Luen juuri Anna Wahlgrenin lapsi-kirjaa (vuodelta 1983), jossa kirjoittaja suosittelee synnyttäjälle psykoprofylaktista lamaze-menetelmää. Tämän on siis tarkoitus lievittää, jopa poistaa, synnytyskivut, ja estää repeäminen. Olen juuri ensimmäisen raskauteni alkuvaiheilla, enkä siis tiedä mitä normaali synnytysvalmennus pitää sisällään. Olisin kiinnostunut onko kukaan käyttänyt tätä kyseistä menetelmää, ja minkälaisin tuloksin, ja miten valmentautuminen on sujunut? Ainakin ystäväni jolta kirjan sain on synnyttänyt kaksi kertaa "helposti" ja repeämättä, kokemuksia?
lamaze-menetelmä
enya
1888
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En nyt muista ihan tarkasti, mitä tuo menetelmä piti sisällään: muistaakseni Wahlgren luki jonkun kirjan ja oli autuas sen jälkeen. Luin kuitenkin itsekin Wahlgrenia odottaessani esikoistani, ja sen kirjan oppeihin olen usein mielessäni palannut. Siitä kirjasta opin, ettei lasta pidä ulostaa ja että aina kannattaa ottaa rauhallisesti. Mielestäni Annalla on hyvä asenne. Ei niitä kaikkia ohjeita ehkä kannata kirjaimellisesti ottaa, mutta eihän Wahlgren sitä väitäkään. Hän haluaa mielestäni kertoa omasta äitiydestään, joka on vahvaa ja itseään kunnioittavaa.
Tavallinen suomalainen synnytysvalmennus on usein tylsää ja typerää. Pitkälle pääsee, kun luottaa luontoon, itseensä, mieheensä (tai muuhun tukijaan) ja hätätapauksissa lääkäreihin. Normaalissa synnytyksessä lääkäreistä on vain haittaa, jos minulta kysytään. Erilaiset komplikaatiot ovat sitten asia erikseen. Naisen pitäisi saada olla rauhassa ja synnyttää oma lapsensa omalla tavallaan. Ensimmäisellä kerralla on tietysti vähän hermona. Ensimmäisellä kerralla en uskonut, että tulen ennalleni. Kyllä se vain niin on, että nainen on luotu synnyttämään: vaikka täälläkin puhutaan löystymisistä ja muista, hämmästyttävän hyvin sitä toipuu moisesta revityksestä.
Tsemppiä vain sinulle. Vielä yksi neuvo: älä ajattele niin paljon synnytystä. Synnytys kestää vain hetken. Lapsen kanssa olet lopun elämääsi. Lapsi on tässä se JUTTU, ei synnytys.