Miehet!

Heips!

Kyllähän ahdistaa tuo oma ukko! Aloimme lasta hankkimaan mieheni toiveesta heti häiden jälkeen. Toki itsekkin olin jo halukas siihen ryhtymään. Nyt lapsi on sitten tuloillaan lähiaikoina (Rv 32 meneillään) ja miestäni ei kiinnosta enää yhtään koko lapsi! Alussa ajattelin sen olevan ihan normaalia ja menevän ohi kun raskaus on pidemmällä. Ensimmäiseen ultraan ei päässyt mukaan töiden vuoksi, uskon ettei edes yrittänyt tosissaan päästä mukaan. Siitä saikin kuulla sen verran paljon, että toisesta ultrasta ei uskaltanut jäädä pois. Nyt on sitten perhevalmennukset menossa, eikä yhteenkään ole töiden vuoksi päässyt mukaan. Edelleen uskon, että olisi pystynyt järjestämään asian jos vain olisi halunnut. Emme ole tehneet vauvalle vielä juuri mitään hankintoja, koska miehestäni se on liian aikaista.

Minua hirvittää ajatella minkälaista elämä tulee olemaan lapsen syntymän jälkeen. Taidan jäädä aika yksin lapsen kanssa. Miehelläni tuntuu olevan sellainen käsitys, että äidin tehtävä on hoitaa lapsi yksin, siksi hänen ei tarvitse käydä missään valmennuksissakaan. Mieheni on yksityisyrittäjä ja joutuu olemaan sen vuoksi paljon poissa kotoa. Ymmärrän kyllä, että töitäkin on jonkun tehtävä, mutta tämä menee jo vähän liiallisuuksiin. Tuntuu kuin olisin yksin saamassa tämän lapsen. Toisesta en saa minkäälaista tukea. Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta kieltää aina kaiken ja vähättelee aina tilannetta. En tiedä oikein mitä tekisin. Muuten parisuhteemme toimii hyvin. Työ vain tuntuu menevän kaiken muun edelle, jopa oman lapsen. Toivottavasti asiat muuttuvat lapsen syntymän jälkeen. Tuntuu vain niin pahalta kun toinen ei välitä. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Onko asiat muuttuneet lapsen syntymän jälkeen?
11814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ehkä sun miehes epäröi siitä että tuleeks hänestä hyvä isä. ja voi todella olla että töissäkin on jonkin verran paineita mikä sit lisää epäröintiä itsensä ja lapsensa suhteen.
mutta kyllä mä luulen että asiat muuttuvat sittenkun lapsi on maailmassa.
itselläni on viikkoja 9 2 kasassa ja ekaa ootan. välillä tuntuu että oma mies ei välittäis yhtään. kouluakin käy ja oon yrittänyt puhuu että huomenna tulis mukaan ekaan ultraan. ainakin hän lupas yrittää tulla. ollaan juteltu ja hän on sanonut että epäröi vähäsen isäksi tuloa.

teidänkin kannattaa jutella keskenänne asiasta mikä on miehesi toive sinusta ja lapsesta ja sinä miehestä ja lapsesta jne.
kyllä se hyvin menee.
onnee loppu raskauteen

Äänestä

Ei yrittäjällä paljon ole varaa jättää töitä tekemättä siksi, että pääsisi ultriin tai perhevalmennuksiin. Näin se vaan on. En itsekään raskaana käynyt missään perhevalmennuksissa, kun aikaa ei ollut. Vaihtoehdot on vähissä, rahaa ei tule jos ei töitä tee. Ihan eri on niillä, jotka on palkkatyössä.

Äänestä
  • Huolestuttavaa sinänsä ettei yrittäjältä sen paremmin sitten löydy aikaa lapsellekaan.

    Äänestä

  • Yrittäjän on ne työnsä tehtävä, jos mielii rahaa saada, kukaan muu ei ole niitä tekemässä. Se on valitettavaa joskus mutta elämän realiteetit pitää hyväksyä. Mies varmasti välittää, mutta katsoo ilmaisevansa välittämistään tuomalla elatusta pöytään :D pitää tärkeämpänä varmistaa perheen taloudellisen turvallisuuden kuin osallistua valmennukseen josta ei -let's face it- ole juuri mitään hyötyä.

    Ymmärrän toki ap:ta myös, voi hyvin Tuntua siltä että mies ei välittäisi, totta se ei siitä silti tee.

    ***

    Äänestä

tulevat isät ei vaan ole niitä "hössöttäjiä"!Millanen miehesi on muuten,puhuuko tunteistaan?Oma mies on perus suomalainen,ei puhu eikä pussaa.Odotusaikana kävin yksin ultrat neuvolakäynnit,rv 20 ultrassa oli mukana mutta istu vaan huoneen nurkassa ja haukotteli.Synnytysvalmennukseen sen lähes pakotin kun herra oli sitä mieltä,että ei halua synnytykseen mukaan.Tuntuhan se sillon kurjalta kun toisten miehet pitää kädestä kiinni ultrassa,ovat neuvolassa mukana ja shoppaavat vaimojen kanssa vauvantarvikkeita.Mutta kuitenkin tunnen mieheni,sellanen se on mutta ei sen rakkautta vähennä yhtään vaikka ei niin aktiivinen olekkaan odotusaikana.Meillä synnytykseen mies sitten tuli mukaan,tosin soitin ponnistusvaiheessa kätilön luvalla että täällä oltas nyt tositoimissa.Siellä se sitten tsemppas minua (katseli kattoon ;)) ja silitti hiuksista.Sitten kun vauva synty niin itkuhan siinä iskältä pääsi.Tyttö on nytten reilun 8kk:tta vanha ja on ehdottomasti isänsä silmäterä ja mitä enemmän tyttö kasvaa niin sitä enemmän pystyy isänsä kanssa touhuumaan.Minä olen silti se joka pääsääntösesti lapsen hoitaa,ei se isäntää sido 24/7 niin kuin minua mutta en mie valita.Hyvä mies on silti kaikinpuolin.Elä huoli,kyllä se teidänkin mies "herää" vielä,viimeistään synnytyssalissa :D Kaikkea hyvää teille!

Äänestä
  • Ei mielestäni liity toisiinsa tunteista puhuminen ja läsnäolo jos oma, lasta odottava, kumppani sitä toivoo. Voihan sitä olla haluamatta ja tukematta, syy siihen onkin sitten kiinnostavampi. Tietenkään ei odottavalla äidillä ole siinä tilanteessa oikein muita vaihtoehtoja kuin ottaa sekin vähä tuki minkä saa, muttei silti pitäisi unohtaa ettei tuo ole mieheltä mitenkään hyväksyttävää käytöstä. Ei ole tulevalla isälläkään se odotus yhtä juhlaa, on varmaan asioita jotka murehduttaa ja pelottaakin mutta aika julmaa kaataa ne odottavan äidin niskaan loistamalla poissaolollaan kun jonkun siellä synnyttämässäkin nyt kumminkin pitäisi käydä. Eipä ole tulevalla äidilläkään oikein mahdollisuutta jättää menemättä synnytykseen. Ihan riippumatta siitä että haluaisiko vai eikö.

    Äänestä

  • isältä kirjoitti:

    Ei mielestäni liity toisiinsa tunteista puhuminen ja läsnäolo jos oma, lasta odottava, kumppani sitä toivoo. Voihan sitä olla haluamatta ja tukematta, syy siihen onkin sitten kiinnostavampi. Tietenkään ei odottavalla äidillä ole siinä tilanteessa oikein muita vaihtoehtoja kuin ottaa sekin vähä tuki minkä saa, muttei silti pitäisi unohtaa ettei tuo ole mieheltä mitenkään hyväksyttävää käytöstä. Ei ole tulevalla isälläkään se odotus yhtä juhlaa, on varmaan asioita jotka murehduttaa ja pelottaakin mutta aika julmaa kaataa ne odottavan äidin niskaan loistamalla poissaolollaan kun jonkun siellä synnyttämässäkin nyt kumminkin pitäisi käydä. Eipä ole tulevalla äidilläkään oikein mahdollisuutta jättää menemättä synnytykseen. Ihan riippumatta siitä että haluaisiko vai eikö.

    kuitenkin erillaisia ja tuolla tunteiden puhumisella tarkotetaan sitä,että jos osaa puhua niistä niin varmasti osaa myös näyttää ne teoillaan.Toisaalta olet oikeassa mutta ilmeisesti sinulta löytyy kotoa se mies joka osallistuu kaikkeen vauva-hömppään.Miusta tuo on miehissä vähä yleinen "rotuvika" kun vaimot on kautta aikojen moittineet miehiään millon mistäkin,eivät tee kotitöitä,eivät sitä,eivät tätä...Onneks kuiteskin löytyy poikkeuksia jotka osallistuu aivan kaikkeen.Ja yrittäjänä tiedän että työ vie aikaa jos meinaa rahaa saada.Itsekästä tai ei,jonkuhan sekin on tehtävä :D

    Äänestä

  • ihmiset on kirjoitti:

    Miehillä hidas sytytys, nainen on ollut äiti jo 9 kk; kun lapsi syntyy, miehellä asennoituminen vanhemman rooliin vasta alkaa syntymästä... sitä ennen monen suhtautuminen voi túntua jopa välinpitämättömältä, varsinkin ekan lapsen kohdalla...

    Meillä isistä on tullut isi vasta pikkuhiljaa lapsen kasvettua, kävi kyllä kummankin lapsen ekoissa ultrissa ja ekan lapsen perhevalmennuksessa. Muuten ollut aika haaleaa innostus, nyt toisen lapsen odotuksen loppuvaiheesa on ruvennut edes puhumaan tulevasta lapsesta, muuten aika hiljaista on ollut. Tuntuu, että miehellä tuo isäksi tuleminen tapahtuu paljon hitaammin.

    Olen ollut sitä mieltä, että saa tulla, jos joutaa ja ehtii, mutta en ole siitä hernettä nenään vetänyt, sama koskee synnytystä, tulkoon, mikäli tahtoo ja visiin tuo haluaa tulla :)

    Mun ukko ei muista ikinä synttäreitä ym. juhlia, kun minä sen tiedän, en ota nokkiini, vaan muistutan, sellainen mun mies on, vaan en minäkään täydellinen ole (kuulemma).

    Äänestä

  • valois* kirjoitti:

    Meillä oli kanssa isän puolelta alussa tosi hiljaista mutta se johtui siitä ettei raskaus ollut suunniteltu ja jätettiin sitten abortti tekemättä eikä mikään muu ollut selvää kuin se että yhdessä jatketaan. Ymmärsin oikein hyvin ettei tuleva isä ollut potkuhousuja ekasta marketista ostamassa eikä alussa puhunutkaan asiasta juurikaan. Itse toimin ihan samoin, toivoin vaan että kaikki menisi edes jotenkin.

    Mutta pikkuhiljaa, mahan kasvaessa, on alkanut puhua asiasta enemmän ja enemmän, tuli tokaan ultraan ja jopa perhevalmennukseen ja on tulossa synnytykseen. Olen ajatellut asiaa niin että jos yhdessä ollaan niin yhdessä asiat koetaan ja kohdataan. Ei vaan oikein pysy suhde tasapainossa jos toinen ulkoistaa itsensä kokonaan noinkin suuresta asiasta. Onneksi tuleva isä on pikkuhiljaa itsestään alkanut tulla mukaan ajatuksin, sanoin ja teoin, olisin nimittäin aika hukassa jos ilmoittaisi esim ettei halua tulla synnytykseen. Pelkään muutenkin ihan hirveästi että yhteinen aika menee kokonaan lapsen myötä ja miettinyt pää höyryssä kaikkia kauhuskenaarioita miten lapsi huutaa yöt ja väsymme ja alamme erkaantua toisistamme jne jne.

    Ei minuakaan se haittaa jos ei oikeasti esim työn takia saa mahdollisuutta tulla mukaan esim ultraan, mutta usein ne vaan tuppaavat olemaan tekosyitä.

    Mutta ihanaa kuulla että muutkin isät valmistautuvat hitaasti mutta varmasti tulevaan perheenjäseneen. Miehen valmistautuminen isäksi tuntuu menevän muutenkin aika lailla toisin kuin naisen valmistautuminen äidiksi. En itsekään tunne olevani mikään äitityyppi, mutta kun lapsi on oman mahan sisällä niin onhan se aina vähän eri juttu kuin kumppanin mahassa..

    Äänestä

miehillä olla niin, että se lapsen saanti konkretisoituu vasta synnytyksessä.. Voihan se lapsi olla isälle aika etäinen ja epätodellinen asia siellä masussa. Kyllä sitä jurompikin mies heltyy kun sen lapsen sitten näkee ja kuulee ensimmäisen kerran.

Äänestä

Kiitoksia vastauksista. Oli todella lohdullista kuulla, että muillakin on saman tyyppisiä kokemuksia. Ehkäpä tämä tästä vielä paremmaksi muuttuu lapsen synnyttyä. Taitaapa vain käydä niin, että joudun sinne synnyttämäänkin yksin :(
Olisi kai kannattanut harkita tarkemmin perheen perustamista yksityisyrittäjän kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Argh!!! kirjoitti:

Heips!

Kyllähän ahdistaa tuo oma ukko! Aloimme lasta hankkimaan mieheni toiveesta heti häiden jälkeen. Toki itsekkin olin jo halukas siihen ryhtymään. Nyt lapsi on sitten tuloillaan lähiaikoina (Rv 32 meneillään) ja miestäni ei kiinnosta enää yhtään koko lapsi! Alussa ajattelin sen olevan ihan normaalia ja menevän ohi kun raskaus on pidemmällä. Ensimmäiseen ultraan ei päässyt mukaan töiden vuoksi, uskon ettei edes yrittänyt tosissaan päästä mukaan. Siitä saikin kuulla sen verran paljon, että toisesta ultrasta ei uskaltanut jäädä pois. Nyt on sitten perhevalmennukset menossa, eikä yhteenkään ole töiden vuoksi päässyt mukaan. Edelleen uskon, että olisi pystynyt järjestämään asian jos vain olisi halunnut. Emme ole tehneet vauvalle vielä juuri mitään hankintoja, koska miehestäni se on liian aikaista.

Minua hirvittää ajatella minkälaista elämä tulee olemaan lapsen syntymän jälkeen. Taidan jäädä aika yksin lapsen kanssa. Miehelläni tuntuu olevan sellainen käsitys, että äidin tehtävä on hoitaa lapsi yksin, siksi hänen ei tarvitse käydä missään valmennuksissakaan. Mieheni on yksityisyrittäjä ja joutuu olemaan sen vuoksi paljon poissa kotoa. Ymmärrän kyllä, että töitäkin on jonkun tehtävä, mutta tämä menee jo vähän liiallisuuksiin. Tuntuu kuin olisin yksin saamassa tämän lapsen. Toisesta en saa minkäälaista tukea. Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta kieltää aina kaiken ja vähättelee aina tilannetta. En tiedä oikein mitä tekisin. Muuten parisuhteemme toimii hyvin. Työ vain tuntuu menevän kaiken muun edelle, jopa oman lapsen. Toivottavasti asiat muuttuvat lapsen syntymän jälkeen. Tuntuu vain niin pahalta kun toinen ei välitä. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Onko asiat muuttuneet lapsen syntymän jälkeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu