että hän tietää aina minua paremmin. Tulee mieleen että sinunkin vanhemmillasi voi olla tuossa sitä, ehkä ajattelevat tietävänsä sinua paremmin miten sinun pitäisi omassa elämässäsi toimia ja jos toimit heidän mielestään väärin niin eivät voi sitä hyväksyä. Joidenkin vanhempien on hirveän vaikea irrottautua ja hyväksyä sitä että aikuisena lapsi tekee itse omat valinnat ja hänellä on oikeus ja jopa velvollisuus siihen eikä ole enää tilivelvollinen niistä vanhemmilleen.
Vanhemmillasi ei tosiaan loppupeleissä ole muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä teidän perheeenne valinnat ja jokaisen teidän perheenjäsenenne eikä kukaan oikeasti voi olla niin huonomuistinen ettei muista lapsenlastensa lukumäärää. Etenkään jos luku on vasta 3. Kyse on siis ihan välttämättä mielenosoituksesta, erittäin huonolla maulla varustettuna. Itse kieltäytyisin ihan lastenkin takia hyväksymästä moista käytöstä ja toivottaisin tervetulleeksi vasta kun muisti on parantunut sen verran että jokainen lapsistanne saa huomion ja tuliaiset. Helpommin tietysti sanottu kuin tehty, mutta pohjimmiltaan vanhempasi kuitenkin haluavat nähdä sinua ja teidän perhettänne ja joutuvat lopulta kuitenkin korjaamaan käytöstään. Joskus vaan tarvii opettaa niitä oman perheen rajoja isovanhemmille ilmeisesti vähän kovemmalla kädellä. Teidän perhe nyt on kuitenkin teille se tärkein asia.
Toivottavasti menee paremmin jatkossa!
ollut samaa siitä lähtien kun ripille pääsin "meidän likka menee lukioon" enpäs mennyt vaan ammattikouluun. 16v menin kihloihin ja muutin kotoa pois kun vanhempani erosivat "ei se kauaa kestä". aloin odottaa esikoista "mitä nyt sanotaan sukulaisille kun ne kysyy"
toista kun aloin odottaa "kotia vain leikitään eikä kouluja ole käyty loppuun", sain tutkintopaperit samana keväänä reippaasti ennen toisen syntymää. sitten menikin 4v olin töissä sen ajan ja päätin mennä uudelleen kouluun jos vaikka saisi haastavempaa ja parempaa työtä, siitäkin aikansa mölömölö, kolmas saikin sitten alkunsa, ok äitini nyt ei niin piitannut, mutta isäni "siis voi jumalau*** ja saat***!!!" kamalat kiroilut. kouluun palasin oltuani kotona reippaan vuoden, tiedettii miehen kanssa että jos tulen raskaaksi lapsi on tervetullut, neljä lasta kumpikin haluaa, no nyt tulin ja 12 viikolla, niin sainpa sitten hienot kokemukset taas. viimeisin viesti oli: itse olet taas tuon aiheuttanut itelles(-->miehellä ei muka osuutta asiaan) koulu jää taas kesken, koskahan sekin sitte jatkuu jne.
olen jo kaiken itse miettinyt, koululla kannustettu että olla vain kotona ja hoitaa se lapsi vuoden ikään koulu kyllä pysyy, vuosi jää jäljelle ja sehän menee äkkiä, mutta ei ei mikään kelpaa vanhemmilleni, ovatpa olleet miestäni vastaan jo koko 10v jonka ollaan yhdessä oltu :(
Uskon kyllä että jokainen vanhempi toivoo lapselleen parasta ja pelkää pahinta mutta kun se ilmaistaan haukkumalla tukemisen sijaan niin sitä viestiä on vähän vaikea tavoittaa sieltä. Eikä ketään auta haukkuminen ja mollaaminen. Päinvastoin. Ja omasta kokemuksesta tiedän että vaikka vanhempi sanoisi millä mittakaavalla tahansa mitattuna miten pahasti tahansa niin silti välien katkaisu on vaikeaa ja jos se sitten onnistuukin niin on paha olla. Omien vanhempiensa kanssa nyt kuitenkin aina haluaisi olla väleissä ja ainakin itse olen loukkaantumisen ja suuttumuksenkin keskellä lopulta huolissani äidistäni että miten se nyt pärjää. Siksi ei ole ihan samantekevää mitä omille lapsilleen laukoo koska lapset ovat aina kuitenkin lojaaleja vanhemmilleen ja kantavat huolta vaikkeivät vanhemmat sitä mitenkään olisi ansainneetkaan.
Varmaan vanhempasi ovat huolissaan että miten pärjäätte taloudellisesti ja voi tietysti olla aihettakin, mutta 2 aikuista ihmistä nyt kuitenkin pärjäävät. Ei varmaan ole pelkkää festivaalia eikä joka päivä syödä kaviaaria lounaaksi mutta sen voin näin vanhemmalle iälle lastenhankintaa lykänneenä sanoa että koskaan ei ole oikea hetki ja AINA joutuu luopumaan jostain kun lapsen hankkii. Ei työelämässä pidellä paikkoja äitiyslomalla oleville, vaikka työsuhde säilyisikin niin ne hyvät työtehtävät siirtyvät muille ja aina voi miettiä että oliko nyt sittenkään oikea aika lapselle. Ja niin, lapsia ei myöskään tilata, ne tulevat jos ovat tullakseen. Sekin olisi ihan hyvä muistaa tässä nykypäivän aikataulutuksen keskellä.
Mutta on tuo kyllä tosi ikävää käytöstä vanhemmiltasi. Omista vanhemmista ei tosiaan aina ole tukea ollenkaan, joskus käy kateeksi niitä jotka pärjäävät vanhempiensa tuella, toiset kun sitten joutuvat pärjäämään vanhemmistaan HUOLIMATTA ja sitten myöhemmin kuitenkin tulee se hetki kun ne vanhemmat ovat vanhuksia ja tarvitsevat itse sitä tukea ja apua. Siinä vaiheessa ei ole heillekään kivaa jos yhteydet lapsiin on katkaistu.
Mutta voimia, koita nyt kuitenkin muistaa kaiken keskellä että isäsikin kiroilun taustalla on mitä todennäköisimmin huoli omasta "pikkutytöstä", jotkut eivät vaan pysty ilmaisemaan sitä muuten. Muttei tietenkään silti saa hyväksyä sitä että huomioivat vain osa lapsistasi tai "unohtavat" kaksi nuorimmaistasi.
joka päivä, mutta itse siitä nauttii ja talouspuolen ollaan kyllä tarkasti sumplittu ettei niiden puoleen ole hätää.
ja kuten kirjoitit ei oikeastaan missään välissä ole se sopiva aika, meilläkin se uskomus että tulee kun tullakseen, vaikka nyt tämä neljäs jo saa olla se viimeinen meille, oltiin me jo 3v aivan stressaantuneita että miksei se kolmas jo tule sitten kun lopetti tekemisen niin tulin raskaaksi, ja oli kyllä riemu rajaton sitten kun pieni ihana tyttö tuli. jokainen lapsi meille rakas ja tärkeä ja kasvatustehtävää pidän tärkeänä jonka heidän myötään olen saanut. ainakin itse opin tästä senkin mitä virheitä en omien lasteni kohdalla tee, eli ala arvostella koska lapset ja koska työ jne. oma murhe kuitenkin nyt aina sitten on, mutta en ala aikuisille sitten enää kyllä paasata kuinka pitäisi elää.
toivottavasti tämä tästä...toivon niin mutta jää nähtäväksi, kunhan nyt tämä odotusaika menisi niitä suuria riitoja, ainakin mieskin lupasi nyt suojella enempi